Kielteinen jee: taas pitää sietää miehen ex-suhteen lasta kotona.

Siis aina kerrotaan esimerkkejä, kuinka isä oli ihana ja lämmin, ja jätti ilkeän äitipuolen, kun ei ollutkaan vilpittömän rakastunut miehen lapsiin. Tosielämässä suurimassa osassa näitä hankalia tapauksia, ne lapset lopettaa käymisen isällään ja äitipuoli pysyy elämässä tasan niin kauan kuin haluaa. Te aliarvioitte parisuhteen, perheen ja rakkauden voimaa. Mies voi rakastaa puolisoaan enemmän kuin lapsia, joista on etääntynyt. Ainahan miehet on eläneet lasten kanssa naisten kautta... Se on vaan historiaa ja biologiaakin. Miehelle lapsi on naisen jatke ja se ei poistu ihan vaan sillä, että tuhansien vuosien kulttuuriperimän jälkeen sanotaan yhtäkkiä, että isä onkin tasa-arvoinen.



Itse olen äitipuoli ja rakastan miestäni. Siksi hänen elämässään taas olla kaikki ne ihmiset, jotka hän haluaa pitää. (no, ehkei jotain narkkiskaveria saisi olla, jos mies nyt sellaisen omaisi) Sitä paitsi itse saan lapsipuolilta paljon, koska annan myös. En halua, että mies joutuisi valitsemaan, koska ei mieskään laita minua valitsemaan rakkaitteni välillä. Mies nauraa usein sitä, miten nämä "lapsipuolet" ovat ottaneet mut ensisijaiseksi yhteydenpidon kohteeksi. Mahtaisko johtua, että mä juttelen ja huolehdin, kun taas mies on huono puhumaan pitkiä puheluita ja ylipäätään ei osaa niin hyvin miettiä, mitä 18- ja 20 -vuotiaiden tytärten elämästä puuttuisi. Enemmän meillä on mennyt siihen suuntaan, että vanhempansa ovat kavereita ja minä olen se turva ja opastaja, joka auttaa ongelmissa ja neuvoo kaikessa veroilmoituksesa lähtien.

Ei ole niille varsinaisesti ilkeä ja pitää kyllä huolta. Mutta on sitä mieltä että se ei ole lapsien koti vaikka isä siellä asuu ja lapset käyvät siellä säännöllisesti. Joskus tuntuu että kaverille ne muksut on tosiaan rasite ei mikään ihana asia.

Ei ole niille varsinaisesti ilkeä ja pitää kyllä huolta. Mutta on sitä mieltä että se ei ole lapsien koti vaikka isä siellä asuu ja lapset käyvät siellä säännöllisesti. Joskus tuntuu että kaverille ne muksut on tosiaan rasite ei mikään ihana asia.

niin miksi niistä lapsista ei voi opetella pitämään? MIten oman miehen lapset voivat olla vastenmielisiä? Miten joku voi rakastaa täysin vierasta lasta toiselta mantereelta (adoptio) mutta oman miehen lasta ei?

Ei ole niille varsinaisesti ilkeä ja pitää kyllä huolta. Mutta on sitä mieltä että se ei ole lapsien koti vaikka isä siellä asuu ja lapset käyvät siellä säännöllisesti. Joskus tuntuu että kaverille ne muksut on tosiaan rasite ei mikään ihana asia.

niin miksi niistä lapsista ei voi opetella pitämään? MIten oman miehen lapset voivat olla vastenmielisiä? Miten joku voi rakastaa täysin vierasta lasta toiselta mantereelta (adoptio) mutta oman miehen lasta ei?

Olen mä sitä miettinyt itsekin ja vaikka on mun hyvä kaveri, niin silti en aina tykkään esim. hänen tavastaan puhua näistä lapsista. Toisaalta taas kun en itse ole joutunut koskaan samanlaiseen tilanteeseen, niin en voi sanoa miten sitten itse suhtautuisin toisen lapsiin. Helppohan se on sanoa että, olisin sellainen ja sellainen äitipuoli, mahdollisiman hyvä, mutta ehkä se käytännössä saattaisi olla oikeesti vaikeeta.

