Kilpaurheilua harrastaneet! (Paljosta treenimäärästä lapsella yms.)

Tämä on nyt kyllä todella vanha ketju, mutta vastaan silti jos joku tänne sattuisi eksymään :) Ensiksi, vanhemmat! Viekää pieniä lapsianne mahdollisimman monia harrastuksia kokeilemaan, jotta lapsi tietäisi mikä olisi hauskinta. Jos hän innostuu lajista viekää niihin harrastuksiin. Jos lapsi HALUAA harrastaa kyseistä lajia, antakaa hänen! Teininä lapsi voi treenata hyvin esim. 6 kertaa viikossa mikä ei ole liikaa. Jos lapsi sanoo, ettei jaksa pitäkää lepopäivä. On paljon lapsia (kuten minä :D) ketkä haluaa oikeasti treenata kovaa pärjätäkseni lajissani, sekä olen myös saanut työstäni palkintoja. SM kultaa yms. Jos lapsi oikeasti haluaa ilman vanhempien painostusta kilpaurheilla, SALLIKAA SE! minä olen henk.kohtaisesti saanut paljon itseluottamusta, kavereita ja koulumenestyksen paranemistä kilpaurheilun takia. Minulla on kaksi päälajia, joiden rinnallt olen harrastuksia lopettanut ajanpuutteen vuoksi. Mm. jalkapalloa tanssia... Useat harrastukset vain kehittää nuoria! :) Itse en edes tietäisi millaista olisi olla kilpailematta! Se ei olisi mukavaa. Joten viekää lapsia harrastuksiin, antakaa niiden harrastaa jos haluavat ilman vanhempien painostusta, lapsen halutessa ITSE antakaa kilpaurheilla :) Minusta kannattaisi kysyä lapselta haluaako harrastaa, jos haluaa treenimäärä ei ole liian iso :) Vastauksena siis vanhentuneeseen kysymkseen !

[quote author="Vierailija" time="10.06.2010 klo 19:05"]

Pähkätään 9-v. lapsemme harrastuksen jatkamista. Treenejä nyt 4-5 kertaa viikossa. Mielestäni todella paljon ja pidän haitallisena lapselle. Toisaalta, monet edustavat toisenlaistakin kantaa. Haluaisinkin kuulla kokemuksia teiltä, jotka olette itse lapsena kilpaurheilleet. Oliko hyvä ratkaisu? Kaduttaako siinä mikään? Antaisitteko oman lapsenne kilpaurheille? Pyrkisittekö jopa ohjaamaan kilpaurheilun pariin?

Kiitos jo etukäteen kaikista vastauksista!

[/quote]en todellakaan.

Meillä on 13v tyttö, joka on harrastanut urheilua koko ikänsä ja kilpaillut jo 7v. Nyt ollaan siinä vaiheessa että jos oikeasti haluaa alkaa tähdätä huipulle niin treenimäärä pitää kasvattaa siihen 5krt/vko. Ja myös kovempaa treeniä. Tähän asti tätä on tehty koska se on ollut kivaa, ja menestystä on silläkin tavalla tullut. Ohjattua treeniä on ollut 3 krt/vko, ja se on ollut hyvä määrä. Nyt vaan nuoren on valittava jatkaako hän harrastuspohjalla vai tosissaan.

Minusta 4-5 kertaa viikossa on liian paljon 9v ikäiselle, vaikka kuinka siitä tykkäisi. Tuon ikäisen pitää hoitaa koulu, täytyy olla aikaa myös kavereille ja vapaaseen olemiseen.

Itse pidän tärkeänä lapsilla monipuolista liikuntaa. Täällä esim jalkapalloa pelaavia poikia ja tyttöjä oli juoksukoulussa. Vaikka siinäkin lajissa se taito on tosi tärkeä, suurin osa oli oikeasti huonokuntoisia. Ja kyse oli jo 12v joukkueista. Aina on hyvä vaikka vain huvikseen harrastaa jotain muutakin kuin sitä omaa lajia.

Jos on itse todella innostunut, niin siitä vaan. Jos taas yhtään joudutte pakottamaan, niin sitten se ei ollut lapsen oma juttu.

kokee treenimäärän liian suurena. Siis sen, että niin moni muu asia jää tekemättä mitä haluaisi.

Liika liikunta treenaaminen haittaa kasvua. Lisäksi jo nuorella iällä voi paikat olla tuhoutuneet. esim. voi tarvita tekolonkat, jo alle kolmikymppisenä tai vastaavaa.



