Info pino kiinteiden aloittajille. Tulkaa kokoamaan neuvoja tähän
Löysin tämän vanhan ketjun ja sain ainakin itse tästä paljon apua.
- Aivilo & Jimi -
Kommentit (127)
Tässä juuri kiinteitä aloitellaan ja on ollut tosi kiva lukea muiden vinkkejä! Me aloiteltiin kiinteiden maistelu maanantaina pojan ollessa viikkoa vaille 6kk. Aloitettiin porkkanasoseella, jota siis maisteltiin kolme päivää ja tänään tarjosin peruna-porkkanasosetta. Oikeastaan vasta nyt neljäntenä päivänä tuntui, että sinne masuunkin asti jotain meni! Sain tänään syötettyä ehkä jopa ruokalusikallisen sosetta! Onko se jo liikaa eli pitäisikö edetä hitaammin? Ja saako tässä aloitellessa antaa soseita kaksi kertaa päivässä, vai pitäisikö antaa vain kerran? Miten nopeasti siirrytään kerrasta kahteen (kolmeen jne.) kertaan päivässä? Kiitti!
Ansu79
Ollaan aloiteltu täällä myös kiinteiden maistelut, vauva noin 4,5kk. Olen lukenut, että useilla kertamäärät ovat teelusikallisen pari kiinteitä.
Meillä pääasiassa maissiperunaa ollaan syöty nyt yli viikon verran ja kerralla uppoaisi varmaan helposti koko purkillinen(alusta asti). Yleensä annankin puoli purkkia kerralla x2/pv. Voiko " aloittelijalle" antaa jo näin paljon? KUINKA PALJON JA KUINKA USEIN RUOKAA VOI ANTAA TÄMÄN IKÄISELLE, JOKA PÄÄASIASSA VOISI SYÖDÄ RINTAMAITOA?
Tuntuu kuitenkin, että vauvalla on nälkä jo tunnin parin jälkeen kiinteiden syömisestä, jolloin annan rintamaitoa. Yöt menee myös katkonaisesti. Välillä on nälkä ja välillä kitistään muuten vain. Voiko kiinteiden antaminen sekoittaa enemmän yöunia? Masuvaivoja ei kuitenkaan ole.
JOs alottaa kiinteät vasta 6kk, milloin lihat kehiin? Onko netissä hyvin sivuja vauva ravistemuksesta? Meillä vielä poika maidolla, ikää 4kk ja painoa pian 10kg. Tänään halunnut niin paljon imeä, että saas nähä pitääkö aloittaa kiinteet aioittua aiemmin.
Noihin edellisiin kysymyksiin vastaten, me kun aloiteltiin maistelemaan kasvissoseita 3,5kk iässä niin just 3-4 päivää kokeiltiin teelusikallinen, ja sit jo vähän enemmän. 4kk neuvolassa sanottiin sit et nyt kun kasvissoseet on aloitettu niin niitä voi antaa niin paljo ku vauva tykkää. Meillä se tarkoitti sit jotain 1/2 purkkia päivässä. Jatkosta sen verran, että syönti oli tosi sotkusta 5kk ikään asti, jolloin aloitin aamupuuron (Piltti-kaurapuurojauhe) josta vauva tykkäs niin paljon, että hoksas samalla syömisen tarkoituksen paremmin, ja suu aukee kuin linnunpojalla:) Samalla syöminenkin siistiytyi. Ja n. 5kk3vk iässä aloitin vielä päivällisellä syöttämään lihasosetta. Eli nyt syödään aamulla vajaa desi puuroa+hedelmä/marjasosetta, lounaalla kasvissosepurkki ja päivällisellä 1/2 purkkia lihasosetta, ja illalla peruna-porkkanavelli. Muuten menee korviketta syömisten välissä.
kun ajankohtaista meillekin, ei tartte niin kaukaa aina kaivaa...
tätä oli tarkoitus nostaa, äsken vähän mokasin kun aloitin uuden keskustelun....
