Lue keskustelun säännöt.
Kielteinen jee: taas pitää sietää miehen ex-suhteen lasta kotona.
23.01.2009 |
Ei kivaa, kun omassa kodissa on lapsi, joka tuntuu ulkopuoliselle...
Kommentit (140)
Meillä asia on "ratkennut", niin että tyttö ei käy enää isänsä luona. Tyttö oli hyvin pieni kun erottiin ja nainen on ollut kuvioissa alusta asti. Aluksi lapsi oli varmaan "kivempi" kun oli tahdoton taapero, mutta nykyään en kerta kaikkiaan raaski pakottaa lasta isänsä luokse kun suree jo edeltävän viikon että hänen on pakko mennä isälle, jossa hänestä ei tykätä. Kyllä lapsi huomaa sen äitipuolen asenteen. Itteäni oikeastaa enemmän suututtaa lammasmainen isä joka ei asialle tee mitään. Ei tapaa lastansa muualla, ei pidä lapsensa puolta äitipuolta vastaan. Valitsee mielummin uuden vaimonsa ja hänen lapsensa, kuin oman esikoisensa. .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä sinun edes tarvitse. Hänellä on jo äiti joka rakastaa. Ihan normaali ystävällinen kanssakäyminen riittää.
Olen itse äitipuoli ja mulle miehen lapsen vierailut on aika yhdentekeviä. Kivoja sen takia, että yhteinen taapero on innoissaan aina vieraasta. Negatiivisia ajatuksia asiasta ei ole, vaikka sinänsä en lasta juuri edes huomaa. Tulee perjantaina, istuu tietokoneelle pelaamaan, hakee naapurissa asuvan kaverinsa meille viimeistään kello 10 tänä aamuna ja sen jälkeen on iltakymmeneen kaverin seurassa. Huomenna sama peli siihen asti, kun viedään bussille kotimatkaa varten. Välissä tulee syömään ja JOS kaveri käy kotona, niin yleensä yritän vähän seurustella ja kysellä koulusta. Tärkein asia meillä käydessä on ehdottomasti tuo kaveri. Kotonaan asuu "metsässä" ja ei näe vapaa-ajalla juuri ketään. Meillä sitten purkautuu kaverin puute.
[/quote]
että miksi ihmeessä äitipuolen tarvitsisi edes rakastaa lasta, eihän sellaista vaatimusta ole mistään esitetty tai varsinkaan itseltään sitä on typerää olettaa ja odottaa. Ei se mene samalla ajatuksella kuin omat lapset, joihin on biologinen side ja vastuu, ja jos etälapsi käy vain vierailulla, eihän kovin kiinteää sosiaalista sidettäkään pääse syntymään.
Kun etälapsi tulee vierailulle, kyse on siitä että hän tulee tapaamaan isäänsä, ei äitipuoltaan. Isän uusi nainen on aikuinen, lapsella on jo äiti. Äitipuoli-ajatus tulee minusta menneiltä ajoilta, jolloin isä oli yleensä leski ja äitipuoli kirjaimellisesti oli lapsen ainoa äidinkorvike.
Esim. oma lapseni käy tapaamassa isäänsä, jonka uusi kumppani kulkee hänelle nimellä ja ei lapsi juuri muusta näytä perustavan kuin isästään, jota hän kaipaa ja haluaa nähdä. Minusta on hienoa jos lapsen ja isänsä uuden kumppanin välit ovat hyvät, mutten odota sieltä mitään muuta kuin asiallista kohtelua eli sitä että isän ja lapsen välejä ei tietoisesti ja tarkoituksella sabotoida. Ja näin päällisin puolin on, lapsi on tyytyväinen vierailuihin. Isä viettää paljon aikaansa tytön kanssa ja äitipuoli taas omien lastensa kanssa. Siltä mistä isän kumppanista tuntuu kun hänelle "vieras" lapsi käy siellä ei ole minun päänsärkyni. Aikuiset ihmiset kestäköön valintansa.
Olen isän uusi kumppani ja ennen kuin tapasin lasta, niin ajattelin, että lapsirakas kun olen, niin ei tule ongelmia. Valitettavasti olin väärässä.
Kukaan ei voi tietää, kuinka vaikealta tilanne voi tuntua. Se ei todellakaan ole helppoa meille uusille kumppaneille mutta lapselle sitä ei tarvitse näyttää. Lapsella on oikeus isään ja se on kaiken keskipiste.
