otetaanko lapsia huostaan turhaan riittävän hyvistä kodeista?
Asia mietityttää, kun luin Suomi24:n biovanhempien palstaa - siellä vanhemmat syyttävät järjestäen "systeemiä" siitä, että heidän lapset ovat otettu huostaan ilman, että riittäviä avohuollon tukitoimenpiteitä on tarjottu.
Kuinkakohan paljon huostaanotoista tehdään perheisiin, missä lasten ongelmat johtuvat ihan vain lapsen omasta persoonasta, esimerkiksi jostain neurologisesta erityisyydestä tms. eikä vanhempien riittämättömällä vanhemmuudella ole ollut asiaan osaa eikä arpaa?
Kuinkahan suuri osuus huostaanotoista tehdä siksi, että vanhemmat ovat päihde- ja/tai mielenterveysongelmaisia tai muuten vain lasten kotiolosuhteet vaarantavat lapsen tasapainoisen kehityksen? Ainakin kun kyseessä on pienet, alla murrosikäiset lapset? Kuinka suuri osuus huostaanotoista koskee ylipäätään alle murrosikäisiä lapsia?
Jotenkin tuntuu ihmeelliseltä väitteet, että lapsia huostaanotetaan liian heppoisin periaattein, onhan huostaanotto tavattoman kallis toimenpide.
Kommentit (207)
Tai ylipäätään puhunut sinusta? Oletko maailman napa?
Ei, ei ole puhunut kukaan minusta enkä niin ole olettanutkaan. Ei, en ole maailman napa.
Kerroin oman kokemukseni työelämästä.
selostamaan itsestäsi? Luuletko että oikeasti jotakuta kiinnostaisi?
selostamaan itsestäsi? Luuletko että oikeasti jotakuta kiinnostaisi?
Nyt selvisi, sä tosiaan olet lastensuojelun asiakas.
Kuten yllä kerroin, jaoin vaan oman kokemukseni etten ole 10 vuodessa nähnyt yhtään turhaa huostaanottoa. Ja oikeasti, luulen että voi kiinnostaa moniakin kun tässä kerran "turhista" huostaaotoista keskusteltiin.
Mutta hei, minä olin kerran teininä kesätöissä torimyyjänä. Myin mansikoita turisteille Tämä nyt sitten jatkoksi tuohon työhistoriasepustukseesi. Varmaan tämäkin kiinnostaa monia.
lapsia joiden elämä on mallillaan.
Olen töissä pienessä kunnassa, ja perheille tarjotaan kyllä kaikki mahdollinen apu esim. kodinhoitaja, perhetyö hoitamaan lapsia, päivähoito kotiin tai päiväkotiin, perheneuvola, tukiperhe, erikoissairaanhoidon tutkimukset.
Vuosia mennään aina näillä, ja jos tilanne ei ala paranemaan on huostaanotto mahdollinen esim. jos vanhempi on pysyvästi kyvytön huomaamaan ongelmiaan (esim. jotkut persoonallisuus häiriöiset vanhemmat käyttäytyvät ympäristöään kohtaan arvaamattomasti, mutta eivät koskaan näe itsessään mitään vikaa). Lapsen täytyy oireilla kauan ja rankasti, että huostaanottoon päästään.
Moni lapsi olisi voinut saada paremman elämän, jos laki ei olisi niin tiukka näissä. Työntekijänä tulee turhautunut olo, kun vuosia seurataan ja sitten nuoruudessa kaikki räjähtää käsiin. Itse olisin tiukemman puuttumisen kannalla, lapsen etu on usein ihan kateissa.
Ja koskaan sosiaalityöntekijät eivät tee päätöstä itse ja yksin (ellei kyseessä ole selvä ja räikeä ja akuutti tilanne). Yleensä on aina esim. perheneuvolan/ perhetyöntekijän /neuvolan/erikoissairaanhoidon lausunto myös. Ja monesti lastensuojeluilmoituksia esim. koulusta.
Ja jos tuntuu että perhetyöntekijä on kotona vain kyttäämässä, on varmaankin jo itsellä tunne, että on jotakin salattavaa. Kyllä perhetyöntekijät haluavat olla lasten kanssa ja auttaa perheitä. Toki jos he huomaavat isoja epäkohtia, heillä on aina ilmoitusvelvollisuus lastensuojeluun.
Kyttäämässähän se perhetyöntekijä siellä on - älä nyt viitsi väittää muuta, aikuinen ihminen.
AV-mammat!
