en tee lapsia koska musta ei ole pojan äidiksi

Siis vauva on vauva, olipa sitten tyttö tai poika. Ja myöhemmin sinua vain alkaa kiinnostaa lapsesi elämä ja kiinnostuksen kohteet. Mutta toki teet itse päätöksen.

Nyt mulla on kaksi poikaa ja tytärpuoli. Ihana tyttö, mutta niin tyttömäinen, että välillä, pakko myöntää, ajattelen touhuistaan että "no just..." Eli on kyllä hyvä ettei ole omia tyttöjä, olisin huono äiti heille. On käynyt tuuri. Siis sekä mulla että lapsilla kun ovat poikia. Varmasti ap:kin rakastaisi poikaansa, mutta se ei vielä tee hyväksi äidiksi.

lapsettomana kummallisine ajatusmaailmoinesi.

Nämä sukupuolirooli-jutut ovat ihan täyttä paskaa. Kasvata lapsestasi IHMINEN, älä tyttöä tai poikaa. Kyllä se lapsi imee ne rooliodotukset sitten muualta kasvuympäristöstään.

No poikahan tietenkin tuli. Sen jälkeen sain kaksi tyttöä.

Munkin on vaikea tuollaisen maskuliinisen pojan touhuihin sopeutua kyllä. Ei halunnut ottaa minkäänlaista rakkautta vastaan, aina liian vilkas, keskittymiskyvytön, sotaisa...

Isänsä olis pitänyt ottaa kasvatusvastuu, mutta ei ottanut pojasta, koska minä en siihen pystynyt.

Nyt poika on pilalla ja tytöt voivat hyvin:(

Ei hyvä näinkään!

Minua taas pelotti ettei minusta ole tytön äidiksi. Koska olen itse tyttö, paineet roolimallina olosta tuntuu joskus liian suurilta. ja siinä naiseudessa kun on niin paljon juttuja jotka voi mennä pieleen, osa itselläkin poikkeaa ehkä siitä yleisimmästä normaalista.. Pojalla riittää kun on "vain äiti". Tai niinhän sitä luuli..



Nyt pojan ja tytön äitinä tykkään olla äiti molemmille, pienenä siinä ei ole juuri eroa. Enkä muusta osaa sanoakaan, tyttö on vielä niin pieni. Mutta hyvin koen kyllä leikki-ikäisen pojan maailmaan sisään pääseeni, vaikkei mitään aiempaa kokemusta siitä ole (ei veljiä minulla tms.) Vanhemmat ne lapsen kasvattaa, ei sillä syntyessä mitään roolia ole päällä..

sulla on kyllä nyt jotain muuta tuossa pielessä kuin lapsen sukupuoli. Ei useimmat pojat ole tuollaisia kuin kuvaat. Omani ainakin on hyvinkin syli-kissa, aina hellii, halii ja rakastaa, tykkää löhöillä niin isin kuin äidin sylissä.

Luoja kuuli toiveeni:)

aina mielessäni miltä tuleva lapseni näyttäisi, pellavapäinen pieni tyttö, miten Onneli ja Anneli -kirjojen tapaan tekisimme ihania tyttöjen juttuja yhdessä jne. No kun esikoisen tekoon vihdoin ja viimein ryhdyttiin, niin ultrassa selvisi että poikahan sieltä on tulossa. Poika, minulle??!! Ja niin rakas ihana poika sieltä tuli, en ikinä vaihtaisi ihanaa lastani mihinkään, hän on se ainoa mahdollinen vauva joka meille saattoi tulla. Tunnen itseni niin onnekkaaksi, että juuri hän tupsahti elämäämme. Uskon, että sinäkin pääsisit tyttö-fantasian yli jos minäkin. Olen alkanut nähdä poikamaailman ihan eri silmin kuin ennen ja vaikka jotkut sen piirteet vieläkin kauhistuttavat ja tuntuvat vierailta, niin näen niissä uusia, hauskoja puolia. Onneksi emme mieheni kanssa kumpikaan ole mitään kovin perinteisiä ihmisiä eikä mieheni mikään äijäkulttuurin ilmentymä, joten ei ole paineita kasvattaa pojasta mitään tiettyyn muottiin mahtuvaa pikku-äijää.

esikoista odottaessa toivoin tyttöä. Sainkin pojan. Ihana hurmuri, olen aivan ihastuksissani pienen poikani kanssa. Häntäkin kiinnostaa poikien tapaan autot ja kova meno. Toisaalta halailee ja pusuttelee ja sanoo, että äiti on nätti=). Odotan toista lasta. Toinen pikku-hurmuri olisi erittäin tervetullut!

