Eikö tällaisessa tilanteessa todellakaan saa mitään apua?
Ystävälläni on todella vaikea elämäntilanne ja tuntuu pahalta seurata vierestä ja kuunnella miten mistään ei saa apua, vaikka he sitä todella tarvitsisivat. Ystäväni on selvittänyt kaiken ja nyt näyttää siltä, että joutuu palaamaan töihin kun heidän nuorin on noin 5kk.
Ystävälläni on siis kolme lasta, vanhin jo koulussa ja kaks nuorinta on 2v ikäerolla. Miehensä on tällä hetkellä työkyvytön eikä pysty myöskään arjessa auttamaan, koska on itse autettava. Heillä on jo pidempään ollut vaikeaa kun ensin vanhin lapsi sairastui vakavasti, hän kylläkin on jo toipunut, mutta samaan syssyyn tuli miehen työkyvyttömyys ja perheen tulojen romahtaminen.
Tuntuu pahalta seurata vierestä miten ystävääni ahdistaa se, että nuorin on laitettava niin pienenä hoitoon, mutta kun rahat ei muuten riitä.
Ainoa apu, jonka ystäväni saa on miehelleen hoitaja niin kauan kunnes miehensä on paremmassa kunnossa. Tosin tuo hoitajakin maksaa, näin ainakin ystäväni on sanonut.
Mietin vaan, että onkohan jotain, mitä ystäväni tai minä emme olisi tajunneet ja että hän voisikin olla pidempään kotona lasten kanssa? Tietäiskö täällä joku näistä?
Kommentit (87)
kannata tällaista kikkailua, mutta ystävänäsi selvittäisin mikä olisi tilanne, jos miehensä kanssa eroaisivat. Mies saisi todennäköisesti apua ehkä paremminkin. Ja yh-äiti saisi ainakin yh-korotukset ja mahdollisesti jotain muutakin apua helpommin.
voisi itsekin miettiä, eikä vain ajelehtia ahdingosta toiseen.
Kyllä ne omat voimavaransa voisi itsekin miettiä, eikä vain ajelehtia ahdingosta toiseen.
pitämällä puskurirahastoa. Ihmettelen myös sitä, miten sillä miehellä ei muka ole mitään kunnon tuloja.
Eli ilmeisesti on sitten ollut jo ennen sairastumistaan niin ja näin kiinni työelämässä.
Eikä perheellä ole ollut säästön tynkääkään kun kolmas lapsi on pantu alulle.
lapsilisän, kotihoidontuen, äitiyspäivärahan, mies varmasti saa sairaspäivärahaa ja ehkä saavat myös vakuutuksesta korvauksia jos sellainen on ollut ja lisäksi vielä omaishoidontuen. Eikö tässä ole jo apuja?
Tiesitkö, että on maita joissa ei saa näistä yhtään mitään?
On se kamalaa, kun ei _mitään_ apua saa...
jos ei ole oikeutta toimeentulotukeen. Asuuko perhe vuokralla?
niin sen kulut eivät tällä hetkellä ole paljon mitään kun korot ovat näin alhaalla. Kai he sentään ovat tajunneet ottaa lyhennysvapaata?
Ja jos ovat vuokralla niin sitten saavat asumistukea ja toimeentulotukea. Kyllä pitäisi pärjätä.
Saako äiti siis minimiäp-rahaa? Eli ei edes ole ollut töissä?
Onko perhe oikeutettu toimeentulotukeen? Sitä voisi hakea omasta kunnasta. Siitähän selviää saako mitään.
Se, asuuko vuokralla vai omassa ei ole este toimeentulotuelle, mutta omistusaunnossa asumiskuluiksi katsotaan vain lainan korot, ei muuta. Eikä vuokra-asunnostakaan ihan kaikkea hyväksytä, vaan on maksimivuokra, jos sen ylittyy niin sitten se menee "omaan piikkiin".
Olen kuullut tapauksista, joissa ahdingossa oleva perhe on saanut apua vasta kun heistä on tehty / he ovat itse itsestään tehneet lastens.ilmoituksen.
En suosittele ilmoitusta, se on todella raskas prosessi, enkä itse luota lastens.henkilöstöön (kokemus sekä "syytettynä" että siten, että olin alalla hetken töissä) mutta jos tavitsee ja haluaa ottaa lastensuojelun kautta apua ja tukea, se on ainoa tie. Tehdä se ilmoitus.
Siten voisi saada esim. kodinhoitajan kotiin, tai lapselle hoitopaikkaa tai mitä liekään.
3. lapsen niin, että on itsekin minimipäivärahallaP??? Järki, älä jätä!
lapsilisän, kotihoidontuen, äitiyspäivärahan, mies varmasti saa sairaspäivärahaa ja ehkä saavat myös vakuutuksesta korvauksia jos sellainen on ollut ja lisäksi vielä omaishoidontuen. Eikö tässä ole jo apuja? Tiesitkö, että on maita joissa ei saa näistä yhtään mitään?