Kunhan omat kullanmurunne on kasvaneet niin ottakaa kirja kauniiseen käteen ja pyrkikää yliopistoon, opiskelkaa sosiaalityöntekijöksi. Sehän on teille helppoa kun te jo tiedätte niin paljon asiasta. Ehkä oppisitte mitä sosiaalityö on, millaiset resurssit siellä on ja mitä eri käsitteet ylipäätänsä tarkoittavat.
Helppohan täällä on nimettömänä arvostella, mutta monestako teistä olisi työtä oikeasti tekemään? Mikäli teitä on kohdeltu väärin olette varmasti tehneet oikaisupyynnöt ja valitukset asianmukaisesti, ettekä täällä vain purnaa pahaa mieltä. Sosiaalityöntekijän työ on epäkiittollisinta, haukutaan, huudetaan, raivotaan, uhkaillaan jne. Harvoin kukaan kiitosta sanoo. Paitsi ne nuoret jotka ovat sijoituksessa ymmärtäneet oman elämänsä merkityksen.
Jos SINÄ koet, että sinusta on työhön, opiskele PÄTEVÄKSI työntekijäksi. ÄLÄ koskaan tee virhettä, ÄLÄ koskaan ole vastavalmistunut tai erehdy sanomaan väärää sanaa. Muuten AV-mammat lynkkaa sinut alta aikayksikön.
Koulutukseen on helppo päästä, ulkoa kun opettelee, valmistuu, työpaikan saa heti ja asiakkaita saa kohdella kuin sontaa, eikä työssä tarvita kuin vainoharhaisuutta ja jankutuskykyä.
ei ole kyttäämässä niinkuin sinä ilmaiset. Meitä on moneen lähtöön, toki aina on olemassa ls-puolella myös se kontrollinpuoli. Lähtökohta on kuitenkin tukemisessa ja auttamisessa. Joka kunnassa on erilaiset käytännöt siihen mitä perhetyöntekijä tekee ja mitä ei. Meillä ainakin hoidetaan lapset, äiti voi siivota, nukkua, laittaa ruokaa yms. Äidin kanssa myös voidaan tehdä yhdessä asioita, tarkoitus ei ole tehdä perheen puolesta kaikkea vaan auttaa perhettä jaksamaan. Monesti perheissä on kuitenkin isä, joka käy töissä. Hänen pitää myös vastuuttaa ottamaan vastuu perheestä, siivouksesta yms. On hullua, että täällä jokainen tietää mitä perhetyöntekijät tekee. Mikäli perhetyöntekijä itse kertoo mitä työkseen tekee niin hän todennäköisesti valehtelelee...
loistavalta sosiaalityöntekijältä, juuri sellaiselta johon kaikki av-mammat törmää! Ei muuta kun lähdet opiskelemaan, susta tulee loistava!
vaikeasti käyttäytyviä ja psyykkisesti häiriintyneitä, ettei heitä voi sijoittaa perheisiin. Perheillä ei ole keinoja ja eikä usein varmaan haluakaan ottaa luokseen nuori, joka on väkivaltainen, arvaamaton, päihdenongelmainen ja siten jopa hengenvaarallinen. Huostaanotetut nuoret ovat tulleet moniongelmaisemmiksi ja vaikeammin oireileviksi, ei heidän kanssaan pärjää välttämättä kuin ammattihenkilöstö valvotuissa olosuhteissa. Olisi pitänyt tehdä ne huostaanotot aiemmin, kun lapsen kehitykseen olisi pystynyt vielä paremmin vaikuttamaan.
... eivät ole peruste huostaanotolle, mielenterveyspalvelujen kysyntä on moninkertaisesti suurempi kuin hoitopaikkojen määrä, kuitenkaan nuorten mielenterveyspalveluja ei hankita lisää. Tämän kunnat tekevät kylmästi laskelmoiden koska valtio maksaa huostaanottojen kaikki kustannukset, mielenterveyspalvelut jäisivät kuntien maksettavaksi kuten ennenkin. He harjoittavat tympeää lasten kustannuksella tapahtuvaa ihmiskauppaa.
ei ole kyttäämässä niinkuin sinä ilmaiset. Meitä on moneen lähtöön, toki aina on olemassa ls-puolella myös se kontrollinpuoli. Lähtökohta on kuitenkin tukemisessa ja auttamisessa. Joka kunnassa on erilaiset käytännöt siihen mitä perhetyöntekijä tekee ja mitä ei. Meillä ainakin hoidetaan lapset, äiti voi siivota, nukkua, laittaa ruokaa yms. Äidin kanssa myös voidaan tehdä yhdessä asioita, tarkoitus ei ole tehdä perheen puolesta kaikkea vaan auttaa perhettä jaksamaan. Monesti perheissä on kuitenkin isä, joka käy töissä. Hänen pitää myös vastuuttaa ottamaan vastuu perheestä, siivouksesta yms. On hullua, että täällä jokainen tietää mitä perhetyöntekijät tekee. Mikäli perhetyöntekijä itse kertoo mitä työkseen tekee niin hän todennäköisesti valehtelelee...
