Mikä vaivaa puolisoa, joka ei koskaan lähde mihinkään perheensä kanssa? :(

Tuttu tilanne. Minun miehelläni ei kyse ollut ilmeisesti muusta kuin laiskuudesta. Sain aina yksin mennä kaikkialle. Tänään sitten jätin kyseisen kotihiiren. Sattuu, koska suhde oli muuten hyvä, mutten enää kestänyt yksinäisyyttä ja neljän seinän sisällä istumista. Mies valitsi mieluummin sen kuin minut.

sosiaalisten tilanteiden piilevä ahdistus, jota ei osata purkaa ja hoitamattomana se näkyy sosiaalisten tilanteiden kartteluna.

Taustalla usein myös alemmuudentunnetta ja häpeää omasta itsestä, pelko siitä että puoliso häpeää itse jne.

Vakava masennus ja  itsetuhoisuus voivat olla tulevaisuudessa edessä. Etenkin mieihillä eristäytyminen on tosi paha signaali.

Miksi molempien vanhempien pitää olla samanlaisia? Eikö ole hyvä jos edes toinen vanhempi on aktiivinen ja sosiaalinen?

Itse olen lievästi paniikkihäiriöinen ja ahdistunut erakko mutta kotona kuitenkin olen aika "supermamma". Mies taas ihan mielellään sinkoilee paikasta toiseen ja käy vaikka missä lasten kanssa koska vaan.

Toki meillä reissataan, käydään ulkona syömässä ja kyläillään välillä koko perheen voimin eli olen mukana mutta se vaatii minulta "henkisesti paljon" mutta pakotan itseni aktiiviseksi ja sosiaaliseksi mutta on se joskus todella vaikeaa.

Haittaako ap asia sitä lasten kanssa olevaa? Onko lasten kanssa oleminen hänelle riesa vai mukava juttu? Meillä minä käyn lasten kanssa paljon milloin missäkin ja en aina viitsi edes kysyä mieheltä haluaako hän mukaan. Äsken olimme siskoni lapsen syntymäpäivillä nelisteen ja mies oli sillä aikaa fillaroimassa pitemmän lenkin. Mukaan saa tulla jos haluaa, mutta lähdemme mielellämme ilman miestä ja meillä on oikein mukavaa. Miehelläkin on ollut mukava pyörälenkki, joten miksi ihmeessä tällaisesta asiasta joku ottaa päänvaivaa itselleen?

 Mies käy joskus kolmen koululaisemme kanssa uimassa, joskus ottaa yhden mukaansa pyöräilemään, joskus kaksi, ihan miten nyt kenellekin sopii - ei mitään ongelmaa ainakaan meille. Joskus menemme koko perhe yhdessä. Olen mielelläni lasteni kanssa ja en tunne todellakaan olevani mikään lastenvahti, joka "joutuu" kuljettamaan lapsia, joka "joutuu" menemään heidän kanssaan eri paikkoihin ja joka "joutuu" olemaan lasten kanssa.

Huonokunto. Tavat. Tottumukset

Jos puolison kanssa aina tulee riitaa niin on perempi olla erillään sillä lapset ovat varmin parisuhteen koetinkivi.

Tanskalaisethan tätä ovat tutkineet lapsiperheissä on onni kaukana.

Tietääkö ap mitä siellä lähipiirissä olevan kotona tapahtuu? Oletko päässyt sinne kärpäsenä kattoon kun noin asiantuntijana täällä sen perheen asioita levittelet ja kovasti ihmettelet? Sinunlaisille on muuten nimityskin, tiedät sen varmasti itsekin? Keskitypä omaan napaasi hieman enemmän, voit löytää sieltä erilaisia kiinnostavia juttuja mitä tänne voisi kirjoittaa. Suosittelen.

Mä jätin sellasen miehen. Mies tuli ja meni miten halusi, olin todella yksin ja yksinäinen. Asuttiin vielä korvessa, jonne ainoastaan yksi ystävä tuli käymään pari kertaa kuukaudessa. Mies vietti illat ties missä. Teki kyllä kotitöitä ja seksiäkin olisi ollut, jos olisin halunnut.

Nyt asun lapsen isän lähellä, mutta kuitenkin lähellä kaikkea, että saan usein vieraita kylään.... Tapailen yhtä miestä ja oloni on kokonaisvaltaisesti hyvä. Miksi sitä olla kenenkään kanssa, jos on kuitenkin yksin kaikessa ja hyvin yksinäinen?

Ihmistä voi vaivata esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko tai hänellä voi olla Aspergerin syndrooma. Muutama muukin vaihtoehto tulee mieleen.



Eikö teille muille todellakaan tule mieleen muuta kuin että toinen on tahallan p-a tai vätys.

Teen työmatkoineen 10 tunnin päiviä, viikonloppuisin ja usein iltaisin kuljettelen lapsia harkoista toisiin. En siten ole aktiivinen osapuoli, ainoastaan kuski.



En yksinkertaisesti tämän rumban päälle jaksa lähteä koko perheenä uimaan, retkelle tai edes mökille. Jos mies (joka ei viikolla eväänsä heilauta) haluaa mökkiviikonlopun, niin hän ottaa sen sitten vastuineen ja velvollisuuksineen kaikkineen.

