Sellileskiä? *varovasti kyselee...?*

Älkää välittäkö häirikköviesteistä. Minä en teidän seuraan kuulu, mutta annan teille paljon voimia ja tukea, että kestätte kaiken. On hyvä että uskallatte jutella asiasta se auttaa varmasti. Muistakaa rakastaa miestänne sillä sitä hän nimittäin tarvitsee ja muistakaa ettei se miehellekkään ole helppoa olla erossa perheestään, vaikka hän ei sitä sanoisi. Minä en varmaa osasin olla tollasessa tilanteessa, noin rakastava ja tukea miestäni kuin te, siitä hatun nosto teille. Muistakaa se että joskus kun miehenne vapautuu, niin koettelumus palkitaan kun perhe on taas yhdessä. Nyt lopetan tähän, etten tunkeile liikaa.

Ja heti aluksi sanon, etten ole tuo sama Betty, joka aiemmin kirjoitteli (Betty[piste]Boop) Vaan minä olen Betty ilman pistettä =) Meillä vaan sattuu olemaan melkeen samanlaiset nikit *prkl* ;)



Itsellä ei ole kokemusta miehen törttöilyistä tms. Mutta isäni istui vankilassa aikoinaan. Minun isosisarus oli silloin vajaa kolme vuotias. Minä synnyin tasan 9kk siitä, kun isäni pääsi vankilasta =D Aika hassua... Ei ole ainakaan epäilystä, mitä äiti ja isä tekivät sinä päivänä, kun isä vapautui ;)



Sen vankilareissun jälkeen isäni on ollut ihan kunnon kansalainen. Paitsi joskus törttöilee humalassa, mutta ei mitään kovin vakavaa..



Kirjotin vaan, vaikkei olekaan mitään järkevää sanottavaa =)

Hyvää kevään odotusta teille kaikille :)

Kiva kuulla että pikku hiljaa alkaa helpottamaan. (jos nyt niinkään voi sanoa). Onneksi ihminen on sopeutuvainen ja etenkin lapset!

Tota nukkumis juttua oon itekkin miettinyt ja ajatellut että pitäisiköhän nauhottaa kuorsausta varastoon...;)

Varmaan tapaaminen on kurjaa ja lyhyt aika ekat kerrat varmaan tosi ikäviä...

Pääsikö se sun miehes avotaloon ja onko hällä mahiksia siirtoon sieltä kaukaa lähemmäs?



Betty 2 tossa kirjotti että isänsä on aikoinaan istunut mulle on kans monet ihan hyvätkin kaverit " paljastaneet" meidän tilanteen johdosta isiensä istuneen...Ennen vanhaan ehkä helpommin vankilaan mentiinkin ihan jo rattijuoppoudesta kun ei ollut yhdyskuntapalveluja sun muita " avorangaistuksia" . On pistänyt miettimään sitä että aikamoisia asioita ihmiset sisällään kantaa...

No joo tämä tästä Kirjoittelemisiin!

Mites muuten Tuittu sun supparit? Joko oot sänkypotilas?

Korttiakalle ja pojalle halaus!

T. Pertti

Ajattelin kirjoittaa tänne vaikka olinkin vuosia sitten ex-mieheni sellilski ;) tsemppiä teillä, älkää noista moralisoijista välittäkö, on hyvä, että jotkut tietävät asioiden kulun olematta paikalla ja kuulematta asioista sen enenpää... Eli veljeni sai vankila tuomion siitä, että ensin mies hyökkäsi hänen kimppuunsa ja hänen yrittäessään poistua rauhallisesti paikalta lähti seuraamaan huuteli, töni jne.. kunnes pinna katkesi... Seuraus tämä kimppuun kävijä menetti näkönsä toisesta silmästä ja muuta pientä... veljeni ei ole mikään hento mies... Mielestäni paikalla olleena veljeni puolusti itseään mies kävi useaaan kertaan veljeni kimppuun ennen kuin hän puolustautui liian kovalla voimalla kylläkin, mutta alkoholin vaikutuksen alaisena kuitenkin... Mutta ei tullut hätävarjelun liioittelua vaan törkeä pahoinpitely.



