Turpeesta voi tulla dieseliä jo 2011
""Turpeesta saisimme kaikki Suomen liikennepolttoaineet eli voisimme olla omavaraisia bensiinin ja dieselin suhteen", vakuuttaa valtioenemmistöisen Vapo Oy:n kehitysjohtaja Kari Mutka.
Vapo osallistuu parhaillaan VTT:n vetämään Ultra Clean Gas -tutkimushankkeeseen, johon osallistuvat Vapon lisäksi Tekes, suuret metsäyhtiöt ja Neste Oil. Hankkeen tarkoituksena on selvittää biomassojen käyttöä liikennepolttoaineiden tuotannossa."
Prosessi loppuosaltaan samanlainen kuin nyt suunnitellaan sähköllä tuotetun vedyn tapauksessa eli ""Turvetta kaasutetaan ensin, prosessista syntyy häkää ja vetyä, joista sitten rakennellaan hiilivetyjä eli bensiiniä ja dieselöljyä." Jokainen varmaan tietää, kummasta on halvempaa tuottaa.
Olemassa olevat turvetuotantoalueet olisivat kutakuinkin riittäneet. Toki täysin uudistuviin suunta on oikea, mutta turhan nopsaan hylättiin turve, joka oli myös CHP voimalaitosten polttoaine. Nyt näissä CHP-laitoksissa poltetaan puuta turpeen tilalla.
Kommentit (5)
Liikennepolttoaineet eivät ole vieläkään päästökaupan piirissä ja saa nähdä tuleekokaan. Komissio on alkanut peruutella Saksan vaatimuksesta. Liian etupainoitteisesti on Suomessa toimittu. Kalliiksi on tullut.
Jyväskylässä juuri valmistunut turvetta polttanut laitos muutettiin kalliilla kustannuksilla. Puuta palaa kattiloissa ympäri Suomea. Aivan järjetöntä.
Turpeesta tehty diesel tai bensa olisi hyvin kilpailukykyistä. Kotimaista öljyä.
Vierailija kirjoitti:
Turpeesta tehty diesel tai bensa olisi hyvin kilpailukykyistä. Kotimaista öljyä.
Oishan tuo mahtavaa laittaa kotimaista diiseliä tankkiin.
2011?