Lukemaan oppimisesta

xep:

Meidän poika tunnistaa melkein kaikki kirjaimet ja on oppinut tekstauskirjaimiakin ihan opetuksen tahtiin. Niiden muuttaminen äänteiksi ja äänteiden yhdistely tavuiksi on hänelle sen sijaan ihan utopiaa. Osaa kyllä sanoa a ja s, mutta ei ymmärää että yhdessä niistä tulee as.

Rupesin eilen miettimään, että mitenkä se lukemaan oppiminen yleensä mahtaa koulussa mennä. Nyt poika opettelee sanoja ja tavuja ulkoa ja arvailee sen mukaan mitä on tunnilla muiden perässä toistanut.

Kokemukseni mukaan juuri tuo äänteiden yhdistely tavuiksi on lukemisessa se hankala asia. Kun lapsi on kerran sen tajunnut, hän käytännössä jo melkein osaa lukea. Tämä tajuaminen usein tulee vain jonain päivänä kuin salama kirkkaana taivaalta. Toki asiaa voi auttaa sillä, että ihan ulkoa opetellaan kuhunkin kirjaimeen liittyvä äänne.

Myös tavujen " lukeminen" kirjasta (niin, että lapsi oikeastaan muistaa ulkoa kunkin tavun) voi auttaa asian tajuamista. Kun lapsi lukee peräkkäin esim. NAS KAS ja SAS, saattaa hän jossain vaiheessa tajuta sen, miten ensimmäisen kirjaimen vaihtaminen muuttaa luettua tavua. Ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan, vaikka tätä tajuamista ei tulisi vielä ensimmäisten viikkojen aikana.

hei!



itsellani on kaksoset jotka ovat ekaluokalla, ja molemmat oppivat lukemaan jo eskarissa.



heilla lukemaan oppiminen tapahtui juuri tallaisen oivalluksen kautta, elikka yhtena paivana vaan tajuttiin miten luetaan esim SI, NI, RI jne.



molemmat olivat kylla todella innokkaita oppimaan ja pyysivat etta heille tehtaisiin paperille tavuja joita sitten lukivat. elikka tein paperille helppoja tavuja ( SA, TA, TY, NA jne) joita sitten yritettiin ratkoa yhdessa lapsen kanssa. tata tehtiin aina se hetki kuinka kauan lasta kiinnosti. eli pakolla en opettanut...



luulen ettei teilla ole mitaan aihetta huoleen, se lukemisen oivallus kylla loytyy!

Meillä vanhempainillassa ope puhui pitkään lukemaanopettamismetodistaan ja sanoi, että luokassa on monta jotka tuntevat vasta muutaman kirjaimen, ja monta lasta jotka osaavat lukea sujuvasti, sekä lapsi tästä välistä. Hän lupaa, että kaikki lapset oppivat kevätpuolella lukemaan, täytyy vaan luottaa häneen.

No meillä ei tarvitse sitä odottaa, poika on lukenut jo reilu parivuotta sujuvasti, oliskohan mun lukemilla kirjoilla jotain tekemistä asian kanssa. Kuulemma.

Mutta älä sinä hätäile, toiset oppii toiset asiat nopeammin ja taas jossain toisissa hitaammin, niin se menee :)

Ekaluokkalaisten monikertaisena opena voin minäkin valaa sinuun uskoa sen suhteen, että lapsesi oppii lukemaan, kun hän on itse siihen valmis. Sitä ei voi yhteiskunnassamme estää. :)



Iloitse lapsesi kanssa tavujen tankkaamisesta ja kaikesta muusta. Älä välttele asiaa, sillä näin viet iloa jännittävästä, iloisesta kehitysvaiheesta. Tutkikaa yhdessä kirjoitettua kieltä ohimennen, sopivina hetkinä, mutta ilman oppimispaineita. Yhtenä päivä asia sitten vain aukeaa.



Jos ajattelet mitä tahansa matkaa, on matkasta haaveilu, suunnittelu, odottaminen ja matkanteko usein hyvinkin ihanaa. Lapsesi on nyt matkalla. Älä kiirehdi, vaan nautiskele.



Mukavaa syksyä perheellenne toivottaa Tituliini, joka itse ei malttaisi odottaa, että oma 1 vuoden 8 kuukauden ikäinen tyttö, jolle on aina luettu paljon ja jonka kanssa aktiivisesti rupateltu vauvasta lähtien alkaisi jo vihdoin puhumaan enemmän ;D

Tiituliini, kerrotko vielä tuosta opettelusta, että on siis opettajankin mielestä ihan OK että lapsi vain matkii ja kopioi tavuja ymmärtämättä niitä? Se vain näyttää aikuisesta niin hullulta, kun hänellä ei ole aavistustakaan siitä, mitä hän kirjoittaa...



