Lapsilla vielä kolme viikkoa koulua ja nyt on jo ihan täysi kesä!
säälittää lasten puolesta kun joutuvat vielä kolme viikkoa käymään koulua. Kukahan neropatti keksi meidän kunnassa, että kesäkuun eka viikko käydään vielä koulua. Meillä lapsi olisi hyvin jaksanut jättää esim syysloman väliin ja sen sijasta jäädä viikkoa aiemmin kesälomalle.
Kommentit (4)
sitten taas vastaavasti alkaa vasta syyskuussa. ;) Ja keväälle sitten pitempi loma, esim. 2 viikon pääsiäisloma.
Yleensähän Suomessa se oikea kesä alkaa vasta heinäkuussa ja päättyy vasta joskus syyskuussa. Näin päästäisiin vähän paremmin kohti yleismaailmallista lomakäytäntöä, ei muualla koko valtio mene kiinni heinäkuuksi. :p
laaja joukko suomalaisia valittaa joka vuosi siitä, kun lasten täytyy mennä elokuussa kouluun, vaikka on vielä täysi kesä.
Mitäpä tähän voi muuta todeta, kuin että joka vuosi kesä on erilainen ja vaikeaa sitä on lainsäätäjienkään tietää tuleeko toukokuussa vai elokuussa helleaalto. Suomen kesä voi olla myös yllättävän pitkä tai lähes olematon.
Ai niin, omassa kouluiässäni muistan nauttineeni helteistä jo huhtikuussa jonain vuonna. Ihanaa oli joskus, jos opettaja keksi viedä luokan opiskelemaan ulkoilmaan. Parhaita koulumuistoja ne.
josta taas palataan niihin kesäkuun mukaviin +5 - +10 lukemiin?
Ei ole teidän kunnassa mitään keksineet, vaan näin koko maassa.
Ja monethan on sitä mieltä, että koulua pitäisi olla vielä kesäkuukin, niin ei olis lastenhoito-ongelmia...