Ex-mies kyllä oli syystä ja useaan otteeseen ollutkin ja tulee vielä olemaan varmasti, rikollisuus on ammatti hänelle ja tykkää olla vankilassakin. Tsemppiä ja voimia teille naiset! ;)

Paria juttua haluaisin sulta udella...pakko ei oo vastata jos ei siltä tunnu!

Eli olitteko exäsi kanssa vielä yhdessä kun hän vapautui, jos olitte niin miten arki vapaalla jalalla lähti rullaamaan?

Jotenkin mua itseä hirvittää just toi vapautumis vaihe, tiedän ettei lusisaika menee, vaikkakin varmasti hitaasti ja hankalasti mutta uskonettä siitä selviän/selviämme. Mutta entäs sitten kun mies vapautuu, mitä jos sitten ei enää sujukkaan...en oikein osaa kirjoittaa mikä mua siinä hirvittää mutta kuitenkin istumisaikana ehtii jo lasten kanssa tottua tiettyihin kuvioihin ja sit tuleekin mies jolle ne kuviot on ihan vieraita...(jeesus että toi kuulosti kummalta luettuna!) Mutta jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Sitten toinen kyssäri...kauan sun veljesi törkeestä pahoinpitelystä istui ja avo vai suljetussa talossa?

Kuulosti nimittäin tosi tutulta toi sun veljen " törttöily" ...

Jos siis viitsit/haluat vastata niin olisin kovasti kiitollinen...

Mitenkäs Tuittu ja Korttiakka? Missä luuraatte?

Ystävänpäivä toivotuksiin tältä erää lopettaa Pertti

Nyt painun päikkäreille ku silmät on näin sekasin että tulee tollasii kummii sanoja keksittyä (kuten lusisaika)!

Hitaasti mutta varmasti nämä päivät on alkaneet kulua.

Pertti, toi sun pelkosi on kyllä ihan tuttu täälläkin. Sitä mietityttää että kuinka vieraiksi sitä tässä ajassa ehtii käydä, ja mitä sitten, kun tähän arkeen tottuu kunnolla, saa kaikki asiat pyörimään just niinkuin itse tahtoo, ja ehkä vielä alkaa tykätäkin siitä... No tähän asti on kyllä ikävä vienyt voiton, ja kyllähän se mies sieltä suunnilleen joka toinen päivä soittelee, eilen sain ensimmäisen kirjeenkin. Että ei sitä ihan ilman mitään kontaktia tarvitse olla, ja toivottavasti teillä mies jää vähän lähemmäksi kuin 400 km:n päähän...



Kerran ollaan käyty vierailulla, nyt tänä viikonloppuna taas. Mutta on se ihan hanurista kun yhden tunnin näkemisen takia täytyy viettää kahdeksan autossa. Varsinkin kun toi rääpälekin on vielä niin pieni, vaikka tosi kiltisti se ainakin ekan reissun jaksoi.



Mutta sen verran kyllä sanoisin, että jos teillä on jotain parisuhdeongelmia, niin ne kannattaa kyllä hoitaa ennen sitä tuomiota. MEillä asiat jäi aika kesken, ja nyt huomaa kuinka kaikki ne huonot asiat meinaa taas unohtua, ja olisi niin kiva tuudittautua sellaseen romanttiseen unelmaan, että sitten kun se mies sieltä takas tulee, niin kaikki on ihanasti. Mutta kun ei se kuitenkaan niin mene, täytyy vaan yrittää tässäkin sivussa aina niitä ongelmakohtia vähän sivuta ja setviä. Että sitten kun se mies sieltä palailee, niin ihan tosissaan asiat voisi olla tosi hyvin.



Niin ja vaikka tähän olen jo monilta osin tottunut, niin kyllä sitä vaan niin haaveilee ajasta kun mies on taas täällä ja voi spontaanisti taas lähteä vaikka kävelylle yksin/ ei aina tarvitse miettiä kuka lasta hoitaa kun jotain pitäisi tehdä. Hyviä puolia tässä yksinolossa on se, että olen taas huomannut kuinka paljon ystäviä mulla onkaan. Kun me ollaan oltu aika paljon perheen kesken, ja kaverit jääneet vähemmälle, niin nyt on taas ollut tosi kiva kun harva se ilta täällä on joku piipahtanut, eikä lapsenvahdeista ainakaan ole pulaa. Yksi toisensa jälkeen on vapaaehtoisiksi ilmoittautuneet.