Ja siitä miksi sanoin välttäväni asiasta puhumista: poika vetää hirveät pultit jos vähänkin kokee minun painostavan häntä. Jos esim. sanon että ensi syksynä osaatkin jo itse lukea Aku Ankkaa, hän ilmoittaa ettei varmasti osaa. Tietenkin vakuutan että hänkin oppii aikanaan lukemaan ja muistutan kaikista niistä asioista mitä hän jo on oppinut, mutta meidän pojalla äidin sana on näissä asioissa punainen vaate. Hän ottaa ohjeita ja kannustusta vastaa paljon paremmin vieraalta kuin itselleen läheiseltä ihmiseltä. Ihan sama juttu on ollut esim. luistelun kanssa: hän innostui siitä vasta eskarissa, kun pääsi kavereiden kanssa luistelemaan ja sai opetusta opettajalta. Minun kanssani luistelut menivät aina lumipenkassa istumiseksi, vaikka kuinka yritin vain kehua ja korkeintaan varovasti sanoa, että koitapa välillä potkia molemmilla jaloilla...

Tästä on jokaisella opettajalla oma ajatuksensa, mutta monissa kirjasarjoissa lähdetään siitä, että lukemaan oppiminen voi lähteä liikkeelle myös siitä, että lapsi aluksi oppii ulkoa tiettyjä tavu- ja sanahahmoja. Tämän automatisoitumisen myötä lapsen aivoissa vapautuu resursseja sitten syvällisempään hahmottamiseen.



Ehkäpä ajatus on sama kuin kertotaulussa. Kun sitä riittävästi tahkoaa, se painuu mieleen eräänlaisena ulkoaoppimisena ja sitten kun edessä on ongelma, jossa tarvitaan kertolaskua, ei aikaa ja voimia mene itse kertolaskun miettimiseen, vaan voi keskittyä itse ongelman ratkaisuun.



Hmm... Ymmärsitkö, mitä ajoin takaa?



Tituliini, joka myös on törmännyt siihen, että koulussa tai ylipäänsä muiden kuin omien vanhempien kanssa lapsi saattaa käyttäytyä ihan toisin kuin omien vanhempiensa kanssa ;)

Meillä pojan opettaja on jo puhunut perheneuvolaan menosta ja tutkimusten aloittamisesta, vaikka poika osaa lukea kaksitavuisia sanoja. Kun poika on keskittynyt, niin hyvin saa selvän tavuista ja siinäpä ne samalla selviää sanatkin: uu-ni, su-lo, na-su, ou-lu jne. jne. Opettajalta alkoi viime viikolla tulla palautetta, että poika ei enää jaksa keskittyä, vaan on omissa ajatuksissaan. Ja kertoi, että kun luetaan, poika saattaa sanoa us vaikka pitäisi sanoa na.



Itse kuitenkin huomaan pojan kehittyneen jo todella paljon, koska kouluun mennessään ei osannut vielä lukea ollenkaan. Välillä näyttää, että poika arvaa tavuja tai sanan loppuja, mutta kun patistan lukemaan ja katsomaan kirjaimet kunnolla, niin tuleehan sieltä se oikea tavu. Ja tosiaan silloin kun poika on rauhallinen ja keskittynyt, niin lukeminen onnistuu tosi hyvin.



Tuntuu, että itsekin alan uupua, kun koulusta tulee vaan negatiivista palautetta. Aluksihan opettaja kehui ja sanoi, että pojalla menee todella hyvin ja jaksaa keskittyä ja osallistua. Viime viikolla alkoi sitten tuo negatiivinen palaute ja tänään tuli moitteita jo matematiikastakin.



Eskarissa tehdyt koulukypsyystestit meni pojalla aika huonosti, mutta ei eskarinopettaja niihin sen kummemmin puuttunut. Lukemisen osalta ei hätäillyt yhtään, matikasta sanoi, että saattaa tarvita tukiopetusta. Nyt alkaa näyttää siltä, että poika tarvitsee tukiopetusta molemmissa tai kenties käydään perheneuvolassa ja poika saa helpomman kirjan itselleen. Kävisi kuulemma koulua aivan niin kuin ennenkin, mutta hänellä olisi vain eri kirja kuin muilla.



Luokalla on kuulemma muutama muukin poika, joiden vanhemmille opettaja joutuu soittamaan samoista asioista. Onkohan nyt kyse vain siitä, että opettajalla on liian kiire edetä niitten parempien oppilaitten tahtiin?

Vastaan nyt Neronjalle, koska ap on saanut jo kovasti vastauksia ja allekirjoitan kaiken Tituliinin sanoman! :)



Olen luokanopettaja ja kelkassani on tänä syksynä 23 pientä ekaluokkalaista. Minua suorastaan harmitti lapsesi puolesta, neronja, kun luin mitä kirjoitit! Lapsesihan vaikuttaa olevan oikein hyvällä alulla lukemisessaan! Siis ainakin sen perusteella mitä kirjoitit.



Meillä on Hauska Matka -aapinen ja olemme menossa tällä hetkellä kirjaimessa L. Eli äänteitä/kirjaimia on vasta a, i, s, u ja l eli viisi kappaletta. Lukevia oppilaita luokassamme on 10 ja loput harjoittelevat.

En edes oleta kenenkään vielä osaavan enempää kuin nuo 5 äännettä ja niiden tavuyhdistelmät. Jos oppilas osaa enemmän, niin sehän on vain plussaa!



Eriytän lukemaanopetusta niin, että lukevat oppilaat saavat tasoisiaan tehtäviä ja lukemista harjoittelevat etenevät aapisen mukaan tahdilla kirjain/viikko tällä hetkellä. Sitten kun homma alkaa rutinoitua, voimme ottaa 2 uutta kirjainta/viikko. Mutta mikään kiire meillä ei ole.



