Sanokaa mulle, ettei miehen lapset ole uhka omalle tulevalleni...

Siten saisitte olla rauhassa vauvan kanssa viikonloput. Ja helpottaahan se, kun miehen lapset menevät kouluun ja ovat iltapäivät kerhossa. Päiväkodissakin voitte sopia, että hoitoaikaa pidennetään esim. klo 7.00 - 17.00, sekin jo hieman auttaa sinua jaksamaan.

Oma lapsi on rakas lapsi ja pian huomaat, että ne muut on tiellä. Noinhan se menee, joten en ymmärrä uusperheitä ollenkaan, koska se ei useinkaan toimi.

tämän juuri pelkään tapahtuvan...ENKÄ TOSIAANKAAN SITÄ HALUA!

ap

18 on hyvä esimerkki toimivasta uusperheestä, koska tunnepuoli toimii niinkuin pitääkin, sinulla ei ja siksi sinua ei ole tarkoitettu uusperheeseen.

Varmasti kohdallasi tunne vain voimistuu, kun vauva syntyy.

Siten saisitte olla rauhassa vauvan kanssa viikonloput. Ja helpottaahan se, kun miehen lapset menevät kouluun ja ovat iltapäivät kerhossa. Päiväkodissakin voitte sopia, että hoitoaikaa pidennetään esim. klo 7.00 - 17.00, sekin jo hieman auttaa sinua jaksamaan.

Ihan uskomatonta soopaa, monessa perheessä on useampi lapsi eikä sen vuoksi tarvita mitään tukiperhettä!!! Se paikka on niiden koti ja siellä sama oikeus olla kuin syntyvällä vauvallakin. Voi tsiisus mistä näitä aivopieruja teille tulee

Siten saisitte olla rauhassa vauvan kanssa viikonloput. Ja helpottaahan se, kun miehen lapset menevät kouluun ja ovat iltapäivät kerhossa. Päiväkodissakin voitte sopia, että hoitoaikaa pidennetään esim. klo 7.00 - 17.00, sekin jo hieman auttaa sinua jaksamaan.

jos (ja kun) minä olen vauvan kanssa kotona, eivät lapset todellakaan ole missään päiväkodissa, iltapäiväkerhosta puhumattakaan. mun mielestä niin väärin. kouluikäiselle riittää tosiaankin se koulussa olo, päiväkoti-ikäisen voisin kuvitella vieväni johonkin muutaman kerran viikossa olevaan päiväkerhoon.

ap

Oma lapsi on rakas lapsi ja pian huomaat, että ne muut on tiellä. Noinhan se menee, joten en ymmärrä uusperheitä ollenkaan, koska se ei useinkaan toimi.

tämän juuri pelkään tapahtuvan...ENKÄ TOSIAANKAAN SITÄ HALUA!

ap

Että pystyt kyllä halutessasi sen välttämään, keskittymällä asiaan ja juuri miettimällä niiden vanhempien lasten parhaita puolia, mikä tekee heistä ihania, ja miettimään aktiivisesti teidän perhettä sellaisena kuin se on, ei sellaisena kuin olet ehkä aiemmin kuvitellut että tulee olemaan (juuri että saa sitten ihan rauhassa pesiä vauvan ja isän kanssa kotona eikä tarvitse kenestäkään muusta huolehtia). Kyllähän se on ihan normaalia, että ihmiset suree sitä että elämä ei menekään ihan niin kuin on aina kuvitellut tai niin kuin saduissa, silloin ei auta muu kuin käydä se surutyö läpi ja löytää onni siitä omasta arjesta ja elämästä.

T. 15

lapsipuolen asioita siten, miten haluaisi omia lapsia mahdollisen äiti/isäpuolen kohtelevan. Sinunkaan liittosi ei välttämättä ole ikuinen ja miltä tuntuisi jos omia lapsia kohdeltaisiin huonosti tai alettaisiin hylkimään.

olen sitä mieltä ap, tai siis viesteistäsi saan sellaisen käsityksen, että et sinä todellakaan inhoa niitä vanhempia lapsia, ja nämä epävarmuuden tunteet tulevaa kohtaan on ihan normaaleja ajatuksia. Ihan varmaan jokaisella odottajalla on jotain huolta tulevaisuudesta, jaksaako ja osaako ja kelpaako, sinä huolehdit siitä osaatko ja jaksatko olla teidän perheessä äiti. Otat vaan alusta asti isommat lapset huolellisesti mukaan vauvan elämään ja annat heille huomiota, mutta varmaan kannattaa järjestää myös sellaisia hetkiä, että isä lähtee viettämään laatuaikaa vanhempien lasten kanssa, ja sinä saat nauttia laatuajasta vauvasi kanssa. Tai isovanhemmat hakee vanhemmat lapset rannalle, ja isä ja äiti jää kotiin seurustelemaan vauvan kanssa. Silloin kaikilla on paikkansa ja aikansa perheessä. Ihan varmasti arki kyllä karsii pahimmat hörhötykset mielestä :).