Itse olen ratkaissut asian niin, että en tuputa omaa seuraani vaan olen läsnä. Näin totumme lapsen kanssa pikku hiljaa toisiimme. Se on toiminutkin. Meillä on hyvä suhde. Tiedän, että lapsi luottaa minuun eikä kummankaan meistä tarvitse kohdella toisiamme huonosti.
En silti voi rakastavani mieheni lasta. Toki pidän hänestä eikä minulla ole mitään negatiivista sanottavaa.
Meillä on ollut mukavia hetkiä ja hauskoja muistoja on paljon. Kuitenkin joskus ennen näitä viikonloppuja tunnen ahdistusta ja "kauhua" tuleva viikonloppua ajatellen. Noina viikonloppuina en vain vieläkään pysty olemaan täysin oma itseni ja rento. En vain voi sille mitään.
Meillä ongelma on lapsen äiti. Hän kyllä tekee parhaansa sen eteen, että kaikki on vaikeaa ja hankalaa. Hän on katkera exälleen ja vihaa minua. Hän ei voi sietää meitä. Ja lapselle äiti on tehnyt nämä asiat erittäin selväksi.
Ei äidin tarvitse meitä sietääkään mutta toivoisin, että lasta ei ahdisteta siitä, että hän tapaa isää ja, että isällä on uusi puoliso. Ei se ole lapsen vika.
Toivon, että tämä äiti löytäisi itselleen uuden miehen. Ehkä hän silloin ymmärtäisi luopua katkeruudestaan ja näkisi hyvänä sen, että isä haluaa tavata lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis en oikeasti ole uskonut, että on ap:n kaltaisia tunteettomia ihmisiä. Olen luullut, että kertomukset kyseisesnlainsesta äitipuolesta ovat vain villkkaan mielikuvituksen tuotetta. Oletko oikeasti ihan totta? Toivottavasti et.
Aikuisen pitää kestää ja mukautua. Lähtökkohtasesti ajattelen, että kaikkien pitäisi elää hyvässä ainoassa avioliitossa, niin apn kaltaisia tilanteita ei tule.
Jossakin vaiheessa tulee katkeruus:
Tämä on minun ainoa elämäni, miksi minun pitäisi aikuisena sopeutua ja joustaa? Miksi minun pitää esittää/olla jotakin sellaista, mitä en ole? Miksi minun pitää olla äitipuolen roolissa, kun minulla on ihan oikeakin äidin rooli? Miksi minun pitäisi tuntea jotakin lasta kohtaan, jota en ole halunnut enkä edes tunne? Miksen uskalla sanoa ääneen, että rakastan omia lapsia enemmän kuin muita lapsia?Nämä ovat kysymyksiä, joita ko. tilanteessa tulee esiin, ja niitä ei pääse pakoon.
hyvin kompata aloittajaa! täällä ihan samat fiilikset!
miehen lapsi on vielä ihan älyttömän lihava,mikä on outoa meidän lapsista,ja ne aina kyselee kukas tuo on..kun onneksi mies tuo sen meille vain pari kertaa vuodessa,siitä oon tosi onnellinen!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toki sain valita, mutta on tavattoman vaikeaa
kuka pakotti?
ennustaa, miten omat tunteet tulevat muuttumaan ajan kanssa!
Jotkut tosin osaavat ennakoida asioita paremmin kuin toiset.
Mutta sekään ei ole mun pointti, vaan se,
että ELÄMÄ ON VALINTOJA ja sinä olet valintasi tehnyt, ja nyt sun on aika OTTAA VASTUU VALINNOISTASI. Jos se vastuun ottaminen ei kiinnosta, niin koita vain miettiä, että itse olet tilanteesi valinnut, etkä voi siitä ketään muuta syyttää kuin itseäsi.
Tuo tilanne on niin kuvottava, ettei täältä voi saada kuin lokaa niskaansa. Ei siis kannata edes aloittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet päässyt eroon tuosta miehestä, onneksi olkoon! Ja toiseksi, jos isä on tuolainen, niin minkälaista miehen kuvaa lapsikin siitä oppii. Oppsisi ottamaan samanlaisen luuserin miehekseen.
Ja toinen ilon aihe, tmä luuseri on jokun toisen naisen risti!
Meillä asia on "ratkennut", niin että tyttö ei käy enää isänsä luona. Tyttö oli hyvin pieni kun erottiin ja nainen on ollut kuvioissa alusta asti. Aluksi lapsi oli varmaan "kivempi" kun oli tahdoton taapero, mutta nykyään en kerta kaikkiaan raaski pakottaa lasta isänsä luokse kun suree jo edeltävän viikon että hänen on pakko mennä isälle, jossa hänestä ei tykätä. Kyllä lapsi huomaa sen äitipuolen asenteen. Itteäni oikeastaa enemmän suututtaa lammasmainen isä joka ei asialle tee mitään. Ei tapaa lastansa muualla, ei pidä lapsensa puolta äitipuolta vastaan. Valitsee mielummin uuden vaimonsa ja hänen lapsensa, kuin oman esikoisensa. .