Jos lapselle tuo on urheilu on tosi tärkeää, tärkeintä, niin parempi kai olisi silloin jatkaa.

Miten koulu menee? Oletteko kysyneet opettajalta, vaikuttaako treenaaminen hänen mielestään koulunkäyntiin? Onko kavereita? Jaksaako perhe kuljetuksia yms.?



Jos lapsi ja muu perhe jaksaa ja koulu sujuu, antaisin jatkaa.

joten se ei niin haitallista, mutta liian paljon ohajttua toimintaa vailla vapaata olemista - siis koulussa ja treeneissä on varmaan haitallisempi

10v:lla on kaksi lajia ja muina paitsi kesäkautena treenejä viikossa paljon (varmaan 5-6kertaa viikossa). Mutta koska osa treeneistä osuu päällekkäin, niin on jonkun verran pois aina vuoronperään kummastakin lajista. Joskus voi jostain muusta syystä jäädä treenit myös välistä. Lisäksi turnaukset ja matsit- mutta niistä kyllä tykkää. Joskus ei olisi niin innokas lähtemään treeneihin, mutta onneksi eivät koko iltaa yleensä vie. Tästä aikanaan ollaan lapsen kanssa juteltu että vaihtoehto on lopettaa laji kokonaan, mutta puolittain on vaikea harrastaa.



Tuo 10v joutuu seuraavan kahden vuoden sisään varmaan valitsemaan lajinsa ja jättämään toisen, mikä on toisaalta hieman surku. En ymmärrä miksi niin aikaisin pitäisi valita se laji ja millekään muulle lajille ei sitten jää mahdollisuutta harrastaa. Sinsänsä tuntuu että homma on liian vakavaa, sillä tuskin lapsesta koskaan ammattilaisurheilijaa tulee.



Lisäksi meillä on 8v lapsi, jolla treenimäärät syksystä ovat 3-4kertaa viikossa ja kisat päälle. Saas nähdä miltä touhu maistuu. Tosin tykkää lajista paljon.



Meillä aikapula on hoidettu sillä että kavereiden kanssa saa olla paljon, treeneihin lähdetään viime tipassa (siirtymisiin ei hirveitä aikoja tarvita). Lisäksi aamuisin pyritään pitämään heräämiset suht siedettävän myöhäisinä (ennen kahdeksaa), jolloin illallakin on hetki aikaa.



Pienet lomat on harrastuksista tarpeen ja kesä meillä ladataan lähinnä akkuja. Lapsikin tarvitsee ne hengähdystaukonsa. Meillä ei ehkä myöskään pidetä noita lajeja niin vakavina kuin monissa muissa perheissä, joissa lapset harrastavat. Harrastukset on myös sellaisia että siellä saa olla kavereiden kanssa, eli onneksi sosiaalista touhua.



Mutta joskus miettii onko tuossa järkeä. Perheelle se on paljon menoja. Mutta kyllä minusta lapsesta näkee milloin alkaa olla liian väsynyt ja milloin tarvitsee hengähdysaikaa. Silloin voi ottaa aina yhden huili-illan.

Itse olen treenannut jo 10-vuotiaana vähintään kerran päivässä ja treenimäärät olivat 12-vuotiaana jo aivan hulluja.

Vanhempien ja muun lähipiirin painostuksesta urheilin, ja harmitti silloin ja harmittaa vieläkin, 40-kymppisenä: millekään muille harrastuksille ei jäänyt aikaa (no koulu ei saanut kärsiä eikä kärsinytkään) eikä tietenkään myös ystäville. Tuo kova treenaus on vaikuttanut myös haitallisesti terveyteeni, nyt olisi paljon enemmän iloa esim. jonkin soittimen soittamisesta tai käsityötaidoista tms.



Omat lapseni ovat vasta 7v ja 4v, enkä heitä kovin helposti urheiluseuraan laittaisi, siis jos on kyse lajista, jota harjoitellaan paljon ja kilpaillaan nuorina. Onneksi heillä ei ainakaan vielä tunnu olevan kovin hinkua urheilun pariin.

Liikunta on toki tärkeää, mutta voihan sitä vaikka tanssia tai mennä sirkuskouluun.

9-vuotiaan en antaisi treenata yhtä lajia viittä kertaa viikossa.

