Myöhäisillä viikoilla keskeytyksen tehneitä?

ensimmäisellä kerralla olin kovasti kipeä, mutta toisella kerralla olin jo sen verran viisas, että pyysin lääkettä riittämiin. Minulla on ollut molemmilla kerroilla hyvä ystävä tukena jonka kanssa jaksoin ja hän osasi lukea minua jo niin hyvin, että pyysi lääkettä puolestani. Mieheni on halunnut surra menetyksen omassa rauhassaan, eikä tahtonut seurata keskeytystä. Sanoinkin tänään, että jos nyt on kaikki hyvin tässä raskaudessa,lopetan lottoamisen, sillä tämä on minun lottovoittoni! tosin onhan tässä toinen puolikin olemassa, jos taas kaikki ei ole hyvin, niin...taas mennään alas ja lujaa. mutta pakko uskoa, muutenhan en olisi nyt tässä tilanteessa omaehtoisesti! positiivinen ajattelu auttaa minua jaksamaan

kyllä ole toipunut abortista koskaan.:(((



Vaikka ihan varhaisessa vaiheessa sen tein.:( Enää asia ei ole yhtä kipeä kuin alkuun mutta tulen aina kantamaan tätä ristiä mukanani. Enkä oikeen koskaan voi sitä itselle anteeksi antaa.

Meidän vauvamme 18-trisomia paljastui vasta yli 30 rv jälkeen, kun vauva kuoli kohtuun.



Jos olisimme tienneet asiasta aiemmin, olisimme varmasti päätynyt ihan samaan kuin tekin vähentääksemme lapsen kärsimystä.



Meilläkin lapsi ehti kitua kohdussa pitkään kärsien sydämen vajaatoiminnasta ja kasvun graavista hidastumasta :(



Lämmin halaus teille surussanne!

Down ei kärsi sen enempää kuin me muutkaan.

Down ei kärsi sen enempää kuin me muutkaan.

Yhden sairaan lapsen äitinä en uskalla ottaa riskiä vakavasti vammaisesta lapsesta.

t: ap

Vauva kuoli kohtuun 13+6. Lääkkeellinen keskeytys aloitettiin jollakin tabletilla, jonka jouduin nielemään kaksi päivää ennen varsinaista lääkkeellisen tyhjennyksen alkua. Sen voin sanoa, että jos lapsi olisi vielä elänyt, en olisi kyennyt nielemään tablettia vaikka tiesimme, että lapsemme on todella vakavasti sairas.



Supistukset olivat kipeitä. Kipulääke ei ehtinyt auttaa. Se oli kuin avautumisvaiheen loppu yhtä supistusta toisen perään. Oikeassa synnytyksessä supistukset olivat pitkäkestoisempia ja sain pienen-pienen hengähdystauon. Nyt supistuksia tuli tauotta, mutta ne olivat lyhytkestoisempia.



Jälkivuoto oli runsasta ja kesti useamman viikon.



Jos äiti synnyttää elävän lapsen, myös äidistä huolehditaan. Kun äiti synnyttää kuolleen lapsen, hän jää yksin. Sen jälkeen kun osaston oven painaa kiinni, ei äidin fyysinen toipuminen kiinnosta sairaalaa. Lopputarkastus oli pelkkä tunteeton paperien lukutuokio. Henkistä tukea saa, jos osaa ja jaksaa itse sitä hakea.



Henkinen toipuminen on kesken ja ottaa koville. Meeillä tosin toivutaan vauvan kuolemasta, ei abortista. Minä sanon, että olen synnyttänyt kaksi lasta, vaikka virallisesti tämä oli kuulemma raskauden keskeytys.

Mä joutunen keskeyttämään (jos se tilanne eteen tulee) elävän elämän =(



Siksi lukisin mielellään lisää kokemuksia.

