Jätän perheeni tänään

Jotenkin se liittyy siihen, että haluan sivaltaa häntä. Ja ehkä hän sitten tosiaan aloittaa täällä ketjun, jossa toteaa tapahtuneen. Silloinkin minä saan kostoni. Häpeän tuota kostonhimoa, mutta viha on vahvempi.

Sori vaan, mutta kuulostat aika itsekeskeiseltä ihmiseltä. Minäkin olen eronnut ja olin se lähtevä osapuoli ja vaikka olin pettynyt parisuhteeseen, en todellakaan lähtenyt vihan ja katkeruuden tielle. Lähdin siitä, mikä on parasta lapselle, eli etten vahingoita yhtään enempää sitä vanhempien välistä suhdetta.

Jos lähtee "salaa" suhteesta (poislukien kotiväkivaltatapaukset) ja kaivaa itselleen valmiiksi poteron, josta voi heittää paskaa exän päälle, niin siinä tekee pahasti hallaa lapsille.

Olemme tuota parisuhdeterapiaa yrittäneet. Vaimoni halusi siellä(kin) ylläpitää tiettyä mielikuvaa itsestään. Eli ei ollut rehellinen kun siellä yritettiin avata solmuja.



Minä olen suvulleni tehnyt selväksi että vaimoni on ykkönen. Olen joutunut itseasiassa luopumaan suvustani ja kavereistani hänen vuokseen.



Eihän tällaisella teolla voi ylpeillä, mutta en enää kestä.

Lähtönihän tarkoittaa de facto eroa. Lasten huoltajuudesta sen verran, että ero on ollut keskusteluissamme esillä ja hän on tuolloin ilmoittanut tekevänsä kaikkensa haitatakseen lasteni tapaamisia. Käytännössä tämä tarkoittaa kuulemma yhtäkkisiä muutoksia siten, että sovittu tapaaminen peruuntuu ja mahd. hankalaan paikkaan muuttoa.

koko tilanteesta pois. Kyllähän ne lapset siellä pysyy sun lapsina niin kauan kuin niissä henki pihisee. Järjestä ensin omat asiasi ja sitten otat yhteyttä uudestaan, turha sihen on lapsia sotkea. Minunkin olisi pitänyt aikoinani suunnitella etukäteen äkki-ero. Pakata vain lapset mukaan ja lähteä muualle. Kun en sitä tehnyt, mies alkoi väkivaltaiseksi kun sai kuulla että haluan erota, tappeli ja huusi lasten nähden ja myös heille. Kosti omaa pahaa oloaan mulle lasten kautta. (Lapset silloin 3 ja 5)

Vaikka hän hankaloittaisikin lasten tapaamisia niin silti sinä olisit heille elossa oleva isä. Aivan varmana saisit tavata lapsia ja soitella heidän kanssaan. Suhde säilyisi ja he voisivat isompana päättä haluavatko vaikka muuttaa luoksesi.

Olen mielessäni ajatellut lähteväni mahd. pian ulkomaille. Minulla on ystäviä, jotka pystyvät jopa järjestämään minulle töitä. Olen kielitaitoinen, joten se ei ole ongelma.



Vaimoni kanssa ei voi sopia mistään! Siksihän tämä täytyy tehdä näin. Lasteni mukaan ottamisella tarkoitin sitä, että lapsilleni olisi varmasti parempi olla minun, kuin äitinsä kanssa.



Te ette näe tätä ongelmaa ja sitä, että olen toivoton yritettyäni kaikkia muita ongelmanratkaisumetodeja ensin.

Olemme tuota parisuhdeterapiaa yrittäneet.

Minä olen suvulleni tehnyt selväksi että vaimoni on ykkönen. Olen joutunut itseasiassa luopumaan suvustani ja kavereistani hänen vuokseen.

Eihän tällaisella teolla voi ylpeillä, mutta en enää kestä.

Mitäs jos vain myöntäisit "tappion" eli sen, että liitto ei toiminut, eikä tule toimimaan. Piste. Ei siinä tarvitse etsiä syyllistä, sillä se on niin upottava epätoivon suo, ettei siitä hyödy kukaan. Ole ylpeä siitä, että kävitte pariterapiassa, mutta älä huutele että "no sen paskan vika se oli että siitäkään vittu tullut mitään". Yrititte, ei onnistunut, se siitä.

Jos olet itse luopunut suvusta ja kavereistasi, niin siitä et voi kyllä syyttää vaimoasi. Ei tarvitse hyppiä toisen pillin mukaan ja sitten salaa katkerana miettiä "paskamaisen lehmän" tekoja. Ole iloinen siitä, että eron myötä pääset taas tekemään järkevämpiä päätöksiä ja rakentamaan uudestaan suhteesi sukuun ja ystäviisi.

Ei erolla tarvitsekaan ylpeillä, mutta sinulla oikeasti olevan palava kostamisen tarve. Jokin tarve saada "hyötyä" erosta, vaikka tärkeintä olisi miettiä niitä lapsia ja sitä, miten he koko tilanteen (ei pelkän eron) kanssa selviävät.

Parasta olisi kertoa lapsille erosta yhdessä, jotta molemmat vanhemmat ovat paikalla ja lapset eivät joudu toisen osapuolen myrkyttämiksi heti erosta kertoessa. Lisäksi lasten olisi varmasti ihan kamala tulla äidin kanssa kotiin vain huomatakseen, että isä on lähtenyt ilman mitään selitystä. Ihan se ja sama mitä sille vaimollesi selität, mutta lapsillesi sinun pitää olla saatavilla ja selityksen kera, ennen kuin lähdet kotoa.

niin et voi lähteä lasten kanssa ulkomaille ilman vaimon lupaa.

täytyy sanoa, että ymmärrän sinua. Jos tilanne on noin tulehtunnut ja kaikki mahdolliset yritykset tehty sen korjaamiseksi, niin ei kai tuossa muuta mahdollisuutta ole kuin lähteä.



