Miten jaksaa rakkaudettomassa liitossa?

Mistä luulet, että johtuu?

Olisiko kyse ulkonäöstä, luonteesta, vai mistä?

Mitä, jos muutat itseäsi? Onko liikakiloja esim.?

JOs mies on kanssasi, mutta ei rakasta sinua, mihin hän rakkautensa kohdistaa?

Olen kyllä ottanut pariterapiassa annetusta palautteesta opikseni sellaisissa asioissa, mitkä ovat kohtuullisia juttuja, mutta en voi alkaa muuttaa itseäni toiseksi ihmiseksi.



En tiedä, onko kyse ulkonäöstä, tuskin. En ole ylipainoinen tms. pukeudun ihan asiallisesti.



Mies kohdistaa rakkautensa lapsiin, kissoihin ja moottoripyöräänsä. Niitä hän hellii. Lapset ovat tietysti ok.



Me emme juurikaan riitele. Kaikki on sinänsä ihan sopuisaa ja kunnossa, joten en ala vaatia tai pyytää mitään, vaan tyydyn siihen miten asiat ovat.



ap

Mulle tämä on vielä aika "uusi" juttu, siis niin että sen ihan oikeasti tiedän näin olevan, tosin mies ei osaa sanoa onko koskaan edes rakastanut... Mietin kovasti että jaksaako tätä. Miehen mukaan en voi asiaan vaikuttaa millään, oon kuitenkin hänen mielestä hyvä puoliso kaikella tapaa, hänen vikansa kun ei osaa olla rakastava mies. Lapset on hänelle kyllä rakkaita. En sitten tiedä että mitä ihmeellistä sitten odottaa rakkauden parisuhteessa olevan. MEillä ei ole mitään terapiaa takana. Miten ap, onko sulle selvinnyt voisiko mies sitten mahdollisesti rakastaa jotain toista tms vai onko vaan jotenkin taitamaton rakastamaan? Itseäni kovasti ihmetyttää oman miehen tilanne, kuulemma jos jotain rakastaisi niin minua, mutta miksei sitten rakasta...

Olen nyt kolmisen vuotta odottanut, että mieheni alkaisi jälleen osoittaa rakkautta ja hellyyttä minulle, mutta turhaan.

Kävimme pariterapiassa suhteemme ajautui kolmisen vuotta sitten kriisiin. Päätimme jatkaa yhdessä, koska meillä menee sinänsä ihan hyvin, kun akuutit ongelmat saatiin pariterapiassa käsiteltyä. Meillä on kaksi lasta.

Yksi iso ongelma kuitenkin jäi: mies ei tunne rakkautta minua kohtaan, mikä tietenkin surettaa minua kovin. Minä rakastan häntä suuresti ja yritän kaikin tavoin osoittaa sen hänelle. En kuitenkaan enää sano sitä ääneen, koska hänen vastaamattomuutensa särkee sydämeni.

Hän ei myöskään vastaa hellyydenosoituksiini mitenkään, mutta ei enää työnnä minua poiskaan, kun tietää, miten se minua satuttaa. Seksiä meillä on minun aloitteestani. Se on teknisesti hyvää, mutta mies ei ole henkisesti mukana, joten minä tulen siitä niin surulliseksi, että en viitsi aloitteita enää juurikaan tehdä. Ja silloin seksiä ei ole.

Nyt alan olla loppu. Pitääkö minun jättää rakastamani mies, koska hän ei rakasta minua?

voin vain kuvitella kuinka raskasta sinulla on.

Kerrot ettei mies tunne rakkautta sinua kohtaan. Tarkoitatko ettei rakasta sinua ollenkaan, pätkääkään vai välittää kyllä, muttei sillä tavalla rakasta kuin omaa puolisoa tulisi rakastaa? Voiko olla mahdollista että miehen elämässä on nyt tällä hetkellä muuten stressiä, esim. työ, eikä jaksa osoittaa rakkauttaan? Onko mies sanonut suoraan että ei rakasta vai onko se sinun tulkintasi hänen käytöksensä perusteella?

Surullinen tilanne kaikin puolin ja ilmeisesti kestänyt jo vuosia. Niin helppoa kuin se olisikin vain lähteä ja jättää taakseen, mutta kun ei ole. Sitä toivoo ja uskoo loputtomiin.

Minä en rakasta enää miestäni, rakkaus on hiipunut kaikkien erimielisyyksien ja riitojen jälkeen. Mies tietää tämän, mutta ei suostu sitä kuitenkaan sisäistämään. Olemme kuitenkin yhdessä ja kai pysymmekin, koska mies rakastaa, on pieniä lapsia ja tulemme toimeen suht hyvin. Ei ole kyse mistään sellaisesta, että rakastaisin jotain toista, vaan se liittyy vain tähän parisuhteeseen. Rakkaus on vaan "kuollut". Kaikkein haitallisinta tämä on seksissä, en kykene enää suutelemaan miehen kanssa. Seksiä on jonkin kerran kuukaudessa, itse en tunne mitään vaikka mies kuinka yrittää hivellä ja sivellä. Lähinnä ärtymystä...