Ihmistä voi vaivata esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko tai hänellä voi olla Aspergerin syndrooma. Muutama muukin vaihtoehto tulee mieleen. Eikö teille muille todellakaan tule mieleen muuta kuin että toinen on tahallan p-a tai vätys.

ekana kuiten itsekkyys, laiskuus tms

Ihmistä voi vaivata esimerkiksi sosiaalisten tilanteiden pelko tai hänellä voi olla Aspergerin syndrooma. Muutama muukin vaihtoehto tulee mieleen.

Eikö teille muille todellakaan tule mieleen muuta kuin että toinen on tahallan p-a tai vätys.

mutta jotkut vaan oikeasti ovat niin itsekkäitä ( jota he eivät tosin itse näe ), että he mieluummin tekevät "omia hommiaan" mieluummin kuin viettävät aikaa perheen kanssa. Tai ehkä arvomaailma vain on erilainen... niin tai näin, surullista se on jos toinen osapuoli joutuu tästä kärsimään.

Mistä löydätte noita lurjuksia.



Minä olisin parempi.



T.11cm mies

kun naapurissa mies on käytännössä yksinhuoltaja. Vaimo osallistuu ruuanlaittoon ja siivoukseen muttei muuhun. Ei edes kerran vuodessa lähde lasten kanssa pihalle. Jotenkin outoa, vaikka todellisuudessahan asia ei minulle kuulu enkä ole varma, kärsiikö kukaan. Vaikea uskoa kuitenkin etteivät edes lapset ilahtuisi jos äiti joskus tekisi heidän kanssaan jotain yhdessä.

Kehtaa vielä hehkuttaa Facebookissa viikonloppu toisensa jälkeen, miten ihanaa on relata ja rentoutua YKSIN ja tehdä mitä huvittaa.



Samaan aikaa perheen isä paimentaa kolmea pientä YKSIN mökillä. Jokin tässä yhtälössä haisee ja pahasti.

Meillä mies on myös viikonloppuisin töissä ja nyt vielä päälle oman kodin remontti, joten kyllä lasten vieminen puistoon yms. on minun heiniäni.



Ja meillä mies ei viihdy puistossa tms. ja minä taas käyn mielelläni tuollaisissa paikoissa. Jos mies vie lapset johonkin, niin se on sitten rautakauppa tai isänsä mökki:)



Ulkopuolisesta voi näyttää, että meillä mies ei käy missään lasten kanssa, mutta ei se ihan niinkään ole. Tosin arkisin emme vie lapsia juuri minnekään, ollaan lähinnä kotona ja ehkä lähikaupassa käydään.

Mistä löydätte noita lurjuksia.

Minä olisin parempi.

T.11cm mies

Minä olen se aktiivinen "kärsijä" joka viettää perhe-elämää lasten kanssa.



Mieheni on uupunut ja liikarasittunut, lähellä burn-outia.

että syynä on pohjaton itsekkyys.



Mies ei tee mitään, mitä ei itse halua, mistä ei ole juuri hänelle iloa tai hyötyä tai mistä hän ei itse nauti.



Miehellä ei todellakaan ole mitään sosiaalisia pelkoja tms. hän vain mieluummin viettää vapaa-aikaa kavereiden kanssa tai puuhaillen omiaan. Meidän kanssamme hän ei ole nykyään enää juuri lainkaan, ja ne pari minuuttia mitä päivittäin olemme yhdessä, ovat hänen osaltaan todella vaivautuneita tai ärtyneitä. Välillä tuntuu, että hän katsoo meitä ja ihmettelee että "ketä vittuja nuo on ja miksi ne on täällä häiritsemässä mua".



Olimme pitkästä aikaa koko perheenä juhlissa (häät) pari viikkoa sitten. Mies päätti vetää hirveät kännit ja istua juhlapaikan pihassa kavereidensa kanssa koko sen 8 tuntia mitä olimme juhlissa. Minä hoidin lapset sisällä ja seurustelin ja juhlin häitä, mies istui pihalla ja veti viinaa ja tupakkaa.



En tajua miksi en saa aikaiseksi erota, pelottaa että lapset pitäisi antaa tuolle yksinään ilman valvontaa ja että mies hommaisi jonkun sadistiäitipuolen...

aikaa varsin korkealle. Ei siis kuulu tässä ketjuihin kuvattuihin tyyppeihin, vaikkei täydellien olekaan.

Kirjoitit hyvinkin tuttua tekstiä, meillä vaan se ero tuli jo. Eikä tosiaankaan mitään pelkoa että lapset pitäisi antaa hänen vastuulleen, onhan sillä nyt parempaakin tekemistä. Käy kyllä lapsia moikkaamassa mutta ei yksin ota vastuuta. Ja kun on sellanen mikä on niin en kyllä pakotakaan, ei ois kivaa kellään kun ei sitä vastuuta ota silloinkaan. Ja pärjään hyvin näinkin, onhan se pahan mielen aiheuttaja poissa, elämä siis helpottonut entisestä vaikken "vapaaviikonloppuja" vietäkään, enhän koskaan ole viettänyt.