Lapseni potee leirillä koti-ikävää.

on minullekin jääneet lapsuuden kesäleiristä.

Ei valitettavasti kuitenkaan hyvät :(

Minä aloin nauttia leirielämästä vasta 15-vuotiaana. Siihen asti yritin useampaan kertaan, mutta ikävä oli aina hirveä. Ja minua ei kiusattu tai mitään. Myös yöt mummolassa ilman vanhempia oli kamalia. Olin muuten reipas ja sosiaalinen.

Joo, haen murun pois, jos ei tänään ole reippaammalla mielellä. Voihan sille kaverin vanhemmille vaikka korvata osan leirimaksusta, jos häneltäkin jää leiri kesken, rahaa se vaan on...

ap

lasta voi nimittäin ahdistaa jo sekin ajatus, ettei hänellä ole vaihtoehtoja vaan leirillä on pakko olla vaikkei tunne että pärjää. Lapsen mieli voi piristyä kovasti jo siitä tiedosta, että pääsee kotiin, ja hän saattaa nauttia viimeisitä leiritunneista ihan eri tavalla ja leiristä jää paremmat muistot.



Kaikki lapset ei nauti leirielämästä, ja monilla on sitä koti-ikävääkin. Valitteavasti ohjaajillakaan ei aina ole aikaa yhdelle lapselle niin paljon kuin mitä herkkä lapsi vois kaivata. Mä muistan vieläkin eräältä leiriltä yhdeksänvuotiaan tytön, jolla oli niin kova ikävä että mä olin jo hänestä tosi huolissani. Lapsen äiti kieltäytyi hakemasta lasta kotiin, ja tämän tiedon jälkeen lapsesta tuli ihan reppana, hän tunsi itsensä varmasti tosi hylätyksi. Viimeisenä yönä lapsi vielä sairastui, ja oli varmaan ollut kipeänä jo koko edellisen päivän, mut se kaikki oli laitettu koti-ikävän piikkiin.



Sun lapsi ei ehkä osaa nimetä ja eritellä kaikkia tunteitaan, ja taustalla voi olla muutakin kuin ihan vaan koti-ikävää. Voit vähän kysellä, oliko leirillä jotain muutakin joka aiheutti hänelle pahan mielen ja halun tulla kotiin. ei välttämättä ole ollut, mut hyvä tarkistaa.

muuta kuin kerran viikonlopun partioleirillä ja rippileirillä viikon. Inhosin leirejä yli kaiken, enkä koskaan aio pakottaa tai laittaa lastani millekään leirille, ellei itse sitä halua.



en ymmärrä leirejä yhtään. Mitä ihmeen kivaa niissä muka on, hyttysiä ja typeriä ryhmäleikkejä, pahimmassa tapauksessa myös iltarukouksia sun muuta skeidaa.

Eri asia tietty, jos lapsi niistä nauttii.

Sun lapsi ei ehkä osaa nimetä ja eritellä kaikkia tunteitaan, ja taustalla voi olla muutakin kuin ihan vaan koti-ikävää. Voit vähän kysellä, oliko leirillä jotain muutakin joka aiheutti hänelle pahan mielen ja halun tulla kotiin. ei välttämättä ole ollut, mut hyvä tarkistaa.

mikä tietenkään ei tarkoita, ettei ole voinut pahoittaa mieltään jostain.

Ja oikeasti leirin olosuhteet ON aika karut, yövytään teltoissa ja öisin on ollut aika kylmä!

ap

Meiltä lähti rippileiriltäkin yksi poika kahden yön jälkeen pois, kun oli niin ikävä kotiin.

Isäni kuoli, kun olin pieni niin se saattaa tietysti vaikuttaa asiaan.

Mutta leiriltä on minutkin äiti hakenut pois, itkin vain. En voinut olla edes mummolassa, en missään.



Kuudennella luokalla muistan olleen ensimmäinen kerta, kun en ikävöinyt.



