Onko lapsensaannin jälkeen elämää ??

linnanmäkeä ja muita puuhamaita. mutta kyllä sekin helpottaa, omani nyt 10 ja 8 ja lähtivät juuri kuukaudeksi ulkomaille isänsä kanssa. ja muutenkin kaverit ovat tärkeitä, jouksevat ulkona koko ajan..

parempi lapsellekin! Mitäs aloit- varsinkin kun paskasta ukosta varoitettiin??

Se alkaa juosta kavereidensa luona leikkimässä, joskus yökylässäkin ja hoitajan palkkaaminen kotiin on helpompaa (ainakin minulla näin, en halunnut vauvaa jättää vieraan ihmisen kanssa).

ei ainakaan meillä ala. Ja jos olet palstaa seurannut niin ihmiset eivät pidä miuden kakaroista eivätkä mielellään ota yövieraita tai katsele toiste kakaroista. itse ne on hoidettava 25 vuotta.

Lapset on kasvatettava niin, että niiden kanssa viihtyy kotona. Eikä niin, että ihanaa, lapset ovat kavereillaan. jos tuo on asenne, niin aivan varmasti siellä kaveripereheessä ollaan vittuntuneita kun teidän kakarat siellä aina hengailevat.

kun pidät kurin ja opetat siihen että toiset ovat yhtä arvokkaita kuin lapsesi. hänellä ei mitään eritysoikeuksia, lasten kanssa viihtyy.

Se alkaa juosta kavereidensa luona leikkimässä, joskus yökylässäkin ja hoitajan palkkaaminen kotiin on helpompaa (ainakin minulla näin, en halunnut vauvaa jättää vieraan ihmisen kanssa).

ei ainakaan meillä ala. Ja jos olet palstaa seurannut niin ihmiset eivät pidä miuden kakaroista eivätkä mielellään ota yövieraita tai katsele toiste kakaroista. itse ne on hoidettava 25 vuotta.

Hetkeksikään ei ole päästy kahdestaan ilman lasta mihinkään kolmeen ja puoleen vuoteen.

Vaikka lapsi kasvaa, tarvitsee vahtimista koko ajan siinä kuin vauvakin.



Suomessa vain tapana kuvitella, että lapset voivat kasvaessa olla ilman valvontaa.



Aina kun lapsia on joukolla jossain ilman valvontaa, ne ovat pahanteossa.

Hetkeksikään ei ole päästy kahdestaan ilman lasta mihinkään kolmeen ja puoleen vuoteen.

mutta onko oikeasti niin hirveää hoitaa lapsensa ekat 15v ja sen jälkeen pääsee vapaasti illanistujaisiin yms,kun ei lapsi enää halua mukaan?

tai no,itselle kun se ryyppyjuhliin meno ei ole ollenkana olennaista,en ota kumminkaan.mieluummin vien lapsia huvipuisotreisuihin yms,ja nautin lasten kanssa elämästä.sekin aika vielä tulee,kun kaholla näitä aikoja muistelee.varmasti!

mammat täällä väittää etteivät elä täyttä elämää lastensa kanssa :O miksi olette lapsia hankkineet/halunneet/ottaneet vastaan? utelias kyselee.



sanotteko lapsillenne kun muuttavat kotoa pois,että jee! minäkin saan taas elää?

se vie muutaman vuoden.



Jaksamista! Ja PYYDÄ ihmeessä apua vanhemmiltasi jos heillä on mahdollisuus sitä antaa! He aikuisinä ihmisinä kyllä sanovat, jos eivät voi/halua apuaan antaa.