Ihmettelen kyllä tuota perheneuvolasta puhumista... Piileeköhän pinnan alla nyt muutakin, mitä ope ei ole osannut kakistaa suustaan? Minä ainakin olen hurjan varovainen sen suhteen, etten huolestuttaisi vanhempia turhaan. Ja ymmärrän täysin jos sinä olet nyt huolesta soikeana tai vähintäänkin hämilläsi.



Koulua ollaan käyty nyt n. 7 viikkoa. Lapsellasi on aika monta kuukautta aikaa oppia lukemaan!!! Ja jos hän osaa jo yhdistää äänteitä tavuiksi ja jopa sanoiksi, niin hänhän käytännössä jo lukee!



Nyt määää oon kyllä ihan ihmeissäni!!!





Tsemppiä sinne ja kannusta sinä lastasi! Minulta sellaiset terveiset, että hyvältä näyttää!



T: Ope ja äiti

Hei!



Niinpä. Teidän lapsenne ongelmat eivät minustakaan tunnu olevan lukemispuolella, vaan tahti vaikuttaa ihan normaalilta. Ja vaikka ongelmia jossakin vaiheessa lukemisessa ja kirjoittamisessa olisikin, ne eivät ole millään muotoa perheneuvolan heiniä. Paras asiantuntemus luki-ongelmiin löytyy varmasti koulun sisältä.



Siksi rohkaistunkin nostamaan esiin vielä voimakkaammin sen ajatuksen, josko ongelmia kuitenkin on, mutta ne ovat enemmän juuri siinä keskittymisessä ja yleisessä olemisessa?



Seitsemän viikkoa on todellakin lyhyt aika syvällisten diagnoosien tekemiselle, mutta siinäkin ajassa ehtii huomaamaan monenlaista. Itse uskaltaisin ekaluokan opettajana sanoa tässä vaiheessa lukuvuotta jo sen, että ainakin muutama oppilaani hyötyisi tarkemmista psykologin tutkimuksista, joilla kartoitettaisiin heidän osaamistasoaan ja oppimisvalmiuksia. Samoin ainakin yksi oppilas hyötyisi siitä, että hänen sosiaalisia vaikeuksiaan kartoitettaisiin tarkemmin asiantuntijan toimesta ja sitä kautta yritettäisiin saada hänelle oikeanlaista apua sosiaalisiin suhteisiin. Ainakin yksi perhe kaipaisi luullakseni myös perheneuvolan apua. Perhetilanne on heillä hankala ja yhdistettynä siihen, että lapsi ei luultavasti ole koulukypsä, on kokonaistilanne aika kestämätön eli lapsella on suuria keskittymisvaikeuksia, hän alisuoriutuu toiminnoissaan jatkuvasti ja hän on monella tavoin jotenkin hukassa. Sama lapsi tarvitsisi luultavasti muutakin apua ja todellakin haluaisin, että hänen koulunkäyntivalmiutensa tutkittaisiin tarkasti. Teen kovasti parhaillani töitä sen eteen, että lapset saisivat kaiken sen avun, minkä tarvitsisivat, mutta matkaan on jo nyt tullut joitakin hidastavia mutkia.



Opettajalta vaatii paljon rohkeutta sanoa tässä vaiheessa lukuvuotta kenestäkään oppilaasta huoltajalle mitään erityistä, huolestuttavaa. Myös minä olen ollut todella varpaisillani sanomisteni kanssa. Silti kokenut opettaja erottaa ja huomaa aika suurella todennäköisyydellä erilaiset oppimisvaikeudet. Rohkea opettaja ottaa vaikeudet heti vanhempien kanssa puheeksi ja lähtee aktiivisesti hakemaan apua ongelmiin. Avun saamiseksi on hyvin tärkeää, että apua haetaan yhdessä vanhempien kanssa, vanhempien tukiessa koulua näissä avunhakupyrkimyksissä. Avun saaminen ei ole aina kovinkaan nopeaa. Siksikin on tärkeää, että ongelmiin puututaan mahdollisimman varhain.



Jos ei huolenaiheista puhuminen ole opettajalle helppoa, ei ongelmien hahmottaminen ole perheillekään helppoa. Joskus käy niin, että kotiväestä tuntuu, ettei mitään ongelmia ole, vaikka koulu viestittää muuta. Tällöin on parasta pitää palaveri, jossa käydään tarkasti läpi, mitä havaintoja on tehty ja sovitaan etenemisestä. Palaveri voidaan pitää joko perhevarttimuotoisena tai sitten paikalle voidaan pyytää koululta myös joku asiantuntija, jos ongelmat ovat koulun näkökulmasta tarkentuneet niin, että osataan jo sanoa, kuka olisi koululla pätevin henkilö ohjaamaan tilannetta.



