Episodi pihalla :(
Argh. 1.5- vuotiaani veti herneet nenäänsä kun sanoin että nyt lähdetään sisään ja suihkuhommiin. Ei suostunut liikkumaan, istui maahan ja alkoi huutaa. Lähdin noin 30 metrin päähän varaston ovelle, jonka avasin ja kerroin odottavani siinä. Poika huusi kuin palosireeni varmaan 15 min, heittäytyi maahan, heitti hattunsa jne. Huutelin rauhallisesti tasaiseen tahtiin että "tule nyt vaan, kävelet itse, nyt mennään sisälle" jne. Poika itki niin voimakkaasti että hyvä ettei vetänyt affektikohtausta päälle. Lopulta kuitenkin nousi ylös ja tuli ovelle.
Tämän episodin aikana kolme eri naapuria (osa lapsiakin) kävi katsomassa että mitä tapahtuu. Näistä kukaan ei sanonut kyllä mitään. Vähän ennen kuin poikani antoi periksi, tuli yksi ihan lähinaapurimme samaiselta varaston ovelta sisään ja naureskeli että kiva kun jonkun muunkin pojat pistää huudoksi (muisteli omien lastensa pikkulapsuutta). Onneksi hän sanoi rauhoittaen että jaksat nyt vaan kun muuten se oppii että äiti antaa periksi.
Pointtiahan tässä ei nyt varsinaisesti ehkä ollut. Ahdistaa vaan tollaisessa tilanteessa kun tietää että pidemmän päälle on parempi vaan pysyä tiukkana, mutta toisaalta hävettää ihan kauheasti että "mitähän ne naapurikin nyt ajattelee".
Kommentit (42)
ei lapset noin pienestä rikki mene, varsinkin kun äiti on ihan lähellä näköpiisissä. Tuollaiset ihmiset kasvattaa niitä rajattomia pyörittäjiä ja lähiympäristön pikku häiriköitä.
osa on tyhmiä kommentteja ihmisiltä jotka kuvittelee olevansa aina oikeassa. Eiköhän oma äiti lapsensa parhaiten tunne (ainakin tässä tapauksessa). Elämä ei ole niin yksioikoista ja samaan eli hyvään lopputulokseen voidaan päästä eri keinoilla. Oikein ap toimit, tässä huomaa taas, että ihmisten ajattelemisia ei kannata miettiä kun ajattelevat kaikenlaista teit sitten niin tai näin. Paras vain toimia kylmästi niin kuin itsestä oikealta tuntuu. Ainoa hankala tilanne syntyy jos tulevat käytännössä sekaantumaan tilanteeseen ja vesittämään koko kasvatustilanteen lässytyksellään. Silloinkin voi kieltää ulkopuolista sekaantumasta. Tsemppiä, ei ole äitiys helppoa, mutta vuosien kuluessa huomaat tuloksen.