Mutta nyt lähden tuota pikkumiestä kylvettämään, hyvät ystävänpäivät kaikille meille ja niille jotka tätä ketjua muuten vain lueskelee.

Kirjoitin tänne siksi, että itselläni ollut ketään kenen kanssa puhua ja haluan auttaa muita jos voin :)



Eli minä odotin kahteen kertaan miestäni vankilasta ja erosimme parin vuoden kuluttua, silloisesta reissusta. Minuakin pelotti kovasti se arki vapautumisen jälkeen, siinä meni ensin vähän aikaa totuttelussa, mies hämmentynyt tai sinnepäin vapaudesta ja minä ja poika iskän paluusta... Siitä sitten hitaasti asiat rupesivat menemään kuten ennenkin. Mutta oli kyllä tehtävä töitäkin kaikki opettelimme uudelleen toimimaan perheenä ja toistemme tavat jne... Mutta niistä kyllä selvittiin :) Meillä ero johtui miehen jäätyä kiinni pettämisestä usean eri naisen kanssa, ei millään tavalla vankila reissuista.



Mun veli ollut molemmissa avo-ja kivitalossa... Tällä hetkellä kivitalossa.



Toivottavasti minusta oli yhtään apua, kysele vaan jos haluat vastailen mielelläni. :)

Onhan sulla alkanu ihan erilainen elämänvaihe, ei muuta kuin kärsivällisyyttä.

Tuli mieleen tuosta tunnin vierailusta miehesi luona ja kahdeksantunnin ajomatkasta - jokusen vuoden kokemuksella, suosittelisin perhetapaamisia, niitä saa säännöllisesti, mutta miten tiheään on sitten laitoskohtaista, samoin kuin tapaamisen pituus vaihtelee kahdesta tunnista neljään tuntiin. Parhaimmillaan kahdenviikonvälein. Edellyttää tietenkin että " vanki" on kunnolla eikä törttöile, silloin voidaan käyttää rangaistuksena perhetapaamisen menettämistäkin. Sitte toisissa laitoksissa on mahdollista järjestää pastorin kanssa tapaamisia, ja noille tapaamisille käytin usein perusteena pitkää matkaa. Pastori tapas yleensä parista tunnista, kolmeen pisin taisi olla neljätuntia. Sosiaalisin perustein, kun keksit hyvän syyn, voit tavata melkein koska vaan vartijan kanssa. Mitä parempi selittäjä, sinä, lähinnä olet, niin sitä helpommin noita poikkeuksia saa. Tietenkin miehesi hakee ne tapaamiset ja hoitaa paperisodan. Ensimmäisen vuoden aikana kävin tapaamassa tunnin tapaamisia ja sitten en käynyt yhdessäkääm ns. yleisessä tapaamisessa. Huomattavasti mukavampaa ja vapaampaa olla esim huoneessa jossa on vain esim pastori tai joku muu vartija tai sitten perhetapaamisissahan ei ole vartiointia.

Tuo pelko vapautumisesta on varmaan kaikilla, siitä on vain puhuttava teidän keskenään miehesi kanssa. Alkuun joutuu opettelemaan uudelleen perhe elämän, mutta miehesi pääsee kyllä lomalle ennenkuin kokonaan vapautuu, niin saatte pieninä annoksina alkuun opetella paluuta arkeen.

Sitten sekin jos matkaa on hurjan pitkästi ja tulot ovat pienet, kysy omasta sosiaalitoimistosta avustusta matkoihin... siis jos tuntuu tarpeelliselta? Itse sain kerran, jopa lentoliput sossun kautta, olin raskaana ja toinen oli vielä pieni ja junamatkat olisivat olleet kohtuuttomat, eli rohkeasti kysele ja selvitele. Muista aina perustella miten tärkeää se on perheen koossa pitämisen kannalta.