Itse kannatan hyvin tiivistä kodin ja koulun välistä yhteistyötä. Ekaluokan alussa tutustumisvaihe opettajan ja vanhempien välillä on monesti haasteita täynnä. Sekä koululla että kodeilla on odotuksia toisiaan kohtaan ja aina ne odotukset ja todellisuus eivät kohtaa. Mikään ei kuitenkaan ole tärkeämpää kuin pyrkiä rakentamaan sellainen yhteistyö, joka kantaa lapsen niin hyvinä kuin haastavampinakin hetkinä. Siihen todella kannattaa panostaa ja yrittää vaikeuksissakin pysyä luottavaisella ja avoimella mielellä.



Tsemppiä yhteistyöhön. Se ei aina ole helppoa, mutta se kannattaa. ;D



Tituliini

Tosi kiva saada muidenkin opettajien näkemyksiä asiaan. Vaikea tietenkään kenenkään ulkopuolisen tietää, mitä siellä tunnilla tapahtuu. Itsekin olen siis tavallaan ulkopuolinen, kun en tiedä tarkalleen. Pitäis saada olla kärpäsenä katossa.



Tänään opettaja kysyi minulta, millä systeemillä pojan kanssa luemme, eli emme kai käytä vanhaa menetelmää. Sanoin, että jos on vaikeampi tavu niin poika sanoo ensin kirjaimet yksitellen esim. n a s ja siitä muodostaa tavun nas. Opettaja sanoi, että niin ei pitäisi tehdä, vaan pitäisi käyttää äänteitä. Minun on hirveän vaikea opettaa poikaani just niin kuin pitäisi, koska uusi systeemi on mullekin outo. Pitäis itekin saada olla tunnilla kuunteluoppilaana. Mutta onko siitä jotain haittaa, jos poika välillä sanoo ensin yksitellen kirjaimet ja sitten koko tavun? Luulisi, että pääasia on että saa luettua sen mitä kysytään. Opettaja myös sanoi, että poikamme ei oikein rohkeasti rupea liu' uttamaan äänteitä tunnilla. Sanoin, että kotona on kyllä sitä tehnyt. Tosin tänään huomasin, että poika mieluiten käyttää tuota vanhaa menetelmää eli sanoo ensin kirjaimet ja sieltäpä se löytyy koko tavukin sitten. Eli hyvällä menestyksellä näyttäisi käyttävän vanhaa menetelmää.



Käytöshäiriöitä pojallani ei ainakaan ole. Mielestäni poikamme on hyvin järkevä, sellainen täysin normaali poika. Eskarista tuli aina paras palaute pojan sosiaalisista taidoista. Eskariope sanoi, että poikamme on tosi suosittu ja tytötkin tykkää leikkiä hänen kanssaan. En tiedä sitten, kokeeko poikamme tunnilla olonsa jotenkin turvattomaksi, onko opettajan vaatimukset liian kovia ja sen takia poika unohtuu omiin ajatuksiin. Ainakin hän mielellään joka aamu lähtee kouluun. Tosin kyllä kysyy joskus, että onko vielä monta päivää koulua, mutta ikinä ei ole aamuisin marissut kouluun lähdöstä.



Tänään oli ollut äidinkielen tunnilla testi. Oli pitänyt mm. osata laittaa sanojen alkukirjaimet. Poikamme ei ole vielä harjaantunut kuulemaan, että esim. laiva alkaa kirjaimella L, vaan hän vastaa että alkaa a:lla. Sitten kun toistan sanan useamman kerran, poika huomaa sanan alussa L:n. Noitakin meidän pitäisi harjoitella. Ei ole harjoiteltu ollenkaan.



Meilläkin on käytössä Hauska matka. Ovat käyneet siitä läpi a, i, s, u, l ja n. Reilun viikon on nyt ollut kertauksessa nuo em. kirjaimet. N-sivun poika kokee jotenkin vaikeaksi (viime viikolla l ja n tahtoivat aina mennä sekaisin, nyt nekin alkaa jo mennä oikein), vaikka kyllä hän nyt jo ihan hyvin saa tavuista ja sanoista selvän. Tosin lii-na ja lin-na eivät meinanneet oikein irrota (sillä hetkellä oli väsynyt ja hermostui, jätettiin sitten lukeminen ja annoin pojan tehdä muuta).



Kävin nyt illalla välillä jumpassa. Ollessani kotimatkalla poika soitti ja kertoi, että isin kanssa ollaan luettu ja luetteli, että me luettiin o, e ja m:kin. Ja sanoi, että luetaan sitten vielä, kun tulet kotiin. No niin me sitten luettiin o- ja e-sivut ja ihan hyvin jo osasi, vaikkei niitä tosiaan ole koulussa käyty läpi. Jotenkin tosiaan masentaa, että itsellä on niin hyviä kokemuksia kotona pojan lukemaan oppimisesta, mutta koulusta tulee vain huonoa palautetta. Olen tosi ymmälläni.



Kun opettaja viime viikolla soitti, hän sanoi, että poika on alkanut hakea sanoja. Eli kun hän kertoo jotain asiaa, niin hän ei meinaa saada sanottua jotain sanaa. Luki-opettaja oli kuulemma huomannut saman asian. Opettaja kysyi, ollaanko me huomattu kotona samaa. Sanoin, että ei olla. Opettaja sanoi, että voihan se tietysti johtua jännityksestäkin.



