otetaanko lapsia huostaan turhaan riittävän hyvistä kodeista?
Asia mietityttää, kun luin Suomi24:n biovanhempien palstaa - siellä vanhemmat syyttävät järjestäen "systeemiä" siitä, että heidän lapset ovat otettu huostaan ilman, että riittäviä avohuollon tukitoimenpiteitä on tarjottu.
Kuinkakohan paljon huostaanotoista tehdään perheisiin, missä lasten ongelmat johtuvat ihan vain lapsen omasta persoonasta, esimerkiksi jostain neurologisesta erityisyydestä tms. eikä vanhempien riittämättömällä vanhemmuudella ole ollut asiaan osaa eikä arpaa?
Kuinkahan suuri osuus huostaanotoista tehdä siksi, että vanhemmat ovat päihde- ja/tai mielenterveysongelmaisia tai muuten vain lasten kotiolosuhteet vaarantavat lapsen tasapainoisen kehityksen? Ainakin kun kyseessä on pienet, alla murrosikäiset lapset? Kuinka suuri osuus huostaanotoista koskee ylipäätään alle murrosikäisiä lapsia?
Jotenkin tuntuu ihmeelliseltä väitteet, että lapsia huostaanotetaan liian heppoisin periaattein, onhan huostaanotto tavattoman kallis toimenpide.
Kommentit (207)
olisin sekuntiakaan kateellinen tai katkera perheelle, joka on lastensuojelun asiakas? En siis todellakaan ole.
Pointtini oli, että kovaäänisimmin kritisoijat eivät halua nähdä annetuissa tukitoimissa (jotka siis tukevat aikuisen vastuunottamista tilanteesta) mitään positiivista. He ainoastaan haluavat, että joku "taho" ottaa homman hoitaakseen. Kämppä puhtaaksi kerran viikossa ja lisää rahaa. Ja heti. Tai muuten mä en ala. Tukimuodet, jossa äiti ja/tai isä joutuu itse toimimaan ei siis koskaan ole hyvästä.
Kärjistettyä tai ei, mutta kuten sanoin, tämä on vain mun mielipide näiden ketjujen kommenttejen perusteella.
että perhetyöntekijä tulee rasittamaan lisää? Tai miksi ne rahat löytyy huostaanottoon - ja siihen voimauttavaan työntekijään - muttei esimerkiksi siihen, että perhe pääsee pahimman - esimerkiksi sairastumisesta tai työttömyydestä johtuvan -ahdingon yli?
Ei voi olla sattumaa, että myös viranomaistahot ovat ryhtyneet kritisoimaan annettuja "tukimuotoja" ja vaatimaan kovaäänisesti vanhan ajan kodinhoitajia takaisin.
Vai ovatko hekin sinusta vain typeriä lastensuojelun asiakkaita? Kuten myös Hanna Markkula-Kivisilta, joka sosiaalialan omassa lehdessä on kritisoinut voimakkaasti lastensuojelun työntekijöiden epäpätevyyttä? Alkoholistiko hänkin?
Ja miksihän lapsi oireilee? Yleensä syy löytyy kyllä perheen ihmissuhteista, siitä, miten äiti ja isä ovat lastaan kohdelleet, ellei kyse sitten tosiaan ole kehitysvammaisesta tai jotenkin neurologisesti erityisestä lapsesta.
Miten se on niin vaikea kantaa vastuuta omasta käyttäytymisestään ja kasvatustavoistaan?
Esimerkiksi kolmasosa suomalaista hyväksyy ruumiillisen kurittamisen, vaikka selvää näyttöä on sen haitallisuudesta lapsen kehitykselle. Vielä kun muistaa, että 40% pienten lasten isistä on alkoholin suurkuluttajia ja ties mitä on perheissä vialla, niin ihme, ettei huostaanottoja tehdä tämän enempää mitä nyt!
Mikäli ymmärsin oikein kirjoittajien mielestä turhilta huostaanotoilta voitaisiin välttyä jos avohoidon tukitoimia olisi riittävästi.
Teksti oli muutenkin terveellä tavalla kriittinen mutta kuitenkin asiallinen:http://www.lapsiasia.fi/c/document_library/get_file?p_l_id=52437&folder…
Kyllä niitä huostaan ottoja aika turhaan tehdään. Meidän tapauksessa huostaanottoon johti "kuoleva kissa pöydällä" kas kummaa kun kolmen vuoden jälkeen kissa on vielläkin elossa.
...ovat kateellisia jos joku sattuisi saamaan tai edes rohkenee vaatia sosiaalihuollon palveluita?