Järkyttävä kokemus työkkärin työharjoittelusta
Lapsen täyttäessä 3 vuotta ilmoittauduin Työvoimatoimistoon työnhakijaksi. Työtarjouksia koulutusta vastaavasta työstä ei tullut, joten ajattelin työvoimatoimiston henkilön suosituksesta sitten lähteä 3 kuukaudeksi työharjoitteluun. Työpaikka oli erään tavaratalon eräs osasto, kuitenkin sellainen, että minulla oli ennen työharjoittelua kiinnostusta jatkaa siellä vakinaisena työntekijänä jos he työtä tarjoaisivat.
En valittanut siitä, että minulle laitettiin 8 tunnin (myöhemmin kuulin, että työharjoittelussa saisi olla max 6 tuntia/päivä) työpäivä (klo 9.00-17.00), koska ajattelin, että olen valmis tekemään kaiken vakinaisen työpaikan eteen. Työharjoittelu oli kesä-elokuussa ja minulla ei ollut edes viikonloppuvapaita, vaan vapaapäivät (2 päivää viikossa) olivat yleensä keskellä viikkoa yhden vapaapäivän putkissa. Taukoja minulla oli 30 minuutin ruokatauko ja 10 minuutin kahvitauko. Koko kesä meni näin raataen.
Itse työssä pettymys tuli nopeasti esiin. Vaikka olin siellä suhteellisen pitkän ajan niin en saanut oikeutta käyttää esim. osaston kassaa. Työtehtäväni olivat pääasiassa tavaroiden purkamista varastosta, hyllyttämistä ja asiakaspalvelua. Usein olin siellä tyhjän panttina odottamassa, että jotain tapahtuisi. Siellä tuli usein vilkuiltua kelloa kuinka monta tuntia ja minuuttia vielä taukoon ja poispääsyyn.
Olin ahkera työntekijä silloin, kun työtä oli. Olin myös avulias ja ystävällinen. taukohuoneessa keitin kahvia ja tiskasin, jotta olisi ollut paremmat mahdollisuudet työnsaantiin. Eräällä kahvitauolla johtaja oli samaan aikaan siellä, joten kyselin, että onko heillä tarvetta lisätyövoimalle työharjoittelun jälkeen. Hän lupaili, että luultavasti on.
No sitten 3 kuukauden päästä minulle sanottiin, että uusia työntekijöitä ei palkata, että ei ole tarvetta. Osastonvastaava " kirjoitti" minulle työharjoittelutodistuksen, siis lähinnä allekirjoitti, sanoi, että voin kotona täyttää itse todistuksen työtehtävät jne. Olipa tosi kivaa käytöstä!
Olin siis koko kesän töissä palkalla, joka oli 370 + kulukorvaus 8 euroa/päivä. Yhteensä noin 530 euroa kuussa. Työtunteja minulla oli 40 viikossa, joten tuntipalkka oli noin 3,25 euroa. Se on siis vähemmän mitä useimpien maiden minimipalkka on, mutta tämä työharjoittelu mahdollistaa orjatyön Suomessa. Minulle ei kertynyt tuosta ajanjaksosta sekuntiakaan työkokemusta. Minulla ei ollut lomapäiviä eikä työterveydenhoitoa. Olin siis ilmainen orja.
Mieheni kävi samassa paikassa 5 viikkoa lopettamiseni jälkeen katsomassa ja kas kummaa...samalle osastolle oli ilmaantunut uusi henkilö, jolla oli harjoittelija-lappu rinnassa. Mutta hehän sanoivat, etteivät tarvitse lisää työntekijöitä, niin kukapa tarvitsisi, kun Työvoimatoimistosta saa ilmaisen orjan.