Ja jos ihmettelette, että miksi aiemmassa viestissä kirjoitin, että kun poika on _rauhallinen_, niin onnistuu. Eli se ei viittaa käytöshäiriöön vaan siihen, että poika oli välillä lukemisesta tosi hermostunut ja pinna kireällä. Kun sanoin, että meidän pitäis nyt ruveta lukemaan aapista, niin huusi eeiii ja juoksi jonnekin pois. No sitten sain hänet houkuteltua lukemaan, mutta hän oli tosi hermostunut ja kärttyinen. Nyt kun olemme itse antaneet paljon kehuja (ihan täydestä sydämestäni olen ilahtunut pojan edistymisestä), niin lukeminen ei olekaan enää vastenmielistä. Joskus jos on väsynyt eikä lukeminen heti suju, niin silloin hermostuu, mutta kun on levännyt ja rauhallinen, niin poika lukee ihan mielellään.



Tässäpä aika tarkkaan kaikki mitä osaan kertoa. Matikasta opettaja sanoi viime viikolla, että se sujuu ihan hyvin, vaikka itse olin vähän sitä mieltä, että paremminkin voisi mennä. Olin silti hyvilläni, että edes siitä tuli edes vähän positiivista. Tänään meni sitten sekin positiivinen, kun opettaja sanoi, että tänään oli matikan testi ja poikamme sai siitä vain 11/20 oikein. Sanoi, että suurin osa sai 19/20 oikein. Poikamme ei ole oikein oppinut käyttämään vielä sormiaan apuna, vaikka olen siihen yrittänyt kannustaa. Täytyy näköjään sitäkin ruveta harjoittelemaan. On vaan todella masentavaa saada aina negatiivista palautetta.



Opettaja sanoi taas tänään, että katsotaan syysloman jälkeen, miten sitten alkaa sujua. Sitten kai meidän täytyy ottaa yhteyttä sinne perheneuvolaan. Siellä kuulema psykologi haastattelee poikaa ja tehdäänkö siellä jotain testejäkin (vai saatiinko sieltä lähete jonnekin, en enää muista). Kyllähän tässä vähän pihalla on.



Tänään soitin kouluterveydenhoitajalle siitä, että voisiko pojan näön tarkistaa, ettei ainakaan siinä olisi häikkää. Välillä nimittäin tuntuu, että tuossa lukemisessa joskus kirjaimia pomppaa pojan silmiin väärältä riviltä eli voiko se johtua esim. taittoviasta tms. Kerroin opelle, että poika menee perjantaina näöntarkastukseen, mutta eipä siitäkään tullut kommenttia että " tosi hyvä, että menee" , vaan paremminkin sävyyn että " jaa, vai niin" ja jatkoi vaan, että kun matikassakin meni tänään niin huonosti...



Kaikki kommentit otetaan kiitollisuudella vastaan.

Neronja:

Opettaja sanoi taas tänään, että katsotaan syysloman jälkeen, miten sitten alkaa sujua. Sitten kai meidän täytyy ottaa yhteyttä sinne perheneuvolaan.

Siis tuosta piti korjata se, että perheneuvolaan joudumme ottamaan yhteyttä, jos tilanne ei opettajan mielestä korjaannu syysloman jälkeen.

Lisäksi piti vielä lisätä, että opettaja moitti tänään myös pojan kirjoittamisen. Aiemminkin oli siitä kyllä maininnut. Omasta mielestäni poika on kirjoittanut kirjoitusharjoituskirjassa (hassu sana) tosi kivalla käsialalla. Monia kirjaimia ei vielä tee niin kuin ne oikeaoppisesti pitäisi kirjoittaa eli ylhäältä alaspäin jne., mutta kädenjälki on ollut siisti. Viime aikoina olen tosin huomannut, että poika on kirjoittamisen suhteen tullut huolimattomammaksi eli ei tee enää niin hyviä kirjaimia kuin aiemmin. Mahtaako johtua opettajan negatiivisesta palautteesta vai mistä? Itse olen ainakin kehunut poikaa, että sinulla on hyvä käsiala.

Ristiin menee siis opettajan ja minun näkemykset siis siltä osin, että opettaja moitti käsialaa jo alunperin. Omasta mielestäni se on huonontunut vasta viime aikoina. Complicated :-/.

tarkistetaan välittömästi.

poikasi kuulostaa ihan samalaiselta kuin meidän poika... paitsi että meidän opettajan mukaan pojalla menee koulussa hyvin ja hän edistyy ihan tarpeeksi oppimisessaan!



Lukemisen ja kirjoittamisen suhteen meidän poika on jopa jäljessä teidän lapsesta. Eilen hän tosin omaksi suureksi häämmästyksekseen osasi lukea sanan " osaa" lehdestä - yleensä minusta tuntuu että hän hän lähinnä arvaa mitä aapisessa lukee tai sitten luottaa muistiinsa. Olenkin yrittänyt kysellä aapista sekaisin ja peittää siitä kuvat niin että hän joutuisi oikeasti katsomaan vain kirjaimia - viime aikoina tavujen lukeminen on alkanut sujua näinkin. Vielä pari viikkoa sitten poika yleensä suuttui ja kieltäytyi edes yrittämästä. Edelleen hän kyllä saattaa lukea että n-e-n-ä -> ne-n-ä -> neljä! Eli arvaa lopun kun on päässyt alkuun. Minä olen silti tosi iloinen tästä edistyksestä ja siksi oli hämmentävää lukea, että teidän pojan kohdalla opettajakin on yhä huolestunut.