Meillä aloitettiin kiinteät jo 2,5 kk iässä iltavelleillä. Eka iltana poika sai perunaa mössättynä pumppumaitoon ja tuloksena oli, että yöunet kesti 8 h ilman äännähdystäkään. Seuraavina iltoina sai maissivelliä ja perunaporkkanavelliä, ja unta riittää 8-10 h. Aamulla imetäänkin sitten tissit tyhjiksi erittäin hyvällä ruokahalulla.
Poika on nyt 5,5 kk ja edelleen pääravintona on rintamaito, vaikka vellit aloitettiin tosi aikaisin ja soseet aloitettiin 4 kk eteenpäin. Kaupan soseita syödään; maissia, perunaa, porkkanaa, parsaa, luumua, mangoa, mustikkaa, vadelmaa jne. Kaikki on meillä ainakin tähän asti tosi hyvin sopinut.
Imetyksestä haluan myös sen verran sanoa, että en ole yöllä syöttänyt kolmeen kuukauteen ja silti maitoa tulee tosi hyvin, joten ei kannata stressata että imetys loppuisi kiinteisiin, niin kuin jotkut joskus luulevat.
Hyvää loppukesää kaikille!
Eli meilläkin kiinteiden aloittaminen tullut ajankohtaiseksi ja kuten monet muut, kaipaisin neuvoja ja vinkkejä. Tehtäisiinkö tästä tavallaan kiinteiden ruokien faq johon kerätään linkkejä ja omia neuvoja kuinka kannattaa toimia.
Tulen kohta jatkamaan juttua kysymyksineni, mutta poika vaatii huomion hetkeksi...
t.Tuuliina
tässä kysymyksiä joihin itse kaipaisin vastauksia:
-millä soseella aloittaa?
-paljonko ja kuinka lisätä määrää
-mitä sosetta ja missä järjestyksessä lisätään ruokavalioon?
-montako kertaa päivässä? aamu
-milloin voi sekoittaa soseita?
-kaupan sose vs. omatekemä? kumpaa käytät? Miksi? mitä merkkiä jos valmissoseita? (eritt. kiinnostaa HIPP-luomu soseet)
-vauvalle pehmeä lusikka vai tavallinen?
-soseiden pakastaminen?
-mikä on hyvä, mikä kovettaa/löysentää vatsaa? Allergisoivia joita välttää?
-paljonko maitoa lisäksi?
-miten vaikuti uniin?
-muita hyödyllisiä vinkkejä?
Ja jos on linkkejä jotka käsittelevät aihetta niin tähän myös niitä mielellään.
t. Tuuliina
Meillä alotettiin peruna-porkkana soseella, pelkkä peruna oli mun mielestä niin " kuiva" yksinään. Aluksi annettiin kerran päivässä, aamupäivällä sosetta (noin viikon ajan). Sitten alettiin antamaan 2xpäivässä.
Alkuun ihan joku 1tl, seuraavana päivänä 2 ja sitä seuraavana annoin jo aika paljon, varmaan 2-3rkl, koska mitään oireita ei ainakaan heti ollut ilmaantunut (ei onneksi kyllä myöhemminkään mitään tullut).
Nyt poika syö (6kk) päivässä 2x sosetta (liha-kasvis ja pelkkä kasvis) " lounas-soseen" kanssa saa jälkkäriksi n. puoli purkkia hedelmä sosetta. Iltaisin kaurapuuro+puoli purkkia hedelmää.
Luumu löysentää vatsaa, olisko banaani ainakin semmonen, että herkästi kovettas, tästä en ole ihan varma.
Kasvissoseet tehdään itse pääasiassa. Kaupan purkkeja syödän jos ollaan esim. kyläilemässä ruoka aikana. Kaupan kasvissoseista Piltti, on lähikaupassa halvin.
Hedelmäsoseet ostan kaikki kaupasta, banaania ollaan maisteltu ihan semmosenaan.
Uusia makuja tullut n. 1/vko, joskus vähän useammin, joskus harvemmin.
Kannattaa varmaan aloittaa kinnteiden maistelut aamulla/aamupäivällä, jos tulee vaikka mahakipuja, niin ei sitten välttämättä mene koko yö valvoessa.