Pyydän siis kaikkia lopettamaan työharjoittelussa käynnin. Se on yksinkertaisesti ihmisoikeuksien vastaista. Tämän sanottuani olen saanut murhaavia ja vittuuntuneita katseita työvoimatoimiston henkilöltä. Onneksi sain kuitenkin työpaikan muualta kuin työvoimatoimiston kautta niin ei tarvitse enää siihen orjalaitokseen mennä! Kun kukaan ei enää suostu ilmaiseksi orjaksi niin yrityksetkin palkkaavat uusia työntekijöitä, kun ilmaisia orjia ei ole enää tarjolla!
Kommentit (71)
Ainakin vielä vuosisitten keväällä näin.
Olin päiväkodissa työkkärin järkkäämässä työharjottelussa ja sain vaan saman rassun kun työttömänä ollessa.
Että ei siinä motivaatioo paljo ollu.
että tapana oli ketjuttaa korkeakouluharjottelijoita.
Voisin muuten esimerkiksi veikata, että tsunami-tiedotus kämmäsi aluksi siihen, että ulkoministeriä toimii alibudjetoituna ja käyttää ketjutettujakorkeakouluharjottelijoita tehtävissä, joissa tarvittaisiin jatkuvuutta ja jotka on siis oikeaa työtä eikä mitään harjoittelijoiden paikkoja.
Mutta oikeassa olet: Suomessa on laillisten orjien luokka ja näitä orjia on työharjoittelijat. Ihan paskapuhetta, että niitä ei käytetä korvaamaan palkallisia työntekijöitä. Niin sanovat vain ne, jotka eivät koskaan ole järjestelmään tutustuneet.
Olin vanhainkodilla n.10v sitten työllisyysvaroin palkattuna orjana. Samassa paikassa oli myös ns. työelämään tutustuja-harjoittelija 3kk joka teki kyllä ihan oikeat työt usein ilman ohjausta/valvontaa. Vaikka varsinkin lääkkeiden jakaminen ei todellakaan olisi ollut harjoittelijan hommaa.. Itse jäin sairaslomalle ennen ä-loman alkua ja lapsi syntyi kuukauden etuajassa. Töitä teetettiin loppuun asti entiseen malliin, yövuoroja myös. Oh:n mukaan " kyllä sun pitää pystyä tekemään samaa työtä kuin muidenkin, kun kerran tänne olet töihin tullut" .
Huoh, ikävät fiilikset tulee, kun näitä muistelee.
Elämä kun vaan on sellaista, että työtä pitää tehdä, jos syödä aikoo. Ihan oikein, että ne jotka jäävät löysäilemään kotiin ja arpomaan elämänsä suuntaan saavat työharjoittelussa mahdollisuuden havaita, mitä se työnteko on. Eihän se mitään lepolomaa kuulukaan olla!
Meidän yrityksessä ensin mietittiin, että emme jaksa työharjottelijoita opastaa, mutta sitten päätimme, että kantaa yhteikunnallisen kortemme kekoon ja tarjota ainutlaatuisen opiskelumahdollisuuden. On ihan selvä, että työharjoittelija tekee saman minkä oikeakin työntekijä, vain siten hän oppii mitä oikea työnteko on.
Tuskin kukaan kirjoittajista työtä pelkää, en minäkään. Mutta kyllä siitä työstä olisi saatava sama korvaus kuin muidenkin!
Siitä ei tulekaan mitään käsitystä perunapeltoa kyntäessä ja raahatessa 100kg turvesäkkejä 10 tuntia päivässä. Sitten mennään pyörittelemään paperia ja opiskellaan mitä se OIKEA työ on.