Tulen töistä kotiin jo 14:30 paikkeilla ja vastaavasti mies lähtee töihin 8jälkeen. Tämä auttaa tosi paljon siihen että lapsen kanssa ehtii olla, ettei treenit vie kaikkea perheen aikaa. Töistä tullessa ehtii jutella lapsen kanssa päivän kuulumiset (sen minkä lapsi haluaa jutella) ja huolehtia välipalat ja syömiset hyvin ennen treenejä.



Jos vanhemmat palautuisivat töistä vasta viideltä ja sitten olisi ne lasten treenit ja aamuisin lasten herätys jo seitsemältä, niin minusta olisi liian tiukkaa. Siinä ei jäisi perheen kanssa aikaa, eikä lapsia ehtisi kunnolla nähdä, paitsi matkoilla treeneihin ja nukkumaan mennessä.

ei ole hyväksi, että liikuntaharrastus rajoitetaan jo pienenä. Vasta n. 15 v on fyysinen kehitys niin pitkällä, että voidaan siirtyä yhteen lajiin.



Valitettavasti toisin pitää toimia, jos huipulle noustaan. Tai jaa- Jarkko Nieminenkin päätti lajinsa vasta 17-18 -vuotiaana. Sitä ennen hän pelasi muitakin pallopelejä, siis toki myös tennistä, mutta vasta silloin hän päätti siirtyä kokonaan tennikseen.

Olen itse aloittanut telinevoimistelun 8-vuotiaana ja ollut maajoukkueessa vuosia.



Aika nopeasti minut poimittiin ns.kehittyjien ryhmään ja harjoitusmäärä nousi tuolloin 3 x viikkoon (70-luku). Olin täydellinen keskinkertaisuus lajissani, aina melkein huonoin kisoissa. Pääsin valmentajien näkemyksellä aina jatkamaan paremmassa ryhmässä.



En ala erittelemään omaa uraani tässä tarkemmin, kerron, että Suomessa pääsin niin pitkälle kuin silloin voi päästä. Kaikki omassa lapsuudessani loistaneet lopettivat ennen kuin oikeastaan pääsivät edes kilpailemaan. Minä ja moni muu hitaammin kehittyvä edustimme maajoukkueessa ja voitimme mestaruuksia.



Määrätietoinen harjoittelu läpi elämän (siihen toki tärkeänä motivaattorina toimiva menestys silloin kun se oli tullakseen) on ainakin itselleni antanut todella paljon eväitä elämään ihan urheilu-uran ulkopuolella.



Omat lapseni, nyt 7. ja 9-vuotiaat ovat lajeissaan kilparyhmissä ja oman lajini taustan huomioon ottaen tajuan, että jos haluavat edetä lajeissan, näin on pakko. (viittaan Suomen Taitoluisteluliiton sääntökirjaan, kohtaa Tintit).



En osaa sanoa, lapseni eivät todellakaan loista, ovat sosiaalisian keskinkertaisuuksia lajiessaan. Katsotaan mihin se johtaa.Itse näillä avuilla pääsin huipulle, en tiedä toivonko sitä lapsilleni? :)

Minä harrastin myös lapsena kilpaurheilua, mutta olin vasta 12-vuotias, kun treenimäärä nousi 4-5 kertaan viikossa. Sitä ennen oli 1-3 kertaa viikossa.



Laji oli mulle rakas, ja tiesin hyvin, että puolittain ei pysty harrastamaan - joko ollaan kaikissa treeneissä (ellei poissaolon syy ole sairaus tms. pakollinen syy), tai sitten ei olla yksissäkään. Mutta kyllähän se joskus harmitti silti, ja kovasti, kun muut sopivat kavereiden kanssa treffejä ja sen sellaista, mutta itse piti aina sovitella treenit huomion ottaen nämä asiat. Ja täytyy myöntää, että tuli jopa joskus lintsattua treeneistä (kuljin itse bussilla/pyörällä, ei kuljetettu), eli väitin kotona meneväni treeneihin mutta meninkin kavereiden kanssa leffaan, tai vastaavaa.



Minä lopetin kilpailun kuitenkin siinä vaiheessa, kun lähdin opiskelemaan. En ollut valmis miettimään tulevaa opiskelualaani sen mukaan, että opiskelukaupungissa olisi mahdollista jatkaa kilpailu-uraa, enkä ollut valmis pelaamaan kortteja pelkästään senkään varaan, että menestyisin tosissani ja voisin ruveta ammattilaiseksi. En silti kadu, onhan laji mulle edelleen hirveän rakas, ja kilpaurheilu kasvatti osaltaan luonnetta. Kyllähän siihen liittyy kurinalaisuutta, vastuunottoa ja -kantoa, ja itseään vastaan kilpailemista, mikä on mielestäni myös hyvä ominaisuus, karsii sitä sellaista nykypäivänä hyvin tyypillistä "mennään siitä mistä aita on matalin" -käyttäytymistä joka asiassa (en tarkoita, että aina olisi kiivettävä puhelintolppien kautta, vaan lähinnä sitä, että kärsivällisyys ja yrittäminen kasvaa, ei tule luovutettua niin herkästi).



