Eih, raskaana eikä abortti enää mahdollinen... Kokemuksia adoptiosta?

aina vaahdotaan että älkää tehkö aborttia, antakaa lapsi adoptioon, se on paljon parempi vaihtoehto ja ei se lapsi siitä kärsi vaan on ikuisesti kiitollinen elämästään- no, ilmeisesti olisi kuitenkin aina parempi tehdä abortti, koska adoptoitu lapsi saa järjestään kovia traumoja, on perinnöllisiä salakavalia sairauksia, adoptoija ja hänen mahd. lapsensa kärsivät suunnattomasti, adoptoidun elämä on ihan pilalla kun hänet on hyljätty..tiedänpähän mitä teen jos vahingossa pamahdan paksuksi!

Totta kai elämä on aina parempi kuin kuolema, tuskin kukaan toivoisi ettei olisi syntynytkään, ja jos näin on, niin hommahan on helposti hoidettavissa.

Ap:n tilanne on kuitenkin aika kinkkinen, ja siihen on vaikea ottaa kantaa, varsinkin kun emme tiedä minkä sortin ongelmista on ap:n perheessä kyse.

Itse olen lähinnä saanut ap:n teksteistä sen käsityksen, että lapsi syntyy "vain " todella huonoon aikaa, ja se on sekä perheen että lapsen kannalta aika hutera peruste adoptioon antamiseen... mitä jos vaikka kahden vuoden päästä tilanne on ap:n perheessä täysin toinen? Miltä silloin tuntuu se, että oma lapsi on iäksi pois annettu?

Siitähän tässä on kysymys.

miehineen ei vaikuta äidiltä, josta lapsi pitäisi henkeen ja vereen eristää, päinvastoin.

Sijaiskoti ei eroaisi mitenkään muuten kuin siinä, että ap ja lapsen suku olisivat osa lapsen elämää. Mitähän pahaa siinä olisi kenenkään kannalta?

Ja sanoinkin sen jo aiemmin. Ei vastasyntyneet kyllä juurikaan joudu laitoksiin, vaan pääsevät sijaiskoteihin, ja tuon tilanteenne ollessa selvillä saisitte kuitenkin pidettyä kontaktin lapseen. Lapsi kun tulee kuitenkin sen kontaktin joskus haluamaan, ja luulisi sen olevan aika paljon ahdistavampaa kun joskus teini kolkutta oveen ja kysyy miksi.

ap:n tilanteeseen eikä ruotia sitä. Jos sinulla ei ollut ap:n pyytämiä kokemuksia, voit poistua. Kokemusten jakamisesta oli kysymys, eikä teidän uteliaiden spekulaatioista ap:n tilanteesta.



[i Totta kai elämä on aina parempi kuin kuolema, tuskin kukaan toivoisi ettei olisi syntynytkään, ja jos näin on, niin hommahan on helposti hoidettavissa. Ap:n tilanne on kuitenkin aika kinkkinen, ja siihen on vaikea ottaa kantaa, varsinkin kun emme tiedä minkä sortin ongelmista on ap:n perheessä kyse. Itse olen lähinnä saanut ap:n teksteistä sen käsityksen, että lapsi syntyy "vain " todella huonoon aikaa, ja se on sekä perheen että lapsen kannalta aika hutera peruste adoptioon antamiseen... mitä jos vaikka kahden vuoden päästä tilanne on ap:n perheessä täysin toinen? Miltä silloin tuntuu se, että oma lapsi on iäksi pois annettu? Siitähän tässä on kysymys.

[/quote]

että miten esim se 2v kestää sen ettei äitiä "ole" mutta vauvaa ei halua antaa toisen hoidettavaksi? Siis asuisi kuitenkin samassa talossa kait? Eli miksi, jos kerran voimat ei riitä edes nykyisiin lapsiin, tuon 2-vuotiaan on parempi jäädä ap:lle kuin "päästä" uuteen, rakastavaan perheeseen? Kuulostaa kyllä provolta, juurikin näistä syistä.

asia ei kuitenkaan kuulu sinulle millään tavalla. Ap kyseli kokemuksia adoption kokeneilta.

vauva on tulossa huonoon aikaan, mutta muita syitä en halua täällä kertoa. Meidän vaikea elämäntilanteemme saattaa jatkua vielä vuosia tästä eteenpäin.