.. niitä entisiä kotipalvelun työntekijöitä jotka tympääntyivät ruumiilliseen työntekoon ja halusivat hekin päästä paperihommiin? Tuollahan toisessa ketjussa joku ilmeisesti sossun työntekijä hehkutti että noissa huostaanotoissa pääsee tekemään "paljon paperihommia".
selostamaan itsestäsi? Luuletko että oikeasti jotakuta kiinnostaisi?
Nyt selvisi, sä tosiaan olet lastensuojelun asiakas. Kuten yllä kerroin, jaoin vaan oman kokemukseni etten ole 10 vuodessa nähnyt yhtään turhaa huostaanottoa. Ja oikeasti, luulen että voi kiinnostaa moniakin kun tässä kerran "turhista" huostaaotoista keskusteltiin.
Ottamatta asioista selvää..
minä en tiedä ensimmäistäkään aiheettomasti huostaanotettua lasta. Sen sijaan tiedän montakin, jotka olisi pitänyt huostaanottaa, mutta sitä ei ole tehty. En todellakaan voi edes uskoa, että joku tosissaan puolustelee esim. päihteitä käyttäviä äitejä ja heidän oikeuksiaan lapsiinsa. Lasten oikeudet pitää aina olla ennen vanhempien oikeutta. Kenelläkään, ei edes omilla vanhemmilla, ei saa olla oikeutta tuhota lapsen elämää.
..sossut jättävät nykyään päihdeongelmaiset perheet rauhaan yhä useammin. Onko täällä joku sossun työntekijä paikalla joka voisi selittää miksi näin tekevät. Kyllä nuo väärinkäyttäjäperheiden lapset kuuluisi mielestäni pelastaa siinä missä ongelmattomien perheiden lapsetkin.
Niin, tollasiahan johtopäätöksiä ne sossut välillä tekee :) Ottamatta asioista selvää..
Kaikille on jo selvinnyt mikä on sun psyyken tilanne. t. sivusta seurannut
perheisiin. Meillä ei ollut perheessä mitään vikaa, miksi olisi otettu riehuva teini perheestään vieraaseen perheeseen riehumaan? Usein huostaanotetuilla nuorilla on koulunkäyntivaikeuksia, päihteidenkäyttöä ym eikä siinä sijaisperhe pärjää sen paremmin kuin oma perhekään. Omassa perheessä ei välttämättä ole mitään vikaa, nuoriin kun vaikuttaa moni muukin asia kuin omat vanhemmat. t.104
Siis siten, että vanhemmat allekirjoittavat sopimuksen. Riippuu kaupungista ja sen resursseista mihin lapset ja nuoret sijoitetaan. Nuoretkin pyritään sijoittamaa perheisiin.
...Heidäthän suorastaan revitään käsistä, mutta noita usein mielenterveysongelmaisia teini-ikäisiä ei kukaan ole kiinnostunut ottamaan saatikka sitten järjestämään heille hoitoa. Jää jäljelle sijoitus rahanahneiden "huostaanottoyrittäjien" ylläpitämiin parakkiasuntoloihin joissa revitään valtiolta rahaa nuorten kustannuksella.
Näitä ls-ketjuja lukiessa tulee eittämättä mieleen, että tukitoimien puuttumisen kritisoijat haluaisivat lisää rahaa sossusta (pääsee jaloilleen) ja kodinhoitajan tekemään kaikki käytännön kotihommat (ei itse tarvitse) ja ainakin 10 uutta mahdollisuutta saada elämänsä raiteille takaisin. Ja kun ei siltikään onnistu, on vika v-mäisissä epäpätevissä sossuissa.
Miksi aikuinen ihminen luulee olevansa kysenevä huolehtimaan lapsesta, jos ei voi huolehtia edes itsestään? Miksi kaikki normaaliin elämänhallintaan kuuluva pitää ulkoistaa yhteiskunnan hoidettavaksi ja saada vielä ekstraa toimeentulotuen päälle? Missä on aikuisen ihmisen vastuu?
Siksi olen hieman epäilevällä kannalla näihin epäpätevä-sossun-paska-virkailija-juttuihin.
Vain riitatapauksissa toimitaan niin. Vuonna 2008 viidesosa huostaanotoista oli vastentahtoisia. Siis sellaisia,joissa ratkaisu on siirtynyt hallinto-oikedelle.