en tee lapsia koska musta ei ole pojan äidiksi

No, sain sitten esikoispojan. Ja tuntui pian, että näinhän se piti ollakin. Maailman luonnollisin asia. Pieni poikani,joka tulee ja suukottaa, tuo nenäliinan jos äidillä on paha mieli, rakastaa eläimiä ja hoivaa ja imettää vauvanukkeaan samalla, kun äiti imettää vauvaa. Pienen pojan kanssa ei ole yhtään sen oudompaa kuin pienen tytön kanssa. Ja esikoinen tulee aina olemaan jotain erityistä, ainakin minulle.



Vaikka rakastan tätä vauvatyttöäkin ihan tolkuttomasti :)

ANTEEKSI! Anteeksi kaikki, koko maailma.



Löysin nyt tämän aloittamani ketjun kun joku nosti sitä, olin unohtanut tämän ja kadun tätä!



Selitän teille nyt koko jutun ja hyväksyn kritiikkinnne ja tuomionne, mutta olin tunteilleni rehellinen ja nyt olen kuin eri ihminen!!!!!!!!!!!!



Eli:



Kirjoitin tuon KÄRJISTÄEN PAHASTI, koska ajattelin hiukan tuonne suuntaan poikavauvasta. KAMALAA! Olin tuolloin raskaana ja olin tiennyt jo 4kk ajan että saan pojan. Olin aluksi jotenkin pettynyt, koska tämä on ainut lapseni, mutta tajusin että olisin ollut "pettynyt" tyttöönkin, koska en voi saada molempia sukupuolia. ELi kun saa pojan, harmittaa kun ei saa kokea tyttöä ja TOISINPÄIN.



Halusin kirjoituksellani jotenkin ruoskia itseäni ja kuulla teidän mielipiteitä pojan saannista, ja tottakai kokemuksia äideiltä joilla jo on poika.



Tämä oli siihen huono keino. Anteeksi. ELi ei tämä siis provo ole, ihan aito, mutta tuo että en tee lapsia koska odotan vain saavani tytön, oli valetta.



Nyt olen saanut rakkaan poikani 2,5 kk sitten ja mä en ymmärrä miten olen voinut ajatella noin. no, ainakin kerroin sen rehellisesti.



en ole sairas, enkä seko enkä huono äiti. olen kauan halunnut lasta, odotin vain lapselleni oikeaa isää ja nyt meillä on onnellinen perhe ja sydämeni PAKAHTUU rakkaudesta poikaani ja onneen siitä että sain POJAN:D Oma poikani!



Olen pahoillani jos koette tämän sairaana tai typeränä kirjoituksena, mutta se tosiaan ei ollut totta kuin osin ja jotenkin vaan pelotti äitiys ja kaikki...



ainut mikä minua vieläkin ajatteluttaa on se, miten näen aikuisten naisten olevan vanhempiensa elämässä kun nämä ovat vanhuksia. kun taas jotkut miehet soittavat äidilleen kerran kuussa ja se siitä. Mutta aivan järjetön ajatus/YLEISTYS tuokin, miettiä nyt johonkin 30vuoden päähän tommosta tuntematta lapseni luonnetta tuolloin tai mitään muitakaan tekijöitä.



voi minua hämillistä äippää.:)

olen itse teknisellä alalla ja erittäin kiinnostunut tekniikasta/avaruudesta/autoista/laitteiden toimintaperiaatteista ym. Lapsena leikin yhtä paljon autoilla kuin nukeillakin enkä edes tiennyt että on poikien ja tyttöjen leluja.



odotan innolla kun saamme alkaa pohtia poikamme kanssa näitä juttuja ja ostamaan parkkitalon ja kauko-ohjattavan auton (jota en itse koskaan saanut:D)

