Miksi aikuistuneiden poikien äidit luulevat olevansa poikansa elämän tärkeimpiä naisia?

[quote author="Vierailija" time="07.04.2013 klo 01:24"]

Jotenkin en vaan ymmärrä näitä äiti/poika suhteita. Minullakin mies on yli 40 vuotias ja miltei joka päivä soittelevat keskenään. Tekevät yhdessä kahvila retkiä jne. Ja minä sitten olen mustasukkainen, kun en tätä ymmärrä. Sad but true. Mitä tehdä kun kun tykkää toisesta, mut se on aina pois yhteisestä ajasta.

[/quote]

Minä teen oman äitini kanssa kaikenmoista: Käydään kirpparilla, ehkä kahvillakin; puutarhamyymälöissä, messuilla, soitellaan kuulumisia, matkustellaan jne. Sairasta olisi, jos joutuisin luopumaan näistä hetkistä.

Samoinmeillä mies saa pitää omaan äitiinsä myös oman suhteensa, ei pelkästään meidän perheen suhdetta hänen äitiinsä. En ymmmärrä miksi nainen saisi pitää yhteyttä äitiinsä, mutta mies ei?

Moni mies on kantapään kautta saanut kokea, että vaikka kuinka rakennat parhaasi mukaan yhteistä elämää kumppanisi kanssa, ja jaatte kaiken mahdollisen ja mahdottoman, niin sinut saatetaan korvata hetkessä. Sopiva toinen mies kun tulee vastaan, niin valtaosa (ei kaikki, mutta mistäpä sen voi etukäteen tietää) naisista jättää omansa, etenkin jos takana on enemmän vuosia ja liitto on arkistunut.

Sen sijaan oma äiti ei koskaan vaihda poikaansa toiseen, eikä ikinä muutu pahantahtoiseksi juonittelijaksi, joka haluaa vain pahaa aiemmin niin tärkeälle läheiselleen. Vaimon kanssa voi olla mukavaa ja mahtava läheisyyttä, mutta järkevä ja elämää nähnyt mies tajuaa, että sataprosenttista luottamusta ei ole eikä tule. Sen sijaan omat lapset yleensä nousevat maailman tärkeimmiksi ihmisiksi, mutta lasten äiti on aina kaukana takana.

Luonnollisestikaan tämä ei tarkoita sitä, että äitien pitäisi puuttua poikiensa elämään jatkuvasti tai pyrkiä päällepäsmäröimään. Ei fiksut äidit niin teekään, aivan kuten fiksut lapsetkaan eivät besserwisseröi vanhempiensa valintoja. Myöskään itsenäistymiseen tai vanhemmista irroittautumiseen nämä asiat eivät liity mitenkään. On eri asia roikkua vanhemmissaan kuin tiedostaa heidän arvo ja ainutlaatuinen asema.

Päinvastoin, suhde vanhempiin voi olla loistava, vaikka onkin itsenäistynyt heistä.



Itsenäistyminen tarkoittaa realistista minäkuvaa ja kykyä asettaa raja. Esim. liian kiltti ihminen ei osaa asettaa rajaa ja sanoa ei.



En tiedä av-standardista sen enempää kuin av-mammoistakaan, mutta ei riippumattomuus ole se juttu, vaan sen ymmärtäminen, että me kaikki tarvitsemme toisiamme. Ja rakkaus on ajanantamista läheisilleen.



Kuulostat lähinnä hylätyltä, mitä tulee vanhempiisi, muttet ole uskaltanut vielä myöntää sitä itsellesi.

Mun anoppi on just näitä "poikansa muka tuntijoita". Mieheni nauroi ääneen, kun kerroin, että anoppi oli maininnut mulle "että hänellä ja miehelläni on suuri yhteisymmärrys, ymmärtävät toisiaan puolesta sanasta". Meidän tapauksessamme tämä ripustautuminen liittyy siihen, että mieheni on perheen neljästä lapsesta ainoa korkeakoulutettu ja omalla tavallaan menestynyt. Anoppi haluaa itselleen lisää gloriaa ja siksi haluaa olla "kuin poikansa". Yritti ripustautua minuunkin suhteemme alussa, mutta nyt olen ottanut kunnolla etäisyyttä, en ole kiinnostunut tuollaisesta "yhteisymmmärryksestä".

Jos vaimo tämän ymmärtää ja hyväksyy niin helpommalla pääsee. Vaimo ja äiti ovat ihan eri roolissa. Mutta tärkeitä molemmat. Miksi miehellä ei saisi olla 2 tärkeää naista elämässään? Ja tuleehan noita tärkeitä naisia vielä lisääkin jos tyttäriä syntyy.

Onko teistä hyvä että pojallani ja hänen avovaimollaan on yhteinen sähköposti? Minusta se ei ole tervettä, vaan tavallaan kirjesalaisuuden rikkomista?

Tuntemista on niin monenlaista... 

Varmasti tietyllä tavalla puolisoni äiti tuntee hänet minua paremmin, tietää hänen elämästään enemmän ja osaa ehkä vastata joihinkin tarpeisiin minua paremmin. Ei hän silti sillä päde. 