En kuitenkaan tiedä, antaisinko itse tuon ikäisen lapseni kilpailla, jos jo tuon ikäisenä treeniä on noin paljon, ja varsinkin, jos lapsi itse kokee, että aikaa menee liian paljon. Juttelisin asiasta myös lapsen valmentajan kanssa, jotta saisin hänen näkökulmansa asiaan. Nostaisin esille huoleni lapsen jaksamisesta treenien, koulun ja muun sosiaalisen elämän suhteen, riittävän nukkumisen ja muun sellaisen suhteen. On ihan oikeasti mahdollista sekin, että valmentaja on samaa luokkaa kuin minun putkiaivoiset lukion opettajani aikoinaan - yksinkertaisesti niin keskittynyt omaan lajiinsa, ettei muista mitään muuta maailmassa olevankaan, eikä osaa huomioida koulun, perheen ja kavereiden viemää aikaa lapsen elämässä (nämä lukion opettajat antoivat läksyjä aivan kuin eivät olisi lainkaan tiedostaneet, että meillä oppilailla oli yleensä 5-7 muunkin aineen läksyt tehtävänä). Hän ei siis ehkä tajua, että tämän ikäisillä lapsilla treenaaminen ei voi eikä saa olla koko elämän sisältö.



Mulla tehtiin sitten yläaste- ja lukioiässä myös sellaisia sovellutuksia/myönnytyksiä urheilun ja koulun yhteen sovittamiseksi, että esim. liikuntatunnit hyvitettiin. En osallistunut lainkaan liikuntatunneille koulussa, kävin vain treeneissä, ja säännöllisesti vein koululta valmentajalle täytettäväksi lapun, johon valmentajan piti varmentaa, että olen ollut treeneissä vähintään sen ja sen verran kuukaudessa, ja sitten palautin lapun koululle. Jotain muitakin myönnytyksiä tuli koulun puolelta, en muista niistä nyt sen tarkemmin. Muistan kuitenkin, että tähän ratkaisuun päädyttiin siten, että koululla pidettiin mun huoltajani kanssa palaveria, ja siellä oli paikalla myös valmentajani. Luokanopettajani ehdotti tätä ratkaisua (joskin toki niin, että hän ehdottaisi sekä liikunnanopettajalle että rehtorille tällaista ja ilmoittaisi sitten). Huoltajani oli ollut huolissaan mun jaksamisesta, ja ollut yhteydessä sekä valmentajaan että luokanopettajaan.



No, joka tapauksessa tuskin ainakaan kannustaisin noin nuorta lasta kilpaurheilun pariin, jos aikaan ei saataisi sellaista ratkaisua, jonka voisin hyväksyä. Yrittäisin löytää hänelle omasta lajistaan sellaisen ryhmän, jossa hän voisi jatkaa harrastamista, mutta se ei veisi niin paljon aikaa - se ei ehkä olisi kilpaurheilua, mutta harrastus kuitenkin.

Kun vertaan mieheni ja omaa lapsuutta/nuoruuttani, täytyy myöntää, että olisipa ollut kiva kun olisi voinut mennä kavereiden kanssa ja elää tavallista elämää, eikä vain urheilla.

Kuten joku edellä, olin myös maajoukkueessa ja saavutin paljon, mutta riemusta kiljuen vaihtaisin kaiken urheilumenneisyyteni johonkin tavalliseen, josta olisi kiva kertoa lapsillekin.

Entisistä huippu-urheilijoista mm. Eero Mäntyranta oli sitä mieltä, että lapsena ja nuorena pitäisi harrastaa mahdollisimman monipuolista liikuntaa. En ollenkaan epäile, että hän ei olisi ollut oikeassa. Minä luulen, että Teemu Selänne ei suinkaan treenannut 9-vuotiaana pelkkää jääkiekkoa ohjatussa valmennuksessa kesät talvet, vai miten on?