Pakko sanoa, että itse olen naisellinen nainen. Tykkään mekoista ja koruista, shoppailusta yms., mutta en tunne tarvetta saada siihen tytärtä kaveriksi. a toisaalta eihän sitä tiedä, jos tuleekin ns. poikamainen tyttö.

En halunnut tytön äidiksi. Ensimmäinen oli poika ja ja kädet ristissä toivoin, että toinenkin olisi. Vaan tyttö tuli. Oli siinä vähän sulattelemista. Nyt ehdottomasti olen onnellinen tytöstä kun hän on puolivuotias, mutta mietin edelleen miten tulen sopeutumaan tyttöjen leikkeihin. Itse tällaisena poikatyttönä poikien leikit tuntuu ymmärrettävimmiltä ja läheisimmiltä. Mitä voin leikkiä tyttäreni kanssa jos hän ei haluakaan pelata sählyä tai jalkapalloa tai ei halua painia? Toisaalta uskon, että ajan myötä kasvan hyväksi äidiksi myös tytölleni, vielä hän on minulle pelkkä vauva :)

miettimään, mistä vahvat ja jäykät mielikuvat elämästä tytön vs. pojan äitinä nousevat. Millaisia ovat olleet oman lapsuudenperheen suhteet naisten ja miesten, vanhempien ja lasten sekä sisarusten välillä? Millainen on suhde itseen, toisiin ihmisiin, miehiin ja naisiin, sukupuolisuuteen jne.?

Mitä tarkoittaa, ettet ole "kiinnostunut poikien elämästä, heidän kiinnostuksen kohteistaan"? Poika/ tyttö on ihminen! Tietty, jos ei ole kiinnostunut toisten ihmisten elämästä, ei lapsia ole syytä hankkia. Entä mitkä ovat poikien universaalit kiinnostuksen kohteet? Mitkä ovat suomalaisten kiinnostuksen kohteet? Entä tummahiuksisten ihmisten? Tai auton tai koiran omistajien? Mistä syntyy ajatus, että kaikilla pojilla olisi samat kiinnostuksen kohteet, jotka puolestaan olisivat täysin erilaisia kuin tytöillä?

Kirjoitit, että "suhde omaan poikaan myöhemmin elämässä ei koskaan ole sen veroinen mitä se olisi tyttöön". Jokainen ihmissuhde on ainutlaatuinen. Siihen voi myös itse vaikuttaa. Tarkoitatko, että suhde tyttöön on läheisempi kuin poikaan vai mitä? Se voi olla läheisempi, mutta myös vaikeampi. Millainen suhde sinulla on ollut omaan äitiisì?

En ala todellakaan tehtailla TYTTÖJÄ ja kun en kerta tunne pystyväni saamaan ihan vain LASTA, ei tyttöä, niin en ole valmis äidiksi. En vaan ole kiinnostunut poikien elämästä, heidän kiinnostuksen kohteistaan jne. Ja suhde omaan poikaan myöhemmin elämässä ei koskaan ole sen veroinen mitä se olisi tyttöön. Huoh. Toivon että joskus kasvan saamaan rehellisesti lapsen enkä sukupuolta. siihen asti en ole oikeutettu äitiyteen. Lahdatkaa vaan!

haluaisivat lastensa valitsevan vanhemmille mieluisan ammatin? Jos äiti (tai isä) haluaa lapsensa harrastavan vanhemman valitsemia asioita, eikö silloin vanhempi yritä elää lapsensa kautta? Entä jos ajattelisi, että lapsi (tyttö tai poika) on oma, erillinen yksilö, joka on lainassa, kylässä tai käymässä lapsuudenkodissaan n. 18 vuotta? Pienenä hän tarvitsee enemmän apua, isompana toisenlaisissa asioissa, mutta hänellä on oma persoona, johon ei ole "käyttöoikeutta" vanhemmilla.

