Hankala 7-vuotias tytär, löytyykö vertaistukea!?

Ei meidänkään lapsista kukaan yksin suostu pihalla leikkimään. Yhdessä kyllä tai kavereiden kanssa sielä leikkivät. Hankkikaa nyt ihmeessä tytöllenne kavereita. Itse olin ainut lapsi ja viihdyin yksinäni ulkona, mutta olenkin erakkomainen luonteeltani ja viihdyn parhaiten omassa seurassani ja se ole välttämättä hyvä asia.



Yksi pojistamme ei tykkää yhtään hiusten harjaamisesta ja kampaajalle on pakotettava, koska ei halua, että hiuksia leikataan. Haluaisi pitää ne pitkänä ja silloin niitä on pakko harjata ja se taas ei onnistu ja itsekään ei suostu niitä harjaamaan. Sama ei poika ei ikinä lähde yksin ulos. Ainoastaan jos sopinut kaverin kanssa jotain tai menee kouluun. Hänet on myös perusteelisesti tutkittu ja normaaliksi todettu. On luonteeltaan harkitseva, itsepäinen, ujo ja sosiaaliset taidot voisi olla paremmat, kärsii myös aistiyliherkyydestä. Se on kuulemma tempperamentti kysymys tuo tuollainen luonne.

Ihan hyviä pointteja, mutta eikös vanhempien velvollisuus ole saada lapset liikkumaan/ulkoilemaan VÄHINTÄÄN 2 tuntia päivässä?! Kyllä minä ainakin olen todella huolissani nykylasten liikkumattomuudesta, ovat huonokuntoisia ihan lapsesta asti. Meillä lapset eivät ainakaan ikinä saa tuota määrää liikuntaa päivässä. Kotona/sisällä kun sitä liikuntaa ei paljoa tule. Miten muilla? Keksittekö tuohon ratkaisua?



ap

Vai eikö suostu ulkoiluun edes vanhemman kanssa?

Kyllä mulla vähän hälytyskellot soisi! Meillä seitsemänvuotias pyöräilee itsekseen lähikauppaankin, vapaapäivinä leikkii ja pyörii ulkona yksin ja kavereiden kanssa aamusta iltaan, hyvä kun kotiin saa syömään.

Ei toisessa lapsessa välttämättä ole mitään vikaa, vaikkei ole yhtä reipas ja rohkea kuin sinun lapsesi.

Minulla on kolme tytärtä ja kaikki eivät vain tahdo pitää hiusjuttuja kun ne tuntuvat ikäviltä. Äidin täytyy hyväksyä tämä, vaikka kuinka olisi kiva niitä pinnejä laittaa. :)



Mutta tuo ulkoilujuttu on tosiaan hiukan ihmeellinen. Eiväthän lapset mielellään aina yksin ulkoile, mutta pitäisi keksiä konsti, jolla lapsi menisi ulos mielellään. Ehkä tilanne on kärjistynyt niin pahaksi, että lapsi on jo alkanut ajatella, että ulkoilu on inhottavaa kun siitä tulee aina tappelu?



Lisäksi on voinut syntyä tahtojen taistelu, meilläkin on sellainen tällä hetkellä 8-vuotiaan kanssa, joka ei suostu menemään ulos ulkohousut jalassa, vaan protestoi olemalla sisällä... Minä en ainakaan anna periksi ja päästä ulos, jos on märkää, sisähousuilla tai kouluhousuilla, kun sitten ne menevät huonoksi.

Laita lapsi nyt kesällä johonkin ulkoharrastukseen: temppukoulu, jalkapallo, uimakoulu! Niihin meillä ainakin menevät mielellään, ja siellä saa liikuntaa ja kavereita.



T: edellinen kirjoittaja

Lapsi on urheilukoulussa, mutta ei se ole riittävä määrä jos kerran viikossa liikkuu tunnin! Sielläkään ei kunnolla liiku, levähtää heti jos vähänkin hengästyy, kylkeen alkaa heti pistää, jalat väsyy yms. Hän ei siedä pienintäkään epämiellyttävää tunnetta vaan luovuttaa heti.

Minullakin on lievästi aistiyliherkkä tyttö (olen tehnyt tämän diagnoosin ihan itse). Hän on ollut vauvasta asti vaativa, mutta on herkkä ja älykäs lapsi. Häntä häiritsee suunnattomasti, jso vaikka vaatteet ovat huonosti, eikä hän pidä kovista äänistä ym.