T. 15

Tämähän olisi muuten normaalia, mutta nyt erona on ettei ap ole ennen hoitanut vauvaa. Ensimmäisen kanssa opetellaan ja silloin on usein epävarmempi kuin myöhempien vauvojen kohdalla. Nyt pitäisi yhtäaikaa siis selvitä vauvavaiheesta ja sen opettelusta ensimmäistä kertaa, sekä isommista sisaruksista. Voi tehdä välillä hieman tiukkaa.



Vauvan synnyttyä voi tuntua että ne miehen lapset ovat todella isoja ja odottaa heiltä sen mukaista käytöstä. Näin usein käy isompien sisarusten kohdalla kun verrokkina on vauva. Yritä kuitenkin välttää tämä kuoppa, kuten myös se isompien sisarusten mustasukkaisuuden ruokkiminen. Joudut nyt kyllä tuossa sinun tilanteessasi tiukemmalle kuin ydinperheiden äidit! Tähän on ehkä hyvä asennoitua.



Lisäksi jos mietit mikä uhka isommat ovat omallesi, niin se mikä voisi tepsiä, on miettiä mitä hyötyä isommista on omallesi. Listaa mielummin hyviä puolia, jolloin asennoitumisesi on positiivisempaa. Esim. vauvan kanssa on hirmu paljon helpompaa kun vauvalla on isompia sisaruksia joita seurata, ne toimivat tosi hyvin viihdykkeenä. Samoin sisarussuhteet antavat vauvalle paljon ja kun kasvaa niin oppii isompien sisarusten perässä asioita.



Jos mietit johtuuko ajatuksesi raskaudestasi, niin kyllä silloin hormonit sekoittavat pään. Valitettavasti se ei vaan lopu raskauden myötä, vaan vielä imetysaikana voi olla uskomattoman herkkä ja pohdiskella aivan älyttömiä asioita. Eli kannattaa varautua siihen ettei ajatukset katoa niin helposti raskauden myötä...

olen sitä mieltä ap, tai siis viesteistäsi saan sellaisen käsityksen, että et sinä todellakaan inhoa niitä vanhempia lapsia, ja nämä epävarmuuden tunteet tulevaa kohtaan on ihan normaaleja ajatuksia. Ihan varmaan jokaisella odottajalla on jotain huolta tulevaisuudesta, jaksaako ja osaako ja kelpaako, sinä huolehdit siitä osaatko ja jaksatko olla teidän perheessä äiti. Otat vaan alusta asti isommat lapset huolellisesti mukaan vauvan elämään ja annat heille huomiota, mutta varmaan kannattaa järjestää myös sellaisia hetkiä, että isä lähtee viettämään laatuaikaa vanhempien lasten kanssa, ja sinä saat nauttia laatuajasta vauvasi kanssa. Tai isovanhemmat hakee vanhemmat lapset rannalle, ja isä ja äiti jää kotiin seurustelemaan vauvan kanssa. Silloin kaikilla on paikkansa ja aikansa perheessä. Ihan varmasti arki kyllä karsii pahimmat hörhötykset mielestä :). T. 15

sinulle 15 (ja muillekin)! Toivon, että kaikki tosiaan menee hyvin. Meillä on ollut suuria muutoksia perheessä ja kai ne huolet nyt jotenkin kasautuu...en tiedä..

ap

Kun se vauva syntyy ja hormonit tasaantuu, teillä tulee sujumaan kivasti, koko perheellä, että ihan turhaan panikoit.

Muista tärkein ja kohtele kaikkia lapsia tasapuolisesti.

No, olin sanomassa, että ap:n täytyy vain hyväksyä se, että hänen esikoisensa ei ole perheen esikoinen, ei ainokainen, ei kaikkien silmäterä sillä tavoin, kuin perheen eka vauva usein on. Surullista, mutta tuossa elämäntilanteessa sellainen mahdollisuus vain on peruuttamattomasti menetetty.



Ymmärrän ap:ta, koska elän itse uusperheessä, jossa on minun ja miehen lapsia ja yhteinen vauva. Väkisinkin vauva menee vähän siinä sivussa - mikä ei tee hänestä yhtään sen vähemmän tärkeää tai rakasta. Häneen ei vain voi keskittyä samoin kuin omaan esikoiseeni aikoinaan saatoin keskittyä.



