Kehtaatko tunnustaa että olet joutunut tyytymään heikompitasoiseen mieheen

eikö sinua pelota että mies löytää paremman kuin sinä?

Varmaan jokainen isorintanen nainen saa niin hyvätasoisen miehen kuin haluaa.



Jos on muuten tosi kaunis nainen, niin B-kuppikin kelpaa.

Mä aloin seurustelemaan mieheni kanssa parikymppisenä. Olin se kiltti kirjatoukka, josta tuntui, ettei kukaan mies ole kiinnostunut minusta. Joten kun joku ns. siedettävä joka vielä uskalsi sen kertoakin vihdoin kiinnostui, ajattelin, että onhan tämäkin nyt jotakin. Ollaan nyt tämän kanssa vähän aikaa. Mies ei ollut komea, ei rikas, ei omistanut autoa, asui pienessä vuokra-asunnossa, ei harrastanut mitään mielenkiinoista ja jännittävää. Ei herättänyt minussa mitään tunteita heti. Tapasi myöhästellä, ei julistanut rakkauttaan eikä pahemmin soitellut perään. Ihan mukava kuitenkin ja huumorintaju toimi.



Ja kuinkas kävikään. Hitaasti aloin pitämään miehestä ja se kasvoi lopulta rakkaudeksi. Ja mies kärsivällisenä jaksoi odotella “kypsymistäni”. Mies osoittautui hyväksi sängyssä, luotettavaksi ja järkeväksi rahankäyttäjäksi. Vuosia myöhemmin tajusin, että silloin lapsenkasvoisesta miehestä on tullut hyvän näköinen. Vaikka palkka ei ollut vieläkään kummoinen se oli vuosien uurastuksella kuitenkin noussut ja vaatimattoman elämäntyylimme ansiosta säästöjä oli alkanut kertymään.



Nyt jo perheellisenä olen tajunnut mihin kultakimpaleeseen iskin. Tai oikeammin hänhän iski minut. Mies tekee kotitöitä ihan vapaaehtoisesti, erinomaista ruokaa ja usein, ei juokse jatkuvasti kavereiden kanssa ties missä, osaa käyttäytyä melkein missä piireissä hyvänsä, on kuitenkin sosiaalinen ja omaa laajan kaveripiirin. Tykkää olla paljon lapsen kanssa jne. Huumorintajumme ja ajatusmaailmamme on hyvin samanlainen ja ymmärrämme toisiamme erinomaisesti. Onhan hänessäkin toki vikansa, mutta paljon paremman miehen sai kuin osasin arvatakaan.

eikö sinua pelota että mies löytää paremman kuin sinä?

Huomaisin varmasti, jos mies lakkaisi rakastamasta minua, ja silloin kyllä pelottaisi. Nyt ei.

Kyllä minustakin on (ja on ollut) miehelle paljon apua ja tukea, ja olen nähnyt kovasti vaivaa suhteemme eteen, eli sillä tavoin suhteemme ei oikeastaan ole epätasapainossa. Taloudellinen epätasainokin on asia, josta en itse oikein tykkää ja pyrkimykseni on alkaa tienata sen verran että voin itse myöhemmin maksaa menojamme jos/kun mies vaikka haluaa vaihtaa alaa tms. Lisäksi tukisin varmasti itse miestäni taloudellisesti samoin kuin hän nyt minua, jos tilanteemme olisivat päinvastoin kuin ovat.

Kirjoituksessani korostin niitä kohtia, joiden perusteella meidät varmasti luokiteltaisiin "eri tasoisiksi", jos siis ulkopuolisilta tätä kysyttäisiin.

t. 19

Paitsi, että mun ukko ei lue mulle iltaisin ja meillä mä olen se hyvännäköinen. Muuten aika sama Hän on myös ihanan remonttitaitoinen, nykyisessä asunnossakin siirsi seinää kahteen kertaan, kun pyysin ensin laittamaan sen 30cm väärään kohtaan. Ei paha johtajamieheltä ;)

Minulla on a-kuppi ja iso perse (josta kylläkin mies taitaa pitää).



t. 19

Paitsi, että mun ukko ei lue mulle iltaisin ja meillä mä olen se hyvännäköinen. Muuten aika sama Hän on myös ihanan remonttitaitoinen, nykyisessä asunnossakin siirsi seinää kahteen kertaan, kun pyysin ensin laittamaan sen 30cm väärään kohtaan. Ei paha johtajamieheltä ;)

Hihi, kiva kuulla! Meillä remppaaminen on eräänlainen yhteinen harrastus. Sanomme Bauhausia lomakohteeksi, koska ryntäämme sinne ensi töiksemme loman alkaessa. :D

Suosittelen muuten iltalukemista, se vie hyvin ajatukset pois työasioista ja toisen ääntä on ihana kuunnella (myös minä luen miehelleni).

näin mielestäni on ja kehtaan toki sen tunnustaakin. Mutta ylläripylläri mies kyllä tyydyttää sängyssä, itse asiassa on suorastaan loistava sängyssä, kantaa myös vastuun perheestään ja tuo rahaa perheeseen minua enemmän eli on ihan hyväpalkkainen ja hänen työssää on muitakin etuja, MUTTA hän ei ole kovin sivistynyt. Hänen yleistietonsa on huono, keskustelutaito onneton, hän ei ole lukenut juuri mitään klassikkoja jne. Eli tässä mielessä koen, että hän on "heikompitasoinen", mikä minua usein häiritsee, mutta ei mikään luuseri kuitenkaan.