Todella surullista, osanottoni. Mielestäni kohdallasi ei todellakaan voida puhua raskauden keskeytyksestä, raskautesihan oli keskeytynyt itsestään muutama päivä aikaisemmin. Ehkä keskeytynyt keskenmeno olisi se oikea termi? Raskaus meni kesken, mutta kohtu ei lähtenyt itsestään tyhjentymään..?

Sori, tämä nyt oli ihan OT juttua ja turhaa hiuksien halkomista, mutta joo... Halusin vain lähettää myötätuntoni sinulle kakkonen.

Ja ap:lle voimia, miten sitten käykään. Itselläni ei ole kokemusta kuin varhaisilla viikoilla 6-7 tehdystä keskeytyksestä joten itse aiheeseen en osaa kommentoida.

Minä sanon, että olen synnyttänyt kaksi lasta, vaikka virallisesti tämä oli kuulemma raskauden keskeytys.

itse keskeytin viikolla 11. olin nuori ja tietämätön,vasta nyt tiedän sikiön kehitysvaiheen noilla viikoilla :/ omat syyni oli yksinäisyys, rahatilanne ja henkinen tila, eli olin aivan kakara(18)! tavallaan oli oikea ratkaisu, mutta enää en siihen kykenisi.

Kun katselin vauvaa kohdussani, joka on jo täysi ihminen kaikkineen sisäelimineen, sormineen ja varpaineen, ajattelin etten ikinä voisi tehdä sitä. Enkä ikinä voisi ymmärtää ihmistä, joka abortin pystyy tekemään. Se on kyllä täysi tappo, ei mitään muuta.

Jotenkin niin pysäytti kun tajusi kuinka valmis se pieni ihminen on jo tuossa vaiheessa!

Myös minä toivon sinulle voimia 2. Minulla tuli keskenmeno 11 viikolla ja tehtiin kaavinta. Sekin tuntui pahalta, mutta ei voi edes verrata sinun kokemukseesi!

Siksi mahdollinen keskeytys tuntuukin niin hirveältä ajatukselta ja haen niitä kokemuksia. Kiitos niille jotka vaivautuvat vastaamaan. Mahdollinen keskeytys tulee kyseeseen vasta valitettavasti viikoilla 17-18.



t: ap

Löytyikö np-ultrassa jotain?



Mulla on myös kokemusta myöhäisestä keskeytyneestä keskenmenosta, rv 16 (sikiö kuoli noin 15 vk iässä). Sen hoito oli samanlaista kuin keskeytyksessä mutta siitähän kuulitkin jo. Tosin minä nyt olen varmaan kauhean kylmä ja julma ihminen monen mielestä mutta minusta se oli vielä aika kaukana vauvasta eikä asia minua jäänyt sen suuremmin vaivaamaan. Surullista tietysti mutta fyysisesti minusta aika helppo juttu, henkisestikin toivuin nopeasti. Mutta toki keskeytys on varmaan vähän erilaista, henkisesti.

Miten ihmeessä saisit keskeytyksen noin myöhäisillä viikoilla? Ja mikä voi olla sen syy? Miksi et muka nyt jo tiedä, haluatko/voitko pitää lapsesi? WTF?

Löytyikö np-ultrassa jotain?

Olin toimenpiteessä maanantaina, lapsi syntyi 6 h siitä kun sain ne emätintabletit.

Fyysisesti rankkaa, menetin paljon verta, mutta henkisestä ei kai koskaan toivukaan.

Pienokainen oli kaunis pieni poika, trisomia21 siis.

Kotiuduin tiistaina, kun juuri ja juuri jaksoin autolle kävellä.



Sympaattiset kätilöt auttoivat myös asiaa. Nyt nuollaan ja parannellaan haavoja ja toivotaan parempaa onnea ensi kerralla.



t. Ap

lapsen, joka olisi täysin elinkykyinen ja todennäköisesti olisi myös elämästään nauttinut. Ihmisten itsekkyydellä ei ole mitään rajaa.