Ja kaikki sinun kaltaisesi on kauheita ämmiä. Taas kiinnostaa teidän ikä, kun ei ole vielä aikuiseksi kasvanut.

On aikoja, kun vielä opettelee sitä parisuhteen muodostumista. On eri aikoja jolloin vain vietetään villiä aikaa miehen kanssa, mutta se on eri asia kun parisuhde.

Jos lähdetään siihen leikkiin, jo perheen perustaneen kanssa, niin siinä kohtaa pitää ymmärtää mihin lähtee, eikä olla nokkava " minä omistan tuon miehen - ämmä " . Näinhän tässä tapauksessa nämä tämän tyypin naiset käyttäytyy toisille lapsille.

Kävisit juttelemassa jossain ja hommaisit itsetunnon. Kasvaisit aikuiseksi, ja ymmärtäisit että elämässä on paljon muutakin kun se oma napa ja omat tarpeet. Lapsellisin on se, joka lapselle kiukuttelee.

Lähde siis suhteestasi menemään. Sinä et ansaitse sitä miestä joka sulla on, vaan joku paljon sinua parempi.

Villit ajat on vietetty miehen kanssa silloin, kun ei ollut yhteisiä lapsia ja miehen lapsi oli äidillään. Aikuiseksi on kasvettu monellakin tapaa, mutta miehen lapsi ei edellenkään ole omani, ja tuntuu vieraalle. Sanon tämän suoraan, koska se on fakta, ja kaikki - myös mieheni- tietävät tämän.

Ja tuskin mieheni 10 vuoden yhteiselon ja yhteisten toivottujen lasten jälkeen minua jättää, koska pelin nimi on ollut koko ajan sama. Miehen lapsi = hänen lapsensa ja asiansa, johon minä en sekaannu millään tavalla.

Ja sitä paitsi enää on n. 4 vuotta maksimissaan, kun lapsi viitsii edes tulla meille, koska kavereihinsa on useita satoja km. Joten olen voittaja tässä.

Myöhemmin, kun hän piipahtaa isäänsä katsomaassa, voin olla vaikka töissä tai kaupassa, onhan näitä mahdollisuuksia.

harvinaisen tyhmä tuonkin ikäiseksi. Mitä ajattelisit jos joku miettisi samoin sinun lapsistasi? Huh, mitenhän joku voi tuontyyppisen ihmisen seurasta edes nauttia?

Ja kaikki sinun kaltaisesi on kauheita ämmiä. Taas kiinnostaa teidän ikä, kun ei ole vielä aikuiseksi kasvanut.

On aikoja, kun vielä opettelee sitä parisuhteen muodostumista. On eri aikoja jolloin vain vietetään villiä aikaa miehen kanssa, mutta se on eri asia kun parisuhde.

Jos lähdetään siihen leikkiin, jo perheen perustaneen kanssa, niin siinä kohtaa pitää ymmärtää mihin lähtee, eikä olla nokkava " minä omistan tuon miehen - ämmä " . Näinhän tässä tapauksessa nämä tämän tyypin naiset käyttäytyy toisille lapsille.

Kävisit juttelemassa jossain ja hommaisit itsetunnon. Kasvaisit aikuiseksi, ja ymmärtäisit että elämässä on paljon muutakin kun se oma napa ja omat tarpeet. Lapsellisin on se, joka lapselle kiukuttelee.

Lähde siis suhteestasi menemään. Sinä et ansaitse sitä miestä joka sulla on, vaan joku paljon sinua parempi.

Villit ajat on vietetty miehen kanssa silloin, kun ei ollut yhteisiä lapsia ja miehen lapsi oli äidillään. Aikuiseksi on kasvettu monellakin tapaa, mutta miehen lapsi ei edellenkään ole omani, ja tuntuu vieraalle. Sanon tämän suoraan, koska se on fakta, ja kaikki - myös mieheni- tietävät tämän.

