Eih, raskaana eikä abortti enää mahdollinen... Kokemuksia adoptiosta?

Kyllä tällä palstalla ratkottaisiin ongelmat.

Itselläni kehitysvammainen lapsi ja dysfasia (ADHD?). Mulla ikää 44v. ja kyllä pitäisin lapsen.

Kolmaskin olisi varmasti erityislapsi.

Raskainta olisi avustaminen koulunkäynnissä.

Mikäli tämä kehitysvammainen olisi vaikeasti vammainen, niin en pitäisi lasta. Onneksi vamma ei ole vaikea.

En ole työelämässä ja en ehkä koskaan menekkään töihin. Näin jaksan paremmin.

nimettömänä. Samat ihmiset tännekin kirjoittaa.

ap nimimerkillä kirjottellaan tänne millon mitäkin

välillä sil 5 lasta ollu ja vanhin ylioppilas:D älkää kaikkea uskoko!!mut on kyl reppana tyyppi jos tolleen pitää pelleillä..

millanen ihminen olet!? oli lapsi sitten vahinko tai ei,niin miettisit nyt vielä toisen jos kolmannenkin kerran?? todella ärsyttävää täällä marista ja sentään sinulla 4 lasta jo on ni miksi et pidä sitäkin..

millanen ihminen olet!? oli lapsi sitten vahinko tai ei,niin miettisit nyt vielä toisen jos kolmannenkin kerran?? todella ärsyttävää täällä marista ja sentään sinulla 4 lasta jo on ni miksi et pidä sitäkin..

Et tietenkään kun ap ei suostu täällä kertomaan syitä adoptiolle ja sekös teitä ketuttaa kun ette voi haukkua ja kertoa, että kyllä tuosta selviää niin ja näin. Ja kyllä minunkin se ja se pärjäs, vaikka oli rankkaa jne. Miksi se on niin vaikea suvaita, että joku joskus oikeasti ajattelee enemmän jonkun muun kun itsensä parasta ensin?

että ap:lla on jo nyt rajallisesti aikaa (omasta mielestään liian vähän) olla nykyisten lasten kanssa niin mitä luulet sen vauvan tilanteelle tekevän? Ei se ainakaan lisää sitä aikaa niiden isompien lasten kanssa, päinvastoin, vähentää entisestään tämä pitäis olla ihan itsestäänselvyys...

sain ap:n viesteistä sellaisen käsityksen, että hän on itse sitä mieltä ettei nyt juuri (ja pitkään aikaan) voi olla kyllin hyvä äiti vauvalle. Tästä päättelin (ja muista hänen sanomisistaan) ettei olisi voimia olla sitä myöskään uhmaikäiselle 2-vuotiaallekaan. En siis arvostele häntä ihmisenä, enkä edes äitinä. Ihmettelen kyllä suuresti miten on ok antaa vauva pois mutta pitää muut lapset.

Kaikilla on aikaa rajallisesti. Vauva vie aina aikaa isommilta sisaruksilta. Mutta harva harkitsee adoptiota. Luulisi että muutkin lapset kärsivät tilanteesta jos noin paha. Siksi minusta outoa että VAIN vauva on liikaa. Kyllä normaalissa perheessä 2, 4, ja jopa 6-vuotiaat tarvitsevat myös paljon aikaa. Tarkoitin, että mikäli tuollainen tilanne, varmasti tarvitaan myös muita tukitoimia. Ei ole oikein jättää sitä 2v:kään syrjään. Ainakin mun tuntemat 2v on tarvinneet jopa enemmän aikaa kuin ihan perusvauvat.

Jos on oikea tapaus kyseessä, luulisi, että muutkin lapset tarvitsevat enemmän tukea kuin vain "lastenhoitajan". Siis että millä perusteella vauva tarvii, 2v ei. Ei sellaista tilannetta voi olla. Eri asia jos sanoisi, että itse jaksaa hoitaa yhden, mutta ei kahta lasta. Mutta näin ei ole. On ennestään 4 lasta eikä jaksa heitäkään tarpeeksi. Jos niin on, EI ole epäitsekästä pitää näitä muitakaan pieniä.

tai ettei jaksa lapsiaan. Toisaalta mistäs sinä tiedät, vaikka just tuo 2v ois vaikka sairas ja esim. tuon takia ap ei voi olla muiden lasten kanssa niin paljon kun haluaisi.

