Kuvottavaa ja itsekästä! 13-lapsinen lestaperhe ja sata serkkua.
Tän päivän Karjalaisessa juttuasuviseuroista. Kuvottavaa kaksinaismoralismia. Pukataan 13 lasta maailmaan, muka ollaan niistä iloisia ja kiitollisia. Ja kuka puhuu "jumalan puolesta"? No joku vanha äijä tietysti, eihän heidän niitä lapsia tarvitse odottaa, synnyttää eikä hoitaa.
Miten voi kukaan edes kuvitella enää olevansa oikealla asialla noin suuren lapsilauman kanssa? Yhteiskunta maksaa äitiysrahat, kotihoidontuet, lapsilisät, sossurahat. Ei tuollaista väkimäärää yhden ihmisen palkkatuloilla ylläpidetä. Syntisten rahat kyllä kelpaa. Entäs ympäristövaikutukset sitten? Jollain perheellä sata serkkua ja luonto kiittää! Mutta eihän sillä ole mitään väliä tuomiopäivää odotellessa. Anteeksi saa ja taivaaseen pääsee, kun vaan muistaa levittää kiltisti miehelleen vaikkei huvittaiskaan ja pidättäytyä käyttämästä korviksia.
Ilosanomaa saarnataan tuomitsemalla aina joku muu porukka. Milloin televisionkatselijat, milloin uusperheet. Ainoa tapa uskoa on korostaa omaa mukamas hyvyyttään leimaamalla kanssaihmiset pahoiksi. Helppoahan se tietysti on. Ei tarvi sen kummemmin miettiä tekojensa seurauksia tai todellista moraalia, kun tekee vaan niinkuin joku partapatujen jääräsakki jossain sanoo. Ihan sama, mitä edes Raamattu sanoo.
Kommentit (98)
Se on mun lasten ja lastenlasten ja niiden lasten tulevaisuudesta pois, kun jotkut lisää väkimäärää täysin holtittomasti. Turhauttaa yrittää itse pitää huolta ympäristöstä, kun toiset ei välitä pätkääkään.
Onko iso lapsimäärä jotenkin sinulta pois?
ympäristöstä ja luonnosta, lapsia tehdään 13, lietteet Itämereen, turkistarhausta ja ydinvoimaloita...
Oma mielipiteeni on, että lapsilisää tulisi saada max. kolmesta tai neljästä lapsesta. Lisää lapsia voi hankkia, jos pystyy ne myös itse elättämään.
Vai pitäisi se alkaa ajattelemaan lapsia halutessaan että naapurin katkeran rouvan puutarhasta loppuu happi!
Kyllä siihen saaste ja jätemäärään ei vaikuta lestaperheet. Kannattaisiko ehkä etsiä syytä vähän eripaikoista tai vedota ennemminkin politikkoihin ja ympäristösopimuksiin ennenkuin lestaperheisiin.
kuinka moni teistäkään oikeasti välittää siitä luonnosta ja mitä te teette omille jätteillenne.
Haisee niin tekopyhyys että pakko lähtee ulos raittiiseen ilmaan!
Tiedän ainakin yhden tapauksen (iso perhe yli 10 lasta), joka kyllä käyttää sossun palveluja jos omat rahat ei riitä. Yrittävät kyllä tulla toimeen omillaan, mutta ei aina onnistu. Eli on pois yhteisestä kukkarosta.
että lestadiolaiset usein kouluttautuvat hyvin ennen perheen perustamista ja menevät naimisiin vasta kolmikymppisinä. Näin ainakin täällä pääkaupunkiseudulla.
Yksi sukuni haara on lestadiolaisia ja heidän ja muiden, esim. kouluaikoinani tuntemien lestadiolaisperheiden isät olivat mm. 2x lääkäri, arkkitehti, 3x diplomi-insinööri, ammattikorkeakoulun opettaja, lukion lehtori ja rehtori. Äidit taas sosiaalityöntekijä, 3x luokanopettaja, lukion historianopettaja, diplomi-insinööri, erityisopettaja, sairaanhoitaja (ylihoitajana sairaalassa)ja farmaseutti.
Ehkä osasyy on tähän, että vanhemmat ei tupakoi, eikä juo alkoholia. Niihin uppoaa perheessä iso summa rahaa.
Suosittelen sinuakin kokeilemaan.Hohhoijaa! Vai ei muka tupakoida! VL:t ne vasta kessua vetääkin! Ja todella tyypillistä ajattelua lestoilta tuo, että vääräuskoiset ryyppää kaikki rahansa. Uskokaa tai älkää, meissä taviksissakin on raittiita perheitä!
13 uutta suomalaista lisää!
Isäni lapsuuden perheessä lapsia oli 10 ja minusta on aina ollut ihanaa kun on paljon serkkuja ja sukulaisia. Eivätkä olleet lestoja vaan ihan taviksia.
Todennäköisemmin yh:n lapsista on enemmän yhteiskunnalle kuluja kuin lestadiolaisten lapsista. Niillähän on tiiviit perheyhteisöt ja varmasti huolehtivat sukulaisistaan paremmin kuin keskivertosuomalaiset.
Arvostavat kovasti koulutusta, yleensä myös vaimolla on joku ammattikoulutus hankittuna ennen lasten tekoa. Moni käykin töissä sitten kun lapset on vähän isompia.