Liian tiukka ja vaativa harjoittelu vie ojasta allikkoon, eli nuori lopettaa lupaavan uran ennen aikojaan. Paljon parempi laittaa tavoitteeksi vaikka Suomenmestaruus 25-vuotiaana kuin ikäkausimestaruus 15-vuotiaana. Aika moni niistä junioritähdistä nimittäin poistuu mestaruuskisoista ennen täysi-ikäisyyttä ja kenttä on avoin uusille yrittäjille.

Nykyään jääkiekkoa harrastavilla ovat ainakin meilläpäin monipuoliset treenit. Nyt kesäkaudella he pelaavat sählyä, juoksevat maastossa ja käyvät treenaamassa notkeutta ja hieman akrobatiaakin budosalilla. Laukomisharjoittelua tehdään ennen sählymatsia lämmittelyn ohessa. Kesälomatauko on heinäkuussa. Silloin useimmat käyvät jollain jääkiekkoleirillä.

Varsinaisen jääkauden aikana 12-vuotiailla ovat neljät treenit viikossa ja niiden lisäksi pelimatkat viikonloppuisin. 10-vuotiailla ovat kolmet treenit ja pelimatkat. Lapset eivät ole ainakaan vielä purnanneet treenimääristä koska he pitävät joukkueessa olevista kavereistaan ja jääkiekosta. He ovat saaneet kavereita harrastuksen parista.

Sille ei voi mitään että nykyään harrastus pitää valita jo noin 9-vuotiaana. Omat lapseni harrastivat useampaa lajia aikaisemmin mutta treenimäärien kasvaessa heidän piti päättää se mieluisin laji koska muuten ei olisi jäänyt laisinkaan vapaa-aikaa tai treenit olisivat olleet päällekkäin. Ainakaan jääkiekossa aiheetonta poissaoloa ei katsota hyvällä silmällä. Sairaana saa ja pitääkin pysyä pois treeneistä ettei tauti tartu muuhun joukkueeseen sekä ettei tule sydäntulehdusta. Ulkomailla kuolee joka vuosi ainakin yksi lätkäjunnu sydäntulehdukseen koska siellä kilpailu on ilmeisesti kovempaa ja junnut vääntäytyvät treeneihin puolikuntoisina flunssaisena.

En ole entinen kilpaurheilija, mutta siitä huolimatta muutama huomio.

Lapsen jaksaminen ja motivaatio on se mittari. Veren maku suussa voitontahtoiset ova myös oma rotunsa, eli luonnekin ratkaisee.

3-4 harkat viikossa + pelit päälle alkaa olemaan jalkapallon puolella normi, vaikka oltaisiin harrastustason joukkue. Kovemmilla tavoitteilla olevilla 4-6 harkat. Eikä siis 99% tuosta massasta tule olemaan isona kilpaurheilijoita. Eli ei neljät-viidet harkat viikossa ole edes paha.

Valmennus ja valmentaja ovat ehdottomasti keskiössä. Kokemusta on, että valmentaja on saanut pojan uupumaan 3-4 harkoilla/viikossa + pelivittuilulla. (Eikä ollut meidän poika ainut).

Edelleen kokemusta, että kun 3-4 harkan päälle otettiin lisäharjoitusta, niin siinä meni yli, lapsi halusi muutakin elämää kuin joka päivä jalkapalloa. Eli siinä tuli rottakokeilla selvitettyä raja. Pelaa vieläkin alemmalla juniorikilpatasolla, mutta kaikille on ollut selvää jo monta vuotta, että "maajoukkuejuna" meni ohi jo. Liikaa kun olisi ruuvia kiristetty ja painostettu treenaamaan lisää ja lisää, niin ei varmasti pelaisi ollenkaan.

Hyvä ketju, ajankohtaista edelleen.

Meillä muksu on treenannut 5-6 kertaa viikossa tokasta luokasta lähtien (3 eri lajia). Treenit puhtaasti omasta tahdosta, olisi halunnut vielä lisääkin mutta johonkinhan se raja on vedettävä.

Tuon ikäinen kyllä jaksaa! Kyse on kuitenkin vain 1-2 tuntia / päivä. Joka päivä tuohon vielä päälle normaalit leikit kavereiden kanssa.

Meillä muksu on säätänyt tuota jaksamistaan vähentämällä tuota kavereiden kanssa ulkona juoksemista --> sisälläkin voi leikkiä / pelata.

Mutta en lähde tuota kenellekkään suosittelemaan. Kaiken pitää lähteä muksusta itsestään ja muksun omasta innostuksesta, kyllä muksu sitten kertoo kun ei jaksa.