Lue keskustelun säännöt.
Miksi aikuistuneiden poikien äidit luulevat olevansa poikansa elämän tärkeimpiä naisia?
13.06.2010 |
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että kun poika perustaa oman perheen, vaimon kuuluukin olla tärkein?
Ärsyttää katsoa omaa äitiäni ja paria muutakin lähipiirin anoppia. Äitini suhtautuu veljeeni äärimmäisen suojelevasti ja on sitä mieltä, että vaimon on turha päteä ja kuvitella olevansa jotain. Äidin mielestä vaimo ei myöskään voi mitenkään tuntea miestään paremmin kuin hän.
Eikö äidin pitäisi tukea poikansa avioliittoa eikä hyysätä poikaa kuin pikkuvauvaa tai suojella häntä "ilkeältä vaimolta"? Kun olen huomauttanut tästä äidilleni, hän on vain todennut että ymmärrät sitten kun olet itse anoppi.
Noinkohan? Tuleeko minustakin tosiaan sellainen? Oma anoppini ei tällainen ole, joten en usko mihinkään lainalaisuuksiin...
Kommentit (77)
miehen itsenäistyminen äidistään on sitä, että sulkee sen kokonaan pois elämästään ja ottaa vaimon äidin ainoaksi mummiksi lapselleen.
Tunnustakaa vain pois, että mustasukkaisia te olette siitä, että miehen elämässä on ollut toinenkin nainen eli miehen äiti.
Kun on huono itsetunto, haluaa omistaa toisen ihmisen.
Läheisriippuvuutta sanon minä!
Kovin harva ihminen kykenee aidosti itsenäistymään vanhemmistaan. Ja yhtälailla vanhemmat eivät halua lastensa kunnolla itsenäistyvän. Ideaaliahan olisi, että ihminen itsenäistyy täysi-ikäiseksi tullessaan, mutta valitettavasti suurin osa itsenäistyy oikeasti vasta kolmekymppisenä tai viisikymppisenä, osa ei koskaan.
Tuo toisen omistaminen on juuri sitä läheisriippuvuutta. Kumma kyllä, ne läheisriippuvien äitien pojat löytää itselleen läheisriippuvan vaimon...
Mitä sitten tarkoitat sillä, että sulkee miehen äidin kokonaan pois elämästään? Minä olen ollut läheisriippuvainen, kuten äitini ja anoppinikin. Nyt alan pikkuhiljaa parantua. Meillä on ollut omat hankaluutemme anoppini kanssa, jota alkuun yritin turhaan miellyttää parhaani mukaan siinä koskaan onnistumatta. Nyt en enää yritä miellyttää häntä ja kas vain, välimme ovat parantumassa.
Mieheni on ollut äitinsä talutusnourassa pitkään: pomppasi aina pelastamaan äitiä milloin miltäkin mielipahalta, eikä silloin laskettu sitä mielipahaa, jota hän aiheutti sillä minulle. Minun muututtua on myös mieheni alkanut muuttua ja asettaa rajoja äidilleen. Siitäpä anoppi ei ole tykännyt, vaan on hylännyt mieheni ja lapsemme.
En todellakaan halua äitiäni ainoaksi mummiksi lapsilleni, päinvastoin. Vaan kun toisen pojan lapsi on anopin kullanmuru ja meidän lapsilla ei ole ollut enää mirään arvoa hänelle tämän kultamurun synnyttyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mun vanhemmat on olleet naimisissa yli 30 v, isän äiti kuoli kun isä oli 40. 20-vuotiaina vanhempani lähtivät opiskelemaan 800 km päähän kotipaikkakunnaltaan ja näkivät vanhempiaan vain kerran vuodessa.
Vaimot vaihtuvat, äiti pysyy
Minun mies sanoi joskus seurustelumme alkupuolella, että hänelle äiti on ja tulee olemaan aina hänen elämänsä tärkein nainen. Minulla ei ole mitään ongelmia tämän asian suhteen, sillä anoppini on ihan huippu tyyppi. Tulen hänen kanssaan paremmin toimeen kuin oman äitini kanssa. Ja olen äärimmäisen tyytyväinen, koska hän on kasvattanut pojastaan sellaisen miehen kuin tuo on. Anoppi ei tunge millään lailla perhe-elämäämme, mutta on kiinnostunut hyvällä tavalla ja olen aina ihan mielissään, kun tuo tulee käymään. Anoppi tykkää minusta eikä meillä ole mitään kilpailuasemaa. Minusta mieheni ja hänen äitinsä välit ovat ihanan mutkattomat. Toivon, että välini omiin poikiini ovat samanlaiset sitten kun nuo ovat aikuisia.
olla jotain seksuaalista, ei tuota muuten voi selittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen jo aikuisen pojan äiti. En missään tapauksessa halua että poikani ajattelisi minun olevan tärkeämpi kuin vaimo. Ei koskaan!