Lapsia lähetetään jopa ulkomaille yliopistoon opiskelemaan, saavat stipendejä kun pärjänneet niin hyvin koulussa.
Moni lestadiolaismies on niin hyvätuloinen (esimerkiksi lentäjä) että on varaa elättää koko perhe itsekin.
Silti sossun rahat riittävät nippanappa, ne kun ovat aika alhaiset kolmelle hengelle. Moni missaa tässä keskustelussa muuten senkin pointin miten vaarallista olisi jos kaikki tekisivät 10 lasta- miettikää mikä mahdollisuus sukurutsaamiseen!
..sitten tulevaisuudessa siis. Kannattaa ap suvaitsemattomuudessasi muistaa tämä! =)
Lestadiolaiset ovat (yleisesti ottaen) hyvin menestyneitä ja ahkeria työntekijöitä.
Toki poikkeuksia löytyy kaikista ryhmistä, mutta tämä ainakin lestojen kohdalla pitää yleisellä tasolla paikkaansa.
ja mieheni tienaa n 3000 e/kk brutto. Hyvin tullaan toimeen vaikken minä (enää) olekaan työelämässä. Tai no, hyvin ja hyvin, ei varmaan ole samanlainen elintaso kuin olisi jos lapsia olisi pari - kolme ja kävisimme molemmat töissä.
Jokatapauksessa ei mihinkään sossunluukulle ole tarvinut lähteä enkä usko et tarvii tulevaisuudessakaan. Niinkuin ei yleensäkään meikäläisten.
Mut kyllä vaan lapsista on niin paljon iloa että nyt tunnen itseni onnellisemmaksi ja eläväni parempaa elämää kuin silloin kun perheemme oli pienempi ja tulomme isommat.
Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot...
voisitko perustella tämän?
Moni missaa tässä keskustelussa muuten senkin pointin miten vaarallista olisi jos kaikki tekisivät 10 lasta- miettikää mikä mahdollisuus sukurutsaamiseen!
tai eivät saa lapsia.
Suomalaisia uhkaa muutenkin väkiluvun pieneneminen tulevaisuudessa, joten hyvä että saadaan lisää suomalaisia, ja varsinkin sellaisesta ryhmästä, jotka arvostavat työntekoa ja ahkeruutta!!!
Joten kannattaa ap pikkusen tarkemmin miettiä noita sanojaan..
yli 10 lapsen perheet jo saa vaikka mitä etuisuuksia. Niistä ei vaan puhuta ja tuloja vähätellään. Lapsilisiäkin tulee varmasti yli 1500 euroa ja se on puhdasta tuloa. Lisäksi ovat kodinhoitajat ym. Verotuksessa saa hyvityksiä ja kunnallisissa maksuissa maksut porrastetaan perhekoon ja palkkatulojen mukaan. Tuntemissani isolapsisissa perheissä tuntuvin säästö tehdään usein vakuutuksissa (käyttävät usein esim. julkista terveydenhoitoa).
Teeppäs nyt ihan vaikka huvin vuoksi itsekin ne 10 lasta ja huomaat, että meillä ei ole yhtään enempää etuuksia kuin pienemmillä perheilläkään, päinvastoin!! Jokaikisessä paperissa otetaan perhekoossa huomioon ENINTÄÄN 4 henkeä! hei haloo, meillä tuo 4 henkeä ei vaan ihan riitä, mutta papreissa meillä ei ole perhettä sen enempää!? Tuoko on reilua? Meidän kotihoidon tuet lasketaan siltä pohajlta että prhessä on 4 henkeä, vaikka todellisuudessa meitä on 14! Ihan reilua vai? Kyllä nuo laskentaperusteet siis suosii nimenomaan pieniä perheitä!
No kateellisia valitettavasti riittää aina:/
Eikö nyky-yhteiskunnan realiteetit huomioon ottaen tulisi olla SYNTIÄ hankkia järjetön määrä lapsia? Kyseiset ihmiset kuitenkin viisveisaavat ympäristövaikutuksista ja kustannuksista. HEILLÄ on oikeus ja vielä jumala puolellaan. On kyllä todella itsekästä, lapsellista ja säälittävää touhua. : P
Täysin vastuuttomia ihmisiä, ja he vielä mahtailee tuolla sukunsa koolla. Ajatelkaa miten paljon energiankulutusta ja luonnon tuhotumista se tietää kun nuo kaikki 13 lasta hankkii myös itte 13 lasta se tekee pitkäle toista sataa uutta kuluttajaa.
että ehkäisy on kielletty mutta einohedelmöitys sallittu. Eikö pitäisi vetää johtopäätös, että Jumala ei halua jollekin parille lapsia?
Joissain islamin äärisuunnissa lasten määrä on "miehen kunnia". Ehkä vanhoillislestadiolaisillakin on samoin? Sehän on miesvaltainen uskonto.
Vanhoillislsestadiolaiset säätää naisten tekemisiä yhtä tiukasti kjuin talevanit. Ehkäisyn lisäksi meikkaaminen ja korvakorut ovat syntiä.
Ei tuollaista väkimäärää yhden ihmisen palkkatuloilla ylläpidetä. Syntisten rahat kyllä kelpaa.
Ja maailma!!! Tuollainen määrä jälkeläisiä. Voi tsiisus!