Enkä kaivannut kannanottoa syihin miksi harkitsemme adoptiota, enhän niitä edes ole kertonut vaan kaipasin muiden kokemuksia, mutta lienee viisainta kysyä niitä jostain muualta.

Mieheni meni vasektomiaan juuri siksi, ettei meille enää haluta enempää lapsia, sitä ei tehty kevein perustein, koska se on yleensä lopullinen.

Jos jollain on jotain kokemuksia adoptiosta ja haluaisi kertoa niin niitä luen mielelläni kun tänne jonain päivänä ehdin, mutta en kaipaa enempää syytöksiä miksi en ole lastemme kanssa enemmän ym. Nämä kommentit voisitte jättää kirjoittamatta.

ap

aina vaahdotaan että älkää tehkö aborttia, antakaa lapsi adoptioon, se on paljon parempi vaihtoehto ja ei se lapsi siitä kärsi vaan on ikuisesti kiitollinen elämästään- no, ilmeisesti olisi kuitenkin aina parempi tehdä abortti, koska adoptoitu lapsi saa järjestään kovia traumoja, on perinnöllisiä salakavalia sairauksia, adoptoija ja hänen mahd. lapsensa kärsivät suunnattomasti, adoptoidun elämä on ihan pilalla kun hänet on hyljätty..tiedänpähän mitä teen jos vahingossa pamahdan paksuksi!

Totta kai elämä on aina parempi kuin kuolema, tuskin kukaan toivoisi ettei olisi syntynytkään, ja jos näin on, niin hommahan on helposti hoidettavissa.

Ap:n tilanne on kuitenkin aika kinkkinen, ja siihen on vaikea ottaa kantaa, varsinkin kun emme tiedä minkä sortin ongelmista on ap:n perheessä kyse.

Itse olen lähinnä saanut ap:n teksteistä sen käsityksen, että lapsi syntyy "vain " todella huonoon aikaa, ja se on sekä perheen että lapsen kannalta aika hutera peruste adoptioon antamiseen... mitä jos vaikka kahden vuoden päästä tilanne on ap:n perheessä täysin toinen? Miltä silloin tuntuu se, että oma lapsi on iäksi pois annettu?

Siitähän tässä on kysymys.

Sijaiskoti ei eroaisi mitenkään muuten kuin siinä, että ap ja lapsen suku olisivat osa lapsen elämää. Mitähän pahaa siinä olisi kenenkään kannalta?

Lapsella on useampi koti, joista kumpikaan ei ole "oikea". Kyllä minusta on parempi lähteä puhtaalta pöydältä, päästää lapsi kokonaan adoptioperheeseen kuin pitää huonossa kodissa sikäli, että tarvitaan myös sijaisperhe. Lapsi tuskin tuntee olevansa kovinkaan toivottu ja rakastettu, mikäli hän tarvitsee varakodin.

Mä en voi mitenkään käsittää miksi jotkut niin kovasti koittavat löytää syitä, miksi lapsi olisi hyvä pitää itse. Hyvänen aika jos lapsen äiti tuntee, että voisi antaa lapsen pois, olisiko se ihan riittävä peruste sille, että lapselle voitaisiin tarjota koti ihan reilusti muualta. Ei tarvitsisi hampaat irvessä kenenkään yrittää mitään, eikä lapsen kärsiä millään tavalla.

Ap tietänee itsekin, että päätös ja toimintatapa olisi erityisesti hänelle raskas, mutta jos hän on tähän valmis mieluummin kuin pitämään lapsen itse, pitäisi olla itsestäänselvää, että häntä olisi vain tuettava adoptiossa.