Mä aloin seurustelemaan mieheni kanssa parikymppisenä. Olin se kiltti kirjatoukka, josta tuntui, ettei kukaan mies ole kiinnostunut minusta. Joten kun joku ns. siedettävä joka vielä uskalsi sen kertoakin vihdoin kiinnostui, ajattelin, että onhan tämäkin nyt jotakin. Ollaan nyt tämän kanssa vähän aikaa. Mies ei ollut komea, ei rikas, ei omistanut autoa, asui pienessä vuokra-asunnossa, ei harrastanut mitään mielenkiinoista ja jännittävää. Ei herättänyt minussa mitään tunteita heti. Tapasi myöhästellä, ei julistanut rakkauttaan eikä pahemmin soitellut perään. Ihan mukava kuitenkin ja huumorintaju toimi.

Ja kuinkas kävikään. Hitaasti aloin pitämään miehestä ja se kasvoi lopulta rakkaudeksi. Ja mies kärsivällisenä jaksoi odotella “kypsymistäni”. Mies osoittautui hyväksi sängyssä, luotettavaksi ja järkeväksi rahankäyttäjäksi. Vuosia myöhemmin tajusin, että silloin lapsenkasvoisesta miehestä on tullut hyvän näköinen. Vaikka palkka ei ollut vieläkään kummoinen se oli vuosien uurastuksella kuitenkin noussut ja vaatimattoman elämäntyylimme ansiosta säästöjä oli alkanut kertymään.

Nyt jo perheellisenä olen tajunnut mihin kultakimpaleeseen iskin. Tai oikeammin hänhän iski minut. Mies tekee kotitöitä ihan vapaaehtoisesti, erinomaista ruokaa ja usein, ei juokse jatkuvasti kavereiden kanssa ties missä, osaa käyttäytyä melkein missä piireissä hyvänsä, on kuitenkin sosiaalinen ja omaa laajan kaveripiirin. Tykkää olla paljon lapsen kanssa jne. Huumorintajumme ja ajatusmaailmamme on hyvin samanlainen ja ymmärrämme toisiamme erinomaisesti. Onhan hänessäkin toki vikansa, mutta paljon paremman miehen sai kuin osasin arvatakaan.

Meillä puolestaan mies on kuulemma ollut nuorena omituinen nörtti, josta tytöt eivät tykänneet (en tosin ollut itse tätä todistamassa). Enkä minäkään ihastunut häneen päätä pahkaa ja heti, vaikka hyvännäköinen onkin (minulle ulkonäkö ei ole koskaan ollut mitenkään ratkaiseva juttu). Ensitreffimme olivat tylsät ja tunsin olevani työhaastattelussa. Jokin kuitenkin jäi kiinnostamaan. Ajattelin, että jonkun, jolla on varaa olla noin kylmä ja outo ensitreffeillä, täytyy olla aivan poikkeuksellinen saalis.

Meilläkin rakkaus kasvoi hitaasti toiseen tutustumisen ja yhteen hitsautumisen myötä. Oikeastaan vasta parin vuoden, pitkien vakavien keskustelujen ja "olemaan opettelun" jälkeen alkoi tuntua siltä, että olin rakkaudesta pyörällä päästäni. Nyt yhdessäoloa on takana 7 vuotta ja tunne vain kasvaa koko ajan. Ihmettelemme kotona kahdestaan sitä yleistä totuutta, jonka mukaan rakkaus suhteessa hiipuu ajan myötä, meillä kun tilanne on päinvastainen.

t. 19

Meillä puolestaan mies on kuulemma ollut nuorena omituinen nörtti, josta tytöt eivät tykänneet (en tosin ollut itse tätä todistamassa). Enkä minäkään ihastunut häneen päätä pahkaa ja heti, vaikka hyvännäköinen onkin (minulle ulkonäkö ei ole koskaan ollut mitenkään ratkaiseva juttu). Ensitreffimme olivat tylsät ja tunsin olevani työhaastattelussa. Jokin kuitenkin jäi kiinnostamaan. Ajattelin, että jonkun, jolla on varaa olla noin kylmä ja outo ensitreffeillä, täytyy olla aivan poikkeuksellinen saalis.

Meilläkin rakkaus kasvoi hitaasti toiseen tutustumisen ja yhteen hitsautumisen myötä. Oikeastaan vasta parin vuoden, pitkien vakavien keskustelujen ja "olemaan opettelun" jälkeen alkoi tuntua siltä, että olin rakkaudesta pyörällä päästäni. Nyt yhdessäoloa on takana 7 vuotta ja tunne vain kasvaa koko ajan. Ihmettelemme kotona kahdestaan sitä yleistä totuutta, jonka mukaan rakkaus suhteessa hiipuu ajan myötä, meillä kun tilanne on päinvastainen.

t. 19

Nörtti siis eikä sekään oikein uskonut, että minä taas voisin olla hänestä kiinnostunut. Siksi varmaan jaksoikin "roikkua" vierellä alussa, kun minä soudin ja huopasin ja olin epävarma. Häntä nyt ei varsinaisesti voisi kuvailla omituiseksi ja hänellä oli kyllä naisia. Kavereina.

Meillä on ollut juuri tuo sama ilmiö, että rakastuminen kävi hitaasti varsinkin minun puoleltani.

Myöhemmin opin tuntemaan itseäni sen verran paremmin, että olen ilmeisesti hidas lämpiämään aina. Jos olisin odotellut sitä suurta, heti jalat alta vievää rakkautta, olisin varmaan saanut odotella sitä lopun elämääni.

t. 26