Kuka äitipuoli tuntee, että lapsipuoli/ lapsipuolet eivät kuulu " omaan perheeseen" ?

mieheni poika kuuluisi perheeseemme. Kyseessä on autistinen lapsi, eikä hän edes viihdy meillä. Kerran olin työmatkalla viikonlopun ja kysyin mieheltäni, miten poika viihtyi, eikä ollut viihtynyt yhtään paremmin, vaikken ollut paikalla, joten turha väittää, ettö poika vaistoaa, etten pidä hänestä. Ongelma voi tulla tulevaisuudessa, kun pojan äiti on sairastunut jo toisen kerran syöpään ja pahalta näyttää... mutta olemme mieheni kanssa samaa mieltä, että jos äiti nyt kupsahtaa, emme ota poikaa meille asumaan.

Jos käyttäytyisi, hän ei olisi autistinen.

Kyse ei olekkaan siitä, miten hän käyttäytyy, vaan siitä, että hän ei viihdy meillä.

Miten usein lapsi on luonanne? Kenen tahansa lapsen - saati sitten autistisen- voi olla vaikeata viihtyä, jos hän käy luonanne vaikka vaan pari kertaa kuukaudessa.



Itse olen ihan kokoaikainen äitipuoli eli miehen lapset asuvat meillä. Helppoa ei ole, kaikki eivät aina viihdy ja minuakin välillä harmittaa eli olen kyllä kokenut kaikki mahdolliset perinteiset äitipuolifiilikset. Siltikään en ymmärrä, että te kieltäytyisitte ottamasta miehesi lasta luoksenne, jos lapsen äiti kuolee!! Kai miehesikin kuuluu kantaa vastuunsa lapsen hyvinvoinnista? Ja sinä aikuisena ihmisenä olisit laittamassa miehesi autistisen lapsen..niin minne?

On varmasti lapsen edunmukaista päästä hyvää sijaisperheeseen, jossa on perehdytty elämiseen autistisen lapsen kanssa, jos niin kurjasti käy että pojan oma äiti kuolee.

Vierailija:

Vierailija:

Isyys typistyisi " juhlaisyydeksi" , isä ei hoitaisi ruokahuoltoa, nukkumaanmenoja, mitään talouspuuhia yleensäkään (jotkut miehet hoitavat niitä, uskokaa tai älkää) kun ei olisi omassa kodissaan. Moni isä voisi myös tuntea olonsa hiukan orvoksi entisen vaimonsa kotona. Oppisivatko lapset todella tuntemaan isäänsä noissa oloissa? Entä jos isä haluaisi, että lapset tutustuvat pikkuhiljaa myös hänen uuteen perheeseensä? Tämä myös korostaisi lasten asemaa ensisijaisesti *äidin* lapsina, isä jäisi aika statistiksi.

Tietysti tuosta kirjoituksesta, johon viittasit, ei ainakaan käynyt ilmi, että miestä harmittaisi, etteivät lapset käy hänen kotonaan. Silloinhan se on eri asia.

Mitä näitä juttuja täältä on seurannut niin vahvasti on tullut sellainen vaikutelma että sepä just on yksi suurista ongelmista näissä etälapsipuoliperheissä, että se perheen isä jättää siellä omassa kodissaan hyvin mielellään hoitamatta oman velvollisuutensa oman lapsensa hoidosta. Ruokahuollon, taloustyöt, siivoamisen, ja joskus lapsen viihdyttämisenkin isä varmasti monissa perheissä antaa tyytyväisenä vaimonsa hoitoon, jos vaimo vain suinkin suostuu itselleen näitä miehensä velvollisuuksia ottamaan.

Lisäksi se pari viikonloppua tai jokin lomanpätkä siellä isän perheen kotona ei suoranaisesti ole mitään arjen viettoa vaan nimenomaan sitä juhlaisyyttä, jolloin isä viis veisaa normaaleista arjen kuvioista ja keskittyy hiki hatussa sirkustirehtöörin toimeensa eli järjestämään puuhaa, jotta etälapset eivät pitäisi isäänsä tylsänä tyyppinä. Tuollainen isyys on aika lailla erilaista kuin normaali lähi-isyys, mikä on sinänsä ihan ymmärrettävääkin, olosuhteet ja vuorovaikutusmahdollisuudet kun ovat kuitenkin hyvin erilaiset isä-lähilapsi-suhteessa kuin isä-etälapsi-suhteessa.