Aika moni lapsi täällä rakkaassa kotomaassamme voisi paaaaljon paremmin, jos vanhemmat olisivat antaneet lapsen adoptioon eivätkä edes yrittäneet pitää lasta itsellään.

sinne adoptioneuvontaan ja sitä kautta sopivassa suhteessa elämänuskoa ja mielenrauhaa.



Minä siis tuosta sijaiskodista puhuin ja se ei ollut mitenkään tarkoitettu moitteeksi tms. vaan oikeaksi vaihtoehdoksi. Samoja vanhempiehdokkaita siellä sijaisvanhemmuusjonossa on kuin adoptiojonossa, joten siinä suhteessa kodeissa ei ole mitään eroa. Nykyään on monet adoptiomaat tukossa, joten ihmiset vaihtavat sijaisvanhemmuuteen.

on kyllä ihan pysyviä. Vauvat eivät joudu laitoksiin.



Ja ne sijaisvanhemmat tulevat valtaosin adoptiojonoista. Eli vanhemmissa ei ole mitään eroa.



Ainoa ero on se, että lapsella säilyy avoin kosketus biovanhempiin ja -sukuun. Se ei tarkoita, että häntä heiteltäisiin eestaas.

sen hylkäämisen trauman. Se on ihan oikeasti trauma ja sitä ei nyt moni täällä tajua.

miltä heistä tuntuu että annat heidän pikkusisaruksen pois? Koska tuntuu että ajattelet ettei asia kuulu heille vähääkään. Ja juu, ap:n asiat eivät KUULU meille, totta, saa kai silti ihmetellä.

Ja olin tosissani, en vittuillut, jos tilanne todella on noin paha, eikö etenkin kaksi nuorinta jo olevaa lasta olisi myös syytä sijoittaa muualle? Mutta ehkä ovatkin jo, mene ja tiedä. Muutenkin ap tuntuu haluavan kuulla vain positiivisia kokemuksia adoptiosta, olisi ehkä kannattanut sanoa se suoraan: haluan tukea, en tietoa.

minunkaan tarkoitukseni ei ollut syyllistää sinua. Ymmärrän, että koet tämän asian niin vaikeana että tunnet ahdistusta kysymyksistä,jotka eivät sellaisia ole.



Katsoin keskustelujen etusivulta että täällä on olemassa aivan oma sivustonsa adoptiolle. Sieltä saat varmasti sellaista apua, jota tilanteessasi kaipaat. Hyvää jatkoa sinulle ja perheellesi.

Olemme yrittäneet saada toista lasta hoitojen avulla jo pitkään, mutta se ei ole onnistunut :-( Mitään muuta en toivo, kuin pientä tuhisijaa syliini...

Auttaisin teitä taloudellisesti, tottakai!



No, taidan elää haavemaailmassa, mutta sen vain haluan vakuuttaa, että se perhe, jonka haaveen toteutatte, tulee olemaan ikuisesti teille kiitollinen. Lapsi, jota toivotaan yhtä htartaasti, kuin me omaamme, ei voisi olla enemmän odotettu ja rakastettu!

oletteko päihteiden väärinkäyttäjiä? Entä agressiivisia, kadutteko lapsianne? Onko lapsillanne huono elämä? Jos vastaus on ei, tiedät mitä teet.



Kunnioitan adoptioon lapsensa antaneita, jos syy on oikea. Teillä ei taida olla. Tämä vauva on kuitenkin lastenne sisko tai veli! Ehkä joskus korvaamaton osa perhettänne?

sen hylkäämisen trauman. Se on ihan oikeasti trauma ja sitä ei nyt moni täällä tajua.

vaikka lapsia on ennestään 3.