Onko esikoispoikasi "sinun makuusi" eli leikkiikö hän "oikein", sinun toiveidesi mukaisia leikkejä? Entä jos hän olisi kiinnostunut asioista, jotka koet "tyttömäisiksi", väännätkö hänet kiinnostumaan sählystä, jalkapallosta ja painista - sinulle luontaisista asioista?

Hassua, kun itse taas En halunnut tytön äidiksi. Ensimmäinen oli poika ja ja kädet ristissä toivoin, että toinenkin olisi. Vaan tyttö tuli. Oli siinä vähän sulattelemista. Nyt ehdottomasti olen onnellinen tytöstä kun hän on puolivuotias, mutta mietin edelleen miten tulen sopeutumaan tyttöjen leikkeihin. Itse tällaisena poikatyttönä poikien leikit tuntuu ymmärrettävimmiltä ja läheisimmiltä. Mitä voin leikkiä tyttäreni kanssa jos hän ei haluakaan pelata sählyä tai jalkapalloa tai ei halua painia? Toisaalta uskon, että ajan myötä kasvan hyväksi äidiksi myös tytölleni, vielä hän on minulle pelkkä vauva :)

ei tietenkää kannata hankkia lasta jos ei siihen ole valmis (kukaan ei kyllä ikinä ole tarpeeksi valmis siihen..). omalta kohdalta voin sanoa,että samaa ajattelin salaa mielessäni ennenkun sain pojan eka kertaa syliini. se oli rakkautta ensi silmäyksellä :)



vaikka taidatkin olla vaan provo,niin silti piti vastata,koska tiedän niin monia, ketkä pelkäävät/pelkäsivät oikeasti saavansa pojan!hassua,nyt kun tarkemmin ajattelee..

että onneksi heillä on vain tyttöjä ja yäkyäk hyvä kun muut tekee poikia kun he haluaa vain tyttöjä jne. Itse todnäk olisin ollut samanlainen, jos oma poikani ei olisi täysin sulattanut sydäntäni.

ei tietenkää kannata hankkia lasta jos ei siihen ole valmis (kukaan ei kyllä ikinä ole tarpeeksi valmis siihen..). omalta kohdalta voin sanoa,että samaa ajattelin salaa mielessäni ennenkun sain pojan eka kertaa syliini. se oli rakkautta ensi silmäyksellä :) vaikka taidatkin olla vaan provo,niin silti piti vastata,koska tiedän niin monia, ketkä pelkäävät/pelkäsivät oikeasti saavansa pojan!hassua,nyt kun tarkemmin ajattelee..

ja pikku pojat on ihania.

näitä ottaisin vaikka pari lisää...



On ihanaa tutustua itselleen täysin uuteen maailmaan, koen poikien äitiyden suurena seikkailuna. Opin lähes päivittäin jotain uutta. Ostin viime talvena reilusti yli 40 v:na ensimmäisen lätkämailani, tänä kesänä olen oppinut minkälaiset ovat säärisuojat fudkseksessa... Puhumattakaan kaikesta uudesta abstraktimmasta mihin poikieni maailmassa törmään.



Uskaltaudu vaan tähäm seikkailuun, ei varmasti kaduta!

Miehelläni on kaksi poikaa ja tunne vain voimistuu joka kerta, kun heidät tapaan. Onneksi en usein, välttelen heitä parhaani mukaan.

ap olla asialla. Sairasta.

Ja mulle on ihan sama mitä ajattelet, inhoan poikalapsia, piste.

Oma esikoispoikani on IHANA, suloinen, hellä, herkkä, vahva, riehuja, rauhallinen, pikku professori, pikku riiviö, pikku insinööri ja pehmolelujaan rakastava pikkupoika ja nämä kaikki ominaisuudet samassa, rakkaassa paketissa.



Meillä on erittäin paljon yhteistä: tykkäämme tiedejutuista, puhumme filosofiasta, luemme kirjoja, hoidamme yhdessä kuopusta, juttelemme kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Sukupuolella ei ole mitään merkitystä meidän suhteessamme.

ihan samalla tavoin kuin me naiset puhumme vain käsitöistä ja baletista, daa!