Tässä lainaus perheklubin sivujen keskustelusta:

"Aistiyliherkkyys voi ilmetä mm. niin, että kaikki vaatteiden laput hankaavat, jotkut vaatteet ovat epämiellyttäviä päällä, sukat puristavat jne..eli useat vaatteet tuntuvat epämukavilta jos on aistiyliherkkyyttä.

Lisäksi voi olla herkkyyttä esim. hajuaistissa. Aistiyliherkkä lapsi voi tokaista - haisetpa pahalle..vaikka olisit juuri käynyt pesulla. Eri hajut aistii herkästi, pesuaineet,deodorantit ja ihmisen luonnolliset hajut :razz: .

Aistiyliherkkyyttä voi olla myös kuuloaistissa, jolloin jokainen narahdus esim. luokkahuoneessa häiritsee, tippuva vesi, tuuli ulkona ja yleensäkkin esim. melu koulun välitunnilla.

Aistiyliherkkyys voi pahimmillaan johtaa siihen että lapselle tulee käytöshäiriöitä. Jos lapsi ei pysty käsittelemään kaikkea sitä aistitulvaa mitä tulee, hän voi häiriökäyttäytyä :sad:

Jos lapsi ei pidä esim. sormiväreillä maalaamisesta, se pitäisi ymmärtää jos lapsella on aistiyliherkkyyden pulmia. Lapsi tuntee silloin sormivärit kertakaikkisen epämiellyttävinä.

Tässäpä vähän tällaisia arkisia asioita aistiyliherkkyydestä."

Kuulostaako tutulta?

Olemme usein ihmetelleet, kun muiden lapset kuulostaa niin helpoilta: ovat esim. ulkona päivät pitkät niin ettei meinaa sisälle saada, tytöillä pitkät hiukset ovat leteillä ilman ongelmia, vaatteissa näkee liian pitkiä/lyhyitä hihoja/lahkeita (ihan mahdoton ajatus meidän tytölle, oltava millilleen just), hihat/lahkeet laittamatta rukkasten/saappaiden päälle/alle (ranteet/nilkat paljaina) ym. Joillekin varmaaan ihan luonnollista mutta meillä noihin liittyvät hillittömät raivarit ovat kiristäneet hermoja jo 5 vuoden ajan!!

Lopeta stressaaminen tuosta liikunnasta. Kerran et ole saanut stressaamalla tilannetta paranemaan, kannattaa rauhoittua. Ei noi suju pakottamalla

pysty/kykene selittämään miksi on paha olo. Jos kysyt hänetä, miksi/ mitä varten on yleinen vastaus "en minä tiedä" sanavarasto ei riitä, se ei aina riitä aikuisellakaan. Hän oirehtii jostakin syystä.



Tutkimukset osoittavat selvästi esim. sen ettei esikoinen saa koskaan olla lapsi.Vaatimukset/rima on asettu liian ylös. Esikoisen on ylettävä siihen mihin hän ei vielä todellisuudessa ylety. Kun perheeseen tulee sisaruksia tulee hänestä vertailun kohde. Sinä olet jo iso. Vertailua tapahtuu myös ystävien lapsiin.



Kuvittele itsesi tilanteeseen jossa sinua moititaan, komennetaan, arvostellaan, vertaillaan aamusta iltaan. Miltä sinusta tuntuisi? Kestäisikö psyykesi sellaista riepottelua? Tuskin.



Lapsi on lojaali vanhempiaan kohtaan hän antaa anteeksi, mutta ei koskaan unohda. Hän alkaa oireilun jolla hän yrittää viestittää että jotakin on väärin. Se on lapsen avunhuuto. Hän takertuu, taantuu, itsenäistyminen takkuilee, väkivaltaisuus etc...



Usein ulkopuolinen apu on paras apu. Lapsi huomaa että hänet otetaan vakavasti häntä kuunnellaan ja kunnioitetaan. Minä olen tärkeä ihminen oivalletaan. Lapsi on keskustelussa mukana joka on lapsen tasoista ei aikuisten.



Älä pelkää hakea neuvoja tukea ja ideoita. Sinulla on ihana tytär joka haluaa kertoa jotain, vain sinulle.

