Pitäisikö teidän mielestä naisen vaihtaa sukunimeä jos tulee ero?

että vaihtaa nimensä ja siirtyy miehen omaisuudeksi, hän kyllä on ihan rouva Pertti Neumann.

koska minusta on ylipäätään naurettavaa vekslata nimeään. Jokainen pitäkööt sen koko ikänsä, minkä on 2 kk vanhana saanut.

Toi oli niin tyhjentävä perustelu, että mitäs tuohon enää lisäämään :D

t. nro 50 ja 60 ja vissiin 64 ja siinä välissäkin joku ja sit toi 74

että vaihtaa nimensä ja siirtyy miehen omaisuudeksi, hän kyllä on ihan rouva Pertti Neumann.

mutta ehdottomasti kyllä.



Entäs kun hra menee naimisiin toisen kerran. Haluatko olla rva Möttinen I ja se toinen sitten rva Möttinen II.

naimisiin mennessäni, tosin rva Möttinen I oli ottanut tyttönimensä takaisin eron jälkeen (lapsia ei siitä liitosta ollut). Koska en halunnut olla rva Möttinen II (vaikka siis rva I:tä ei enää ollutkaan "olemassa"), pidin oman nimeni. Sen myötä minulla on nyt eri sukunimi kuin lapsillani, mutta eipä tuo ole menoa haitannut. Ja siitäkin huolimatta, että minulla on näin, ymmärrän hyvin esim. juuri Diana Neumannia, joka perustelee nimensä pitämistä halulla olla lastensa kanssa samanniminen.

nro 50, 60, 64, 74 ja vielä varmaan joku muukin :)

mutta ehdottomasti kyllä.

Entäs kun hra menee naimisiin toisen kerran. Haluatko olla rva Möttinen I ja se toinen sitten rva Möttinen II.

Pointti alla olevassa oli siis se, että jokainen tekee päätöksen _omasta_ nimestään _itse_. Ex-mieheni ex-vaimo päätti ottaa tyttönimensä takaisin, minä päätin olla ottamatta mieheni nimeä. Ei erotilanteessa voi miettiä, että mitäs sitten jos toi toinen meneekin joskus uudestaan naimisiin. Se on sitten sen ajan murhe ja sen uuden vaimon päätös.

naimisiin mennessäni, tosin rva Möttinen I oli ottanut tyttönimensä takaisin eron jälkeen (lapsia ei siitä liitosta ollut). Koska en halunnut olla rva Möttinen II (vaikka siis rva I:tä ei enää ollutkaan "olemassa"), pidin oman nimeni. Sen myötä minulla on nyt eri sukunimi kuin lapsillani, mutta eipä tuo ole menoa haitannut. Ja siitäkin huolimatta, että minulla on näin, ymmärrän hyvin esim. juuri Diana Neumannia, joka perustelee nimensä pitämistä halulla olla lastensa kanssa samanniminen.

nro 50, 60, 64, 74 ja vielä varmaan joku muukin :)

mutta ehdottomasti kyllä.

Entäs kun hra menee naimisiin toisen kerran. Haluatko olla rva Möttinen I ja se toinen sitten rva Möttinen II.

Voihan tuota miehen sukunimeä verrata vaikka lahjaan. Vaimo saa ottaa sen mennessään naimisiin ja minusta nimen/lahjan saa pitää vaikka välirikko tulisikin.



Jos mies ei tahdo omaa sukunimeään ollenkaan vaimolleen antaa niin sen voisi kyllä sanoa heti alunperinkin.

Itse taatusti vaihtaisin nimeni.

Johan se on kallistakin. Puhumattakaan, että miljoonaan paikkaa pitää asiasta ilmottaa.



Mies vaihtakoon nimensä, jos ei halua olla exän kanssa samanniminen.

mutta itse vaihtaisin, en haluaisi olla eksän niminen. Siitäkin huolimatta että lapsilla on isänsä nimi.

Eli oon ihan samaa mieltä Dianan kanssa siitä, että lasten vuoksi voi kyllä pitää nimen ennallaan. Tuo on ihan hyvä peruste.



Ja tosiaan on aika työlästä vaihdella nimiä, en minäkään vaivautuisi, jos nimi ei minua mitenkään ahdistaisi.

joten jouduin tätä asiaa miettimään. Enkä kyllä olisi nimeäni enään vaihtanut. Olisin silti halunut olla lasten kanssa saman niminen. Pidänkin tän hetkisestä sukunimestäni enemmän kun vanhasta. Jos uudestaan menis naimisiin niin sit tietty vaihtaisin.

Hyvä on että voi vaihtaa jos haluaa, kuten itse tein. Mutta jos ei tahdo, niin mikäs pakko se on.

ja lapsilla on sama sukunimi.

Jos sen sijaan lapsia ei ole niin sitten pitäisi.

kannatan vaihtamista, kukapa entisen miehen nimeä haluaisi pitää, mutta entä lapset? Varmasti moni nainen pitää miehen nimen, että on sama nimi kuin lapsilla.

Tietysti nimen vaihtamisesta tulee kaikenlaisia oheiskuluja, kaikki viralliset paperit uusiksi taas.

Miksi ihmeessä jonkun mielestä pitäisi olla pakko vaihtaa nimeä, ja ilmeisesti vielä nimenomaan naisen???



Itse en vaihtaisi nimeäni takaisin vaikka eroaisimme, ihan jo siksi että olen lähes koko aikuisikäni ollut tämän niminen ja tällä nimellä minut tunnetaan. Olen sukunimeni vaihtanut aikanaan nimenomaan sillä periaatteella, että se nimi tulee pysymään lopun ikääni.

Eihän miehellä mitään hallintaoikeutta ole siihen sukunimeen. Jos vaimo sen ottaa niin siitä lähtien se on ihan yhtä lailla vaimon "omaisuutta". Turha nurista.

Ihan siitä syystä että se on sama kuin lapsillamme. Yksinkertaisempaa näin.

Kyllähän ne lapset kuuluu isälle siinä missä äidillekin!



Mutta erotessa pari ei ole enää kimpassa niin tyhmäähän se on kuulua nimellä enää sukuun josta eronnut!