Hän on rakastanut minua suhteemme alussa kovastikin (vaikka ei silloinkaan sanonut sitä ääneen kovinkaan usein), mutta ilmeisesti tunne on kadonnut vuosien aikana syystä tai toisesta. Olemme olleet yhdessä 12 vuotta.



Mies on sanonut suoraan että ei tunne minua kohtaan rakkautta, ainakaan sellaista kuin joskus aikaisemmin. En ole viitsinyt virittää keskustelua aiheesta, kun se tekisi kuitenkin niin kipeää.



Olen tietysti epäillyt, että miehellä olisi toinen nainenkin, mutta en oikein tiedä, missä välissä hänellä sellaiseen olisi mahdollisuuksia. Enkä ala ruokkia mustasukkaisuutta itsessäni, koska minulla on tarpeeksi vaikeaa muutenkin.



Ap

Itselleni kävi niin, että saatuani masennuslääkityksen kaikki tunteeni hävisivät tyystin. Eivätkä ole palanneet, vaikka lopetin lääkityksen. En siis tunne miestäni kohtaan mitään. Tämä on todella raskasta meille molemmille. Elämmekin ns. kulissiliitossa, jossa ei rakkautta enää ole. Surullista. Lasten takia mies ei ole halunnut erotakaan, itse en tiedä mitä haluaisin. Ainakin tunteeni takaisin. Miten tällaista sitten jaksaa, en tiedä. Meillä tilanne jatkunut jo neljä vuotta. Olemme käyneet pariterapiassa, mutta siitä ei ollut mitään apua, koska vika on minussa ja tunteettomuudessani.

Tuntuu, että hän pitää rakkausttasi itsestäänselvänä. Hänellä on "varaa" olla kylmä, koska sinä kuitenkin olet hänelle hyvä ja rakastava, vaikka hän olisi kuinka etäinen ja torjuva. Hän voisi olla aika yllättynyt jos kertoisit ettet voi enää jatkaa suhdetta. Hän pitää rakkauttasi niin itsestäänselvänä.



Rakastaa ja saada vastarakkautta on kuitenkin jotakin ihan muuta kuin yksipuolisesti rakastaa.

lapsenne minkä ikäisiä? Oletko ajatellut sitä vaihtoehtoa että mies on parisuhteessa kanssasi niin kauan kunnes lapset ovat mielestään riittävän isoja ja lähtee sitten? Julmasti sanottu mutta tätäkin asiaa sinun täytyy pohtia. Jos mies ei ole rakastanut sinua vuosiin, jokin hänet saa pysymään liitossanne. Ja monesti ne juuri ovat ne pienet lapset. Lapset kuitenkin kasvavat, enkä usko että mies jää kuolleeseen, rakkaudettomaan liittoon loppuiäkseen.

Jos vaikka pääsisitte kahdestaan pienelle lomamatkalle voisivat uinuvat tunteet herätä, kun ei tarvitsisi pyörittää arjen asioita.

Mieheni sairastui vaikeaan masennukseen ja yritti itsemurhaa. Lääkkeillä hänen olotilansa on aivan turta, ei positiivisia eikä negatiivisia tunteita. Elämme kuin kaksi vierasta ihmistä samassa asunnossa. Emme puhu, emme pussaa emmekä tee mitään muutakaan.



En kohta jaksa enää. Mietin avioeroa. Toisaalta olisi kohtuutonta jättää mieheni. Hän on täysin syytön olotilaansa. Toisaalta jos toivoa paremmasta ei ole, pitääkö minun sitoutua häneen loppuiäkseni?

Joku jonka kanssa saisi olla haluttu ja ihana, niin jaksaisi paremmin omaa miesmöykkyään.

mutta ei halua ottaa siihen mitään lääkitystä, sitä on kokeiltu. Tunteettomuutta voi selittää tälläkin, mutta en jaksa uskoa, että se olisi perimmäinen syy.



Kahdenkeskistä aikaa olisi jonkin verran tarjolla, mutta mies lähtee kanssani jonnekin yleensä lähinnä velvollisuudentunnosta.



Voi olla, että hän on kanssani lähinnä lasten takia. Minä olisin ollut valmis eroamaan aikoinani, mutta mies halusi jatkaa. Hänen mielestään meillä on niin paljon hyviä asioita että niitä ei kannata heittää pois.



Minä lähinnä pelkään, että mies rakastuu jossain vaiheessa toiseen naiseen ja sitten minä jään. Olen sen kokenut jo kerran edellisessä avioliitossani.

Ehkä se voisi olla se viimeinen oljenkorsi.

Itse elän samanlaisessa suhteessa, mutta minä olen se, joka ei rakasta. Syyt ovat selvät, mutta mies ei halua erota. Itse päätin jäädä tähän "leikkitaloon" lasten vuoksi. Eletään saman katon alla, mutta erossa. Liittomme on loppu.



Mutta en halua sitä samaa sinulle missään nimessä!



Kokeilkaa asua erossa vähän aikaa, you dont know what you got until its gone... periaatteella.

Itse elän samanlaisessa suhteessa, mutta minä olen se, joka ei rakasta. Syyt ovat selvät, mutta mies ei halua erota.

Miten sä itse jaksat, minkä voimalla porskutat? Etkö kaipaa ketään ketä voisit rakastaa, hellyyttä, vai onko sinulla sivusuhde?