No minä tein kaikkeni.

Valmistauduttiin ottamaan isä perheeseen vuosien jälkeen, täytyy sanoa, että kyllähän se oli raskasta aikaa tavallaan meille kaikille... selkeesti oli jännitystä ilmassa kaikin puolin.

Me ei kuitenkaan koskaan saatu isää, kuin viimeiset lomat mitkä vankilasta sai... hän kuoli välittömästi vapauduttuaan. Vankila aika sairastutti hänet, sai pahan sydänvian jne... tarkemmin niitä selitelemättä. Sanoisinko näin että ravinto ja liikunta ei ollu, olleet sopivassa terveellisessä suhteessa...

Toivon kuitenkin että teillä menee paremmin, puhukaa ja puhukaa, kaikista asioista peloita surusta iloista... se auttaa moneen juttuun.

Jaksamista ja uskallan lisätä että opettele nauttimaan, uusista asioista... ystävistä, yritä löytää positiivisia asioita elämästä.

Mä olen kamalan pahoillani teidän menetyksestä. Toivottavasti teidän perhe pärjäilee.



Meidän tapauksessa perhetapaamiset ei ole vielä alkaneet, kun mies on ollut nyt vasta kuukauden poissa. Kuukauden päästä pitäisi niiden alkaa. Ja jo huhtikuussa alkaa lomat, mun miehen tuomiohan on lyhyt, vain 6 kuukautta. Joista enää viis jäljellä. Mut eipä se tunnu miltään enää viideltä kuukaudelta vaan ikuisuudelta... Äh, turhaa valitusta.



Oltiin taas viikonloppuna miestä katsomassa ja onhan se tosi riipaisevaa nähdä se siellä. POika heitteli koko ajan tuttinsa sinne isänsä puolelle, ja vartijat tuijotti silmä kovana että pitäiskös siihen puuttua. Mutta muuten mun miehellä kyllä menee siellä niin hyvin kuin vain sinänsä voi, meni just sellaselle päihdekurssille, jonka kautta pääsi asumaan päihteettömälle puolelle, jossa taasen on ovet auki koko päivän ja vähän enemmän tekemistä. Ja kyllä mä sinänsä luotan, että hän siellä hyvin pärjäilee.



Eipä tässä muuta. Pieni on nuhassa ja minä poissa töistä. Mukavaa viettää kotipäivää, vaikka vielä mukavampaa olisi jos pääsisi uloskin. Ehkä jo huomenna.

Jotenkin oon ruvennu sekoilemaan tän koneen kanssa, ensin tuli vaan toi edellinen otsikko ja sit kirjotin pitkät sepustukset oikein ajatuksen kanssa...se hävis joten tää on nyt pika versio!



Eli luin tossa vankeinhoitolaitoksen sivuilta löytyvää suunnitelmaa vankiloiden perhetyöstä ja siinä viesti oli aika samantyylinen kuin mitä äppi kirjoitti. Eli jos jaksaa perustella, vedota ja taas perustella niin tapaamisia pitäisi irrota...Toisaalta korttiakkaa ja mua tää ei kauheesti kosketa kun tuomiot on suhteellisen lyhyitä, mutta yrittänyttä ei laiteta...Pointti jutussa oli kuitenkin se että perhe ja myös sen hyvin on vangin kannalta olennaisen tärkeää...sopeutumisessa vankilaan ja taas tuomion jälkeen takaisin yhteiskuntaan...

Hitsi että toi kuulosti tökeröltä taas luettuna mut pikkulikka roikkuu täs käsipuolessa ja yrittää sammuttaa konetta joten pidemmittä löpinöittä lukekaa juttu ite jos kiinnostaa!



Olen Äppi kauhean pahoillani minäkin että teille kävi niinkuin kävi, puolison kuolemaa ei soisi kenellekään!



Korttiakka koita parannella poika ja voimia paljon.