T. eräs hengissä (ja melkein järjissäänkin!) selvinnyt, joka myös oli lasten kanssa yksin

aloittajalle ja muille oikeasti väsyneille:pyytäkää apua.itse en ole koskaan osannut pyytää,ja viime syksyn olinkin aika suossa ,masennuksne kourissa,josta onneksi pääsin ylös ystävieni avustuksella,ei siis päässyt pahaksi vielä.



ja aloittajalle:ei se lapsen vika ole,että isä on huon isä ja mies?!!(tarkoitan äitisi kommenttia lapsen pitämisestä)



kunhan saat jaksuja enemmän,nautit lapsestasi eritavalla.voikto pyytää kunnalta kotiapua,jollet halua vanhempiasi vaivata? sinut pitää saada kuntoon,jotta jaksat iloita lapsen kanssa

mammat täällä väittää etteivät elä täyttä elämää lastensa kanssa :O miksi olette lapsia hankkineet/halunneet/ottaneet vastaan? utelias kyselee. sanotteko lapsillenne kun muuttavat kotoa pois,että jee! minäkin saan taas elää?

kyllä ne ainakin lehdessä 50v haastattelussa toteaa osa tyytyväisenä että ihanaa kun ne on nyt pois, ja koti on itselle ja jääkaappi ja niiden huoneet. ja rahaakikn jää omaan käyttön eli jotkut nyt vaan tekevät lapsia kun niin kuuluu tehdä ja ei kiinnosta niitä kasvattaa niin että haluaisi niiden kanssa olla.

aina puhutaan vaan vauva-ajasat, vaikka se on helpointa muta sne jälkeen alkaa kasvatustyö.

[itai no,itselle kun se ryyppyjuhliin meno ei ole ollenkana olennaista,en ota kumminkaan.mieluummin vien lapsia huvipuisotreisuihin yms,ja nautin lasten kanssa elämästä.sekin aika vielä tulee,kun kaholla näitä aikoja muistelee.varmasti!

[/quote]

sitä varmasti onkin kiire jos on väsynyt vaativan lapsen hoitoon. Kyllä se oma elämä voi tarkoittaa ihan vain hetken hiljaisuutta ja rauhaa, sitä että saisi nukkua univelkojaan pois heräilemättä, että pääsisi kaikessa rauhassa purkamaan tuntojaan jollekulle ymmärtäväiselle kuuntelijalle... Monia, monia pieniä ja isoja asioita, joiden kautta kokisi taas olevansa kokonainen ihminen.



Jos itse on päässyt vähällä ja vain nauttinut elämästä lasten kanssa niin ei pidä tuomita muita, jotka eivät ole olleet yhtä onnekkaita. Lapset, elämäntilanteet, omat voimavarat - kaikki asiat - ovat yksilöllisiä ja erilaisia.



T. se melkein järjissään selvinnyt

ottaisin ilomielin sun lapsen "lainaan", tuossa se menis samassa kun omakin. Mulla on osallistuva mies ja helpot lapset, ni ihan hyvin voisin hoitaa vielä yhtä pientä. :) Ja olishan täällä pienelle seuraa, kun on nuo pojat 3v., 2v. ja 1v.



Mutta olen kyllä kokenu, että mulla on omakin elämä näistä lapsista huolimatta. Ja kun olen todellakin halunnut nämä lapset, oon valmis luopumaan asioista, mulle riittää, että saan joskus rauhassa lukea vähän.



Mutta ymmärrän, että yhdenkin lapsen kanssa voi väsyä ja kaivata omaa aikaa. Ja siksi olisinkin valmis olemaan avuksi, jos se olis mahdollista..

[itai no,itselle kun se ryyppyjuhliin meno ei ole ollenkana olennaista,en ota kumminkaan.mieluummin vien lapsia huvipuisotreisuihin yms,ja nautin lasten kanssa elämästä.sekin aika vielä tulee,kun kaholla näitä aikoja muistelee.varmasti!

sitä varmasti onkin kiire jos on väsynyt vaativan lapsen hoitoon. Kyllä se oma elämä voi tarkoittaa ihan vain hetken hiljaisuutta ja rauhaa, sitä että saisi nukkua univelkojaan pois heräilemättä, että pääsisi kaikessa rauhassa purkamaan tuntojaan jollekulle ymmärtäväiselle kuuntelijalle... Monia, monia pieniä ja isoja asioita, joiden kautta kokisi taas olevansa kokonainen ihminen.