Kirjoittaminenkin on meillä ollut usein tuskaa, kirjaimet on vinossa eikä osu viivoille vaikka poika kuinka yrittää (ja kotona lentää kynät nurkkaan heti jos yritän opettaa). Nyt tuntuu että sekin alkaa vähän paremmin sujua, ainakaan se ei enää ahdista poikaa yhtä paljon. Minä minä olen lisäksi pojalle suoraan sanonut, että ei kailkile tule ikinä supersiistiä käsialaa. Riittää että tekstiä pystyy lukemaan. (Todisteeksi olen näyttänyt omaa kirjoitustani, joka sai aikaan huomattavaa hihitystä ;-))



Meidän opettaja sanoi viime viikolla vanhempainillassa, että hänestä kaikki oppilaat ovat edistyneet ihan kivasti. Osa lukee jo aika hyvin, osa lukee vasta tavuja, mutta hän vakuutti että kiirettä ei ole ja että kaikki oppivat ajallaan lukemaan. Enemmän häntä huoletti se, että osalla on yhä vaikeuksia keskittyä tunnilla, mutta senkin hän pani vielä alkuvaikeukisen ja lasten luontaisen levottomuuden piikkiin. Ei siis puhettakaan siitä, että kenelläkään vanhemmalla olisi mitään erityistä syytä huoleen.



Jos minulla olisi vastaava tilanne kuin sinulla soittaisin koulun erityisopettajalle (jonka luona lapsesi varmaan käy jos hänellä on ongelmia?) ja kysyisin hänen näkemystään tilanteesta. Voisin soittaa myös koulukuraattorille ja -psykologille ja pyytää heitä arvioimaan lapsen tilannetta. Näin saisin muidenkin mielipiteitä tilanteesta ja pääsisin itse juttelemaan asiasta muiden kuin oman opettajan kanssa. Joskushan on niinkin että kemiat eivät vain pelaa yksiin kahden ihmisen välillä ja asioiden selvittely onkin helpompaa jotakin muuta kautta.



Toivottavasti te saatte asiat selviksi ja koulu alkaa sujua hyvin myös opettajanne mielestä!

tosiaan " ihanaa" lukea että muillakin lentää kynät nurkkaan kun äiti yrittää neuvoa/auttaa! Meillä ekaluokkalainen poika pimahtaa myös kun yritän vähänkin neuvoa tai korjata jotain.



Nyt ihan parin päivän sisällä on vähän tuntunut alkavan tajuta missä tässä on oikein kyse, eli on oppinut suhistelemaan sanoja ääneen niin että lopuksi tulee se oikea sana sieltä suusta ja sitten on hymy korvasta korvaan kun tajuaa itsekin että on osannut lukea jonkun sanan...



Meillä on ollut kaikista vaikeinta keskittyä siihen aapiseen, joten olen keksinyt avuksi kirjoittaa lapuille eri sanoja ja nimiä joissa on tuttuja kirjaimia ja sitten ihan yllättäen esim. iltapalalla " ohimennen" kysellyt että mitähän tässä mahtaa lukea...ja sitten poika saa luettua. Se on tsempannut poikaa eteenpäin mielestäni aika lailla.



En kyllä ymmärrä miksi ap:n opettaja on noin huolissaan? Poikani luokalla ei ainakaan osaa lukea kovin moni vielä, eikä ole kuulema mikään kiire edes. Opettaja sano meilläkin että suurin ogelma on pikemminkin juuri se keskittyminen ja työrauhan antaminen muille. Eli siihen etupäässä nyt vielä alussa keskitytään.

Soitin koulun erityisopettajalle ja kysyin, millainen käsitys hänellä on poikamme edistymisestä. Sanoi, että hän viime viikolla huomasi, että on selvästi mennyt eteenpäin ja sanoi, että olet varmaan saanutkin asiasta palautetta opettajalta. Sanoin, että olen viime aikoina saanut pelkästään vain negatiivista palautetta ja ollut asiasta ihmeissäni. Erityisopettaja puhui positiivisesti pojastamme, sanoi, että on rauhallinen ja mukava poika ja sanoi tosiaan, että selvästi on mennyt eteenpäin. Ja sanoi, että hänkin on kehunut poikaamme osaamisesta. Kerroin että itse olen antanut tosi paljon kehuja, koska on selvästi edistynyt ja osaa suurimman osan kysytyistä sanoista tai tavuista hyvin tai tosi hyvin. Sanoi, että niin pitääkin kehua, että se positiivinen palaute varsinkin vanhemmilta on todella tärkeää.



Lisäksi kysyin siitä, että onko huono asia, jos poika käyttää vanhaa menetelmää lukemisessa. Sanoi, että sehän on ihan sama millä tavalla oppii lukemaan. Pääasia että oppii. Sitä vaan sanoi, että tietysti tunnilla voi tulla vähän hankaluutta, kun kotona käytetään eri systeemiä kuin koulussa. Saa nyt nähdä, mitä pojan opettaja sanoo, jos näyttää siltä, että poikamme käyttää mieluiten vanhaa menetelmää.