Omasta kokemuksesta tiedän, että jos on vaikka vaan yksi lapsista sairas niin se on automaattisesti pois muilta. Meillä oli kaksi vakavasti sairasta samaan aikaan ja podin todella huonoa omaa tuntoa kun kolme muuta jäivät todella vähälle huomiolle, vaikka siinä tilanteessa hekin olisivat tarvinneet eniten vanhempia ja tukea ym. Jos minä olisin tuossa tilanteessa vielä pamahtanut paksuksi (mahdotonta kun kohtu poistettu), niin kyllä me olisimme päätyneet aborttiin tai jos abortti ei olisi enää ollut mahdollista niin adoptioon.

Et tietenkään kun ap ei suostu täällä kertomaan syitä adoptiolle ja sekös teitä ketuttaa kun ette voi haukkua ja kertoa, että kyllä tuosta selviää niin ja näin. Ja kyllä minunkin se ja se pärjäs, vaikka oli rankkaa jne. Miksi se on niin vaikea suvaita, että joku joskus oikeasti ajattelee enemmän jonkun muun kun itsensä parasta ensin?

että ap:lla on jo nyt rajallisesti aikaa (omasta mielestään liian vähän) olla nykyisten lasten kanssa niin mitä luulet sen vauvan tilanteelle tekevän? Ei se ainakaan lisää sitä aikaa niiden isompien lasten kanssa, päinvastoin, vähentää entisestään tämä pitäis olla ihan itsestäänselvyys...

sain ap:n viesteistä sellaisen käsityksen, että hän on itse sitä mieltä ettei nyt juuri (ja pitkään aikaan) voi olla kyllin hyvä äiti vauvalle. Tästä päättelin (ja muista hänen sanomisistaan) ettei olisi voimia olla sitä myöskään uhmaikäiselle 2-vuotiaallekaan. En siis arvostele häntä ihmisenä, enkä edes äitinä. Ihmettelen kyllä suuresti miten on ok antaa vauva pois mutta pitää muut lapset.

Kaikilla on aikaa rajallisesti. Vauva vie aina aikaa isommilta sisaruksilta. Mutta harva harkitsee adoptiota. Luulisi että muutkin lapset kärsivät tilanteesta jos noin paha. Siksi minusta outoa että VAIN vauva on liikaa. Kyllä normaalissa perheessä 2, 4, ja jopa 6-vuotiaat tarvitsevat myös paljon aikaa. Tarkoitin, että mikäli tuollainen tilanne, varmasti tarvitaan myös muita tukitoimia. Ei ole oikein jättää sitä 2v:kään syrjään. Ainakin mun tuntemat 2v on tarvinneet jopa enemmän aikaa kuin ihan perusvauvat.

Jos on oikea tapaus kyseessä, luulisi, että muutkin lapset tarvitsevat enemmän tukea kuin vain "lastenhoitajan". Siis että millä perusteella vauva tarvii, 2v ei. Ei sellaista tilannetta voi olla. Eri asia jos sanoisi, että itse jaksaa hoitaa yhden, mutta ei kahta lasta. Mutta näin ei ole. On ennestään 4 lasta eikä jaksa heitäkään tarpeeksi. Jos niin on, EI ole epäitsekästä pitää näitä muitakaan pieniä.

Jonkin verran olen käynyt muilla keskustelupalstoilla lukemassa adoptiosta, eräällä palstalla oli joku kysellyt kokemuksia adoptiosta ja samalla tavoin siellä kun täälläkin monet olivat tuominneet, että edes harkitsee vauvan antamista adoptioon.

Taidan/taidamme jäädä odottamaan, että pääsemme keskustelemaan tästä ulkopuolisen kanssa kasvotusten. Näiltä palstoilta näyttää olevan vaikea saada vastauksia kysymykseen, aiheen vierestä kylläkin.

ap

Tuo sijoitus olisi tietysti yksi mahdollisuus, minulla vaan on siitä sellainen kuva (seurannut läheltä kolmea sijoitustapausta), että lapsia heitellään paikasta toiseen. Näin ei varmasti aina ole, mutta olen nähnyt vain tämän puolen.