Jos itse on päässyt vähällä ja vain nauttinut elämästä lasten kanssa niin ei pidä tuomita muita, jotka eivät ole olleet yhtä onnekkaita. Lapset, elämäntilanteet, omat voimavarat - kaikki asiat - ovat yksilöllisiä ja erilaisia.

T. se melkein järjissään selvinnyt

enkä ole sanonut,että olen päässyt/pääsen helpolla.muutamista vastauksista kuultaa selkeästi läpi että se elämä on vain sitä OMAA menoa ja tekemistä,ei lasten kanssa puuhastelu/arjesta nauttimista.mainitsin aiemmin miten lähellä itse olin vaipua syvään suohon masennuksen kouriin,ja vrmasti ilman ystävien asiana puuttumista näin olis käynytkin.sain totisesti tuta,että ikijaksava(mukamas)voi myös väsyä,siis oikeasti väsyä.mielstäni olen kannustanut ap:ta hakemaan apua jaksamiseen,nuo mun ihmettelevät kommentit on edelleen osoitettu noille,jotka väittää että lasten kanssa ei ole elämää.

syy miksi täällä tähänaikaan olen,on seettä toesin tarvitsevani hetken istumisrauham.mies on ollut monta päivää taas työreisuillaan,koullaiset nukkuu vielä.osa ja pienin.yli kuutene vuotee enole nukkunut kertaakaan 4h putkeen,että väitän tietäväni jotakin väsymyksestä ja arjen rankkuudesta.

omalla kohdalla olen todennut asenteen olevan se toimivin "apu" kun muuta apua ei ole saatavilla.jos vaa valitan miten väsy olen enkä jaksa,sitä väsyneempi ja enemmän loppu on.kun psyykkaa itseään positiivisin ajatuksin,kumasti auttaa asiaa.

hienoa että olet selvinnyt,oikeasti loistavaa!!

ja anteksi kun tuli vähän purettua,ei ole tapani valitella omia asioita,kun aina tosiaan on joku,joka on väsyneempi,kipeämpi,enemmän loppu ja enemmän avuntarpeessa.

ehkä oon itekin opppinut huomaamaan sen syvän väsyn ennusmerkit,ja siksi halusin tuua sen ulos?

live elämässä se oon minä,joka yleensä auttaa (henkisesti) muita...siksi olen NIn kiitollinne tälle yhelle ihanalle ystävälle,joka oikeasti pysäytti minut syksyllä huomaamaan,että pakko himmata tai löydän itseni pari metriä nurmen alta..

Minulla oli samanlaista kuopuksen vauva-aikana, vaikka en itse yksin ollutkaan niin ei mies kyllä juurikaan osallistunut vauvan hoitoon, varsinkin yöheräämiset oli tosi raskaita. Ja meillä kun oli jo yksi isompi lapsi ennestään niin hänen kanssaankin olisi vielä pitänyt vielä riittää energiaa leikkiä ja touhuta päivällä kun yön oli valvonut vauvan kanssa. Meilläkään ei ollut tukiverkostoa, sukulaiset asuu kaukana ja ikinä lapset eivät ole olleet yhtäkään yötä yökylässä.

Elämä alkanut taas, lapset 7 ja 9 :)) Ihanaa!!

Tuossa kohti tapahtuu iso murros, ulkomaailma kutsuu ja lapsilla alkaa uusi elämänvaihe. Meillä on 10-vuotias ja elämä on nii-iin helppoa (joo, murrosikää ootellessa... :) ) .

Vauvaikä on kaukainen muisto vain, muuta en muista kuin että oli se rankkaa. Leikki-ikäisen kanssa saa olla koko ajan skarppina ja yöheräilyjä on edelleen flunssien sun muiden takia. Eskari-ikään mennessä alkaa helpottaa, mutta eskarikevään ja ekaluokan aloittamisen välillä alkaa olla ihan eri meininki.