Aikuisen pitää kestää ja mukautua. Lähtökkohtasesti ajattelen, että kaikkien pitäisi elää hyvässä ainoassa avioliitossa, niin apn kaltaisia tilanteita ei tule.
Jossakin vaiheessa tulee katkeruus:
Tämä on minun ainoa elämäni, miksi minun pitäisi aikuisena sopeutua ja joustaa? Miksi minun pitää esittää/olla jotakin sellaista, mitä en ole? Miksi minun pitää olla äitipuolen roolissa, kun minulla on ihan oikeakin äidin rooli? Miksi minun pitäisi tuntea jotakin lasta kohtaan, jota en ole halunnut enkä edes tunne? Miksen uskalla sanoa ääneen, että rakastan omia lapsia enemmän kuin muita lapsia?Nämä ovat kysymyksiä, joita ko. tilanteessa tulee esiin, ja niitä ei pääse pakoon.
Aikuisen pitää kestää ja mukautua. Lähtökkohtasesti ajattelen, että kaikkien pitäisi elää hyvässä ainoassa avioliitossa, niin apn kaltaisia tilanteita ei tule.
Jossakin vaiheessa tulee katkeruus:
Tämä on minun ainoa elämäni, miksi minun pitäisi aikuisena sopeutua ja joustaa? Miksi minun pitää esittää/olla jotakin sellaista, mitä en ole? Miksi minun pitää olla äitipuolen roolissa, kun minulla on ihan oikeakin äidin rooli? Miksi minun pitäisi tuntea jotakin lasta kohtaan, jota en ole halunnut enkä edes tunne? Miksen uskalla sanoa ääneen, että rakastan omia lapsia enemmän kuin muita lapsia?Nämä ovat kysymyksiä, joita ko. tilanteessa tulee esiin, ja niitä ei pääse pakoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kivaa, kun omassa kodissa on lapsi, joka tuntuu ulkopuoliselle...
Eihän sinun tarvitse. Voit jättää miehesi ja etsiä lapsettoman! Jotenkin tuntuukin, että miehesi on vähän liian hyvä sinulle, kun haluaa tavata lastaan. Voi siis olla, että kohta tuletkin itse jätetyksi, jos et sitä ennen sitä itse tee. Vaikka kyllähän tää taitaa provo olla...
Olet suhteen alussa tiennyt lapsesta, eikö? JA olet ottanut miehen ja laspen. Pelkkää miestä et voi saada. Tai voit toki, jos mies hylkää lapsensa sinun vuoksi. Tosin onko se sitten mies, ei minusta. Ja jos voi hylätä yhden lapsen, niin miksi ei niitä teidän yhteistiäkin. Haluaisitko omille lapsillesi sellaisen kohtalon? MInusta kunnon isä tekee kaikkensa että näkee lastaan enemmän kuin tuon pari kertaa vuodessa ja toki kunnon isän puheissa on aina mukana se teidän velipuoli/siskopuoli, johon sisarukset tutustuvat, eivätkä esim. kysy, että kuka tuo on? Todella alhaista toimintaa isältä, minusta.
Mutta jos olet mielestäsi valinnnut fiksun ja hyvän miehen/isän, niin toki hän tapaa lastaan säännöllisesti ja sinä fiksuna vanhenpaman tuet tätä suhdetta, etkä projisoi lapseen niitä tunteita, joita lapsen äitiä kohtaan tunnet. EIKÖ? Sinä käyttäydyt niin kuin olet isällle luvannut ja etenkin käyttäydyt kuin aikuinen ja otat vastuun valinnoistasi. Ei sinun todellakaan tarvitse rakastaa lasta ja toki on luonnollista, että rakastat omiasi enemmän.