Itse toivoin kovasti tyttöä ja sain 3 poikaa.Rakastan poikiani kyllä,mutta vielä haaveilen tytöstä.Itse olen naisellinen ja haluaisin tytön jonka kanssa voisi tehdä tyttöjen juttuja.Nyt kotona sellainen äijävalta,että oksat pois.Jos tulee avioero lapset jäävät isälleen.Osaa paremmin kasvattaa pojat.

en vain pääse siihen sisälle ja koen sen vieraaksi ja vastenmieliseksikin. Silti minulla on tytön lisäksi kolme rakasta poikaa ja katson olevani aivan hyvä ja tasapuolinen äiti kaikille. Ja nimenomaan ÄITI, en mikään peli/remonttikaveri :D

olekkaan kiinnostunut prinsessaleikeistä, hörhelöistä ja vaaleanpunaisista poneista?

Siinähän sitten ihmeissänne olettekin.

Se äitiys ja naiseus on kiinni siitä, että saa leikkiä uudestaan omaa lapsuuttaan ja tuputtaa lapsille jotain prinsessajuttuja koko ajan.. yök. Ihan hyvä vaan, ettei tuommoiset asennevammaiset lisäänny.

en pidä prinsessajutuista mutta toki nekin menisi jos tyttö oisi!



ap the asennevamma

Sain tytön, ihanan ja suloisen ja varsinaisen sisupussin. Tyttöjen jutut kuten vauvanuket, barbiet ja nukkekodit eivät ole häntä kiinnostaneet koskaan. Haaveilin joskus, että ostaisin hänelle niitä leluja, joita olisin itse halunnut mutta en saanut, mutta se tyssäsi siihen, ettei häntä semmoinen tyttömäinen touhu kiinnostanut. Nätiksi pukeutumisesta hän ei välitä, ei mekoista, rimssuistaa eikä koruista.



Haaveilin myös, että kävisimme yhdessä taidenäyttelyissä ja baleteissa, koska pidän sellaisesta. Häntä semmoisetkaan eivät kiinnosta.



Ihana tyttö hän on silti.

tietäisin että hän arvostaa minun säästämiä leluja, vauvakirjoja ym ym ym... Mutta poika ei?!:/ Eli miniälle sitten...

varmaan, että ap tuossa jo vastailikin nykykuulumisia. Hassua, että olet toukokuussa tiennyt jo 4 kk ajan saavasi pojan, joka on syntynyt elokuun alussa. Aika ajoissa tiesit sukupuolen? Ja kirjoituksesi sävy oli muutenkin (vaikka väitit provosoineesi vaan) aika erikoinen ottaen huomioon, että olit vahvasti äidiksi tulossa jo?

hyvähän se on jos itse myöntää ettei ole valmis äidiksi koska "odottaisi vain sukupuolta eikä lasta itseään". Odotan nyt ekaa itse ja kyllä on pieniä pelkoja kumpaankin sukupuoleen liittyen, mutta ihan rehellisesti, mulle ei ole väliä kumpi tulee.



Pojan kanssa varmaan on helpompi sen suhteen kun oon aika poikamainen tyttö ollu aina pienenä, kasvanut isoveljen kanssa ja leikkinyt hänen leluillaan. En koskaan tykännyt nukeista tai barbeista. Pojan leikkeihin on varmaan inun kohalla helppo samaistua. Sitten taas tytön kanssa luulis olevan siksi helpompaa kun on itsekin kuitenkin tyttö ja kokenut samat asiat, etenkin murrosikään tultaessa. Mutta vaikka kuinka toivoisi vain tiettyä sukupuolta, varmasti se äidinrakkaus ei tuota sukupuoliasiaa katso, vaan rakastaa lasta lapsena itsenään ja omana persoonanaan.