Omalta kohdaltani sanon että mieheni tuntee minut paremmin kuin äitini. On paljon asioita, joita äitini ei tiedä minusta mutta mieheni tietää. Esim. kaikki seksiin liittyvät asiat. Ja ätini on tuntenut minut melkein 40 vuotta ja mieheni vasta 5v.
Te näytätte tosissaan luulevan, että rakkautta on vain yhdenlaista eli naisen ja miehen välistä. Ja olette mustasukkaisia anopille siksi kun sairaassa päässänne ette ymmärrä, että rakkautta on monenlaista.
Ehkä te sitten vanhempana ymmärrätte tämänkin asian. Mutta kyllä se vain totta on, että moni mies sodassa huusi äitiään kun suolet oli sylissä. Vaikka aikuinen mies olikin.
Mutta vaatii vähän elämänkokemusta, ennen kuin pystyy erottamaan sen, että ihmisille on rakkaita ja tärkeitä ihmisiä muitakin kuin se vaimo.
Te varmaan olette sairaalloisen mustasukkaisia jos miehenne näyttää rakkautta tytärtään kohtaan.
Ja vielä mikä lisää näiden mustasukkaisten junttiakkojen ahdistusta on se, että jokaisella voi olla elämässään vaikka 100 puolisoa, ja periaatteessa ( miehellä ainakin ) vaikka tuhat lasta, mutta kas kummaa, vain yksi äiti.
Tää suomalainen kulttuuri on muutenkin niin outo, toisaalta itketään kun vanhukset on yksin ja heitteillä vanhainkodeissa . Ja sitten ollaan kateellisia ja katkeria, jos oma puoliso haluaa olla läheinen myös oman lapsuudenperheensä kanssa. Kun näiden putkiaivojen mielestä se ei voi olla rikkaus, vana kysymyksessä on AINA kilpailu. Yleensä vielä ovat sitä mieltä, että se on anoppi, joka kilpailee, vaikka itse ovat aivan samanlaisia, elleivät jopa pahempia.
Hävetkää tollot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhempiensa kanssa kuin minun kanssani \o/.
Miehessäkin on usein tällaisissa tapauksissa vikaa, jos ei osaa/halua pistää vanhempiaan kuriin.
Mieheni äiti ei kuitenkaan määrää mieheni elämästä vaan heillä on äidin ja aikuisen pojan normaali suhde. Ja miehelleni minä olen hänen elämänsä tärkein nainen, hänen äitinsä on kuitenkin tietenkin edelleen hänen äitinsä, ei se tosiseikka siitä mihinkään muutu.
En ole koskaan kokenut, että minun pitäisi jotenkin kilpailla miehestäni anoppini kanssa. Minulle kyseessä on parisuhde ja anopille tietenkin hänen lapsensa. Meillä on myös anopin kanssa hyvät välit. Anoppi välittää ja kyselee meidän elämästä (mikä tuntuu kivalta), mutta ei puutu eikä kerro mitä meidän hänen mielestään pitäisi tehdä vaan hyväksyy meidän ratkaisut, vaikka ei ehkä samaa mieltä aina olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri pääsin eroon miehestä, jolle tärkeämpää oli liittoutua vanhempiensa kanssa kuin minun kanssani \o/.
Miehessäkin on usein tällaisissa tapauksissa vikaa, jos ei osaa/halua pistää vanhempiaan kuriin.
Hänen vanhempansa mm. avoimesti haukkuivat mua, kun mä olin väärän pankin asiakas niiden mielestä mutta exä ei puolustanut mua mitenkään. Aina meni omien vanhempiensa puolelle ja jätti mut yksin. Onneksi on ex.
Ja lisäksi monet nuoret naiset kuvittelevat itsestään liikoja. Kuka muuten perheen lapset hoitaa kriisitilanteessa, parisuhdevapaiden jne. aikana jos ei miehen äiti!
Kerran kysyin puolileikilläni, että koskas lapset pääsevät mummille yökylään, ja anoppi lähes hätääntyi ja sanoi useaan otteeseen, että sitten kun ovat vanhempia.. Juu en olisi lapsia edes yökylään antanut, sen verran etäiset ovat välit mummiin.. Murrosikäisinä tuskin sitten enää kuitenkaan haluavat mennä..
Oma äitini sen sijaan on ollut korvaamaton apu lasten hoidossa ja myös ollut lapsille Mummu joka itseltäni puuttui..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheisriippuvuutta sanon minä!
Kovin harva ihminen kykenee aidosti itsenäistymään vanhemmistaan. Ja yhtälailla vanhemmat eivät halua lastensa kunnolla itsenäistyvän. Ideaaliahan olisi, että ihminen itsenäistyy täysi-ikäiseksi tullessaan, mutta valitettavasti suurin osa itsenäistyy oikeasti vasta kolmekymppisenä tai viisikymppisenä, osa ei koskaan.
Olisi hauska kuulla jokin määritelmä, miten toimii "kunnolla itsenäistynyt " ihminen?