Ja TUITTU missä olet? Toivottavasti kaikki on hyvin!? Ei saa kadota noin pitkäksi aikaa kun täällä nettiaddikti miettii että mitä on tapahtunut

Lumisia kevätilma terkkuja teille kaikille lähettelee Pertti

Täällä ollaan pitkästä aikaa! Mun typerä tietsikankorjausprojektini on kaatunut motivaation puutteeseen (kodinlaitto kiinnostaa huomattavasti enemmän, hih) ja siksi olen ollut katkolla näin pitkään... lukemassa olen käynyt kyllä teidän juttuja silloin tällöin.



Täällä kaikki ok. Mahaa kasvattelen... pari viikkoa olin saikulla niitten suppareitten takia, mutta nyt hiihtolomaksi menin takasin töihin kun kaikki muut on lomalla. Voi kyllä käydä niin, että haen uuden sairasloman tän viikon jälkeen, tänään just totesin että aika rajallista alkaa olla mun työntekoni. Tai siis musta ei ole siellä juurikaan hyötyä, kun en enää oikeen jaksa nostella, enkä kantaa, enkä kontata, enkä painia, enkä voi käsitellä puoliakaan aineista tai käyttää laitteita... aamuinen puhelinrumbakin kävi supistelemaan, kun kaksi tuntia nonstoppina puhuin puhelimessa ja juoksin millon minkäkin asian perässä... höh =( Tylsää kun näkee joka puolella asiota mitkä vaatis hoitamista, ja työteho on puolet siitä mitä yleensä. Mutta muuten siis kaikki hyvin! Pikkukaveri potkiskelee ja möyrii mahassa jo kovasti, tänään on myllännyt koko päivän tossa navan vieressä ja mua kutittaa kauheasti =) Viime viikonloppuna perhetapaamisessa potki kolme tuntia putkeen niin sai isukkikin vihdoin monoa, oli ihan onnessaan.



Korttiakalle ja pojalle tsemppiä ja jaksamista!

Ja äppi, osanottoni...

Pertille yritän tässä mailia heittää pikapuoliin... kiva kun olit kaipaillut =)

Koittakaahan kertoa kuulumisia ettei tiputa kokonaan sivuilta...

Meillä kaikki rullaa niinku ennekin, ainoo nega puoli on se et mahan mokoma se ei kasva.

Mites Korttiakka ja Tuittu ja miksei muutkin?

Kevättä rinnassa ja samaa muillekin lähettelee Pertti

Käytiin tänään taas katsomassa miestä. Olihan se ihana nähdä, niinkuin aina. Ensi kerran mennään moikkaamaan vasta neljän viikon päästä, mutta silloin pitäisi jo olla perhetapaaminen, neljä tuntia, saa koskea, ihanaa. On sitä kuitenkin niin vaikea tajuta, ettei saa perkele omaa miestään koskea. Eikä se saa edes lastaan sylissä pitää saati koskea. No, onneksi poika ei sitä tajua, vaan roikkuu sen pöydässä olevan levyn yli ja vetelee isukkia nenästä ja tukasta.



Muuten täällä menee ihan kohtalaisesti. Miehen tuomiosta mennyt tänään tasan yksi viidesosa. Mä lasken näitä juttuja tosi tarkkaan, mitäpä täällä muutakaan tekemistä. Kipeinä oltiin, ja se oli tosi rasittavaa.



Mutta hyvää yötä kaikille, menen kohta pojan viereen köllimään, sen verran aina rasittaa nää koko päivän kestävät vierailureissut.

Alkoi kamalasti omatnto kolkuttaa kun näitä lueskelin... Surettaa etten ole itse ollut yhtä vahva kuin te.



Eli tapasin mieheni kolme vuotta sitten. Heti alusta alkaen tiesin, että ukkoa odottaa vankilatuomio. Vanhoista nuoruuden törttöilyistä. Kaikenlaisia petoksia ja varkauksia. Kerkesimme ollal kimpassa 3kk, kun ukkoni lähti istumaan. Tuomio oli n.2 vuotta, mutta ensikertalaisena jotutui siis istumaan vain vajaan vuoden. Olimme rakastunnet korviamme myöten noinkin lyhyessä ajassa. Siltä se ainakin tuntui. Lupasin odottaa miestä, mutta toisin kävi. Muutaman kerran kävin häntä tapaamassa, mutta sitten kävi jotain. En tavallaan ymmärrä itsekkään... =/ Asuin vielä kotona vanhempieni luona ja he olivat seurusteluamme vastaan. Painostivat minua jättämään hänet. Nyt olisi helppo unohtaa, kun mies on ' poissa' . Vanhempani kielsivät minua menemästä häntä tapaamaan.