Lähdimme rakenneultraan (rv20) jännittämään onko tulokas tyttö vai poika. Enpä olisi arvannut, että siitä iloisesta tapahtumasta alkaisi monen viikon piina.. Tuolloin ultraaja nimittäin  totesi, että aivojen alueella on jotain poikkeavaa. Hän ei osannut sanoa mitä se olisi, vaikka paikalle hälytettiin toiset silmäparit. He totesivat päänympärysmitan jätättävän raskausviikoista ja muutenkin tytön koko ei vastannut raskausviikkoja. Sain ajan 5päivän päähän sikiötutkimuskeskukseen Naistenklinikalle. En pystynyt odottamaan niin pitkään, vaan varasin ajan Femedaan Brunolle. Bruno tutki pitkän ajan ja lopuksi toteisi olevan todella pahoillaan; sikiöllä on todella vakavat aivovauriot. Hänellä on toinen aivokammio laajentunut, aivokurkiainen on surkastunut jne. Kunnallisen puolen tutkimuksia odotellessa kävin läpi maanpäällisen helvetin; odotuksesta lapsen hautajaisiin.. :'(

Rv21 menin sikiötutkimuskeskuksen tutkimuksiin. Ultran perusteella pikku-tytöllämme mitat jätätti pari viikkoa (päänympärys, reisi- ja olkaluu), sydämessä on golfpallo ja suolisto on tiiviskaikuinen. Aivojen rakenteet näyttivät tällä kertaa olevan kunnossa..! Kysyin siihen syytä, niin he epäilivät sikiön huonoa asentoa edellisessä ultrassa. Minulta otettiin lapsivesinäyte (kromosomitutkimus) sekä laitettiin lähete magneettikuvaukseen, jossa varmistettaisiin vielä aivojen alueen kehitys. Minulle sovittiin uusi ultra aika kahden viikon päähän.

Rv 23 menin kuuntelemaan tutkimustuloksia sekä uuteen ultraan. Kromosomitutkimus antoi puhtaat paperit ja magneettikuvassa todettiin aivojen kehityksen jätättävän raskausviikoista. Uudessa ultrassa todettiin mittojen jätättävän vieläkin; päänympärysmitta jätätti jo yli kaksi viikkoa ja reisi luu kaksi viikkoa. Ainoa mitta joka vastaisi raskausviikkoja, oli vatsanympärys. Mahdollisuus kehitysvammaisuuteen näillä kriteereillä oli 10%. Sovittiin vielä kuitenkin yksi ultra-aika sekä magneettikuva aika rv 23+6. Teimme samalla myös varmuuden vuoksi valmiiksi Valviran hakemuksen keskeytyksestä. Sitä ei ole kuulemma pakko käyttää, jos tulee toisiin ajatuksiin. Meillä alkoi vain aika loppumaan kesken, sillä ehdoton takaraja keskeytykselle on 24+0. 

Rv23+6 ultrassa pikkunen oli lähtenyt kasvamaan omalla käyrällään, joten mielessä ajattelin hänen olevan vain pieni kokoinen; yhtä siro kuin miehen suvun naiset. Mutta tämän uuden magneettikuvan tulokset romahdutti kaiken uskon. Aivojen kehitys oli lakannut. Aivojen rakenteet olivat kunnossa, mutta Sylviin vaot olivat laakeat. Niiden olisi piänyt olla näillä viikoilla jo poimuiset. Aivokurkiainen oli surkastunut sekä aivojen massaa ei ollut kehittynyt yhtään. Näytti siltä kuin aivosoluja kehittävä kerros olisi surkastunut. Pään mitat olivat kasvaneet, koska aivojen ympärille oli alkanut kehittyä vettä. Neurologin arvion mukaan aivoissa on todella paha kehityshäiriö, joka tulisi aiheuttamaan vakavia neurologisia kehityshäiriötä. 