Lapsi aistii huolesi ja ahdistuu.

Hei



Ottamatta muihin asioihin kantaa, niin minusta olet ottanut ihmepaineet tuosta ulkoilusta. JOtenkin oma tiukka asenteesi kuvastuu tuosta viestistäsi.



Ehkä olet liikaa pakottanut lasta ulkoilemaan, jolloin on tosiaankin siitä tullut lapselle ärsyttävä asia, ja nyt uhmaa siitä.



Siis et ainakaan pakolla voi saada lastasi ulkoilemaan tai ainakaan nauttimaan siitä. Luulen että teet hallaa ja saat lapsestasi urheilua ja ulkoilua inhoavan tuolla ulkoiluvaatimuksellasi.



Minusta sinun ei tule nyt olla huolissasi jostain ulkoilutuntinormeista, vaan miettiä millä tytön elämä ja perheenne ilmapiiri muuttuisi kivemmaksi. Yritä toimia niin, että tyttösi ei joudu tuntemaan sitä, että äiti on pettynyt kun häneen. Nythän tyttösi takuulla tietää olevansa "huono", kun ei tee niin kuin sinä haluat. Eli hänelle tulee huono olo siitä, että äiti toivoisi tyttärestään erilaisen.



Kokeile vaikka muutama viikko niin, että et kertaakaan yritä, et edes vihjaa, saada lastasi ulos. Keksikää kivaa tekemistä sisällä yhdessä. Sitten pikkuhiljaa alatte ulkoilla yhdessä, vaikka niin että tytär saa päättää mitä teette. Menettekö pyöräilemään, rannalle tms.



Lapsesi on päiväkodissa, joten sielläkin tulee ulkoiltua päivittäin vähintään tunti.



Jos oikeasti olet tuosta liikkumattomuudesta huolissasi, niin keksikää sitten sisäliikuntaleikkejä. Pomppimista, tanssimista, keinu sisälle jos tilaa tms. jumppamatto tms.



Anna tytöllesi lupa olla sellainen kuin on.

Avun hakemisen kynnys on todella korkea, juuri leimautumisen pelko - siis se että tyttö tuntee olevansa erilainen kuin muut, on estänyt meitä hakemasta aktiivisemmin apua. Täytyy ottaa asiat puheeksi kouluterveydenhoitajan tarkastuksessa. Tyttö on siis eskarissa ja siellä on mennyt tosi hyvin, opet sanoo tyttöä fiksuksi ja siellä on useita kavereita, tyttöjä ja poikia, yksi kuitenkin yli muiden. Siellä tyttö on kiltti muille ja hän onkin päiväkodin vanhimpana pienempien hoivaaja, pienimmät tykkäävät hänestä kovasti ja halailevat sekä pyytelevät kilpaa tyttöä leikkikaveriksi. Pukemisten kanssa ei eskarissa ole mitään ongelmia, ei ole siellä niin tarkka esim. hihoistaan ja lahkeistaan. Joskus tyttö on jotain vallatonta keksinyt, josta opet ovat meille vanhemmille huomauttaneet, mutta enimmäkseen on hyvin mennyt. Eli siis kapinointi on vain meitä vanhempia kohtaan, siksi epäilen ettei kyse ole mistään "sairaudesta" vaan jostain muusta. Tyttö on harvoin hyvällä tuulella kotona, valittaa jatkuvasti kaikista asioista ja saa negatiivisuudellaan koko muunkin perheen pahalle tuulelle ja ärsyyntymään. ap

Juu, ei minunkaan korvaan kuulosta miltään autismiin tai aspergeriin viittaavalta. Jos kerta sosiaalinenkanssakäyminen päiväkodissa on ihan normaalia, niin sairaus käsitteenä on poissuljettu. Sairaat lapset eivät käytöstään pysyt niin ratkaisevasti muuttamaan eri paikkojen välillä.

Kerroit tuosta kauppareissusta ja mielestäni se on tilanteena hyvinkin saattaanut laukaista jonkun pelon, mikä nyt vanhemmalla iällä näyttäytyy näin.

Ihan kuin puhuisit minun lapsestani. Inhoaa kun laitan hiuksia, ei halua peseytyä, ylihuolehtivainen, päiväkodissa kuin aurinko, kotona ongelmat näyttäytyy...