Niinpä tökerösti kirjeellä iloitin hänelle, että on parempi jos jatkaisimme erillämme. Kului jonkun aikaa ettemme pitäneet yhteyttä, mutta lomille tultuaan kuitenkin tapasimme välillä. Joskus riitelimme kovasti ja mustamaalasimme toisiamme tutuille.



Tuli miehen vapautumisen aika. Hän muutti toiselle paikkakunnalle. Soittelimme silloin tällöin. Mies pyyteli minua kovasti kyläilemään luokseen ja pitkän taivuttelun jälkeen suostuin. Aloimme seurustella uudelleen ja pari kk sen jälkeen ilmoitti lapsi tulostaan. Vanhemmilleni en uskaltanut aluksi sanoa mitään. Kotona meillä oli kamalat riidat vanhempieni kanssa seurustelustamme, mutta pidin pintani.



Nyt meillä on aivan ihana 3kk ikäinen tyttö ja asumme yhdessä. Vanhempani ovat hyväksyneet suhteemme täysin. Mies on kunnollinen työssäkäyvä perheenisä nykyään. Kaduttaa suunnattomasti että hylkäsin hänet silloin kun hän minua eniten olisi tarvinut. En ymmärrä kuinka mieheni on voinut antaa sen minulle anteeksi. Tärkeintä kai kuitenkin on että asiamme ovat nyt hyvin ja olemme onnellisia. =)



Voimia teille kaikille ja pysykää vahvoina miestenne rinnalla.

Älä suotta tunne huonoa omaatuntoa! Suoraan sanottuna minä olisin pakannut repun saman tien jos en mieheni kanssa naimisissa olisi ja lapsikin oli jo kun " tapaus" oli...Tämän olen kertonut myös miehelleni. Kun on lapsia niin mielestäni en voi enää tehdä " hätiköityjä" päätöksiä. Ja toisaalta ei rikos minun tuntemaani miestä muuta tai siis minulle hän on edelleen sama hemmo kuin ennenkin.

Se että olet " jättänyt" miehen hänen lusiessaan on mun mielestä ihan ymmärrettävää, olet ilmeisesti ollut tosi nuori(?) ja painostus on taatusti ollut kovaa. Kovaa on ollut painostus minunkin lähipiiristä varsinkin silloin alussa.

Ehkäpä olisit tarvinnut tuon taun suhteesta ilman tuomiotakin nyt voit ainakin hyvällä mielellä olla varma valinnastasi:)

Onnea elämään ja halaus vauvalle!

Keväisin terveisin Pertti

Ja kiva nähdä täällä uusiakin tuttavuuksia (taika-aurora).



Korttiakka tuntuu sopeutuneen rooliinsa jo hienosti (tai niin hienosti kun nyt on mahdollista), way to go =O)



Ja moro Pertti, mulla nämä tekniset ongelmat vaan jatkuvat joten lupaamani maili ei ole päässyt lähtemään... sori! En vaan kertakaikkiaan jaksa innostua korjaamaan sitä vanhaa pskaa tietsikkaa, ennemmin laitan energiat (ne vähät) muuhun puuhaan.