Jouduimme tekemään keskeytyspäätöksen illalla ja menemään heti seuraavana päivänä Kätilöopiston sairaalaan keskeytyksen aloitukseen. Minulle tarjottiin vaihtoehtoa, jossa pikkusen sydämeen olisi piikitetty kaliumia(?), joka olisi pysäyttänyt pikkuisen sydämen. Tämä kuulosti minun korvaan liian brutaalilta, jonka vuoksi ainoa vaihtoehto oli synnyttää pikkunen elävänä. Kätilö lupasi, että jos tilanne käy minulle liian rankaksi synnytyksen jälkeen, he voivat huolehtia pikkuisesta sen aikaa, kun elintoiminnot lakkaa. Yleisin elinaika on n. 10-20min, mutta joskus he voivat elää jopa 1h. Otin aloituslääkityksen, joka alkoi pehmittämään kohdunsuuta/kaulaa. Sovimme synnytyksen kahden päivän päähän.

Menimme osastolle aamulla klo:8.00. Sain heti supistuksia aiheuttavat tabletit. Ensimmäiset tabletit aiheuttivat menkkakivun omaista poltetta alavatsassa. 3tunnin päästä (klo:11) annettiin seuraavat pillerit, jonka jälkeen kipu alkoi olemaan koko ajan läsnä. Supistusten välillä kipu ei hellittänyt ja kipu lääkkeet ei minulle oikein tehonnut, aloin oksentelemaan (kivusta/ lääkkeistä). Kun supistuslääkeitä tuotiin taas seuraavan kerran 3tunnin päästä (klo:14), he antoivat tehokkaimmat kipulääkkeet mitä tarjolla oli (suonen sisäisesti ja piikkinä). Sanoi kätilö, että minun ei kannata kivun kanssa yrittää vain pärjätä, sillä siihen ei ole tarvetta. Lähden kuitenkin pois tyhjän sylin kanssa.. Näiden kipulääkkeiden jälkeen sain jo vähän levättyä supistusten välillä. Ennen seuraavia supistuslääkkeitä klo:16.30, kätilö toteisi minun  olevan auki tarvittavat 3cm. Synnytys voisi siis alkaa.

Minulla meni lapsivedet n. 17.15 ja tämän jälkeen aloin ponnistelemaan "potan päällä". Pikkuinen syntyi jalat edellä enkä saanut tässä asennossa päätä ponnistettua ulos. Siirryin siitä sängylle, jossa pikkuinen syntyikin heti. Kätilön hakiessa napanuorapihtejä, mieheni näi kuinka sydän löi sen viimeisen kerran.. Kätilön tullessa paikalle, pikkuinen oli jo poissa. Sain hänet hetkeksi rinnalleni, mutta aloin oksentelemaan. Kätilö kävi sillä aikaa pesemässä pikkuisen ja toi hänet takaisin. Saimme pitää häntä hetken aikaa vielä lisää ja ihmetellä kuinka hän oli niin ihmisen näköinen. Pieni vauva, hyvin pieni.. Hän mahtui paperiliinassa kämmenelle sikiöasennossa. Jos jalat olisi suoristanut, olisi pituutta tullut lisää. Pikku sormet ja kynnet, nenä ja varpaat. Hänessä ei ollut mitään vikaa päällisin puolin. <3 Saimme otettua muutaman kuvan muistoksi ja kätilö toi vielä meille jalan ja käden jäljen pahvikortissa. Koska oksenteluni jatkui koko illan, sain aika hyvin tyhjennettyä kohdun ja pääsimme kotimatkalle.

Nyt tapahtuneesta on aikaa 3viikkoa. Tapahtuneen jälkeen sain sairaslomaa ensin 1,5viikkoa, jonka jälkeen sitä vielä jatkettiin viikolla. Tämän jälkeen työterveys on jatkanut vielä viikolla. Olen katsonut niitä kuvia päivittäin, ja kokenut syyllisyyttä pikkuisen mustelmista. Hänen jalat (ja lantio) olivat todella pahoilla mustelmilla.. Juttelin kätilön kanssa asiasta, ja hän sanoi sen olevan normaalia. 1) rv 24 iho ei ole vielä kehittynyt kunnolla, jonka vuoksi mustelmat tulevat todella herkästi näkyviin 2) se osa joka tulee ensimmäisenä ulos, joutuu kaikkein kovemmalle. Yleensä lapsi tulee pää edellä, jota suojaa vielä karsta 3) pikkuinen on ollut yhtälailla kipulääkkeiden alaisena. 