Minkä ikäisiä teidän lapset ovat? Olisi varmaan hyvä helle kertoa selkeästi ettei lähtösi johdu heistä. Älä kutienkaan itse lähde tuolle toisen vanhemman mollauslinjalle. Vaimosi ei ymmärrä kuinka paljon se satuttaa ja rikkoo lapsia, kun heidän toista vanhempaa haukutaan.



Yritä olla provosoitumasta mistään, mitä vaimosi tekee. Sen nopeammin tuo kuohuntavaihe menee ohi ja sen vähemmillä lasten vaurioilla. Muista, että voit vastata vain omasta käytöksestäsi. Ei kannata tämän enempää kostaa vaimolle (siis kuin kirjoittaa tänne).

Fakta kuitenkin on, että lapset kärsivät ja tulevat kärsimään eniten tästä teidän tilanteestanne. On hirveän traakista, että vanhemmat eroavat näin rajulla tavalla, mutta teitä on tässä kaksi osapuolta etkä, kuten jo sanottu voi vaikuttaa vaimosi käytökseen muulla kuin olemalla mahdollisimman rauhallinen ja järkevä itse.

Tsemppiä.

Juuri noin minäkin ajattelen, että lapset kyllä pysyvät tässä kodissa josta lähden.



Olen rauhaa rakastava ihminen, ja vuosikaudet jatkunut henkinen väkivalta saa riittää. Kun ei riitä edes se, että vaimoni ollessa riidanhaluinen, lähtisin vain eri huoneeseen. Hän tulee perässä, sylkee, heittelee tavaroilla sun muuta. Olen jokusen kerran lähtenyt keskellä yötä autolla järven rannalle ja nukkunut autossa. En juo alkoholia muuten kuin saunan jälkeen yhden, niin onneksi ei sekään ole ongelma.

Lapsemme ovat ala-asteikäisiä. Minä tiedän kuinka väärin on särkeä lasten mielikuvaa heille rakkaista ja läheisistä ihmisistä. En ole tuollaiseen sortunut kertaakaan. Päinvastoin olen kaikesta huolimatta esim. tukenut vaimoani, joka ei tunnu saavan lapsiamme aina aisoihin, kertomalla lapsille kuinka tärkeää vanhempien totteleminen on. Minua tottelevat, mutta se saatta johtua osaksi siitä että ovat kanssani tekemisissä vähemmän(vaimo siis kotiäiti).



Enkä halua vaimollenikaan mitään pahaa. Päinvastoin, toivon hänelle kaikkea hyvää. Eihän se ole kummallekaan hyväksi roikkua epätyydyttävässä suhteessa. Ja kun muuta ratkaisua ei ole syntynyt, on näin tehtävä.

saadaan vähän näkökulmaa lisää.

´tais olla aikaisempi ketju tuossa toissa päivänä /eilen.. sen verran tutulta teksti kuulostaa.

Minähän ratkaisen ongelmamme molempien osalta. Eihän tällaisessa suhteessa kumpikaan ole tyytyväinen ja onnellinen. Enkä minä janoa mitään kostoakaan. Ainoa on tämä tänne sivustolle kirjoittaminen. Ja tämäkin on osoittautunut itselleni varsin terapeuttiseksi.



Lapsille yhdessä erosta kertominen ei ole mahdollista. Tiedän aivan varmaksi sen, että siitä syntyisi valtava sota joka jättäisi jälkensä lapsiin.



Suhteen epäonnistuminen ei myöskään tietenkään ole vain vaimoni vika. Mutta minä olen siis yrittänyt tätä tilannetta korjata.

luokseni. Olen pitkään elänyt ilman miestä. Pitäisin susta hyvää huolta.



Meilaa piitu1011@gmail.com

Olet oikeassa. Kirjoitin asiasta eilenkin. En tosin silloin ollut kohta lähdössä.



Ja eilisen kirjoitteluni jälkeen olen pohtinut suhdettamme todella paljon. Yksinkertaisesti tässä ei ole valoa tunnelin päässä, jos asiat eivät muutu.

luokseni. Olen pitkään elänyt ilman miestä. Pitäisin susta hyvää huolta.

Meilaa piitu1011@gmail.com

Mitenkään ap:tä väheksymättä. Noin miehenkipeäkö olet, että pitää palstalta iskeä tuntematon mies, jolla kipeä avioero vasta alussa?

Miten aiot sen nyt hoitaa? Tulevatko lapset äitisnä kanssa "tyhjään" kotiin tietämättä ettei isä enää asukaan siellä? Vai miten aiot heitä siitä varottaa?

Kiitos vain tarjouksesta, mutta en lähde rysähtääkseni ongelmineni jonkun toisen luo. En pysty onnettomassa tilanteessani edes ajattelmaan muita naisia.



Asian vierestä totean, että ei muutenkaan ole järkevää hyppiä suhteesta toiseen putsaamatta välissä pöytää.

Olen kyllä edelleen lähdössä. Mutta olinpa tyhmä: en missään nimessä halua, että lapseni tulevat tyhjään kotiin ja jopa odottavat innokkaina näkevänsä minut, vain pettyäkseen raskaasti.



Ei, tuo täytyy ratkaista vielä. Soitan vaimolle kunhan olen saanut lähdettyä. Ja jos suostuu, niin puhun lasteni kanssa puhelimessa. Ei tosin varmasti suostu. Olen itse elänyt lapsuuteni käytännössä ilman isää, enkä aio heitä mitenkään ylimääräistä satuttaa. Ero satuttaa, mutta vähemmän kuin väkisin yhdessäolo.