Ahdistava olo on itsellä jäänyt noista ajoista, tajusin itsekin että olen jo iso jne. Lisäksi läheskään kaikki aikuiset ei osanneet käsitellä minun ikävää, olivat vaan tyyliin että ryhdistäydy iso lapsi.. =/

että lapsen pitäisi automaattisesti nauttia leireistä (vähän ot, sori). Pisetäänpä aikuinen viikoksi tuntemattomien ihmisten kanssa alkeellisiin oloihin, joissa ei ole hetken omaa rauhaa, jossa nukutaan huonosti, jossa on paljon kilpailuhenkistä toimintaa ja jossa ylipäänsä ei oikein saa tehdä asioita kuten on tottunut tekemään. Huonosti ohjatuilla leireilleä on myös ihan todellinen vaara, että jotakuta aletaan kiusaamaan. Mä tiedän myös ohjaajia, jotka vaatii esimerkiksi että lapsen on syötävä aamulla puuroa, vaikkei lapsi ois koskaan sitä kotona syönyt jne. Ei kaikki aikuisetkaan kestäis tuollaista, eikä tarvikaan kestää.

muuta kuin kerran viikonlopun partioleirillä ja rippileirillä viikon. Inhosin leirejä yli kaiken, enkä koskaan aio pakottaa tai laittaa lastani millekään leirille, ellei itse sitä halua. en ymmärrä leirejä yhtään. Mitä ihmeen kivaa niissä muka on, hyttysiä ja typeriä ryhmäleikkejä, pahimmassa tapauksessa myös iltarukouksia sun muuta skeidaa. Eri asia tietty, jos lapsi niistä nauttii.

mutta ei tiennyt siis, millaista siellä on, koska ei ole ennen ollut. Voi olla, että kaverikin hiukan puhui ympäri.

Missään nimessä en pakota häntä jatkamaan siellä, mutta toisaalta en ihan heti halunnut antaa periksikään, koska sekin syö itseluottamusta.

Lapsi soitti äsken, on ihan yhtä kovassa ikävässä kuin eilenkin, lähden hakemaan kotiin.

ap

Olin lapsena tasan kaksi kertaa partioleirillä, kerran luokan kanssa muutaman päivän kielimatkalla ja rippikoulussa.

Yleisesti ottaen muistelen leiriaikoja vieläkin pelkällä kauhulla ja ahdistuksella, vaikka minulla oli aina kavereita, eikä edes kovaa koti-ikävää. En tykkää vieläkään kimppalomista.

muuta kuin kerran viikonlopun partioleirillä ja rippileirillä viikon. Inhosin leirejä yli kaiken, enkä koskaan aio pakottaa tai laittaa lastani millekään leirille, ellei itse sitä halua.

en ymmärrä leirejä yhtään. Mitä ihmeen kivaa niissä muka on, hyttysiä ja typeriä ryhmäleikkejä, pahimmassa tapauksessa myös iltarukouksia sun muuta skeidaa.

Eri asia tietty, jos lapsi niistä nauttii.

Koska joka vuosi lapsia lähtee leirille ja monissa perheissä sama ongelma jatkuu. Itsekin tulin tänne lukemaan josko löytäisin jotain vinkkejä miten tsempata ikävää potevaa lastani. Ehkä oli virhe antaa oma puhelin mukaan, olisi voinut soittaa aamulla ohjaajan puhelimesta niin olisin sanonut että kivastihan on mennyt ja enää yksi yö sitten taas tavataan.

Mulla on koti-ikävä aina leireillä, yökylässä jne. Viime leirillä auttoi kun soitti kotiin, kaverit ja ohjaajat myös lohduttivat. Kyllä se siitä menee ohi kun saa puhua jonkun kanssa:)Mulla koti-ikävä tulee vain iltaisin. Jos leirillä ei pysty olemaan ollenkaan, kannattaa hakea pois. Mutta puhelimessa kannattaa tsempata ja kannustaa.

Mulla on koti-ikävä aina leireillä, yökylässä jne. Viime leirillä auttoi kun soitti kotiin, kaverit ja ohjaajat myös lohduttivat. Kyllä se siitä menee ohi kun saa puhua jonkun kanssa:)Mulla koti-ikävä tulee vain iltaisin. Jos leirillä ei pysty olemaan ollenkaan, kannattaa hakea pois. Mutta puhelimessa kannattaa tsempata ja kannustaa.