Maitoa menee kiinteiden lisäksi ehkä n. litra päivässä. Maitona Semper Baby korvike. Tuttelista ja Nanista masuvaivoja ainakin pienenpänä sai jote en koe tarvetta yrittää noita uudestaa. Vaikka Nan-jauhe saattaisi (kai?) tulla halvemmaksi, mutta kun hammashoitaja ei sitä suisitellut kun meillä vedessä niin paljon fluoria/ tai jotain semmosta.
Nämä nyt alkuunsa tuli mieleen, muilla varmasti lisää vinkkejä ja neuvoja.
Eli ei vielä kauheasti kokemusta, mutta vastailen kuitenkin.
-millä soseella aloittaa?
* Aloitimme ruusunmarjasoseella, vaikka kaikki sanoi, että aloita perunalla, mutta näin meillä ja se toimi. Olemme kuitenkin jo maistaneet perunaa ja se ei pojalle oikein maistu. Porkkana-perunasose kyllä menee. (Itse tehty)
-paljonko ja kuinka lisätä määrää
*Pikkuhiljaa eli lisään uutta ainetta korkeitaan lteeusikallisen tai kaksi ruokaan.
-mitä sosetta ja missä järjestyksessä lisätään ruokavalioon?
*Nyt meillä syödään porkkana-omenasosetta, olen tehnyt itse pakastimeen porkkana sosetta ja lisään siihen kaupan omenasosetta ja tämä sekoitus on pojan mielestä herkkua:). Seuraavaksi olen ajatellut tehdä kesäkurpitsasosetta.
-montako kertaa päivässä? aamu
*Aluksi vain aamulla, mutta nyt aamulla sekä illalla, uusia maku aina aamulla testiin, ettei mene yöunet jos vaikka käy mahaan.
-kaupan sose vs. omatekemä? kumpaa käytät? Miksi? mitä merkkiä jos valmissoseita? (eritt. kiinnostaa HIPP-luomu soseet)
*Olen käyttänyt ihan kaikkia kaupan merkkejä lähinnä valinta kriteerina on ollut että purkissa olisi vain yhtä ainetta ei sekoituksia näin alkuun. Ja mielummin omaa, kun kaupan. Sekoitan useasti esim. kaupan mustikka sosetta omiin mustikoihin, jolloin mustikat on helpompi syödä ja niihin tulee vähän makeutta soseesta.
-vauvalle pehmeä lusikka vai tavallinen?
*Pehmeä.
-soseiden pakastaminen?
*Olen pakastanut.
-mikä on hyvä, mikä kovettaa/löysentää vatsaa? Allergisoivia joita välttää?
*Aluksi kakka meni todella kovaksi, että poika joutui ihan töitä tekemään saadakseen kakan. Johtuu varmaan perunasta tai porkkanasta. Annan joka ilta vähän luumusosetta, niin pysyy kakka pehmeänä (suosittelen).
-paljonko maitoa lisäksi?
*Vähän riippuu varaan soseiden syönnin yhteyteen yleensä noin 100 ml maitoa, joskus menee kaikki joskus vain 25 ml. Muuten poika hörppii maitoa ihan entiseen tapaan.
-miten vaikuti uniin?
*Joo:), ilta sose vaikuttanut niin että useasti ensimmäinen unipätkä on 6-9 h.
-muita hyödyllisiä vinkkejä?
*Ei kun vaan kokeilemaan ja ei kannata säikähtää, kun kakka muuttuu.
Pakastamisessa oiva systeemi on laittaa sose jääpala rasioihin, siitä saa kätevästi otettua.Meillä menee sosetta yleensä 2-4 sosejääpalaa. Palailen jos tulee jotain mieleen.
Lusikkana käytetty ihan tavallista kahvilusikkaa, reissussa " vauvalusikka" siis muovinen lusikka. Tämä siitä syystä, että en tahdo kaikkia meidän lusikoita hukata/unohtaa johonkin.
Kasvissoseita olen pakastanut, yleensä tehään n. 2-4 viikon ruoa kerralla pakkaseen, sieltä sitten tarpeen mukaan jääkaappiin sulamaan.
