Mummo haluaa viedä 2 -vuotiaan 2 viikoksi Espanjaan
Itse olen töissä enkä pääse mukaan. Heillä on kesäasunto siellä. En raaskisi päästää lastani, vaikka äitini sitä toivoisikin. Sanoo, että olen liian kiintynyt lapseen, jos en voi sitä hänen hyvään hoitoonsa antaa.
Mielipiteitä ?
Kommentit (44)
noin kauan erossa vanhemmista. Isommallekin tekisi varmaan tiukkaa olla erossa vanhemmista noin pitkään vaikka olisi kuinka kivaa.
oli alle 2vrk päivä Tukhomassa-risteilyllä mummin ja vaarin kanssa ja oli menny hyvin, mutten sen pidemmäks olis antanu. Ja mielellään tuli jo kotiin, vaikka oli kivaa ollu.
Musta viikkokin on alle kouluikäiselle aika pitkä aika, saatikka 2v:lle.
kun olin ulkomailla. Eivät saaneet mitään traumoja. Olivat siis mummoilla vuorotellen.
Niin siis Sinä olit ulkomailla. Lapsesi 2v ja 4v olivat Suomessa heille tutuissa ympäristöissä ja ruoka oli edelleen samaa mitä aina ennenkin on syöty.
Hieman eriasia kuin roudata se lapsi vieraaseen maahan, vieraaseen ympäristöön jota ei tunne ja ei ymmärrä mitä ihmiset puhuvat.. varmasti tuntee olonsa turvattomammaksi, kun vielä äiti ja isä puuttuvat. Ja ulkomailla on se ruokakin kuitenkin hieman erilaista, ellei sitten ole kyse perinteisistä suomituristeista, jotka roudaavat kaiken syötävän Suomesta mukanaan.
kun olin ulkomailla. Eivät saaneet mitään traumoja. Olivat siis mummoilla vuorotellen.
Että olisivat huutaneet suoraa huutoa?
En tuomitse tekoasi tai väitä että olisivat saaneet traumoja, mutta sinä et tiedä mitä tuo 2 viikkoa on heidän perusturvallisuuden tunteelle tehnyt. Kun se ei heti katsos otsassa näy.
Ja kaikki me tuotamme jotain traumoja lapsillemme, että ei tämä hoitoasia nyt kynnyskysymys ole. Lapsi ei mene rikki mummolassa, sen sijaan toistuvista laiminlyönneistä meneekin. Mutta, me emme tiedä mistä ne traumat tulee...
No nyt ovat ihan normaaleja koululaisia vaikka teinkin sen YHDEN matkan. Miten traumojen pitäisi näkyä? En tiedä, kun niin normaaleja ovat. Joskus vaan on pakko mennä työn takia.
kun olin ulkomailla. Eivät saaneet mitään traumoja. Olivat siis mummoilla vuorotellen.
Että olisivat huutaneet suoraa huutoa? En tuomitse tekoasi tai väitä että olisivat saaneet traumoja, mutta sinä et tiedä mitä tuo 2 viikkoa on heidän perusturvallisuuden tunteelle tehnyt. Kun se ei heti katsos otsassa näy. Ja kaikki me tuotamme jotain traumoja lapsillemme, että ei tämä hoitoasia nyt kynnyskysymys ole. Lapsi ei mene rikki mummolassa, sen sijaan toistuvista laiminlyönneistä meneekin. Mutta, me emme tiedä mistä ne traumat tulee...
2v on aivan liian pieni 2 yötä on ok ei 2vkoa!
voivat näkyä vasta murrosiässä tai aikuisena. Voi olla epämääräistä masennusta tai ahdistuneisuutta tai vaikka ongelmia ihmissuhteissa.
2- ja 4-vuotiaille kahden viikon ero äidistä on kokemus hylkäämisestä. Tuon ikäiset eivät ymmärrä että äiti tulee joskus takaisinkin, kaksi viikkoa on ikuisuus.
Ap: Ethän edes harkitse lähettäväsi 2-vuotiastasi matkalle.