Tänään haimme pikkuisen pois Kätilöopistolta, jossa pappi piti siunaustilaisuuden hänelle. Pappi olisi siunannut nimellä, jos meillä olisi ollut se valmiina. Siunaushetkellä pikkuinen oli sairaalan laina-arkussa, jonka jälkeen saimme siirtää hänet itse valkoiseen laatikkoon, jonne olin tehnyt valkoisesta kankaasta pohjan, tyynyn ja peiton. Laitoimme laatikkoon myös pienen pehmonallen sekä valokuvan minusta ja miehestäni. En halunnut pikkuisen olevan yksin laatikossa.. Veimme hänet Hietaniemen krematorioon ja kahden päivän päästä meillä on uurnan lasku.

Tutkimustulosia ei ole vielä tullut, joten emme tiedä mikä on aiheuttanut tämän kehityshäiriön. Olen kokenut syyllisyyttä päätöksestä, mutta kuitenkin sisimmässäni tiedän sen olevan oikea. Ei se ole ihmiselämää, jos elämästä ei pysty nauttimaan.. Jos pikkuinen olisi selvinnyt edes raskausajasta.. 

Voimia suruusi, M-J. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan moista.

Otan osaa M-J!

Tämä on minun aloittamani aloitus ja tuo keskeytyksen kokeminen on raskainta mitä elämässäni olen joutunut kokemaan, vaikka olenkin todella paljon kokenut elämäni aikana.

Mutta seuraavana vuonna saimme aivan ihanan pojan, joka on kohta 6v sulostuttanut elämäämme. Kiitollinen olen lapsistani!

Toivon sinullekin M-J lapsirikasta elämää, mikään ei ole sitä parempaa!

t: ap

M-J kirjoitti:

Lähdimme rakenneultraan (rv20) jännittämään onko tulokas tyttö vai poika. Enpä olisi arvannut, että siitä iloisesta tapahtumasta alkaisi monen viikon piina.. Tuolloin ultraaja nimittäin  totesi, että aivojen alueella on jotain poikkeavaa. Hän ei osannut sanoa mitä se olisi, vaikka paikalle hälytettiin toiset silmäparit. He totesivat päänympärysmitan jätättävän raskausviikoista ja muutenkin tytön koko ei vastannut raskausviikkoja. Sain ajan 5päivän päähän sikiötutkimuskeskukseen Naistenklinikalle. En pystynyt odottamaan niin pitkään, vaan varasin ajan Femedaan Brunolle. Bruno tutki pitkän ajan ja lopuksi toteisi olevan todella pahoillaan; sikiöllä on todella vakavat aivovauriot. Hänellä on toinen aivokammio laajentunut, aivokurkiainen on surkastunut jne. Kunnallisen puolen tutkimuksia odotellessa kävin läpi maanpäällisen helvetin; odotuksesta lapsen hautajaisiin.. :'(

Rv21 menin sikiötutkimuskeskuksen tutkimuksiin. Ultran perusteella pikku-tytöllämme mitat jätätti pari viikkoa (päänympärys, reisi- ja olkaluu), sydämessä on golfpallo ja suolisto on tiiviskaikuinen. Aivojen rakenteet näyttivät tällä kertaa olevan kunnossa..! Kysyin siihen syytä, niin he epäilivät sikiön huonoa asentoa edellisessä ultrassa. Minulta otettiin lapsivesinäyte (kromosomitutkimus) sekä laitettiin lähete magneettikuvaukseen, jossa varmistettaisiin vielä aivojen alueen kehitys. Minulle sovittiin uusi ultra aika kahden viikon päähän.