En ole valitellut ylitunneista kun olen tehnyt kokeita ja suunitellut seuraavan päivän tunteja ihan ilman koulutusta. Tämmöinen vaan harmittaa, kun on oikeasti ihan koulutettujakin ihmisiä näihin hommiin, jotka ei töitä sitten saa koska aina löytyy maksuton orja paikalle.
ja sit täällä meillä päin on oikein orjia varten oma työllistämiskeskus jossa aikuiset ihmiset tekee töitä orjana. Olen ilmoittanut työvoimatoimistoon että lähden heti töihin ja kun sinne meen niin verokirjan otan mukaani ja sillä selvä.Aina puhutaan tukien väärinkäyttäjistä mutta tässä se nähdään että suurimpia tukihuijareita on nää yritysjohtajat jotka käyttävät orjia hyväkseen ja se on pääasia et palkkaa ei tarvii maksaa. Nyt tämä uusi yhteiskuntatakuu oikein vielä edesauttaa sitä että orjia riittää loputtomiin.
sillä meilläkin käytetään työmarkkinatuella olevia harjoittelijoita yrityksessämme. Tuo mitä kerroit on todella ikävää kuulla ja oikeaa orjatyövoiman käyttöä:(
Vertailun vuoksi haluan kuitenkin kertoa kuinka meillä menee harjoitteluhommat. Päivässä työtä on maksimissaan kuusi tuntia. Työharjoittelija saa aika pitkälle päättää milloin hän haluaa töihin tulla. Pyrin opettamaan kaikenlaisia töitä, myös vastuullisempia. Olemme onnellisia harjoittelijasta, sillä helpottaahan tämä meidänkin työtaakkaa. Mieleeni ei edes tulisi laittaa kaikkia paskahommia heidän harteilleen. Paljon tosin riippuu harjoittelijasta, kuinka vastuullisia hommia hän haluaa tehdä. Pyrin myös antamaan työharjoittelijoille aina jotain " yllätyksiä" kuten myynnistä yli jääneitä hyviä tuotteita tms.
On totta, että työharjoittelija tekee ilmaista työtä eikä hänen pitämisensä maksa meille mitään. Meillä ei olisi resursseja palkata työntekijää jolla ei ole alalta mitään koulutusta eikä mitään kokemusta, hehän vasta " harjoittelevat" . Tällaiset henkilöt eivät toisin sanoen " tuota" . Apua heistä on, mutta ei sitä vertaa, että voisimme maksaa siitä palkkaa, onhan myös asioiden opettamisessa harjoittelijalle kovastikin työtä. Luulisin, että harjoittelusta on hyötyä myös heille esim. tulevaa ammattia tms. tulevaisuudensuunnitelmia harkittaessa. Eli hyöty olisi kaksisuuntaista. Toisaalta tunnen huonoa omatuntoa että emme maksa toisen kalliista ajasta palkkaa.
Siis nimenomaan tässä ketjussa kritisoidaan myös sitä, että kun yritykset ottavat ilmaisen työharjoittelijan, jolla ei ole koulutusta niin tämä ilmainen harjoittelija vie vakituisen työpaikan henkilöltä, jolla olisi koulutusta siihen työhön.
Eli jos työharjoittelumahdollisuutta ei olisi, niin yritykset palkkaisivat enemmän vakituisia työntekijöitä, jolloin työttömyys pienenisi. Voisihan sen kouluttamattomankin palkata ensin esim. 3 kuukaudeksi jollain " harjoittelupalkalla" , mutta sen jälkeen olisi sitten pakko antaa hänelle vakituinen työ, kun hän olisi oppinut työn kunnolla.
Mutta tämä nykyjärjestelmä suosii sitä, että yritykset ottavat työkkäristä ilmaisen harjoittelijan ja sitten taas uuden tilalle kun edellinen harjoittelija lopettaa.
Olin valtion firmassa työharjottelussa. Tein kaikki paskat hommat ja sit mielestäni semmosta mitä ei olis kuulunu harjottelija tekemään. Kun mun harjottelu loppu, miettivät jo mistä saisivat uuden harjoittelijan, ku ketään ei palkata, mut ilmankaan eivät pärjää. Uudestaan en työharjotteluun mene.