Ja tuskin mieheni 10 vuoden yhteiselon ja yhteisten toivottujen lasten jälkeen minua jättää, koska pelin nimi on ollut koko ajan sama. Miehen lapsi = hänen lapsensa ja asiansa, johon minä en sekaannu millään tavalla.

Ja sitä paitsi enää on n. 4 vuotta maksimissaan, kun lapsi viitsii edes tulla meille, koska kavereihinsa on useita satoja km. Joten olen voittaja tässä.

Myöhemmin, kun hän piipahtaa isäänsä katsomaassa, voin olla vaikka töissä tai kaupassa, onhan näitä mahdollisuuksia.

paitsi lapsen vanhemmilla ei voi olla samanlaista tunnesidettä. Tähän on täysin turha kenenkään väittää vastaan, kun Äiti Teresakin on jo kuopattu.

paitsi lapsen vanhemmilla ei voi olla samanlaista tunnesidettä. Tähän on täysin turha kenenkään väittää vastaan, kun Äiti Teresakin on jo kuopattu.

säkö et voi rakastaa/tykätä kenestäkään muusta kuin omista lapsistasi? Menetkö sä kauppaan silloinkin kun kavereitasi tulee kylään? Aika ontuvia selityksiä ja ei järjen häivääkään.

Katkeruutta nähtävästi kuvitellaan puolin ja toisin. Paljonko tosiaan tiedetään? Paljonko omaa epävarmuutta tai katkeruuden tunnetta projisoidaan toiseen? Etsitäänkö vahvistusta omalle itselle ja ratkaisuilleen mollaamalla toista? Kun ei olla väleissä eikä kysytä/nähdä, niin aina vaikeammaksi menee tietäminen ja helpommin tulee vaan oletettua.

Mistä esim. voi tietää toisen omaisuuden määrän oikeasti? Toiset elävät ulkonaisesti vaatimatonta elämää, kun toiset elävät yli varojen jotta voi päteä ulkoisilla ansioilla. Tai esim. mitä joku tienaa. Veropörssi jättää paljon kertomatta. Ihmisellä voi olla suuriakin verottomia tuloeriä tai omaisuuksia, mitkä eivät ole kaiken kansan nähtävillä. Katkeruuden syy on epäreiluuden kokemus. Katkeruus on kuitenkin minusta tyytymättömyyttä omaan elämäänsä ja aina subjektiivista. Tyytymättömyys voi johtua aivan eri asioista. Vaikka itse arvostat korkeakoulututkintoa (niin kyllä minäkin, kirjoittajan sivuhuomautus), niin toiselle se on yksi ja sama.

Olen itse ex-vaimo ja varmaan olisi monen mielestä syytä olla katkera koska miehen uusi kumppani tuli kuvioihin vielä meidän ollessa naimisissa. Eihän se kivalta tuntunut ettei mies ollut rehellinen vaan pelasi lopun liittoa koko ajan kahteen suuntaan. En kuitenkaan elä erityisen katkeroituneena, ehkä osittain myös siksi että itse halusin erota ja mies olisi halunnut jatkaa avioliitossa. Sain siis olla se joka valitsi (tavallaan). Varmaan tyypillinen ex-vaimon asenne on, että hyvä vain kun pääsin huonosta miehestä eroon. Mutta samalla ymmärrän että mikä on toiselle arvoton voi olla toiselle suuri aarre. :)

Voisiko tässä olla yksi uusien kumppaneiden epävarmuuden lähde, että ex ei arvosta sitä minä minä arvostan eli miestäni? Silloin pitää saattaa ex typeräksi, jotta tämä arvostelu mitätöitäisiin. Samoin exien oletetaan olevan katkeria koska he ovat menettäneet taiston miehestä, nyxä on voittaja ja saanut miehen ihailun ja valinnan. Exien pitää siis mitätöidä miehen arvo, jotta menetys olisi vähäisempi. Ehkä "totuus" on jotain tältä väliltä. Tai kuten itse ajattelen, on kaksi totuutta, exän ja nyxän. Ja ne harvemmin kohtaa.

oletus, että äitipuoli olisi jotenkin katkera tai mustasukkainen miehen ex:lle?

