Sairastan kaksisuuntaista mielialahäiriötä, enkä jaksa enää elää:(

Mä kanssa kyselen, että miten olet hyväksynyt käsitteen mielenterveyskuntoutuja? Etsi käsiisi kirja " Oman elämänsä puolesta", mielenterveyskuntoutujan työkirja, kirjoittanut Jari koskisuu. Osta omaksi mieluiten, netistä löydät varmasti.



Itse olen mielenterveyskuntoutuja, ja tuo kirja on ollut paras työkalu matkalla terveempään mieleen ja oman itsensä ymmärtämiseen. Ihan ehdoton apuväline, jonka avulla voi omaan itseensä ja sairautensa syihin löytää avartavia katsantokantoja.



Jotenkin tuosta tekstistäsi saa kuvan, ettet miellä vuosienkaan jälkeen itseäsi kuntoutujaksi, vaan ehkä uhriksi, olennoksi olosuhteiden pakosta?



Ja joo, lääkitys kuntoon, oikea lääkitys lopulta meistä useimmat pelastaa normaali-elämään. Vaikka sulla on kokeiltu monia lääkkeitä, niin ei välttämättä kaikkia, sinnikkäästi vaan kokeilemaan. Eikä kannata hyvää lääkettä hylätä vain lievien sivuvaikutusten takia. Mulla on hyvä lääkitys, vaikka sivuoireina aiheuttaakin nopeaa sydämenlyöntitiheyttä, ajoittaista sekavuutta ja väsymystä.

Jos tekee lapsia niin niistä on kannettava vastuu, eikä saa sysätä tuollaista vastuuta heille. Pidän sinua raukkamaisena, vaikka elämäsi/sen loppuminen ei minua kosketakaan. Tiedätkö ap, että lapsesi syyllistävät itseään, teostasi ja se vaikuttaa heihin koko loppuelämänsä ajan.

tänne haukkumaan mahdollisimman törkeästi jotakuta, joka on itsemurhatunnelmissa. Sinun täytyy olla todella onneton ja surkea ihminen, kun on tällaiseen käytökseen tarvetta.

-Lito kokeiltu, myös Seroquel, Lamictal, depressiolääkkeistä Cipramil, Cipralex, Remeron, Cymbalta, Efexor

-Myös sähköhoitoa annettu useampi sarja.

-On tuo syyllisyyskysymys pyörinyt vuosia mielessä ja tiedän, että olen todella huono ihminen päädynpä mihin tahansa ratkaisuun.

-Sairauden lisäksi minulla on taustalla hyvin vaikea lapsuus- ja nuoruusikä.

-Ymmärrän vihankin minun ajatuksiani kohtaan. Sairaus on kuitenkin niin tuskallinen ja ymmärrän ettei sitä ole helppo ymmärtää.

Bipo on usein perinnöllistä, mutta tietyt asiat saavat sen puhkeamaan. Olet varmaan saanut terapiaa, en mä siihen puutu.

Tiedätkö. Sun pitäisi oppia antamaan anteeksi, siinä mitä sulle on tehty. Oman itsesi tähden.

Unohtaa ei tarvi, vaan antaa mennä lopultakin. Ymmärtää, että sun vanhempasi olisi halunneet tehdä oikein, mutta heillä ei ollut mahdollisuuksia. Tää sairaus periytyy.

Mun äitini on myös bipo. Mun lapsuuteni ja varsinkin nuoruuteni, oli ihan kamalaa. Turvatonta. Nykyään äitinikin syö lääkkeitä ja on ok.

kenelläkään riistää henkeä itseltään, se on maailman itsekkäin teko.



Se tuska minkä jättäisit sen tekemällä omaisillesi, erioten lapsillesi on paljon paljon suurempi kuin se mitä itse olet nyt joutunut kokemaan.



Niin kauan kuin on elämää on myös toivoa. Varmasti jostain löytyy sinullekin apua. Sinun on pakko jaksaa. Miten ikänä kuvittelet lastesi koskaan ymmärtävän jos niin kaltoin heitä kohtelet, että riistät heiltä äidin?

kuin kuollut leijona vai miten se meni

kuin kuollut leijona vai miten se meni

Mä olen toi bipo joka olen vastaillut ap:lle.

Mä olen pari kertaa tilannut ambulanssin omalle bipoäidilleni, kun se oli syönyt ties mitä lääkkeitä.

Kerran, muistan kun se tuli kotiin hysteerisesti itkien että oli ollut vähällä ajaa kallionleikkausta päin, koska haluaa vaan kuolla.

Mun nuoruuteni kului tällaisissa tunnelmissa.

Ilmankos mustakin tuli hullu :D

Nykyään, mua äitini on kunnossa ja sillä lääkitys pelaa.