Lisäksi on olemassa se toinen puoli, joka on erilaista tuntemista ja läheisyyttä. Ei monikaan nuori mies jaa kaikkia asioitaan äidilleen. On siis olemassa eri elämänalueen asioita ja näkemyksiä, joiden osalta luulen tuntevani miehen paremmin kuin hänen äitinsä. 

Ei tämä silti mikään tuntemiskilpailu ole. Minusta on mukavaa, että miehellä on läheiset välit äitiinsä. 

Vähän ohi aiheen mutta:

Minun ja mieheni seurustelun alkuaikoina mieheni sisko teki selväksi, että en voi koskaan olla miehelleni tärkein, vaan sisarukset tulevat aina olemaan rakkaampia ja tärkeämpiä kuin tyttöystävä/vaimo. Hän sanoi että roikun miehessä liikaa, ja estän hänen sosiaalista elämäänsä. Se olikin siinä mielessä totta että suhteen alussa olin todella rakastunut ja halusin viettää paljon aikaa miehen kanssa kahdestaan. Ehkä se tuntui siskosta jotenkin ahdistavalta. Hän on aika suojeleva veljeänsä kohtaan, ehkä siksikin että on aika paljon miestäni vanhempi.

Asia ei sinänsä ole mikään ongelma. Pidän miehen siskosta ja on mukavaa viettää aikaa myös hänen kanssaan, en missän nimessä halua sotkea mieheni sisarusten hyviä välejä. Mieltä on vaan vähän jäänyt kaihertamaan nuo kommentit.

Eiköhän miehillä ole kykyä rakastaa äitiään ja vaimoaan ja vielä sitten omia tyttäriäänkin. Ainakin mun lähipiirini miehet ovat tähän pystyneet. Turhaa kadehtia ketään.

Voihan siinä tulla ristiriitojakin jos asia ei miellytä toista. Mielellään eri sähköpstit!

niin just,nämä sukulaiset jotka tunkevat nokkaansa toisten elämiin ovat kyllä vihoviimeisiä.kokemusta on.ja tämän johdosta mun ja mun miehen parisuhde on mennyt päin peetä.että kiitti vaan tälläsille "ihanille" sukulaisille!!!

miksi aikuistuneet tyttäreet usein pitävät äitiään tärkeimpänä henkilönä elämässään, ja usein myös toisin päin? ihan sama juttu.



minusta uskomatonta, että jotkut miniät omivat nämä pojat täysin, ja lähes kieltävät yhteydenpidon anopin ja tämän pojan välillä. pahimmassa tapauksessa jo heti kättelyssä!



kyllä näissä miniöissäkin on paljon todellisia narsisteja, jotka ITSE kuvittelevat automaattisesti olevnsa miehelle tärkeimpiä, eivätkä hyväksy esimerkiksi sitä, että äiti olisi JOPA yhtä tärkeä...eivätkä nämä naiset näe mitään väärää siinä, että heidän OMA äitinsä kyllä saa olla kuvioissa miten paljon tahansa.....



up urs

joten ei kannata polttaa siltoja äitinsä luokse, mutta vaimosta pääsee eroon, jos tämä nalkuttaa. Aika sairas päästään on nainen, joka kuvittelee kilpailevansa miehen äidin kanssa.

teki erittäin selväksi, että hän on pojan elämässä ensimmäinen nainen. Asia selvä. En soittanut pojalle, en ollut missään yhteydessä.



Mutta kun poika ei tajunnut, että se oli väärin. Kävi lapsuudenkodissa syömässä, joka saunomassa muutamana viikonloppuna. Käväisi viikottain ainakin kahvilla, mutta näistähän ei saanut puhua avovaimolle. Piti valehdella käyneensä ABC:lla. Miniäkokelas kävi päivittäin puhelimen läpi, ettei vain ole soittoja minulle tai miehelleni.



Kun ero tuli, oli se minun syyni. Olin kiristänyt poikaani eroamaan. Telepaattisesti varmaan, kun mitenkään ei saatu enää yhteyttä pitää.

Ja se äiti on maailman tärkein ihminen sille pienelle ihmiselle, joka meissä jokaisessa asuu. Siksi äiti saa paljon anteeksi, ja moni sietää äidiltään enemmän kuin anopiltaan.



Puoliso lienee kuitenkin normaalissa parisuhteessa maailman tärkein aikuinen ihminen sille aikuiselle ihmiselle, joka kukin meistä on. Kyllä ainakin meidän perheessä puolisot tuntevat toisensa paremmin kuin vanhemmat. Ja niin kuuluu minusta ollakin.



Puolison edelle menevät sitten toki lapset. Oma lapsi on luonnollisesti se maailman tärkein ihminen, ainakin sen hetken siis kun on lapsi.

Sairas ja pervo ihminen sellainen äiti. Eräänlaista insestiä ja pedofiliaa, jota aivan liian usein katsotaan läpi sormien.

En ikinä ole kokenut poikieni puolisoja uhkana itselleni. Sen voin sanoa, että kun poikani sanovat äiti, on se kauneinta mitä korvani kuulee. Toki lapsenlapsen suusta mummu on musiikkia korville.