No nyt ovat ihan normaaleja koululaisia vaikka teinkin sen YHDEN matkan. Miten traumojen pitäisi näkyä? En tiedä, kun niin normaaleja ovat. Joskus vaan on pakko mennä työn takia.
kun olin ulkomailla. Eivät saaneet mitään traumoja. Olivat siis mummoilla vuorotellen.
Että olisivat huutaneet suoraa huutoa? En tuomitse tekoasi tai väitä että olisivat saaneet traumoja, mutta sinä et tiedä mitä tuo 2 viikkoa on heidän perusturvallisuuden tunteelle tehnyt. Kun se ei heti katsos otsassa näy. Ja kaikki me tuotamme jotain traumoja lapsillemme, että ei tämä hoitoasia nyt kynnyskysymys ole. Lapsi ei mene rikki mummolassa, sen sijaan toistuvista laiminlyönneistä meneekin. Mutta, me emme tiedä mistä ne traumat tulee...
No nyt ovat ihan normaaleja koululaisia vaikka teinkin sen YHDEN matkan. Miten traumojen pitäisi näkyä? En tiedä, kun niin normaaleja ovat. Joskus vaan on pakko mennä työn takia.
kun olin ulkomailla. Eivät saaneet mitään traumoja. Olivat siis mummoilla vuorotellen.
Että olisivat huutaneet suoraa huutoa? En tuomitse tekoasi tai väitä että olisivat saaneet traumoja, mutta sinä et tiedä mitä tuo 2 viikkoa on heidän perusturvallisuuden tunteelle tehnyt. Kun se ei heti katsos otsassa näy. Ja kaikki me tuotamme jotain traumoja lapsillemme, että ei tämä hoitoasia nyt kynnyskysymys ole. Lapsi ei mene rikki mummolassa, sen sijaan toistuvista laiminlyönneistä meneekin. Mutta, me emme tiedä mistä ne traumat tulee...
että olisivat saaneet traumoja, miten voisinkaan, mutta et sinäkään voi varmaksi sanoa että EIVÄT saaneet. Oli munkin äiti varma että tietyt jutut olleet mulle ok muksuna. Vasta kun on nyt kun minäkin olen aikuinen puhuttu asoista tajunnut ettei todella olleet.
Ja lapsi ei välttämättä edes tiedosta sitä traumaa, voi näkyä vasta aikuisena. Eli se että lapsessa ei mitään merkkejä ole, ei kyllä vielä mitään todista. Ihan puuttumatta sinun lastesi traumoihin tahi niiden puutteeseen:)
lainaus
onko lapsella oikeesti parempi olla hoidossa täällä vieraalla vaiko mummolla kaksi viikkoa? Ihan perinteisestikin lapsia on lähetetty mummolaan kesäisin.
Eikä se vakihoitopaikkakaan niin vieras ole ;) Toki mummin luona rauhallisessa ympäristössä olisi kivempi olla hoidossa muttei 24/h 2 viikkoa putkeen.
et rupea tuollaisia valintoja tekemään että myönnätkö olevasi liian kiintynyt lapseesi vai annatko lapsesi noin pitkäksi aikaa hoitoon.
Asiantuntijoiden suositus on 1vrk per ikävuosi, eli kaksivuotiaalle kaksi vuorokautta. Ilmoita että lapsi ehtii kesäasunnolle tulevina kesinä, ja että äitisi voi viedä lapsen vaikkapa johonkin kesätapahtumaan tai yökylään.
