Mitä mieltä ihmisestä, joka ei käy vanhainkodissa katsomassa sukulaistaan?

Taitaa olla verenkiertoon liittyvästä dementiasta kyse. Silloin dementiapotilas muuttuu hyväntahtoiseksi ja helppohoitoiseksi...

Et tunne anoppiani, mutta minä tunnen. Hän ei ole masentunut vaan aina hyväntuulinen, huumorintajuinen ja pilke silmäkulmassa. Toisin kuin yleensä, Alzheimerin tauti on tuonut hänen persoonallisuuteensa tällaisen muutoksen - paljon yleisempäähän on, että sairaasta tulee ilkeä ja jopa aggressiivinen. Myös kotipalvelun ihmiset ovat sanoneet minulle monta kertaa, että hänen luonaan on niin miellyttävää käydä, kun hän on aina hyvällä tuulella. Vanhuuteen liittyy kuitenkin myös elinpiirin kaventuminen. Onko todella niin vaikeaa ymmärtää, että kun ihminen on tarpeeksi vanha ja tarpeeksi sairas, niin hän ei enää jaksa enempää virikkeitä ja tekemistä. Anoppini on erittäin älykäs, hänellä on loistavat kielelliset taidot ja hyvä päättelykyky. Siitä huolimatta hän haluaa enää vain levätä. Tänään viimeksi veimme hänet ajelulle ja lounaalle, mutta jouduimme pukemaan hänet ja käytännössä kantamaan autoon, koska hän olisi mieluummin jäänyt sänkyyn lepäämään. Kello oli 13 iltapäivällä ja hän oli jo juonut aamukahvin aiemmin, joten emme riistäneet häntä ulos suoraan yöunilta. Nuorilla on usein heikot tiedot vanhuuden aiheuttamista fysiologisista muutoksista - tuntuu, että jopa hoitoalan ihmisillä. Elimistö alkaa ihan oikeasti pikku hiljaa pettää, kun ikää tulee tarpeeksi. Usein se alkaa siitä, että makuaistinsolujen toiminta heikentyy ja ruoka lakkaa maistumasta. Myös nälän ja janon tunne heikentyy ja suolen toiminnan hidastuessa kylläisyyden tunne pitenee. NÄin ollen vanhus syö koko ajan vähemmän. Siitä seuraa lihasten surkastumista, joka vähitellen johtaa epävarmaan liikkumiseen. Kaatumisen pelko pitää ikäihmisen kotona. Kun hengitykseen liittyvät lihakset heikentyvät, vanhus hengästyy helposti. Myös sydänlihas heikkenee, kunnes lopulta pettää. Kun ihminen on jo hyvässä vauhdissa tässä kehityskulussa, hän ei todellakaan tarvitse enää mitään sirkushuveja.

vanhukset eivät enää halua virikkeitä, vierailua yms?????? Sinun anoppisi on masentuntut, sen vuoksi haluaa maata vain sängyssä. Itse olen sh ja työskentelen vanhusten parissa. Ehdottomasti suurin suru mikä vanhuksilla on, on se, että omaiset ovat hylänneet. Ja tätä murehtivat usein myös dementoituneetkin, jotka yleensä kuitenkin muistavat omaisensa. Dementoituneet eivät ole tyhmiä, moni ymmärtää, että omat lapset saa käymään kun antaa esim. rahaa ("tytär käy aina vain hakemassa rahaa") ja surevat kun ovat enää vain taakkana muille. Eivät kelpaa enää (omalle) mökille mukaan, joulun viettoon eivätkä muuallekaan, eivät ole nähneet lapsenlapsiaan vuosikausiin, lapselapsenlapsia monet eivät koskaan. Todella surullista.

Ihan itse saatoin hänet läpi noin vuoden kestäneen prosessin, jonka lopputuloksena diagnoosi tuli. Kesti niin kauan osittain siksi, kun piti saada todisteet tilanteen huonontumisesta (erityiskorvattavia lääkkeitä eli Kelaa varten). Neurologi näytti aivokuvat ja selitti muutokset, neuropsykologi testasi monta tuntia jne. Hän oli silloin tosin vielä aika paljon paremmassa kunnossa kuin nyt.

Sanoin, että hän on hyväntuulinen ja se on täysin eri asia. Hän on erittäin itsepäinen eikä suostu tekemään mitään, mikä ei juuri sillä hetkellä huvita.



Ja kun häntä huvittaa vain makoilla sängyssä ja kuunnella radiota niin hän ei todellakaan lähde aamulla klo 8 dementipäiväkotiin tai suostu saunaan silloin kun häntä noudetaan. Useimmat tukipalvelut on jouduttu lopettamaan, koska hän ei suostu ottamaan niitä vastaan. Hän asuu kotona edelleen suurimmaksi osaksi sen takia, että uskomme hänen pystyvän siellä paremmin noudattamaan omintakeisia tapojaan.



Laitoksessa tulkittaisiin, että hän on vihamielinen ja hoidettaisiin psykoosilääkkeillä. Ei kiitos! Ei hän ole vihamielinen. Hän on hyväntuulinen, mutta itsepäinen.

Taitaa olla verenkiertoon liittyvästä dementiasta kyse. Silloin dementiapotilas muuttuu hyväntahtoiseksi ja helppohoitoiseksi...

tuntemani vaskulaarista dementiaa sairastava on muuttunut kaikkea muuta kuin hyväntahtoiseksi ja helppohoitoiseksi...

Minä kyllä osaan olla vanhusten kanssa, teen kaikkia mainitsemiasi asioita ja paljon muutakin. Olen työpaikallani saanut hyvää palautetta siitä, että teen varsinaisen hoitotyön lisäksi paljon muutakin potilaitten kanssa.