Maha senkus kasvaa, viikkoja takana kohta 30. Hui miten aika menee nopeaan. On alkanut vähän jännittää että mitenkä pärjään yksinäni siellä synnytyksessä, että jos tulee kovasti orpo olo... mutta eiköhän se siitä. Mulla oli kaveri lupautunut tukihenkilöksi, mutta ei nyt sitten ilmeisesti olekaan innostunut asiasta kun en alkuraskauden jälkeen ole tyypistä mitään kuullut... (pitkä juttu, sillä itsellä lapsettomuutta ja vasta eronnut, että ymmärrän kyllä jos ei pystykään... kismittää vaan kun ei mitään ole ilmotellut, hävisi vaan täysin mun elämästa vaikka ollaan tunnettu ala-asteelta asti). No mutta. Ei semmosta suota, etteikö sieltä noustaisi. Vointi mitä mainioin, supparit rauhoittui sillä sairaslomalla ja nyt oon taas töitä paiskinut, olkoonkin että duunin lisäks ei sitten muuta oikein jaksaiskaan. Ukko parka, eipä sillekään jaksa kirjotella samaan tahtiin kuin aikaisemmin. Onneksi se on hyvin ymmärtäväinen ja myötäelävä, ja ihana kun kaikessa yrittää olla tukena ja apuna niin paljon kuin tilanteen huomioonottaen on mahdollista. Ja onneks on perhetapaamiset parin viikon välein!



Mukavaa alkavaa kevättä teille kaikille, koitan taas päästä jostain koneelta kirjottelemaan jossain vaiheessa.



Halit, Tuittu

Tosiaan mieletöntä miten tämä aika kuluu...huomasin sen tuosta kun Tuittu kirjoitti että on jo 30 raskausviikkoa takana...Sieltähän pieni kohta jo tulee. Toivottavasti sulla Tuittu on ihmisiä lähellä ja auttamassa, jos pienen kanssa tarttee apua. Ja ilmottele aina kun jotain uutta tapahtuu. Täällä ollaan hengessä mukana : )



Taika-Auroralle kanssa sen verran, että älä suotta enää itseäsi soimaa tuosta menneestä. Ei se täälläkään aina niin helppoa ole ollut, mä olen maailman paras uhkailija, kyllä munkin mies on kuuli kaikenmoiset " en käy sua kertaakaan katsomassa" - jutut just ennenkuin lähti : ( Oli varmaan omiaan parantamaan fiilistä, kun joutui muutenkin eroon perheestään. Mutta kuten PErtillä, meilläkin kun on jo tuo lapsi, niiin ei tässä mitään hätiköityjä päätöksiä enää voi tehdä. Jos ei oltaisi jo näin " pitkällä" , niin en tiedä olisiko tiemme jo eronneet. Onneksi tuo pieni on, koska en usko ikinä löytäväni itselleni parempaa miestä. Kyllä meillä niin kivaa kuitenkin on perheenä.



Listasin tuossa yksi päivä hyviä asioita joita tässä tuomiossa on, ja kyllähän niitäkin löytyy. Mies nimittäin kuntoilee ihan tosissaan tuolla linnassa, mä puolestani täällä olen lopettanut kaikenmoisen mässäilyn, ja laihtunut joulun jälkeen 11 kiloa. Eli kun mies sitten kesällä tulee takaisin, niin mahdetaan olla aikamoisessa rantakunnossa molemmat. Sitten se päihdekurssi on tosi jees juttu, mies saa sieltä taas uusia eväitä elämäänsä. JOs saisi vaikka ihan lopulliset avaimet päihteettömään elämään. Kuten joskus kerroin, hänellä on rankka menneisyys noissakin asioissa, mutta nyt näinä parina vuonna kun mä olen ollut kuvioissa, ei ole enää tapahtunut kuin satunnaisia retkahduksia, eikä mihinkään huumeisiin, mutta homma on silloin kuitenkin ollut hallitsematonta. Ja siis jo monta vuotta hän on tehnyt tuota muutosta, ennen kuin mä tulin kuvioihin alkoi juttu jo, mutta me pojan kanssa laitettiin asioihin kunnolla vauhtia. Sitten mies vielä lukee nyt pääsykokeisiin, ja aikoo hakea korkeakouluun opiskelemaan. Hänellä on AMK koulutus samalle alalle vuotta vaille valmis, ja aikoo kyllä sen tehdä loppuun, mutta sitten vuoden päästä syksyllä jatkaa korkeakoulussa. Nythän hänellä on hyvin aikaa lukea. Että kyllä noita hyviä asioitakin on. Vielä yhtenä se, että ollaan kirjoiteltu paljon kirjeitä toisillemme, mä saan siltä 1-2 kirjettä viikossa ja se myös multa. Onpahan sitten keinustuolissa jotain luettavaa vanhana.