Lisäksi kun ei ole tietoa, että voiko vauva ikinä palata meille tai jos voi niin miten pitkän ajan päästä.

Minä olen ollut siinä käsityksessä, että suomessakin olisi nykyään mahdollista tehdä avoin adoptio, olenkohan väärässä?

Numero 90, vastaus on ei kaikkiin kysymyksiisi, mutta kuten olen todennut, tämä ei ole niin yksinkertaista kun näytät kuvittelevan.

ap

masennuksesi on poissa.

Sieltä saattaisi löytyä enemmän tietoa ja kokemusta kuin täältä.

että ap:lla on jo nyt rajallisesti aikaa (omasta mielestään liian vähän) olla nykyisten lasten kanssa niin mitä luulet sen vauvan tilanteelle tekevän? Ei se ainakaan lisää sitä aikaa niiden isompien lasten kanssa, päinvastoin, vähentää entisestään tämä pitäis olla ihan itsestäänselvyys...

sain ap:n viesteistä sellaisen käsityksen, että hän on itse sitä mieltä ettei nyt juuri (ja pitkään aikaan) voi olla kyllin hyvä äiti vauvalle. Tästä päättelin (ja muista hänen sanomisistaan) ettei olisi voimia olla sitä myöskään uhmaikäiselle 2-vuotiaallekaan. En siis arvostele häntä ihmisenä, enkä edes äitinä. Ihmettelen kyllä suuresti miten on ok antaa vauva pois mutta pitää muut lapset.

Kaikilla on aikaa rajallisesti. Vauva vie aina aikaa isommilta sisaruksilta. Mutta harva harkitsee adoptiota. Luulisi että muutkin lapset kärsivät tilanteesta jos noin paha. Siksi minusta outoa että VAIN vauva on liikaa. Kyllä normaalissa perheessä 2, 4, ja jopa 6-vuotiaat tarvitsevat myös paljon aikaa. Tarkoitin, että mikäli tuollainen tilanne, varmasti tarvitaan myös muita tukitoimia. Ei ole oikein jättää sitä 2v:kään syrjään. Ainakin mun tuntemat 2v on tarvinneet jopa enemmän aikaa kuin ihan perusvauvat.

usein kohtaavan ulkopuolisten ihmettelyä ja halveksuntaakin. Adoptioon lapsensa antavat kärsivätkin usein syyllisyydestä ja häpeästä. Heidän minäkuvansa on usein negatiivinen ja oman eheän identiteetin rakentaminen vaatii voimia. Vain pieni osa äideistä pystyy liittämään adoption minäkuvaansa vaivattomasti. useat sairastuvat masennukseen (tai ovat masentuneita jo ennalta, sillä lapsi annetaan adoptioon yleensä hyvin vaikeissa elämäntilanteissa, jolloin äidillä on usein valmiiksi jo monia psyykkis-sosiaalisia ongelmia). Lapsi ja adoptio pysyvät äidin mielessä usein vuosikymmeniä, tai sitten vaihtoehtoisesti äiti yrittää suojata haurasta psyykettään kieltämällä koko asian. Näin ainakin useissa haastattelututkimuksissa on todettu.

Et tietenkään kun ap ei suostu täällä kertomaan syitä adoptiolle ja sekös teitä ketuttaa kun ette voi haukkua ja kertoa, että kyllä tuosta selviää niin ja näin. Ja kyllä minunkin se ja se pärjäs, vaikka oli rankkaa jne. Miksi se on niin vaikea suvaita, että joku joskus oikeasti ajattelee enemmän jonkun muun kun itsensä parasta ensin?

että ap:lla on jo nyt rajallisesti aikaa (omasta mielestään liian vähän) olla nykyisten lasten kanssa niin mitä luulet sen vauvan tilanteelle tekevän? Ei se ainakaan lisää sitä aikaa niiden isompien lasten kanssa, päinvastoin, vähentää entisestään tämä pitäis olla ihan itsestäänselvyys...

sain ap:n viesteistä sellaisen käsityksen, että hän on itse sitä mieltä ettei nyt juuri (ja pitkään aikaan) voi olla kyllin hyvä äiti vauvalle. Tästä päättelin (ja muista hänen sanomisistaan) ettei olisi voimia olla sitä myöskään uhmaikäiselle 2-vuotiaallekaan. En siis arvostele häntä ihmisenä, enkä edes äitinä. Ihmettelen kyllä suuresti miten on ok antaa vauva pois mutta pitää muut lapset.