aina mielessäni miltä tuleva lapseni näyttäisi, pellavapäinen pieni tyttö, miten Onneli ja Anneli -kirjojen tapaan tekisimme ihania tyttöjen juttuja yhdessä jne. No kun esikoisen tekoon vihdoin ja viimein ryhdyttiin, niin ultrassa selvisi että poikahan sieltä on tulossa. Poika, minulle??!! Ja niin rakas ihana poika sieltä tuli, en ikinä vaihtaisi ihanaa lastani mihinkään, hän on se ainoa mahdollinen vauva joka meille saattoi tulla. Tunnen itseni niin onnekkaaksi, että juuri hän tupsahti elämäämme. Uskon, että sinäkin pääsisit tyttö-fantasian yli jos minäkin. Olen alkanut nähdä poikamaailman ihan eri silmin kuin ennen ja vaikka jotkut sen piirteet vieläkin kauhistuttavat ja tuntuvat vierailta, niin näen niissä uusia, hauskoja puolia. Onneksi emme mieheni kanssa kumpikaan ole mitään kovin perinteisiä ihmisiä eikä mieheni mikään äijäkulttuurin ilmentymä, joten ei ole paineita kasvattaa pojasta mitään tiettyyn muottiin mahtuvaa pikku-äijää.

kuin minä lapsena: aina kiikkumassa puissa, rakentamassa majoja, leikkimässä parhaan kaverinsa, eli naapurin pojan kanssa, nyrkkitappelemassa jos jotain kiusattiin. Kävisi myöhemmin intin ja harrastaisi metsästystä ja kalastusta. Siinäpä olisi pala purtavaksi.



ja joo, rekkalesboksi ei kannata vaivautua nimittelemään, olen aika naisellinen ulkoisesti tätä nykyä, mitä nyt mielekiinnon kohteet muut kuin naisilla yleisesti ;)

Ei kaikkien tarvi lisääntyä, se on nykyään ihan ok

Jos ei ole, niin kyllä se sit on äidissä se vika.

Aivan samanlaista on olla tyttöjen, kuin poikien kanssa.

Hyvällä äidillä on hyvä suhde aikuisiin lapsiinkin, eikä siinä merkitse sukupuoli mitään.

Miehelläni on kaksi poikaa ja tunne vain voimistuu joka kerta, kun heidät tapaan. Onneksi en usein, välttelen heitä parhaani mukaan.

Miehelläni on kaksi poikaa ja tunne vain voimistuu joka kerta, kun heidät tapaan. Onneksi en usein, välttelen heitä parhaani mukaan.

ap olla asialla. Sairasta.

luulin,että musta ei oo kun tytöille äidiksi.

Kun kuulin saavani toisena pojan olin ihan et kääk!

Toisin kävi ja kaikki seuraavat toivoisin olevan mielummin poikia.Lapsiluku mulla kyllä täynnä jo.

Toivoin kanssa ensimmäisestä lapsestamme poikaa ja kaikki sanoivat vaimollani olevan "poikamaha" ja muutenkin luulin 100 % että se on poika.



Tuntui kuin maailma olisi kaatunut niskaani , kun kuulin sukupuolen . Luulin että siitä tulisi vain minun vaimoni juttu koko vanhemmuudesta ja jäisin itse ihan ulkopuolelle.



Nyt koululaisen tytön ( on meillä tosin nyt poikakin ) isänä voin kertoa, että tyttäreni on suurin rakkauteni maailmassa. On todella ihmeellistä nähdä oman näköisensä ( ja ikävä kyllä luonteisensakin )tytön kasvavan. Olen oppinut niin VALTAVASTI tyttöjen elämästä, että nyt väitän myös ymmärtäväni naisia ja vaimonikin paremmin ( jos se nyt on mahdollista yleensäkään)



Raavas mies taipuu kyllä rakkaudessa lapseensa vaikka millaisiin prinsessaleikkeihin ja vauvanhoitojuttuhin ja minä uskon, että kyllä pikku poijalla, jolla on vaikka sinun silmäsi - olisi paljon opetettavaa sinulle niin itsestäsi , kuin pienten ja suurtenkin miesten elämästä !



M 38, tytön ja pojan ylpeä isä.