Jos tunteet muuttuvat, opit elämään sen asian kanssa tai teet asioille jotain. Toki voit erota isästä, mutta sittenhän laitat lapsesi samaan tilanteeseen kuin tämä lastenne veli/siskopuoli on. Huonon ja kypsymättömän aikuisen kohdalla omat lapsesi joutuvat samaan tilanteeseen. Haluatko sitä. Vain tukemalla isän ja laspen suhdetta, teet myös hyvää teidän suhteelle. Ennenpitkää saat teidän suhteeseen paljon turhaa katkeruutta tuolla asenteella. Ja turha luulla, ettei lapsi sitä huomaa tai isä...
ps. Meillä myös uusperhe, jossa vakituisesti asuu minun tyttäöni entisestä liitosta. Mieheni ja kahden lapseni isän on siedettävä tätä tyttöä joka päivä, tai no joka toinen viikonloppu ei, mutta paljon enemmän kuin sinun. Se ei ole helppoa, mutta mies on siitä erittäin hyvin suoritutunut jo 9 vuotta. Minä tein ihan alusta asti selväksi, että en tietenkään odota, että rakastat tätä lasta enemmän kuin omiasi. Mutta odotan kunnioittavaa käytöstä ja toisen aikuisen läsnäoloa, eli isäpuoli on ihan samalla tavalla aikuinen lapsen arjessa kuin minäkin. Mutta ehkä miehet eivät nin helposti koe tätä tilannetta kilpailutilanteeksi (mies vastaan lapsi). Kilpailua se ei nimenomaan ole. Minusta miestä ja lasta ei voi pistää samalle viivalle.
MUTTA, KAIKILLE ÄITIPUOLILLE/ISÄPUOLILLE!
Lasta on vaikea kestää joka toinen viikonloppu ja et näe sen verran vaivaa, että tutustuisit tuohon lapseen ja näin hän olisi sinulle tuttu, eikä tuntematon kodissasi. Oletko ajatellut sitä mahdollisuutta, että lapsi saattaisi muttaa teille vaikuisesti. Mitä jos lapsen toinen vanhempi kuolee? Sairastuu vakavasti? Alkoholisoituu tms? Silloinhan lapsen toinen vanhempi on luonnollinen uusi huoltaja, eikö? On myös mahdollista, että lapsi haluaa murroiässä, kun itse saa omasta asuinpaikastaan päättää, muuttaa toisen vanhemman luokse? Jos itselläni olisi tuollainen pa**a äitipuoli, niin tekisin kaikkeni, että heidän suhteensa olisi huono. Mitä mainioin temppu olisi muuttaa heidän luokseen ja tehdä sen äitipuolen elämästä yhtä helvettiä. Potut pottuina!
hyvin kompata aloittajaa! täällä ihan samat fiilikset!
miehen lapsi on vielä ihan älyttömän lihava,mikä on outoa meidän lapsista,ja ne aina kyselee kukas tuo on..kun onneksi mies tuo sen meille vain pari kertaa vuodessa,siitä oon tosi onnellinen!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kivaa, kun omassa kodissa on lapsi, joka tuntuu ulkopuoliselle...
Eihän sinun tarvitse. Voit jättää miehesi ja etsiä lapsettoman! Jotenkin tuntuukin, että miehesi on vähän liian hyvä sinulle, kun haluaa tavata lastaan. Voi siis olla, että kohta tuletkin itse jätetyksi, jos et sitä ennen sitä itse tee. Vaikka kyllähän tää taitaa provo olla...
koskaan ole estänyt enkä aio estää miestäni tapaamasta lastaan!
Mutta kai minullakin on oikeus edes netissä sanoa, että minä en välittäisi edes nähdä koko lasta, ja jos hän jostakin syystä katoaisi mieheni elämstä, en jäisi kaipaamaan. Kun lapsi on äidillään, on poissa minun mielestäni. Voisin jopa sanoa, että hän on minulle ilmaa, ei siis uhkaa minun "prinsessan paikkaani" niin kuin joku asiasta tietämätön aikaisemmin väitti. Miten sellainen asia tai ihminen, joka on minulle täysin merkityksetön, voisi uhata minua?
Joka tapauksessa, minullakin on oikeus omiin tunteisiin, se miten niitä muille näytän, onkin jo toinen asia.
Ap
Ymmärrän sinua ap. Omaankin kotiini muuttaa joka toinen viikonloppu kaksi minulle vierasta lasta joita mieluiten en näkisi ollenkaan.
Helppo on jeesustella jos ei omaa asiasta itse vuosien kokemusta. meilläkin meni eka vuosi oikein hyvin kun kaikki olivat vielä vieraskoreita. lapsetkin on jo teinejä joten tajuavat jo asioita. se onkin ainoa lohtu, ei ole enää montaa vuotta tätä jäljellä. Miestä rakastan liikaa jättääkseni hänet kahden ärsyttävän lapsen takia.