Kaikilla on aikaa rajallisesti. Vauva vie aina aikaa isommilta sisaruksilta. Mutta harva harkitsee adoptiota. Luulisi että muutkin lapset kärsivät tilanteesta jos noin paha. Siksi minusta outoa että VAIN vauva on liikaa. Kyllä normaalissa perheessä 2, 4, ja jopa 6-vuotiaat tarvitsevat myös paljon aikaa. Tarkoitin, että mikäli tuollainen tilanne, varmasti tarvitaan myös muita tukitoimia. Ei ole oikein jättää sitä 2v:kään syrjään. Ainakin mun tuntemat 2v on tarvinneet jopa enemmän aikaa kuin ihan perusvauvat.

Siinä kerrotaan, että perheellä on jo kaikki mahdolliset (kunnalliset?) tukitoimet, ja silti ollaan jaksamisen äärirajoilla. Etteivät he millään jaksa hoitaa vielä uutta vauvaa. ja että tukitoimia ei enää saa yhtään enempää kuin mitä nyt on käytössä.



Jos ap ja suomi24. kirjoittaja ovat sama henkilö, niin adoptiopäätös on nyt tehty. Surullista, mutta niin taitaa olla perheen kokonaistilannekin.

ap:n tilanteeseen eikä ruotia sitä. Jos sinulla ei ollut ap:n pyytämiä kokemuksia, voit poistua. Kokemusten jakamisesta oli kysymys, eikä teidän uteliaiden spekulaatioista ap:n tilanteesta. [i Totta kai elämä on aina parempi kuin kuolema, tuskin kukaan toivoisi ettei olisi syntynytkään, ja jos näin on, niin hommahan on helposti hoidettavissa. Ap:n tilanne on kuitenkin aika kinkkinen, ja siihen on vaikea ottaa kantaa, varsinkin kun emme tiedä minkä sortin ongelmista on ap:n perheessä kyse. Itse olen lähinnä saanut ap:n teksteistä sen käsityksen, että lapsi syntyy "vain " todella huonoon aikaa, ja se on sekä perheen että lapsen kannalta aika hutera peruste adoptioon antamiseen... mitä jos vaikka kahden vuoden päästä tilanne on ap:n perheessä täysin toinen? Miltä silloin tuntuu se, että oma lapsi on iäksi pois annettu? Siitähän tässä on kysymys.

Kyllä kertonutkin tässä ketjussa kokemuksia, sillä tunnen muutaman adoptoidun ihmisen, mutta tiedätkö sinä ääliö, että kun tulee keskustelupalstalle, niin usein syntyy keskustelua?

Ja siinä on sinun tai kenenkään muun turha länkyttää mistä saa keskustella ja miten ja mitä saa spekuloida.

Mene sinä vaikka vetäsemään se rämemajavas mukavaksi Davy Crocett hatuksi hautomaan sitä vanteen kiristämää otsaasi.

vauva on heidän neljäs joka annetaan adoptioon. Lisäksi muistelen, että täällä tais olla joskus aiemmin samantapainen ketju adoptiosta, en tiedä oliko sama ap kun tuolla suomi24:llä, muistelen, että hän ois valottanut täällä tilannettaan enemmän. En nyt jaksa etsiä keskustelua, mutta tällainen muistikuva minulla on. Vai olikohan niin, että se adoptiokeskustelu jonka täällä muistan olleen oli se, jossa äiti kuolemansairas ja adoptio ainoa vaihtoehto.