Etkö ymmärrä lukemaasi vai esitinkö asian huonosti? Pohdiskelin tuossa syitä sille, miksi omaiset eivät käy tapaamassa vanhuksia, ja monella syy todella on se, ettei tiedä miten olla, mitä tehdä ja puhua. Toivottavasti muut ymmärsivät.



-se vanhustyön ammattilainen, numeroa en muista

Vanhus kaipaa läheisyyttä. Vaikka sitä, että joku vain istuu hiljaa vieressä katsomassa tv: tä. Ja jos siltä tuntuu niin juttelee, kosketta (kosketus on pahasti dementoituneille vanhuksille erittäin tärkeää!), huolehtii ruokailusta, hygieniasta jne. Nämä inhimilliset tarpeet eivät häviä vaikka elimistö alkaakin olla ehtoon puolella ja voimat ovat lopussa.

Yksikään ihminen ei taatusti nauti siitä, että "saa olla" yksin vailla omaisia ja itselleen tärkeitä ihmisiä. Vailla inhimillistä kosketusta ja tunnetta, että hän on edelleen osa tätä maailmaa.

Et tunne anoppiani, mutta minä tunnen. Hän ei ole masentunut vaan aina hyväntuulinen, huumorintajuinen ja pilke silmäkulmassa. Toisin kuin yleensä, Alzheimerin tauti on tuonut hänen persoonallisuuteensa tällaisen muutoksen - paljon yleisempäähän on, että sairaasta tulee ilkeä ja jopa aggressiivinen. Myös kotipalvelun ihmiset ovat sanoneet minulle monta kertaa, että hänen luonaan on niin miellyttävää käydä, kun hän on aina hyvällä tuulella.

Vanhuuteen liittyy kuitenkin myös elinpiirin kaventuminen. Onko todella niin vaikeaa ymmärtää, että kun ihminen on tarpeeksi vanha ja tarpeeksi sairas, niin hän ei enää jaksa enempää virikkeitä ja tekemistä.

Anoppini on erittäin älykäs, hänellä on loistavat kielelliset taidot ja hyvä päättelykyky. Siitä huolimatta hän haluaa enää vain levätä.

Tänään viimeksi veimme hänet ajelulle ja lounaalle, mutta jouduimme pukemaan hänet ja käytännössä kantamaan autoon, koska hän olisi mieluummin jäänyt sänkyyn lepäämään. Kello oli 13 iltapäivällä ja hän oli jo juonut aamukahvin aiemmin, joten emme riistäneet häntä ulos suoraan yöunilta.

Nuorilla on usein heikot tiedot vanhuuden aiheuttamista fysiologisista muutoksista - tuntuu, että jopa hoitoalan ihmisillä. Elimistö alkaa ihan oikeasti pikku hiljaa pettää, kun ikää tulee tarpeeksi. Usein se alkaa siitä, että makuaistinsolujen toiminta heikentyy ja ruoka lakkaa maistumasta. Myös nälän ja janon tunne heikentyy ja suolen toiminnan hidastuessa kylläisyyden tunne pitenee. NÄin ollen vanhus syö koko ajan vähemmän. Siitä seuraa lihasten surkastumista, joka vähitellen johtaa epävarmaan liikkumiseen. Kaatumisen pelko pitää ikäihmisen kotona. Kun hengitykseen liittyvät lihakset heikentyvät, vanhus hengästyy helposti. Myös sydänlihas heikkenee, kunnes lopulta pettää.

Kun ihminen on jo hyvässä vauhdissa tässä kehityskulussa, hän ei todellakaan tarvitse enää mitään sirkushuveja.

vanhukset eivät enää halua virikkeitä, vierailua yms?????? Sinun anoppisi on masentuntut, sen vuoksi haluaa maata vain sängyssä.

Itse olen sh ja työskentelen vanhusten parissa. Ehdottomasti suurin suru mikä vanhuksilla on, on se, että omaiset ovat hylänneet. Ja tätä murehtivat usein myös dementoituneetkin, jotka yleensä kuitenkin muistavat omaisensa.

Dementoituneet eivät ole tyhmiä, moni ymmärtää, että omat lapset saa käymään kun antaa esim. rahaa ("tytär käy aina vain hakemassa rahaa") ja surevat kun ovat enää vain taakkana muille. Eivät kelpaa enää (omalle) mökille mukaan, joulun viettoon eivätkä muuallekaan, eivät ole nähneet lapsenlapsiaan vuosikausiin, lapselapsenlapsia monet eivät koskaan. Todella surullista.

mistä tiedetään, että kosketus on pahasti dementoituneelle erittäin tärkeää.

siis vierailijoilla. Ei viitsitä, koska siitä ei saa rahaa.

Juuri noin. Ei virikkeet (varsinkaan vanhustyössä) tarkoita sitä, että mennään ulos syömään, käydään teatterissa ja muuta, vaan ne on pieniä juttuja. Lehtien ja kirjojen lukemista, radion kuuntelua, valokuvien katselua, pihalla istuskelua. Hiusten kampaamista, posken silittelyä ja muita tosi yksinkertaisia asioita, mitä terveet eivät pidä minään.



-se, jota yksi sanoi huonoksi hoitoalan "ammattilaiseksi" (numeroa en vieläkään muista)

hoitajat taputtelee päähän ja poskille. Tulee mieleen, että kohdellaan kuin koiranpentua.

Jos en nauti vieraiden ihmisten kosketuksesta työikäisenä niin miten aivokemiani mahtaa vanhemmiten muuttua, että alkaisin kaivata sitä? Aivan kauhukuva tuo, että kuka tahansa vaihtuva hoitaja alkaisi silitellä ja paijata minua.