Peruna meinaa mennä vähän kokareiseksi pakastettaessa. Nykyään ei poikaa se enään haittaa. Ennen haittasi, jolloin kuumensi pakastetun ruuan mikrossa " ylikuumaksi" ja sitten jäähdytin (sekaan pikkasen vaikka korviketta) ja lusikalla survo samalla, niin aika sileetä tuli.
Nyt annan suun vuorn muillekin :)
Onko kuka antanut bataattia? Itse en ole koskaan edes syönyt mutta olen kuullut että se olisi kuin peruna,mutta vähän makeampi ja pakastettaessa ei mene rakeeksi. Olisikohanjoku mainninnut vatsaystävällisemmäksikin?
Ajateltiin nimittäin huomenna aloittaa. Tänään ei enää illalla viitsi ja huomenna on eka vauvauinti aamulla joten ei olisi kiva jos se menisi tämän takia pieleen. Mutta siis ostoksille on mentävä joka tapauksessa. Mutta pallottelen hedelmä ja kasvis-soseiden välillä. Neuvolan täti sanoi että kummalla vaan voi aloittaa.
Lisää vinkkejä odotellen, Tuuliina
koska perunasta meni pojan maha alkuun ihan kuralle. Meillä siis kiinteät aloitetttiin 4kk iässä. Kun alettiin maistella lihoja, teki poika stopin itse tehdyille ruoille. On sen verran sihtikurkku, eikä lihaa saa millään niin sileäksi kotikonstein. Siispä siirryttiin valmisruokiin, ja niissähän on kaikissa perunaa, eikä siitä enää tullut oireita (reilu 5kk iässä).
Bataattia sanovat vatsaystävällisemmäksi kuin perunaa. Minä pakastin sitä eikä se mennyt miksikään. Maku on aika makea, ehkä siksikin vauva siitä tykkää. Niin, ja keittoaika on suunnilleen sama kuin perunalla.
Poika on nyt 7kk ja meillä syödään aamu- ja iltapuuro höystettynä hedelmäsoseella, päivällä lihasose ja iltapäivällä hedelmäsosetta. Toinen kasvisateria vissiin pitäisi ottaa ohjelmaan, mutta poika vaatii vielä aika paljon maitoa. Juo sitä 6-8dl päivässä. Yöllä ei enää syödä.
-millä soseella aloittaa?
Aloitimme porkkanalla
-paljonko ja kuinka lisätä määrää
Me aloitettiin antamalla kaksi pientä lusikallista, sitten seuraavana päivänä kolme jne.
-mitä sosetta ja missä järjestyksessä lisätään ruokavalioon?
Porkkanan jälkeen lisättiin peruna, sitten tais tulla ruusunmarja, sitten banaani. Nyt makuja on jo aika paljon. Terkkari sanoi, että oman maun mukaan, millä aloittaa ja mitä antaa.
-montako kertaa päivässä?
Tällä hetkellä kaksi kertaa päivässä, aamulla ja iltapäivällä
-kaupan sose vs. omatekemä? kumpaa käytät? Miksi? mitä merkkiä
jos valmissoseita? (eritt. kiinnostaa HIPP-luomu soseet)
Tein ensin itse soseita ja mulla vieläkin pakkanen niitä täynnä. Olisin niitä mielelläni syöttänytkin, mutta vauvalle maistui kaupan soseet paremmin. Ja painokäyräkin meillä on laskussa ollut, joten pidin tärkeänä sitä että saa tarpeeksi ruokaa. Syödään piltti purkkeja ja sitten niitä toisia (nestlekös se on vai...)
-vauvalle pehmeä lusikka vai tavallinen?
Vielä on käytössä ainun pehmeä lusikka
-soseiden pakastaminen?
Olen pakastanut jääpalakuutioissa sekä kaupan valmissoseita että omatekemiä. Kysyin nestlen asiakaspalvelusta ja sanoivat että kaikkia voi pakastaa. Meillä perunaakin sisältävät soseet ovat olleet pakkasessa. Eikä ole jäänyt rakeiseksi kun olen ensin lämmittänyt ja sitten pistänyt tuttelia sekaan ja muussannut vielä hienoksi.