Jos ap ja suomi24. kirjoittaja ovat sama henkilö, niin adoptiopäätös on nyt tehty. Surullista, mutta niin taitaa olla perheen kokonaistilannekin.

ap nimimerkillä kirjottellaan tänne millon mitäkin

välillä sil 5 lasta ollu ja vanhin ylioppilas:D älkää kaikkea uskoko!!mut on kyl reppana tyyppi jos tolleen pitää pelleillä..

toivon kovasti voimia sinulle ja perheellesi, ja pyydän anteeksi sitä, että en tässä ketjussa ole sinua ja teitä pystynyt tukemaan, kuten olisi ollut syytä. En siis ole haukkunutkaan sinua ja äitiyttäsi, mutta ehkä kertonut asioista, (adoptiolapsen kannalta), jotka eivät tänne olisi kuuluneet.



Mielestäni teet hienon teon, jos luovut vauvasta, jos et koe voivasi olla hänelle tarpeeksi hyvä äiti.

Minut on adoptoitu ihan pienenä nykyiseen perheeseeni. Minua ei ole adoptoitu ulkomailta vaan olen ihan suomalainen.

Minä en ole koskaan kokenut sitä mitenkään pahana asiana. Olen ihan pienestä asti tiennyt etteivät vanhempani ole biologisia vanhempiani ja se on varmasti auttanut asiaa.

Biologisista vanhemmistani en tiedä mitään, en elämäntilannetta, ikää yms. Enkä koskaan ole tuntenut tarvetta ottaa selvää asiasta vaikka ikääkin minulla 26v ja odotan omaa ensimmäistä lastani.

Olen käynyt elämässäni paljon asioita läpi ja ollut jossain vaiheessa hyvinkin masentunut. En kuitenkaan koe että adoptio olisi tähän asiaan vaikuttanut. Enemmänkin muut elämän varrella sattuneet tapahtumat, kuten muutot maasta toiseen vanhempien työn takia joka synnytti ulkopuolisuutta.

Itse olen aina ajatellut että biologiset vanhempani eivät syystä tai toisesta kokeeneet että lapsi sopisi heidän elämän tilanteeseensa, mutta halusivat antaa minulle kuitenkin elämän.

Sitä olen aina pitänyt kunnioitettavana tekona. Adoptio vanhempani olivat pitkään halunneet lasta, mutta eivät voineet biologisia lapsia saada. He saivat minut monen vuoden odotuksen jälkeen ja sain ihanat ja rakastavat vanhemmat joita en vaihtaisi. Mielummin olen adoptiovanhempieni vuosia odottama ja haluama lapsi kuin biologisille vanhemmilleni "taakka".

Todennäköisesti biologiset vanhempani olisivat minua rakastaneet jos olisivat minut pitäneet ja oisin voinut niinkin saada hyvän elämän. Mutta olisiko heidän rakkautensa syttynyt heti vai vasta ajan kanssa... siitäkin voi lapselle jäädä traumoja ja kokea itsensä hylätyksi ja ei halutuksi.



Adoptio ei mielestäni todellakaan ole pelkästään mikään mörkö. Tottakai jotkut ihmiset kokevat sen hyvin raskaasti että heidät on adoptoitu, sen ettei heitä haluttu vaan annettiin pois. Itselläni on monta ystävää jotka on adoptoitu suomesta tai ulkomailta ja itse olen sen kokemuksen perusteella sitä mieltä että useimmiten suuremmat traumat on ulkomailla adotuiduilla jotka kokevat erilaisuuden tunnetta jopa perheessä ja syrjintää, rasismia yhteiskunnan puolelta. Ystävilläni jotka on adoptoitu suomessa ei ole ollut tälläisiä ongelmia. Jokainen varmasti tuntenut hylkäämisen tunnetta yms. adoptiostaan teini-iän myrskyissä, mutta ei enään sen jälkeen. harvat heistä ovat edes halunneet tietää mitään biologisista vanhemmistaan vaan pitäneet oikeina todellisina vanhempinaan adoptiovanhempia.

ap nimimerkillä kirjottellaan tänne millon mitäkin

voi olla enemmän tai vähemmän lapsia jne.

ap nimimerkillä kirjottellaan tänne millon mitäkin

välillä sil 5 lasta ollu ja vanhin ylioppilas:D älkää kaikkea uskoko!!mut on kyl reppana tyyppi jos tolleen pitää pelleillä..

ei todellakaan tarkoita, etteikö pitäisi adoptiovanhempia "oikeina" vanhempinaan!