Kouluterveydenhuollossa puheeksi. Koulupsykologi voisi jututtaa, ei leimaudu millääntavoin.

t: viestin kirjoittaja (koiraa pissattaessa jäätiin ulos)

vieläkö olet ap linjoilla?

isästäni, jolla oli tapana hävitä. Olen muutenkin itse diagnosoinut itselleni jonkinlaisen add:n tai muun vastaavan. Asperger-piirteitä minulla oli lapsena paljon, kirjoittelin mm. monen sivun listoja eri aiheista ja piirtelin talojen pohjapiirustuksia ulkomuistista. Jos tästä mitään lohtua on, niin minustakin tuli kuitenkin melko normaali aikuinen ;-) Eli ei minusta enää päällepäin kukaan arvaisi millainen riesa lapsena olin.

on myös meidän samanikäisessä tytössä.



Esim. juuri tuo, ettei halua olla ulkona yksin, eikä tykkää kenestäkään kaverista niin, että haluaisi olla heidän kanssaan. Noita vaate- ja tukkajuttuja on jonkin verran, mutta ei noin häiritsevästi. Jotain muutakin tuli mieleen jo silloin aiemmasta kirjoituksestasi, en nyt muista mitä.



Asperger-piirteitähän ne kai ovat. Te, joilla on samanlainen lapsi ja olette saaneet diagnoosin, mitä hyötyä diagnoosista on teille ja lapselle ollut? Tukitoimia, terapiaa? Miten paljon häiritsevää käytöksen on oltava, että kannattaa lähteä sitä tutkimaan?

olen taas linjoilla.



ap

Olemme usein ihmetelleet, kun muiden lapset kuulostaa niin helpoilta: ovat esim. ulkona päivät pitkät niin ettei meinaa sisälle saada, tytöillä pitkät hiukset ovat leteillä ilman ongelmia, vaatteissa näkee liian pitkiä/lyhyitä hihoja/lahkeita (ihan mahdoton ajatus meidän tytölle, oltava millilleen just), hihat/lahkeet laittamatta rukkasten/saappaiden päälle/alle (ranteet/nilkat paljaina) ym. Joillekin varmaaan ihan luonnollista mutta meillä noihin liittyvät hillittömät raivarit ovat kiristäneet hermoja jo 5 vuoden ajan!!

saanut paljon huomiota, ei kestä muilta ohjeita, kokee ne määräyksinä.. kiellä häneltä ulkoilu, sano että sun on pakko olla sisällä, sä et saa tulla ulos

Enkä ymmärä miksi hänelle on tietokonepelit annettu, niihin on helppo uppoutua. Mutta ei niissä käden taito kehity puhumattakaan sosiaalisista taidoista. Valehtele, esitä että apua, nyt hajos tietska. Eikä oo rahaa uuteen, itke... mutta pidä huoli että korjaajaa ei saada kahteen viikkoon. Käy itse öisin netissä. Hän on siellä virtuaalisähellyksessä... ei elä tässä hetkessä. Ja tukka ihan lyhyeksi sitten, jos sitä ei kerran hoideta niin sitten se leikataan pois. Kumpi määrää sinä vai lapsi?

Emme anna lapsen useinkaan pelata tietsikalla/pleikkarilla, emme läheskään joka päivä ja kerrallaan maksimissaan tunnin ajan sekä pelit ovat hyvin rauhallisia, esim. Pikku Kakkosen sivut ja pleikkarilla laulaa karaokea. Mutta muuten tyttö ei keksi mitään tekemistä, vetelehtii ympäri taloa ja lähinnä vaan kiusaa ja ärsyttää pikkusiskoa. Kuvio menee niin, että isompi alkaa ärsyttää pienempää esim. lällättelemällä, pienempi rupeaa tiuskimaan sekä haukkuu tyhmäksi, isompi käy käsiksi, pienempi puolustautuu fyysisesti ja lopuksi isompi käy kunnolla käsiksi, pienempi huutaa kurkku suorana. Näitä monta kertaa päivässä. Kovakouraisuus tuntuu vain pahenevan koko ajan, nykyään bravuurina kurkusta kuristaminen, jonka jälkeen pikkusisko huutaa aivan kauhuissaan ja äidin sydän on aivan syrjällään :´(

tuntuko sinusta, että lapsi olisi terve?