Tuli aika pitkä sepustus kaikenlaista. KAikkea hyvää teille naiset, ja voimia sinnepäin, erityisesti Pertille ja Tuitulle, ilmotelkaa jos jotain tapahtuu. MÄ ryhdyn taas sille omalle rutaleelle raapustelemaan.



Hyvät yöt.

Aim bäk! Sain tietokoneen fiksattua (IHAN ITSE, PROUD!) JA lisäksi siirryin laajakaista-aikaan, että nyt pitäisi päästä vaihtamaan kuulumisia vähän useammin.

Töistä jäin uudestaan saikulle viime viikon perjantaina, kun alkoi supparit vaivata uudestaan, pari viikkoa laittoivat... enpä usko että enää töihin palaan, kun äitiyslomakin alkaa jo huhtikuun alussa. Kivaa! Laittelen kotia hullun lailla valmiiksi pientä varten, ainoo vaan että ei tahdo olla mitään rajoja sillä miten paljon sitä hommaa teen, heh, oikeesti saan ihan pakottaa itseni rauhoittumaan etten ihan väkisten ala tapetoida makkaria.... hullu ;) Siinä energiassa tämä konekin tuli hoideltua. Mahassa myllertää ja pyllistelee pikkukaveri mahdottomasti, alkaa olla melkosta ähisemistä ja lyllertämistä tämä meikätytön meno (tuntuupa oudolta, kun olen aina ollut pieni, hoikka ja ketterä ja vikkelä... hih, enpä ole enää).

Mitäpäs teille muille kuuluu? Pertti? Korttiakka? Koskas Pertti se sun ukon tuomio ratkeaa lopullisesti...? (Laita vaikka mailia jos et täällä viitti kertoo.) Laittakaahan kuulumisia taas te ja muutkin!

Iloista kevättä toivotellen, -tuittu-

Ja tervetuloa sullekin Amandako se oli joka tuossa ylempänä (uudessa avauksessa) " meikäläisiä" kyseli! Pidetään tätä samaa ketjua yllä niin ei jää taustat kellekkään epäselvix...hehheh...

Kiva kuulla Tuittu et masuasukki voi hyvin ja oot elämäsi kunnossa...oi noita loppuraskauden " virta viikkoja" . Mäkin nuorempaa odottaessa kesähelteessä vaihtelin järjestystä kämpässä harva se yö kun en saanu nukuttuu...

Sen verran meidän iskän tuomion oottelusta et vuos tulee rosiksesta ens kuussa täyteen eikä oo kutsuu hoviin kuulunu. Pikkulinnut laulo et puoltoista vuotta on odotusaika...tyhmää, toisaalta tuntuu nyt siltä et jos ois menny suoraa rosiksesta sisään ni lusimiset ois melkein lusittu.

Mä en usko et toi 2 vuoden tuomio nimittäin hovissakaan alenee ku on törkeen pahoinpitelyn minimikin jo aika hiton paljo ellei peräti toi 2v...en muista nyt joskus jostain sillon " alussa" sen kyl luin.

Sattuko kukaan muuten lukemaan aika uutta kaks plussaa jossa oli jonku sellilesken haastattelu? Aika mimmi ja hatun nosto hänelle!

Siitä jutusta mulle poiki muuten kysymys ja kysyn sen nyt eli se mimmi sano et vankila vuosi on 8kk...tarkottaaks toi nyt sitä et kun vaik meillä tuomio on 2v ja ekakertalaisena(tietty ihan tosi suoraselkäsellä ja lakia noudattavalla käytöksellä) se putoo vuoteen ni onko se vuos sit 8kk? Olipa h...vetin oudosti kirjailtu kyssäri!

Korttiakka kerro kuulumisii ja Tuittu pidä hauskaa mahan kanssa niin kaun kun se vielä on!

Kevättä rinnassa halauksia puhaltelen teille päin!

Pertti