Rv 23 menin kuuntelemaan tutkimustuloksia sekä uuteen ultraan. Kromosomitutkimus antoi puhtaat paperit ja magneettikuvassa todettiin aivojen kehityksen jätättävän raskausviikoista. Uudessa ultrassa todettiin mittojen jätättävän vieläkin; päänympärysmitta jätätti jo yli kaksi viikkoa ja reisi luu kaksi viikkoa. Ainoa mitta joka vastaisi raskausviikkoja, oli vatsanympärys. Mahdollisuus kehitysvammaisuuteen näillä kriteereillä oli 10%. Sovittiin vielä kuitenkin yksi ultra-aika sekä magneettikuva aika rv 23+6. Teimme samalla myös varmuuden vuoksi valmiiksi Valviran hakemuksen keskeytyksestä. Sitä ei ole kuulemma pakko käyttää, jos tulee toisiin ajatuksiin. Meillä alkoi vain aika loppumaan kesken, sillä ehdoton takaraja keskeytykselle on 24+0. 

Rv23+6 ultrassa pikkunen oli lähtenyt kasvamaan omalla käyrällään, joten mielessä ajattelin hänen olevan vain pieni kokoinen; yhtä siro kuin miehen suvun naiset. Mutta tämän uuden magneettikuvan tulokset romahdutti kaiken uskon. Aivojen kehitys oli lakannut. Aivojen rakenteet olivat kunnossa, mutta Sylviin vaot olivat laakeat. Niiden olisi piänyt olla näillä viikoilla jo poimuiset. Aivokurkiainen oli surkastunut sekä aivojen massaa ei ollut kehittynyt yhtään. Näytti siltä kuin aivosoluja kehittävä kerros olisi surkastunut. Pään mitat olivat kasvaneet, koska aivojen ympärille oli alkanut kehittyä vettä. Neurologin arvion mukaan aivoissa on todella paha kehityshäiriö, joka tulisi aiheuttamaan vakavia neurologisia kehityshäiriötä. 

Jouduimme tekemään keskeytyspäätöksen illalla ja menemään heti seuraavana päivänä Kätilöopiston sairaalaan keskeytyksen aloitukseen. Minulle tarjottiin vaihtoehtoa, jossa pikkusen sydämeen olisi piikitetty kaliumia(?), joka olisi pysäyttänyt pikkuisen sydämen. Tämä kuulosti minun korvaan liian brutaalilta, jonka vuoksi ainoa vaihtoehto oli synnyttää pikkunen elävänä. Kätilö lupasi, että jos tilanne käy minulle liian rankaksi synnytyksen jälkeen, he voivat huolehtia pikkuisesta sen aikaa, kun elintoiminnot lakkaa. Yleisin elinaika on n. 10-20min, mutta joskus he voivat elää jopa 1h. Otin aloituslääkityksen, joka alkoi pehmittämään kohdunsuuta/kaulaa. Sovimme synnytyksen kahden päivän päähän.

Menimme osastolle aamulla klo:8.00. Sain heti supistuksia aiheuttavat tabletit. Ensimmäiset tabletit aiheuttivat menkkakivun omaista poltetta alavatsassa. 3tunnin päästä (klo:11) annettiin seuraavat pillerit, jonka jälkeen kipu alkoi olemaan koko ajan läsnä. Supistusten välillä kipu ei hellittänyt ja kipu lääkkeet ei minulle oikein tehonnut, aloin oksentelemaan (kivusta/ lääkkeistä). Kun supistuslääkeitä tuotiin taas seuraavan kerran 3tunnin päästä (klo:14), he antoivat tehokkaimmat kipulääkkeet mitä tarjolla oli (suonen sisäisesti ja piikkinä). Sanoi kätilö, että minun ei kannata kivun kanssa yrittää vain pärjätä, sillä siihen ei ole tarvetta. Lähden kuitenkin pois tyhjän sylin kanssa.. Näiden kipulääkkeiden jälkeen sain jo vähän levättyä supistusten välillä. Ennen seuraavia supistuslääkkeitä klo:16.30, kätilö toteisi minun  olevan auki tarvittavat 3cm. Synnytys voisi siis alkaa.