Näön tarkastuksesta sanoi, että on tosi hyvä että menette. Sanoi, että samalla voisin jutella terveydenhoitajan kanssa siitä sanojen hakemisesta (mitä pojalla siis kuulemma ilmenee, kotona en ole huomannut). Mutta erityisopettajan mielipide oli, että asioissa ei pidä edetä kiireellä vaan katsoa rauhassa, miten asiat etenee. Sanoi, että hän on sanonut samaa pojan opettajalle, että kiirettä ei ole. Ihmettelen vaan, kun ope heti viime viikolla ekan kerran huonompia uutisia kertoessaan sanoi, että voisi ajatella perheneuvolaan menoa... Lopuksi erityisopettaja sanoi, että oli todella hyvä että soitit hänelle. Hän tietysti tajusi heti, että koulusta tulleen palautteen ja kotona tapahtuneen välillä oli melkoinen ristiriita ja siitä minä tietenkin aivan hämilläni.



Aamulla soitin myös poikamme luokalla olevien kaksospoikien äidille ja kysyin hänen käsitystään opettajasta. Sanoi vaan, että hänelle on tullut sellainen kuva, ettei opettaja saa pidettyä kuria riittävän hyvin. Luokassahan on eka ja toka luokka samassa. Ekalla luokalla on 12 oppilasta, joista 10 on poikia. Tokan luokan jakaumasta en tiedä, mutta sen tiedän, että näihin eka- ja tokaluokkalaisiin sisältyy muutama vilkas poika (täällä meillä ovat käyneet ja mulla menee aina niitten kanssa hermot, minusta ovat vähän ylivilkkaita ja huonokäytöksisiä). Eilenkin yksi näistä oli joutunut ulos luokasta, kun oli nauranut luokkakaverilleen väärän vastauksen takia.



Tällaiset oli siis viimeisimmät kuulumiset. Itsellä kyllä helpotti. Tuntuu, että nyt saadaan pojan kanssa ihan rauhassa jatkaa harjoittelua, ei tarvitse hätäillä.

Tuohon sanojen hakemiseen erityisopettaja sanoi auttavan esim. lukeminen. Eli sanavarasto karttuu. Rehellisesti sanottuna olen ollut todella laiska lukemaan lapsille. Täytyy jutella pojan kanssa ja kysyä suostuisko kuuntelemaan. Nukkumaan ruvetessaan joskus pyytää lukemaan, mutta siinähän käy tietysti niin, että poika nukahtaa tosi nopeasti ;-).

Kävin juuri lukemassa koko pinon läpi. Olit onneksi tehnyt juuri niin kuin minäkin olisin sinulle ehdottanut eli soittanut erityisopettajalle. Saamasi palaute kuulosti hyvältä ja koulu sujuu seitsemän viikon jälkeen niinkuin muillakin eppuluokkalaisilla. Lasten ei tarvitse osata lukea vielä tähän aikaa vuodesta, jouluun mennessä suurin osa on hoksannut asian. Kirjoittaminen voi tulla hieman jälkijunassa, mutta siitäkään ei kannata ottaa paniikkia. Opettajalla on saattanut hieman yhdysluokalla hämärtyä mitä tahtia eppuluokkalaiset menevät, mutta tuskin tarkoittaa huolehtimisellaan mitään pahaa. Minä katson aina jouluun asti miten homma alkaa sujua, sitten vasta aletaan murehtia, jos tuntuu vielä tökkivän. Siihen mennessä koulun mukanaan tuoma stressi ja väsymys alkavat helpottaa ja rutiineiksi muodostuneet tavat antavat tilaa uusien asioiden omaksumiselle. Jos haluat voit aina pyytää erityisopettajaa mukaan nk. vanhempainvarttiin keskustelemaan asioista.



Nyt ei muuta kuin jäitä hattuun ja pojalle iloa koulun käymiseen, pois turha stressi, se peilautuu muuten lapseenkin (tiedän myös omasta kokemuksesta kaiken tämän sillä poikani eppuluokan alku oli hieman tökkivää ensin).



Opemamma

Siis hyvä, Neronja, että soitit erkkaopelle! Hän vaikutti kirjoittamasi perusteella oikein asiantuntevalta henkilöltä.



Kun minä aikoinaan aloitin open uran oli minulla heti alkuun ekaluokka. Koulussamme oli ihana erkkaope, joka tuki minua ja muita opettajia työssämme mahtavalla tavalla. Hänen opeistaan jäi mieleen mm. juuri tuo lukemaan oppimisen haaste... Hän aina neuvoi, että älkää kiirehtikö, ei niillä kirjaimilla niin kiire ole! Ja kyllä ne lapset pärjäävät, jotka jo osaavat lukea: Heillehän voi aina keksiä muuta tekemistä.



Tämän opin mukaan etenin aapisessa oppilaiden sanelemaa tahtia, niin ettei kukaan pudonnut kelkasta. Ja jo vain ehdittiin lukea aapinen loppuun ennen kesän tuloa!!! Ja jokainen oppi lukemaan ennen joulua, sekin tyttö joka tunsi vasta 3 kirjainta kouluun tullessaan...