Meillä se on ainakin juuri toisin päin, sillä ex:llä olisi halutessaan syytäkin olla katkera (en tiedä onko, en ole koskaan edes nähnyt koko naista). Minä vein häneltä miehen, meillä on toivotut ja suunnitellut lapset, minulla on parempi koulutus/työpaikka + olen pärjäänyt muutenkin hyvin elämässäni, minulla ja miehelläni on erittäin hyvä tulotaso häneen verratuna jne.

You see, en keksi yhtäkään syytä olla katkera! En edes siitä, että hän on joskus harrastanut seksiä mieheni kanssa, olenhan minäkin tehnyt sitä n. kymmenen miehen kanssa ennen naimisiinmenoa....

pätkääkään jos miehen ex on minulle katkera. En välitä mikä on hänen tulotasonsa yms., kunhan minun ei millään tavalla tarvitse osallistua hänen lapsensa kasvatukseen, elatukseen tai elämään ylipäätänsä.

Siis toisin sanoen sekä miehen lapsi ja miehen ex ovat minulle ilmaa. Tätä ei nyt selkeämmin voi sanoa.

Kun ei ketään voi kieltää tuntemasta asioita niin kuin tuntee. .

Joopa, mutta kyllä normaaliälyllä varustetun ihmisen pitäisi myös tajuta, että tuollaiset tunteet on sairaita, ja että itselle pitäisi hakea apua.

Vaikkei sille mitään voikaan mitkä tunteet pulpahtavat pintaan, niin sille voi, että mitä niiden tunteiden kanssa tekee. Ja varsinkin sille voi, että käyttääkö niitä tunteita tekosyynä vastuusta pakoilemiseen. "Kun enhän mä voi tälle tilanteelle mitään, kun mulla nyt vaan on tällaisia tunteita, ei sille mitään voi."

Kukkua kanssa!

ihan oikeasti tekis mieli oksentaa.



tulipahan taas nähtyä että noista uusperhe kuvioista ei tule kun paskaa niskaan kaikille osapuolille.. "miehen lapsi on mulle kuin ilmaa"... kertoo kyllä kaiken teidän parisuhteestakin! ei voi olla perhe elämä tai sielunelämä kunnossa jos oikeasti pitää noin lasta inhota (ei kukaan ole ilmaa sori vaan).. ja tajuatteko miten se mieheenne koskee ja aivan varmasti aiheuttaa välillenne kitkaa ja katkeruuden tunteita. lapset kasvavat kieroon aivan varmasti tuollaisessa ilmapiirissä. enkä usko että tollainen ihminen on omille lapsilleenkaan missään nimessä hyvä äiti... että terve vaan ja onnea, onneksi en ole asemassanne..

ihan oikeasti tekis mieli oksentaa.

tulipahan taas nähtyä että noista uusperhe kuvioista ei tule kun paskaa niskaan kaikille osapuolille.. "miehen lapsi on mulle kuin ilmaa"... kertoo kyllä kaiken teidän parisuhteestakin! ei voi olla perhe elämä tai sielunelämä kunnossa jos oikeasti pitää noin lasta inhota (ei kukaan ole ilmaa sori vaan).. ja tajuatteko miten se mieheenne koskee ja aivan varmasti aiheuttaa välillenne kitkaa ja katkeruuden tunteita. lapset kasvavat kieroon aivan varmasti tuollaisessa ilmapiirissä. enkä usko että tollainen ihminen on omille lapsilleenkaan missään nimessä hyvä äiti... että terve vaan ja onnea, onneksi en ole asemassanne..

niin se on. Eri asia on miten tämän tunteen osaa peittää, ja kuinka avoimesti tunnetta viljelee.

Omille lapsilleni olen hyvä äiti, siitä ei pääse mihinkään, mutta he ovatkin omiani ja toivottuja. Miehen lasta en koskaan toivonut.

Sitä on niin kovin helppoa sanoa, että juu kyllä minä miehen lapsista pidän jne. Mutta kun joutuu toipaikan eteen, voi tuntemukset olla ihan toiset.



Ei ole helppoa ei!