Toisaalta tällä vauvalla on rakkaat sisarukset, jotka huolehtivat hänestä, viihdyttävät häntä ja yrittävät jo nyt vähän leikkiäkin hänen kanssaan. Se on varmasti suuri rikkaus lapselle!



Minuakin alkoi raskausaikana miehen lapset ensimmäistä kertaa ärsyttää. Ei se tunne kokonaan ole mennyt ohi, koska vauva-aika on raskasta ja välillä sitä toivoisi, että voisi itse väsyneenä vaikkapa nukkua päiväunet sen sijaan, että pitää lähteä viemään joku lapsi harrastukseensa. Mutta se taas ei liity siihen, kenen lapsia ne ovat - vaan vain siihen, että tämä vauva nyt ei ole ainut lapsi.



Toivon jaksamista ja onnea ap sinulle arkeesi ja äitiyteesi niin äitinä kuin äitipuolenakin! Ihan varmasti olet riittävän hyvä molemmissa rooleissasi.

No, olin sanomassa, että ap:n täytyy vain hyväksyä se, että hänen esikoisensa ei ole perheen esikoinen, ei ainokainen, ei kaikkien silmäterä sillä tavoin, kuin perheen eka vauva usein on. Surullista, mutta tuossa elämäntilanteessa sellainen mahdollisuus vain on peruuttamattomasti menetetty. Ymmärrän ap:ta, koska elän itse uusperheessä, jossa on minun ja miehen lapsia ja yhteinen vauva. Väkisinkin vauva menee vähän siinä sivussa - mikä ei tee hänestä yhtään sen vähemmän tärkeää tai rakasta. Häneen ei vain voi keskittyä samoin kuin omaan esikoiseeni aikoinaan saatoin keskittyä. Toisaalta tällä vauvalla on rakkaat sisarukset, jotka huolehtivat hänestä, viihdyttävät häntä ja yrittävät jo nyt vähän leikkiäkin hänen kanssaan. Se on varmasti suuri rikkaus lapselle! Minuakin alkoi raskausaikana miehen lapset ensimmäistä kertaa ärsyttää. Ei se tunne kokonaan ole mennyt ohi, koska vauva-aika on raskasta ja välillä sitä toivoisi, että voisi itse väsyneenä vaikkapa nukkua päiväunet sen sijaan, että pitää lähteä viemään joku lapsi harrastukseensa. Mutta se taas ei liity siihen, kenen lapsia ne ovat - vaan vain siihen, että tämä vauva nyt ei ole ainut lapsi. Toivon jaksamista ja onnea ap sinulle arkeesi ja äitiyteesi niin äitinä kuin äitipuolenakin! Ihan varmasti olet riittävän hyvä molemmissa rooleissasi.

Ihana kuulla, että jollain on ollut samanlaisia tunteita!

Meillä tuleva vauva on minun vanhemmilleni ensimmäinen lapsenlapsi, ja isovanhemmilleni ensimmäinen lapsenlapsenlapsi, eli siinä mielessä varmasti tulee olemaan erityinen heille ja sisaruksilleni. Eikä se oikeastaan minua huoleta tai mietitytäkään. Eniten vain juuri se, että kun on minun ensimmäiseni, niin jotenkin haluaisin vain häneen keskittyä..äh..en tiedä oikeasti itsekään, mitä nyt haen..mutta tuntuu hyvältä saada purkaa ajatuksiaan :)

ap

siinä olet ap ihan oikeassa. Toisaalta se voi olla myös suuri ilonaihe!



Meillä on sukulaisia ja isovanhempia, jotka eivät halua nähdä oikeastaan ketään meidän lapsista. Sitten on sukulaisia, jotka aina kyselevät ainoastaan biologisten sukulaislastensa kuulumiset ja ostavat vain heille synttäri- ja joululahjat, mikä meistä vanhemmista tuntuu tosi törkeältä.



Sitten on niitä, jotka ovat ottaneet koko porukan lapset omakseen. Nämä viimeisimmät saavat kaikkein eniten myös itselleen, kun ei-biologiset lapsetkin ovat oppineet rakastamaan heitä kuin omiaan.



Toki uusperheen lapsilla on sitten myös niitä omia aikuisia, jotka eivät mitenkään voi uussisaruksille kuulua. Siten heistä kaikki saavat jossain sen kokemuksen, että ovat erityisiä ja tärkeitä. Mutta yhteisissä tilanteissa olisi toki olennaista, että lapsia kohdeltaisiin tasapuolisesti. Jokainen heistä on ihana ja tärkeä juuri sellaisena kuin on ja kantamistaan geeneistä riippumatta.





t. se pari viestiä sitten kirjoittanut äiti ja äitipuoli