Se on vähän niinkuin omien lasten teko; asiasta ei oikeasti tiedä mitään ennenkuin saa oikeasti lapsia. Sama juttu lapsipuolien kanssa, vaikka kuin tiedät yhteen mennessä että lapsia on ei siitä arjesta tiedä ennenkuin sitä oikeasti elää. Eli ennenkuin saat lapsipuolia, et oikeasti tiedä asiasta mitään.
Minä olen jo selväksi tehnyt etten mieheni lapsista pidä, siedän kyllä. eipä halunnut mieskään lähteä vaikka tarjosin mahdollisuutta, ei mun kanssa ole pakko olla.
Nyt tilanne hieman muuttui kun saimme yhteisen lapsen. Isot lapset jumaloivat pikkusiskoaan, jostain syystä vaikka hän on minun lapseni. tunteeni ovat ristiriitaiset, en voi vihata ihmistä joka noin varauksettomasti rakastaa lastani. kuitenkin koko ajan pelkään että isot jotenkin kostaa pienelle kun "vein" heidän isänsä, paljastuihan aiemminkin vihantunteet vasta vuosia myöhemmin. Niinpä en luota heitä vauvan kanssa keskenään ollenkaan.
näin eletään viikosta seuraavaan tilannetta sietäen puolin ja toisin, välillä on helpompaa ja välillä vaikeampaa. Helpointa on silloin kun minä jaksan esittää suurperheen äitiä ja hymyillä vaan, vaikeinta silloin kun ei huvita, sanoudun perheestä viikonlopuksi irti vain vauvaani hoitaen ja sanon miehelle että hoitakoon isot lapsensa ja niiden asiat. silloin alkaa ongelmat, kaikki muut paitsi minä näyttää haluavan leikkiä yhtä suurta perhettä.
[i
Joka tapauksessa, minullakin on oikeus omiin tunteisiin, se miten niitä muille näytän, onkin jo toinen asia.
Kun muka on oikeus tuntea ihan mitä vaan, niin sitten ei tarvi edes yrittää oppia pitämään lapsesta! Ei kuule kaikkiin tunteisiin ole oikeutta. Sinä olet luullut väärin!
Tee jotain niille tunteillesi ja lopeta niissä piehtaroiminen!
Kun muka on oikeus tuntea ihan mitä vaan, niin sitten ei tarvi edes yrittää oppia pitämään lapsesta! Ei kuule kaikkiin tunteisiin ole oikeutta. Sinä olet luullut väärin!
Tee jotain niille tunteillesi ja lopeta niissä piehtaroiminen!
Ei kivaa, kun omassa kodissa on lapsi, joka tuntuu ulkopuoliselle...
Eihän sinun tarvitse. Voit jättää miehesi ja etsiä lapsettoman! Jotenkin tuntuukin, että miehesi on vähän liian hyvä sinulle, kun haluaa tavata lastaan. Voi siis olla, että kohta tuletkin itse jätetyksi, jos et sitä ennen sitä itse tee. Vaikka kyllähän tää taitaa provo olla...
koskaan ole estänyt enkä aio estää miestäni tapaamasta lastaan!
Mutta kai minullakin on oikeus edes netissä sanoa, että minä en välittäisi edes nähdä koko lasta, ja jos hän jostakin syystä katoaisi mieheni elämstä, en jäisi kaipaamaan. Kun lapsi on äidillään, on poissa minun mielestäni. Voisin jopa sanoa, että hän on minulle ilmaa, ei siis uhkaa minun "prinsessan paikkaani" niin kuin joku asiasta tietämätön aikaisemmin väitti. Miten sellainen asia tai ihminen, joka on minulle täysin merkityksetön, voisi uhata minua?
Joka tapauksessa, minullakin on oikeus omiin tunteisiin, se miten niitä muille näytän, onkin jo toinen asia.
Ap
mutta koska lapsi on minulle ilmaa ja merkityksetön, on tilanne vähän sama kuin sinulla kävisi joka toinen viikonloppu vieraita, jotka miehesi olisi kutsunut, ja joiden vierauden takia yrittäisit keksiä jotakin puhuttavaa. Ja mielessäni odottaisit, että koska he lähtisivät kotiinsa. Kovin rentouttavaa tämä ei ole.
Mikä pakko sitä on alkaa seukkaamaan miehen kanssa, jolla on eksä ja lapsia? Olisit valinnut sitten miehen ilman lasta, ei sitä kukaan muu sinun puolestasi tee jos et sinä itse. Katso peiliin, siellä on vastaus siihen miksi valitsit miehen, jolla on lapsi. Ei sitä valintaa kukaan muu ole puolestasi tehnyt.