Kun valitsit miehen,valitsit lapsenkin ovat paskapuhetta.

Kehtaatte hokea että "se ainut elämä"- se on niin että aikuisen tehtävä on OPETELLA SIETÄMÄÄN myös epämiellyttäviä asioita ja piste. En ole auktoriteettiuskoinen, mutta kyllä tälle jengille pitäisi jonkun tulla ottamaan niskasta kiinni ja sanoa että se on sun VELVOLLISUUTESI ja rutinat pois. Voisi olla myös ihan todellisia ongelmia.

Ihminen oppii tulemaan toimeen ja jopa pitämään IHAN MISTÄ VAAN kun tarpeeksi haluaa. Saati sitten lapsesta. Kysymys on siitä että teidän pitää tehdä selväksi sille pilalle päässeelle, hemmotellulle egollenne että nyt olen aikuinen ja aikuisena minun tehtäväni on hyväksyä se lapsi (ja monta muutakin asiaa). Jos näkökulma on tuollainen teinirutina niin eihän siitä tietenkään mitään tule, koska lapsen asema on ihan eri kuin aikuisen.

Kun on vapauksia on myös VASTUU tämä on niin unohdettu viisaus. Jos ei kykene vastuuseen, ei pitäisi olla edes äitipuolen roolissa.

vaan tosi-asia joka pitäisi hyväksyä. Tuossa oli tuo ketju 80-luvulla syntyneistä- ja täytyy sanoa että olitte miltä vuosikymmeneltä vaan, niin myötätunnon kehitys on kyllä ollut katkolla viime vuosina. Aikuisen tulee osata asettua toisen ihmisen asemaan, tässä tapauksessa hetki sen lapsipuolen kengissä pitäisi avata ihan uuden maiseman ja ymmärryksen.

lapsiaan etusijalle vaan pakottaa heidät tapaamaan isäänsä kodissa missä on uusi vaimo naama norsunvitulla osoittamassa että sinä lapsukainen olet minulle ilmaa. Sadisteja tuollaiset miehet ja outoja ne naiset jotkä heidänlaisiaan huolivat.

Oletko katkera siitä, että lapsi on miehelle sinua tärkeämpi?

Mutta kai minullakin on oikeus edes netissä sanoa, että minä en välittäisi edes nähdä koko lasta, ja jos hän jostakin syystä katoaisi mieheni elämstä, en jäisi kaipaamaan. Kun lapsi on äidillään, on poissa minun mielestäni. Voisin jopa sanoa, että hän on minulle ilmaa, ei siis uhkaa minun "prinsessan paikkaani" niin kuin joku asiasta tietämätön aikaisemmin väitti. Miten sellainen asia tai ihminen, joka on minulle täysin merkityksetön, voisi uhata minua?

Joka tapauksessa, minullakin on oikeus omiin tunteisiin, se miten niitä muille näytän, onkin jo toinen asia.

Ap

vaan tosi-asia joka pitäisi hyväksyä. Tuossa oli tuo ketju 80-luvulla syntyneistä- ja täytyy sanoa että olitte miltä vuosikymmeneltä vaan, niin myötätunnon kehitys on kyllä ollut katkolla viime vuosina. Aikuisen tulee osata asettua toisen ihmisen asemaan, tässä tapauksessa hetki sen lapsipuolen kengissä pitäisi avata ihan uuden maiseman ja ymmärryksen.

mutta ikää on enemmän kuin 80-luvulla syntyneissä. Eikä tässä ole mitään uusia maisemia ja ymmärryksiä löytynyt miehen lasta kohtaan. Päin vastoin, vituttaa joka kerta enemmän.

Olet visssiinkin just aloittanut sosionomin opinnot? Niiden teoriaan kuuluu just tällainen lässyn lössy...

hyvin kompata aloittajaa! täällä ihan samat fiilikset!

miehen lapsi on vielä ihan älyttömän lihava,mikä on outoa meidän lapsista,ja ne aina kyselee kukas tuo on..kun onneksi mies tuo sen meille vain pari kertaa vuodessa,siitä oon tosi onnellinen!!