Ymmärrän AP:n tilannetta. Itse katsoin vierestä erästä perhettä, jossa vanhin lapsi sairastui erittäin vakavaan syöpään. Heillä oli silloin tuon esikoisen lisäksi 3 nuorempaa lasta. Äidin elämä meni sairaalan, lastenpäiväkodin yms. väliä tiheästi. Sitten äiti tuli raskaaksi (vahingossa) ja juuri kun vanhin lapsi taisteli pahimmillaan syövän kanssa, hän synnytti uuden lapsen. Lopulta vanhin lapsi kuoli ja siinä tilanteessa vastasyntynyt vauva oli aikalailla mieletön. Juuri tällaisissa tilanteissa, jossa elämä on täysin itsestä riippumattomasta syystä täysin sekaisin ja voimavarat lopussa, on varmasti mielessä se, että jos tämän vauvan antaisi adoptoitavaksi niin muut lapset saisivat vähän enemmän. Kukin tekee omat ratkaisunsa ja adoptio voi olla hyvin järkevä vaihtoehto.



Lapselle on tärkeää, että hän saa kasvaa toivottuna ja rakastettuna. Jos vanhemmilla ei ole voimavaroja tähän, lapselle on parempi paikka sellaisessa ympäristössä, johon tähän on mahdollisuus.



En siis ymmärrä, miksi yksisilmäisesti tuomitaan adoptio.

Adoptiolapsi menettää koko siteen siihen biosukuun. Sijoitettu lapsella se side säilyy.

jos jotain tuomitsin, niin sen, että pitää muut lapsensa, koska itse sanoi ettei ole heidänkään kanssaan. Sori ap, mutta kyllä, olen sitä mieltä että ellet voi huolehtia heistäkään, teet väärin kun pidät heidät tilanteessa, jota pidät vauvalle kauheana. Varmasti on sitä myös 2-vuotiaalle.

Ainakin minä olen aistivinani ap:n kirjoituksista, että hän todellakin haluaa vauvan parasta, vaikka se olisikin sitten adoptioon antaminen.

Sen mitä ap on kertonut, niin jotenkin tuntuu, että saattaisi olla samankaltainen tilanne kun yhdellä ystävälläni. Tämä on toki täyttä hakuammuntaa ja totuus jää arvoitukseksi, mutta ystävälläni oli 13v, 10v, 7v ja 3v lapset ja elivät vaikeaa elämäntilannetta, perheessä kaksi erityislasta, toinen adhd ja toinen vaikeasti kehitysvammainen. Lisäksi ns. normaaleilla lapsilla oli molemmilla todettu vakava sairaus ja tuohon samaan syssyyn ystäväni sai tietää olevansa raskaana. Luuli, että raskaus on alussa, mutta se olikin jo viikolla 15 ja he miettivät mitä tekevät. Tiesivät, ettei heidän voimat riitä hoitaa vielä vauvaa ja jos pitäisivät vauvan niin vauva olisi lastenhoitajan kanssa todella paljon. Vielä ennen kun vauva ehti syntyä niin ystäväni miehelle tapahtui tapaturma jonka takia oli pitkään sairaalassa ja sen jälkeen kotona vuodepotilaana. Näistä syistä antoivat vauvan adoptoitavaksi eivätkä ole katuneet, koska tietävät vauvan saaneen hyvän kodin.

että miten esim se 2v kestää sen ettei äitiä "ole" mutta vauvaa ei halua antaa toisen hoidettavaksi? Siis asuisi kuitenkin samassa talossa kait? Eli miksi, jos kerran voimat ei riitä edes nykyisiin lapsiin, tuon 2-vuotiaan on parempi jäädä ap:lle kuin "päästä" uuteen, rakastavaan perheeseen? Kuulostaa kyllä provolta, juurikin näistä syistä.

Jos sinulla ei ole kokemusta adoptiosta, niin mene ihan vapaasti jonnekin muualle.

jos jotain tuomitsin, niin sen, että pitää muut lapsensa, koska itse sanoi ettei ole heidänkään kanssaan. Sori ap, mutta kyllä, olen sitä mieltä että ellet voi huolehtia heistäkään, teet väärin kun pidät heidät tilanteessa, jota pidät vauvalle kauheana. Varmasti on sitä myös 2-vuotiaalle.