Olin vuosia sitten koulun työelämääntutustumisjaksossa, vai mikä-sen-nimi-nyt-olikaan, tavaratalossa harjoittelemassa, ja työtehtäväni olivat juuri kuvaamanlaisiasi. Kuvaamiesi tehtävien lisäksi istuin mm. varastossa inventaaria tekemässä. Itselleni tämä palkaton harjoittelu koitui positiiviseksi asiaksi, sillä pääsin myöhemmin samaiseen tavarataloon useamminkin auttamaan inventaarion ajaksi, jouluapulaiseksi ja lopulta " tavaratalourani huipulle" , kassalle =D, jossa tein töitä läpi lukioajan.
Eli rohkeasti vain kyselemään vaki- tai tilapäistöitä samasta paikasta, tai sitten kilpailevasta tavaratalosta. Mieluummin sinne otetaan sellainen ihminen, joka on edes hieman perillä asioista, kuin sellainen, joka ei vielä tiedä mitään. Ja kukapa tietää vaikka sattuisitkin olemaan liikkeellä juuri oikeaan aikaan, sillä naisvaltaisissa tavarataloissa joku on aina jäämässä äitiyslomalle.
Näköjään en ole ainut, joka on tämän orjankäytön huomannut.
alussahan tämä tuli käyttöön ja pelottaa kyllä jos on tullut jäädäkseen.Olen ilmoittanut työkkärille et menen töihin ja otan verokirjan mukaan kun menen, harjoitellut olen jo tarpeeksi.
S-e-i-j-a:
kommentointia tähän ketjuun?
Näköjään en ole ainut, joka on tämän orjankäytön huomannut.
Itse olin 3 kuukautta H&M:llä, työ oli kivaa ja pääsin alusta asti kassalle, ainoastaan kerran jouduin aivan yksin osastolle, kun oli hätätilanne (eli saman päivän aikana porukkaa sairastunut) eivätkä saaneet ketään muutakaan. Sain tehdä myös muita samoja tehtäviä kuin oikeat työntekijät.
Ainoa asia joka vei ilon työharjoittelusta oli ilkeä osastopäällikkö, joka onnistui musertamaan itsetuntoni syyttelemällä jatkuvasti siitä kuinka minua ei kiinnosta ko. työ pätkääkään (totuus oli aivan toinen) ja kuinka olen mahdollisimman epäsopiva ko. työhön. Harjoittelusta on jo vuosia aikaa mutta vieläkin pelkään kassakoneita ja kaupan alan töitä.
Kuulin myöhemmin että ko. osastopäällikkö oli eronnut/erotettu työstään jonkun ajan kuluttua. Olen vasta myöhemmin ymmärtänyt että ko. henkilö ei vain pitänyt minusta, kyse ei siis ollutkaan minun huonoudestani.
Miksi ette nosta äläkkää tästä asiasta?
IHAN VARMASTI löytyy muitakin, joilla samanlaista kokemusta - ja visiota siitä miten asiat tulisi paremmin hoitaa.
Suurena ongelmana lienee tällä hetkellä se, että byrokratiasta päättää sellaiset henkilöt joilla ei ole asioiden toimivuudesta ruohonjuuritasolla minkäänlaista kokemusta. Näistä asioista pitäisi nostaa mittavaa julkista keskustelua - tehdä se siten, ettei päättäjillä ole enää varaa ummistaa silmiänsä.
Tämä on niin totta - Suomessa on laillinen orjuuttaminen mahdollista. Ja se on ollut sitä jo viimeiset 10 vuotta, tälle asialle olisi jo korkea aika tehdä jotakin!
Ap, lupaa, että laitat tuon alkuperäisen kirjoituksesi Helsingin Sanomien mielipide-palstalle - sitä siellä tarvittaisiin =0)!
Tämä tuolle yhden alun ihmiselle joka väitti että kuuluu vain 1 10min. kahvitauko kokopäivätyöhön.
Ylläpitokorvaus on 8e päivä jonka pitäisi kattaa työmatkakulut ja eväät ym. työkulut. Jos vielä tuntuu siltä, että rahaa tulee ihan liikaa niin työmarkkinatuen perusprosentti on 20, joten eipä siitä mitään juuri käteen jää.