-mikä on hyvä, mikä kovettaa/löysentää vatsaa? Allergisoivia joita välttää?
No luumu ainakin löysentää, banaani taitaa kovettaa. Meillä toistaiseksi kotimaiset marjat ovat aiheuttaneet ihottumaan, joten niitä ei ole tällä hetkellä ruokavaliossa. Kokeillaan uudestaan taas muutaman viikon päästä.
-paljonko maitoa lisäksi?
Meillä menee maitoa noin litra päivässä ja velliä vielä päälle noin 150ml.
-miten vaikuti uniin?
Pikkuhiljaa kiinteiden aloituksen jälkeen yksi syöttö siirtyi aina vaan myöhäisemmäksi ja nyt ei enää syödä yöllä.
Tiina ja Emma 5kk
Siis maitoa annamme aina soseaterian päälle tai ennen miten tyttö haluaa ja sitä menee noin 100-150ml
Poika ei suostunut perunaa alussa (6 kk) syömään ollenkaan, ja vieläkin maistuu jopa kukkakaali mieluummin kuin peruna. Joten olen käyttänyt porkkanaa soseitten " pohjana" ja lisännyt siihen muita, kukkakaalin lisäksi kesäkurpitsaa, sipulia, jopa leikkopapuja, kun niitä kasvimaalta löytyi. Lusikkana on käytetty vauvalusikoita, nyt kun syöminen on välillä oikein vaikeaa (8kk) niin otetaan houkuttimeksi kahvilusikka. Banaani kovetti vatsaa meilläkin, mutta luumuakaan ei kannata syöttää kerralla koko purkillista! :)
- päärynä löysensi meillä kakan ihan ripuliksi kun tyhmänä lapattiin enempi kuin ois saanut kun kerta poika siitä niiiiiin paljon tykkäsi. Joten malttia ; )
- vauva pitää enempi pirkan napero-kerhosta saamastaan lusikasta kuin ainun ensilusikasta. (on pienempi ja lusikka osa..no miten sen nyt sanoin.... matalampi) Tarvittaessa kyllä ihan tavallisellakin t-lusikalla alas menee.
Muuten tässä ketjussa olikin aikas hyviä vinkkejä mullekin.
SM ja V 4,5 kk
Meillä aloitettiin kiinteät 3kk iässä ja pienten takapakkien jälkeen päädyttiin bataattiin, jonka sekaan sitten olen sekoittanut muita makuja. Ensin lisäsin maissia ja tällä sekoituksella mentiin viikko, sitten aloin pikkuhiljaa lisäämään mukaan myös porkkanaa ( Kokeiltiin jo alussa, mutta aiheutti liian isot vatsanväänteet ). Tähän saakka ollaan me päästy. Tuollainen satsi siis syödään siinä puolenpäivän aikoihin. Sitten välissä yksi maitoateria ja sitten olen antanut marjaa tai hedelmää. Ruusunmarja, luumu, mustikka.vadelma on jo kokeiltu. Noin viikon olen yhtä uutta syöttänyt, jotta olen ollut ihan varma että sopii.
Yöuniin meillä ei ole ollut minkäänlaista vaikutusta, poika alusta alkaen herännyt kaksi kertaa yössä eikä se muuksi ole muuttunut. Nyt meillä sitten odotellaankin että saatais aloitella puuroa ja toivotaan, että se vähän auttas noihin öihin.
Pääasiassa olen käyttänyt kaupansoseita paitsi tuo bataatti tietysti. Tarkoitus kokeilla peruna seuraavaksi, että voitais siirtyä kokonaan kaupan purkkeihin. Ilmeisesti olen vähän liian laiska että viitsisin ryhtyä tekemään isoja satseja itse.
Meillä taasen maidon määrä hieman vähentynyt kun kiinteitä syö, ihan tarkkaa määrää en osaa sanoa. Heti ruoan jälkeen ei maito maistu, mutta esim puolen tunnin tunnin päästä juo taas hyvällä ruokahalulla.
nostellaa ylemmäs