...milloin on elämää?



Ap on varmasti uuvuksissa ja varmasti tarvitsisit hoitoapua jotta voisit nollata ja ladata akkujasi.



Mutta yleisesti ottaen kuulostaa hassulta, jopa julmalta ajatella että elämä alkaisi "sitten kun..."



Eikö se Elämää ole sekin,tässä ja nyt, vauvan, pikkulapsen, leikki-ikäisen, koululaisen, murkun kanssa ?



Pikkuisen asennemuutosta toivoisin. Itsekin ajattelin aikoinaan että voi kun lapsi kasvaisi ja sitku sitku...



Kunnes hoksasin että elämä on tässä ja nyt. Kun hyväksyy etä vauvan kanssa vaativaa , pikkulapsen kanssa ehkä vähän vähemmän niin helpompaa hyväksyä Elämän tosiasia sen sijaan että haaveilisi entisenlaisesta elämästä, ajasta ilman lasta. Se varmasti ärsyttää eniten ja pinna palaa kun lapsen kokee taakaksi :(



Ja todellakin , kun hoksaa että itse tässä on jaksettava niin yrittää keksiä arkeen ne hengähdystauot ettei tulisi uupumusta. Apua voi antaa ja ottaa, ehdottaa itse. Pyytää apua vaikka lapsitutuilta ja vuorotellen hoitaa heidän lasta?



Jaksamista !

Ja raskas elämäntilanne (ero miehestä, vanhempien suhtautuminen) vie voimia jo muutenkin raskaasta pikkuvauva-vaiheesta.



Ota yhteyttä neuvolaan ja kerro että olet jäänyt yksin vauvan kanssa ja tuntuu että nyt olisi tarpeen kodin ulkopuolinen apu, tukiverkostot, vertaisryhmät yms. Voit ottaa myös yhteyttä lääkäriin ja pyytää arvioimaan masennusta tai muuta lääkityksen tarvetta.



Minulla oli ainakin tosi rankkaa ekat vuodet, vaikka oli apua miehestäkin. Toisaalta meillä oli niin raskas vaihe suhteessa, että se vei voimiakin.



Tuntuu että pärjäät kyllä ainakin vielä. On parempi jättää vauva huutamaan yksin omaan sänkyyn mikäli pelkää että saattaisi jotenkin vahingoittaa lasta tai huutaa tälle. Mutta se on myös minusta hälytysmerkki, mikä pitää ottaa todesta tässä kohtaa. Nyt tarvitset apuja, tämä on se hetki hakea sitä ihan oikeasti.



Voit koittaa puhua myös vanhemmillesi, mutta ei liian korkein odotuksin. Apua saat ulkopuolisiltakin. Tai entä siskot, veljet, sekrut, ystävät, naapurit, isovanhemmat?

ja kaikenlisäksi lopulta vielä kolmen lapsen yh...olin kyllä aivan uupunut ja loppu, mutta mua helpotti suunnattomasti kun palasin töihin. Nuorin oli silloin 11kk. Työ on mulle edelleen henkireikä, saan tavata aikuisia ja tehdä mielekkäitä asioita eikä vaan kuunnella kitinöitä. Ravintoloissa en jaksa enää juosta, olet ehkä vielä nuori(alle 30v?) ja sen ymmärrän että silloin vielä sitä haluaakin.

Sun kannattaa tavata muita yh äitejä esim eroperhe.net sivustolla.

Hoitoapua ym tukea saat jos otat yhteytta sos.toimeen lastensuojeluun...voit saada vaikka tukiperheen tai sitten kotiin apua. ÄLÄ jää yksin!!!Apua saa suomessa helposti. Lisäksi on ensi ja turvakodit jonne voi mennä jos ei enää jaksa.

Hetkeksikään ei ole päästy kahdestaan ilman lasta mihinkään kolmeen ja puoleen vuoteen.