Minulla meni lapsivedet n. 17.15 ja tämän jälkeen aloin ponnistelemaan "potan päällä". Pikkuinen syntyi jalat edellä enkä saanut tässä asennossa päätä ponnistettua ulos. Siirryin siitä sängylle, jossa pikkuinen syntyikin heti. Kätilön hakiessa napanuorapihtejä, mieheni näi kuinka sydän löi sen viimeisen kerran.. Kätilön tullessa paikalle, pikkuinen oli jo poissa. Sain hänet hetkeksi rinnalleni, mutta aloin oksentelemaan. Kätilö kävi sillä aikaa pesemässä pikkuisen ja toi hänet takaisin. Saimme pitää häntä hetken aikaa vielä lisää ja ihmetellä kuinka hän oli niin ihmisen näköinen. Pieni vauva, hyvin pieni.. Hän mahtui paperiliinassa kämmenelle sikiöasennossa. Jos jalat olisi suoristanut, olisi pituutta tullut lisää. Pikku sormet ja kynnet, nenä ja varpaat. Hänessä ei ollut mitään vikaa päällisin puolin. <3 Saimme otettua muutaman kuvan muistoksi ja kätilö toi vielä meille jalan ja käden jäljen pahvikortissa. Koska oksenteluni jatkui koko illan, sain aika hyvin tyhjennettyä kohdun ja pääsimme kotimatkalle.

Nyt tapahtuneesta on aikaa 3viikkoa. Tapahtuneen jälkeen sain sairaslomaa ensin 1,5viikkoa, jonka jälkeen sitä vielä jatkettiin viikolla. Tämän jälkeen työterveys on jatkanut vielä viikolla. Olen katsonut niitä kuvia päivittäin, ja kokenut syyllisyyttä pikkuisen mustelmista. Hänen jalat (ja lantio) olivat todella pahoilla mustelmilla.. Juttelin kätilön kanssa asiasta, ja hän sanoi sen olevan normaalia. 1) rv 24 iho ei ole vielä kehittynyt kunnolla, jonka vuoksi mustelmat tulevat todella herkästi näkyviin 2) se osa joka tulee ensimmäisenä ulos, joutuu kaikkein kovemmalle. Yleensä lapsi tulee pää edellä, jota suojaa vielä karsta 3) pikkuinen on ollut yhtälailla kipulääkkeiden alaisena. 

Tänään haimme pikkuisen pois Kätilöopistolta, jossa pappi piti siunaustilaisuuden hänelle. Pappi olisi siunannut nimellä, jos meillä olisi ollut se valmiina. Siunaushetkellä pikkuinen oli sairaalan laina-arkussa, jonka jälkeen saimme siirtää hänet itse valkoiseen laatikkoon, jonne olin tehnyt valkoisesta kankaasta pohjan, tyynyn ja peiton. Laitoimme laatikkoon myös pienen pehmonallen sekä valokuvan minusta ja miehestäni. En halunnut pikkuisen olevan yksin laatikossa.. Veimme hänet Hietaniemen krematorioon ja kahden päivän päästä meillä on uurnan lasku.

Tutkimustulosia ei ole vielä tullut, joten emme tiedä mikä on aiheuttanut tämän kehityshäiriön. Olen kokenut syyllisyyttä päätöksestä, mutta kuitenkin sisimmässäni tiedän sen olevan oikea. Ei se ole ihmiselämää, jos elämästä ei pysty nauttimaan.. Jos pikkuinen olisi selvinnyt edes raskausajasta.. 

Voi pientä. En voi ymmärtää ratkaisuasi, mutta kukin tekee miten parhaaksi näkee.