Ja lukemaan opettamismenetelmistä vielä: On aivan sama millä menetelmällä lapsi oppii lukemaan, kunhan oppii! Ja on päivän selvää, että normaali lapsi oppii lukemaan opetimmepa miten tahansa... " Hän oppii lukemaan meistäkin huolimatta." :)



Minä käytän luokassani yleisimpänä menetelmänä tuota äänteittäin liu' uttamista. Mutta sallin lasten käyttää heille helpointa ja tutuinta menetelmää, jos huomaan että se onnistuu parhaiten niin. Eli muutama tavaajakin luokasta löytyy...



Älkää huolestuko/murehtiko turhia äidit! Ja ota Neronja jatkossakin yhteyttä koulunne erityisopeen. Häneltä taidat saada kuitenkin asianmukaisempaa tietoa poikasi menestymisestä.



T: Primis

että " oikeita" ongelmia ei sittenkään taida olla. Joskus me opettajatkin ylireagoimme, vaikka tarkoittaisimme pelkkää hyvää. Mutta koska opettajanne taitaa yhä olla sillä kannalla, että jotakin huolta olisi, olisi varmasti paikallaan pitää se perhevartti mahdollisimman pian. Siellä sinun kannattaa avoimesti tuoda julki ajatuksesi ja kokemuksesi asiaan liittyen. Toivottavasti väärinkäsitykset selviävät pian. :)



Terveisin Tituliini



PS Jos läksyt tökkivät joskus jollakulla pahasti, on minustakin järkevintä laittaa homma poikki ja kokeilla, josko myöhemmin sitten onnistuisi paremmin. Ja jos myöhemminkin läksyt ahdistavat lasta, sitten vaan viestiä opettajalle, jotta hän voi jatkossa miettiä lapselle paremmin sopivat läksyt.

Yhdyn pitkälti edellisten opettajien näkemyksiin lukemaan opettamisesta ja muustakin. Halusin kuitenkin tuoda vielä esille muutaman seikan open näkökulmasta. Joskus kun tuntuu, että tekipä ope niin tai näin se on aina väärinpäin...



Mielestäni on tärkeää, että opettaja informoi kotia mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jos lukemisessa ilmenee vaikeuksia. Aika usein törmää myös viesteihin, joissa vanhemmat kritisoivat opettajaa siitä, että ope informoi liian myöhään oppimiseen liittyvistä vaikeuksista¿ Toki sanansa pitäisi aina valita huolella! Siitäkin huolimatta taustalla oleva asia pitäisi olla tärkeämpi kuin se, miten se on sanottu. Mitä aikaisemmin lukemisen ongelmiin puututaan, sitä helpompaa se on myös lapselle. Opettaja ei siis varmaankaan " kiusallaan" ole viestittänyt asiasta kotiin, vaan ehkä hän on luokkatilanteessa nähnyt sellaisia seikkoja, jotka on kokenut tärkeäksi informoida myös kotiin. Kahdenkeskiset tilanteet kotona ovat hyvin erilaisia kuin luokkatilanne ja harmittavaa kyllä, opettajalla on kovin vähän tilanteita, joissa voisi pitkään ja perusteellisesti keskittyä yhteen lapseen ja hänen taitoihinsa. Asiat voivat loksahtaa nopeastikin oikeille raiteilleen, mutta jos niistä ei tiedetä puolin ja toisin, on se mielestäni huomattavasti suurempi ongelma kuin ¿ylihuolestunut ope¿. Koulut ja opet ottavat pääsääntöisesti varsin hyvin vastaan rakentavaa palautetta. Olenkohan väärässä, kun kuvittelen, että ne, jotka vaativat opelta ¿kympin suorituksia¿ palautteen annossa, eivät välttämättä huomaa vaatia samaa asiaa itseltään, kun antavat palautetta koulun suuntaan?



En malta olla puuttumatta myös tuohon työrauha-asiaan. Muutama päivä sitten meitä oli koolla kymmenkunta alkuopea (työvuosia kaikilla 10-30). Jokainen meistä hämmästeli sitä, miten paljon työmme on viimeisen kymmenen vuoden aikana muuttunut. Kukaan vanhemmistakaan ei liene välttynyt törmäämästä lasten levottomuusoireisiin sekä käytösongelmiin. Hämmästelen siis sitä, että vanhemmat, jotka tiedostavat ¿huonotapaisia¿ ja levottomia lapsia olevan melko runsaastikin nykyaikana, kuitenkin olettavat, että opettajan pitäisi muutamassa viikossa ¿taltuttaa¿ nämä ilman rajoja kasvaneet lapsoset koulumaiseen työskentelytapaan?? Tuntuu aika ristiriitaiselta ajatukselta, että ¿omassa kodissa meinaa mennä hermot näiden huonosti käyttäytyvien lasten kanssa¿, mutta opettajan kuitenkin pitäisi onnistua samassa asiassa parinkymmenen lapsen kanssa ja vielä opettaa heille jotain muutakin kuin käytöstapoja¿ Hyviä käytöstapoja tai levollista käytöstä ei saavuteta hetkessä. Olisiko siis liikaa pyytää vanhemmilta ymmärrystä open työtä kohtaan sen sijaan, että näkemättä tilannetta luokassa kritisoi opettajan kurinpitotaitoja?