Eronnut isä saattaa olla aika hukassa sen suhteen, että kuinka niiden omien lasten kanssa eron jälkeen oikein ollaan, jos isä ei ennen eroa ole kauheasti ottanut vastuuta lastensa hoidosta ja viihdyttämisestä. Siispä kun hän löytää uuden kumppanin niin helposti saattaa käydä niin, että hän nopeasti haluaa nähdä uuden naisen lastensa uutena äitinä, jolle helpottuneena siirtää suuren osan siitä vastuusta ja työtaakasta, joka lasten hoitamisessa on. Mutta jos se uusi nainen ei suostu miehen vanhemmuutta osittamaan ja leikkimään miehen mieliksi tämän lasten uutta äitiä, niin miehelle jää vaihtoehdoksi vain se, että hänen täytyy itse osata ottaa täysi vastuu omista lapsistaan, jos haluaa näihin ylläpitää suhdettaan. Ja sehän vain on plussaa niille lapsille, ettei isä pääse pakoilemaan velvollisuuksiaan. Ja loppujen lopuksi plussaa myös miehelle, joka ei pääse velvollisuuksistaan kuin koira veräjästä, vaan joutuu tosissaan näkemään vaivaa lastensa hyvinvoinnin eteen.

enemmän omalta perheenjäseneltäni. Olen myös huomannut, että jaksan sitä paremmin olla äitipuolena pojalle, mitä enemmän mieheni jaksaa huomioida minua ja yhteistä lastamme.

Näin se on nähtävä.

En kyllä aidosti käsitä ihmisiä, jotka tekevät lapsia sellaisen ihmisen kanssa, jolla on vaikka 3-4 lasta edellisestä liitosta. Ei varmaan tule yllätyksenä, että perheeseen kuuluu paljon lapsia tuossa tapauksessa. Uusperheestä ei koskaan tule ydinperhe ja aikuinen on vastuussa jokaisesta lapsestaan. Aina. Tosiasiat on syytä hyväksyä, kun itse elämänsä valitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija:

Mitä näitä juttuja täältä on seurannut niin vahvasti on tullut sellainen vaikutelma että sepä just on yksi suurista ongelmista näissä etälapsipuoliperheissä, että se perheen isä jättää siellä omassa kodissaan hyvin mielellään hoitamatta oman velvollisuutensa oman lapsensa hoidosta. Ruokahuollon, taloustyöt, siivoamisen, ja joskus lapsen viihdyttämisenkin isä varmasti monissa perheissä antaa tyytyväisenä vaimonsa hoitoon, jos vaimo vain suinkin suostuu itselleen näitä miehensä velvollisuuksia ottamaan.

Ettei vaan tässä olisi tiivistettynä ensimmäisenkin eron syy.

Ajattelen, että olemme samaa porukkaa ja samaa syömäkuntaa, onko tämä nyt sitten perhe vaiko kommuuni vai mikä kiertolaisten leiri niin se vaihtelee, mutta ketään en ajattele ulkopuoliseksi. Lapsilta itseltään on tullut kommenttia, että ei tämä mikään perhe ole. Esim. muistan kerran kun minä ja poikani sekä mieheni poikansa kanssa menimme luistelemaan ja tällöin erittäin mustasukkainen mieheni poika tokaisi, että: "tuossa lukee, että perhevuoro, mutta ei me kyllä isi noiden kanssa mitään perhettä olla." Pikkasen ärsytti, mutta niin kai se sitten oli. Olkoon miten on, kaikenlaiset ihmiset osaavat halutessaan yhdessä asua, onko sen nyt oltava sellainen tiukka perhe-määritelmä? Onko tähteistä lämmitetty ruoka huonompaa kuin ensi kertaa tehty, vai onko se jopa jotain parempaa? Siinäpä sitä miettimistä..

Meillä kummallakin nyt jo aikuisia lapsia, ei yhtään yhteistä. Minun lapseni ovat asuneet jonkin aikaa meidän yhteisessä kodissamme ennen itsenäistymistään, miehen lapset olivat jo omillaan kun tapasimme. Kaikki ovat aina tervetulleita käymään,  mutta luonnollisesti minun lapseni ovat enemmän kotonansa meillä. Molemmilla ollut aina selviö, että lapset  (ja nykyään lapsenlapset) tärkeä osa elämää, rikkaus eikä rasitus.