...että on maita, joissa asutaan peltihökkeleissä ja lapset ei pääse kouluun, tiesitkö että on maita joissa väkivaltaisuus on arkipäivää ihan vaan sen takia ettei kaikille ole töitä, eikä siten ruokaa ja puhtautta.
Ei voida verrata meidän tilannetta johonkin romanian tilanteeseen. Siinä vaiheessa kun ei tiedä mistä vääntää ruokaa lapsille, ei paljoa lohduta tieto, että on maita joissa ei sosiaaliturvaa ole ollenkaan.
Oletko itse ikinä joutunut laskemaan rahoja niin tarkkaan, että viimeisenä 2 viikkona et voi ostaa ruokaa edes, että tilillä olisi sen verran että asumistuen jälkeen voit maksaa vuokran? Eikä kyse ole edes mistään leveästä elämisestä ja ryyppäämisestä, vaan siitä, että rahat ei vaan riitä !!!
Mainitut tukirahat tulevat aina parin sadan euron erissä pitkin kuukautta. On vaikea hahmottaa, mitkä ovat kuukausitulot, kun aina pitää odottaa seuraavaa erää, että saa rahaa tilille että voi maksaa laskun.
Esim. tilillä on ennestään 200 e. Odotellaan että tulee lapsilisä kuun lopussa ja sitten odotellaan asumistuki kuun alussa ja sitten voidaan maksaa vuokra 900 e esimerkiksi. Esim. mulle tulee as.tuki samana päivänä kun on vuokranmaksupäivä.
Sitten katsotaan mitä jää jäljelle. millä eletään-
Kela-etuuksien yhteenlaskettu summa ei myöskään järjin iso ole. Sillä ei kovin kummoisesti eletä.
keräät sitä puskurirahastoa jos et ole opiskelujen jälkeen saanut töitä, tai vain pienipalkkaisia pätkätöitä ja sitten tuleekin sairastuminen tms. katastrofi?
Kyllähän minäkin mielelläni laittaisin säästöön rahaa joka kuukausi, mutta kun menot ovat tällä hetkellä suuremmat kuin tulot. Aiemmin menot olivat yhtä suuret kuin tulot joten silloinkaan en voinut säästää.
pitämällä puskurirahastoa. Ihmettelen myös sitä, miten sillä miehellä ei muka ole mitään kunnon tuloja.
Eli ilmeisesti on sitten ollut jo ennen sairastumistaan niin ja näin kiinni työelämässä.
Eikä perheellä ole ollut säästön tynkääkään kun kolmas lapsi on pantu alulle.
3. lapsen niin, että on itsekin minimipäivärahallaP??? Järki, älä jätä!
Tämä jäi minulta kokonaan huomaamatta, mistä sen luit?
missään nimessä. Se ei oikeuta mihinkään taloudelliseen apuun ja siitä kai ap:n kohdalla on kyse. Tekemällä ls ilmoituksen pahentaa vaan perheen asioita.
kolmea lasta miehelle, jolla ei ole kunnon tuloja ja/tai työsuhdeturvaa, eikä rahaa.
Rahaa, kodinhoitajan vai mitä kaipaat?
todella raskasta, koska miehensä on täysin autettava, ei saa itse tehtyä mitään ja siihen päälle vaativa vauva (aiemmin vaikea raskaus) ja taapero, joka vaatii huomiota koko ajan.
Sosiaalitoimistoon on ystäväni soittanut ja kysynyt voisiko saada apuja. Vastaus oli että ei, ei rahallista eikä muutakaan.
Tämä vaan ihmetyttää kun tiedän erään toisen ystäväni tutun (asuu kyllä eri paikkakunnalla) saaneen vaikka mitä apuja, vaikka hänen tilanteensa oli helpompi, mutta hän oli virallisesti yh, ystäväni on tällä hetkellä käytännössä yh, vaikkei sitä virallisesti ole.
ap
voisiko ystäväsi toimia omaishoitajana myös miehelleen?
Eiväthän ne paljon ole, mutta pienillä menoilla niin voisi ehkä elää?
Sosiaalitoimistoon kannattaisi varata aika ihan tilanteen kartoitusta ja neuvojen saamista varten.
Tosta ei tukea, päätöksestä. Sitten voi valittaa asiasta
ollut jo tuloitta tai heikoilla tuloilla jo sitä suunniteltaessa.
ole minä väsännytkään, mutta ei se silti pelasta minua tästä tilanteesta. Kyllä niitä ongelmia voi tulla lapsettomillekin...
kolmea lasta miehelle, jolla ei ole kunnon tuloja ja/tai työsuhdeturvaa, eikä rahaa.
kannata tällaista kikkailua, mutta ystävänäsi selvittäisin mikä olisi tilanne, jos miehensä kanssa eroaisivat. Mies saisi todennäköisesti apua ehkä paremminkin. Ja yh-äiti saisi ainakin yh-korotukset ja mahdollisesti jotain muutakin apua helpommin.