Oikealla hoidolla unohdat nuo ajatukset.

huomionhakua, mutta vuosien taistelu on vienyt kaikki voimat. Vuosia olen tehnyt kaiken ikäänkuin 'oikein' ja ottanut vastaan kaiken avun, syönyt lääkkeet, yrittänyt olla antamatta periksi jne. Helpompi olisi varmaan ymmärtää toivottomuuteni, jos kyseessä olisi esim. syöpä, jota vastaa olisin taistellut yli 15 v.

huomionhakua, mutta vuosien taistelu on vienyt kaikki voimat. Vuosia olen tehnyt kaiken ikäänkuin 'oikein' ja ottanut vastaan kaiken avun, syönyt lääkkeet, yrittänyt olla antamatta periksi jne. Helpompi olisi varmaan ymmärtää toivottomuuteni, jos kyseessä olisi esim. syöpä, jota vastaa olisin taistellut yli 15 v.

MARS lääkäriin!

Missä olet käynyt? Mielenterveystoimistossa?

Sairastan itse tota samaa. Lääkitys pitää saada pelittämään, muuten mistään ei tule mitään.

Jos sulla on akuuttitilanne nyt, niin lähde päivystykseen. Et sä oikeasti halua kuolla, se on sairautesi mikä on ottanut vallan.

sillä siitä pääsee. elämisen tuskasta,nääs.

Minulla myös kaksisuuntainen ja lääkityksellä elämänhalu palannut ja olen ajoittain jopa onnellinen!

Ymmärrän sinua, mutta toivon todella että jotenkin jaksat, itsesi ja lapsesi vuoksi!!!

sairaalahoitoa, sähköä, eri lääkkeitä, luontaishoitoja jne. Vuosia olen kamppaillut ja taistellut itsetuhoa vastaan ja nyt uskon, että minulla on 'oikeus' kuolla. Kiitos kaikille vastauksistanne.

sairaalahoitoa, sähköä, eri lääkkeitä, luontaishoitoja jne. Vuosia olen kamppaillut ja taistellut itsetuhoa vastaan ja nyt uskon, että minulla on 'oikeus' kuolla. Kiitos kaikille vastauksistanne.

Tiedät varmaan, että bipolaarihäiriö voi aiheutua nykytutkimuksen mukaan vähän saman tyyppisistä aivojen sähkötoiminnan häiriöistä kuin epilepsia, siksi sitä hoidetaan samoilla lääkkeilläkin.

Sähköhoitoa sulla on siis kokeiltu? Entä Lito?

ei tuu koskaan ymmärtämään miksi sä sen hylkäsit.voitko sä kuolla tuon tiedon kanssa?mä tiedän,että se olis helpoin vaihtoehto,ja ehkä jopa ainoo oikee sun kannalta,itseni kohdalla oon samaa mieltä ja jo kaks kertaa yrittäny itsaria mutta tein nää kolme poikaa nin enää se ei vaan oo vaihtoehto.vaikka mä kuinka inhoon tätä elämää ja oikeesti haluisin kuolla mut en mä voi hylätä näitä pieniä poikia.tää elämä on oikeesti yhtä paskaa helvettiä,ja ilman noita lapsia mä olisin sata varmasti jo pois täältä.mutta mun osa,niinkuin sunkin,on nyt kärsiä tää ,muutama vuosikymmen.sitten me saadaan sitä mitä halutaan.sitä odotellessa..

Jos viestisi on aito, en ymmärrä miksi sitten laitoit viestin. Jos et ole mistään ajatuksista/kokemuksista kiinnostunut ja ilmoitat vain että sinulla on oikeus kuolla. (Onko moraalisesti koska sinulla on lapsi?)

Jos tekee lapsia niin niistä on kannettava vastuu, eikä saa sysätä tuollaista vastuuta heille. Pidän sinua raukkamaisena, vaikka elämäsi/sen loppuminen ei minua kosketakaan. Tiedätkö ap, että lapsesi syyllistävät itseään, teostasi ja se vaikuttaa heihin koko loppuelämänsä ajan.

Sitä ei voi kuvitella miltä tuntuu kun ei jaksa elää. Syyllistäminen ei auta kyllä yhtään.



Muista että se on sairauden aiheuttaman olotila ja se menee pois. Loppuelämä ei ole sitä samaa tuskaa. Tarvitset toivoa elämääsi. Ajattele jotain etappia. Lapsen rippi- tai yojuhlat yms, haluat nähdä sen päivän. Haluat, että lapsellasi on äiti mukana.

ja tosiasiahan on, että lapsille jää tuollaisesta syyllisyys ja paha olo, siksi se on äärettömän itsekäs teko.