Älä missään nimessä lähetä noin pientä noin pitkäksi aikaa, ja vieläpä kaaauas josta ei pääse hakemaan pois jos koti-ikävä iskee.
noin pitkäksi aikaa ja aivan outoon paikkaan. Omani ovat 2 ja 4 ja ovat korkeintaan pari yötä putkeen olleet mummolassa. Ei noin pieni osaisi nauttia etelänreissusta isovanhempien kanssa. Päinvastoin. Mieluummin hän olisi kotona vanhempiensa kanssa.
liian KIINTYNYT omaan lapseensa. Voiko lapseensa olla liian kiintynyt. Eli rakastaa liikaa? Ymmärrän, jos sanoo että liiaksi kiinni omassa lapsessa, mutta... Kyllä sen verran saa ollakin kiinni ettei anna 2v kahdeksi viikoksi toiselle puolen Eurooppaa.
nuorena. Jossain koulun aloittamisen tienoilla sitten. (meillä sai viedä 6 vuotiaan viikoksi)
Ei puhettakaan, että päästäisin vauvani kauas vieraaseen maahan noin pitkäksi aikaa ilman äitiä..
;)
Vakavasti ottaen aika on liian pitkä. Vaikka mummo olisi miten hyvä hoitaja..
Olimme oman perheen kesken (minä, mies ja esikoinen) Teneriffalla kun esikoinen oli 1,5 v. Muuten meni hyvin, mutta tyttö oli koko ajan karkailemassa, ja käytin aika paljon valjaita / rattaita joihin sidoin vöillä kiinni. Tyttö siis juoksi hissiin tms. kun selkänsä käänsi. Meidän mummut eivät ikinä olisi pärjänneet / jaksaneet tytön kanssa.
Toisekseen, tämä sama tyttö on kyllä hyvin innokas yökyläilijä, mutta vaikka kohta 7 v. niin viimeksi kolme yötä mummulassa riitti ja hain neljänneksi sitten kotiin. EHKÄ päästäisin viikoksi jos olisi ainutlaatuinen tilaisuus, mutta ottaisi silti tytöllä koville. Ja meidän tapauksessa mummut eivät kyllä jaksaisi.
Nuorempi on 1,8 v ja ollut pari kertaa mummulassa yhden yön kerrallaan. Mahdollisesti on parin kuukauden päästä 2 yötä kun olen synnyttämässä kolmosta, mutta se on minusta maksimi.
Itse hermostuisin tuosta "olet liian kiinni", ei sellaista ole mahdollista, kun on kyse noin pienestä lapsesta! Tottakai olet kiinni, ja se on hyvä asia. Sinne Espanjaan ehtii myöhemminkin.
äidistä ja ajantajukin on vielä kehittymätöntä, joten kahden viikon ero äidistä on lapselle vääjäämättä hylkäämiskokemus ja vahingollinen, vaikka lasta hoitaisikin turvallinen ja tuttu mummo. Lapselle ensisijainen hoitaja on vielä se tärkein. Nelivuotiaallekin kahden viikon ero on aivan liian pitkä, vaikka hän ymmärtääkin jo ajankulua ja pystyy pitämään muistikuvaa poissaolevaan äitiin.
Surullista lukea, että jotkut ovat jättäneet taaperoita viikoiksi mummon hoivaan. Kyllä se aina jollain tasolla jälkensä jättää lapseen. Se kertoo myös, ettei lapasen vanhemmilla ole ymmärrystä lapsen tunnetarpeista.
Joku varmaan ajattelee ettei äitejä saa tällaisesta syyllistää, mutta joskus syyllisyys olisi ihan paikallaan oleva tunne.
2v aivan liian pieni. Ehtii myohemminkin. Lisaks, enta jos jotain sattuu, lapsi sairastuu tai kaipaa kamalasti vanhempia tai sina lasta tai muuta, sun on tosi vaikea paasta lapsen luoksi.
Mummolle sanot etta odotelkoon kunnes lapsi on kouluiassa.
Ja omaa lasta ei voi rakastaa liikaa!!
En laskisi 4-vuotiastakaan kovin kauas. JOs jotain sattuisi kenen olisi syy? Ei kaksivuotias sitä paitsi ymmärrä onko Espanjassa vai Espoossa. Hänelle aivan sama missä hän leikkii ja nukkuu.
Teini-ikäisen (yli 10v) voisin reissuun päästää isovanhempien kanssa, vaikka tietysti riippuu isovanhempien iästä ja terveydestä.
kun olin ulkomailla. Eivät saaneet mitään traumoja. Olivat siis mummoilla vuorotellen.