Mä meinaan varmaan olen sellainen, ja musta se on lähinnä surullista, miten vähän vanhempani oikeasti mulle merkitsevät, miten vähän me osaamme keskustella ja miten etäinen suhde meillä loppujen lopuksi on.
Mutta sehän on av-standardin mukaan lähinnä hienoa, ettei olla riippuvaisia kenestäkään, ei tehdä mitään velvollisuuksista, vaan ainoastaan jos itseä sattuu huvittamaan...
Fakta nyt kuitnekin on, että jos on läheiset ja rakkaat välit, silloin toisesta välittää, toisen mielipiteet ja sanomiset merkitsee, toisen kanssa haluaa viettää paljon aikaa...eikä sen tarvitse olla keneltäkään pois. Vaikka se joku sitten olisi aikuisen lapsen vanhempi.
Mä ainakin olen sen verran itsenäinen ihminen, että mun ei tarvitse siirtyä holhoussuhteesta toiseen. Mun liittoni mieheni kanssa ei vaikuta mun väleihini sisaruksiini tai vanhempiini tai kehenkään, koska kyseessä on erilliset ihmissuhteet.
että oma poikamme ottaa mallia isästään eli miehestäni siinä tavassa, jolla osoitetaan arvostusta vaimolle ja omalle äidille.
mieheni arvostaa ja rakastaa äitiään suuresti. mutta hänelle eivät kuulu oman perheemme yksityiset asiat. mieheni mielestä olisi aivan epäkunnioittavaa äitiään kohtaan kertoilla yksityisistä ongelmista, joille hänen äitinsä ei kuitenkaan mitään voi- paitsi surra tai ahdistua. Mutta äitiään hän haluaa kaikissa mahdollisissa asioissa auttaa ja pitää yllä lämpimiä välejä. jos joskus tulee jokin valintatilanne oman vaimon tai äidin, tai oman perheen ja lapsuudenperheen välillä, valinta osuu aina ensimmäiseen ja lapsuudenperheen asiaan palataan heti kun mahdollisuus tulee.
omasta puolestani voin vain kertoa, että oma äitini ei takuulla tunne minua paremmin kuin mieheni. Minä olen nimittäin muuttunut melkoisesti nuoruusvuosieni jälkeen. Mielipiteet, tavat, tottumukset, arvotkin; kaikki ovat eläneet omaa elämäänsä, toivon mukaan kehittyneet ja kypsyneet vuosien myötä.
Ja minä huusin avukseni miestäni synnytyksessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hänellä on vastuu perheestään. Mulla on kaksi aikuista poikaa, hyvät välit myös miniöihin.
En ota mitään kantaa heidän riitoihinsa, muuta kuin siltä kannalta että riidat pitää selvittää keskustelemalla ja riidoissa on aina kaksi osapuolta.
Mun miniät on mulle aina olleet kuin omia lapsia, en ole millään tavalla hyljeksinyt heitä.
äiti on tärkein ku se tekee nakkisoppaa ja ostaa es ja sit miä vaa pelaan päivät pitkät cs. kiitos äiti!
Me ruvettiin nuorena seurustelemaan ja äiti jäi kakkoseksi tai ties minne jo vuosia sitten. Minä hoidan kaiken pakollisen yhteydenpidon, miestä ei kiinnmosta ei äitinsä eikä myöskään isänsä, joten en valita. En ole ikinä käsittänyt miten joku antaa anopin puuttua elämäänsä...
Minun anoppini lähetti eilen pojalleen (35v) kirjeen, jossa vuolain sanakääntein kertoi, että kuinka paljon hän poikaansa rakastaa ja kuinka hän tulee aina olemaan poikansa tukena.
Hei HALOO!!!
Musta se kirje oli ällöttävä, kuvottava,
suorastaan perverssi.
Mies ei asiaa kommentoinut mitenkään.
Olen itsekin äiti, minulla on kaksi alle kouluikäistä poikaa ja tiedän jo nyt, että en IKINÄ tule kirjoittamaan pojille mitään tuommoista, sillä mun mielestä tommoinen on oikeasti SAIRASTA.
Tukensa voi osoittaa muutenkin!
Mitä mieltä te olette?
mun puolesta mies saa olla läheinen äitinsä kanssa,mut mun ei tarvii oman anoppini kanssa olla läheinen.en voi sietää koko ihmistä eikä se johdu mustasukkaisuudesta-vaan siitä,että olen vuosia kuunnellut ilkeilyä,sietänyt puuttumista ja tungettelua ja NYT se on loppu.mies muuttakoot vaikka äidilleen asumaan jos haluaa:D.kyllä mäkin oletan että mun pojat joskus itsenäistyvät,enkä todellakaan tule pilaamaan heidän tulevia liittojaan oman käytökseni takia.vanhempien tulee päästää irti aikuisista lapsistaan.
tämä on taas näitä anoppeja jotka ei anna oman kultamussukkansa kasvaa aikuiseksi.
mutta lasta hoitavat yhtä paljon kummankin vanhemmat.