Kielteinen jee: taas pitää sietää miehen ex-suhteen lasta kotona.

Tuollaisen miehenkuvatuksen on sitten ristikseen ottanut, HYI! Eipä taso ole kovin korkea kun kelpuuttaa miehekseen paskan luuserin. Sympatiat lapselle, tosin voisi olla hänelle parempi pysyä kokonaan pois noin epäterveestä ympäristöstä.

hyvin kompata aloittajaa! täällä ihan samat fiilikset!

miehen lapsi on vielä ihan älyttömän lihava,mikä on outoa meidän lapsista,ja ne aina kyselee kukas tuo on..kun onneksi mies tuo sen meille vain pari kertaa vuodessa,siitä oon tosi onnellinen!!

[Paskoja voidaan olla, mutta jos tunne on se, että miehen lapsi on ilmaa,

niin se on. Eri asia on miten tämän tunteen osaa peittää, ja kuinka avoimesti tunnetta viljelee.

Omille lapsilleni olen hyvä äiti, siitä ei pääse mihinkään, mutta he ovatkin omiani ja toivottuja. Miehen lasta en koskaan toivonut.

Kun tunne on niin se on? Ja sunko vastuulla ei oo ollenkaan edes yrittää TEHDÄ TYÖTÄ sen eteen, ettei sulla olisi tuota tunnetta? Sinä olet aikuinen ihminen, ja sun pitäisi kyllä tietää millä saat tuon tunteen muuttumaan positiivisemmaksi. Sen sijaan käytät energiasi tunteen peittelyyn. Tarviiko edes sanoa, että yrität korjata tilannetta väärästä päästä. Lääkitset sairautta, mutta et hoida sen syytä. Ja kuten tässäkin jo moneen kertaan on sanottu, niin lapsi tietää kyllä tunteesi, vaikka kuinka kuvittelet peitteleväsi.

Enkä usko minäkään, että voit olla lapsillesi hyvä äiti. Miten opetat heille tunne-elämän hallintaa, kun et itsekään tajua siitä edes alkeita?

Ja miten voit sanoa, ettet toivonut miehen lasta? Kyllä kai mies siitä lapsesta kertoi. Joten tiesit kyllä, ettei tuo mies ollut tarjolla ilman lasta. Kun otit miehen, niin silloin halusit ottaa myös lapsen. Jos et olisi halunnut lasta, niin et olisi ottanut miestäkään.

Valehtelet itsellesikin, ja sitten väität olevasi hyvä äiti.

aikuisena ihmisenä osaat joustaa ja hyväksyä sen tosiasian, että lapsi käy teillä jokatoinen viikonloppu.

Ei ole mikään pakko rakastaa lasta tai edes tykätä tästä. Mutta jokaikinen ihminen kykenee sietämään miehensä lasta jos haluaa.

Yritä sopeutua. Keskity niihin positiivisiin puoliin. Älä sinä hoida lasta vaan anna miehesi hoitaa lapsensa.

Etkö todellakaan osaa leikkiä lapsen kanssa. Ettekö voi pelata yhdessä jotain peliä josta sinäkin pidät. Ihan vaan pallon heittely lapsen kanssa voi olla hauskaa.

Ei sinun tarvitse leikkiä äitiä. Olet ja elät kotonasi niin kuin silloinkin kun lapsi ei ole siellä.



Niin eihän se välttämättä ole kivaa, mutta kestät sen. Jos haluat elää miehesi kanssa. Ei elämän tarvitse aina olla niin kivaa.



Meilläkin käy miehen lapsi jokatoinen viikonloppu, joten tiedän tunteen, mutta olen soputunut jo tilanteeseen 9 vuoden aikana. Ei lapsi enää ulkopuoliselta tunnu.

joka pitää siitä, että mieheni lapset tulevat meille, toiseen kotiinsa?



Pidin heistä jo silloin kun mies heistä puhui suhteemme siinä vaiheessa, kun emme vielä asuneet yhdessä ja pidän heistä vielä enemmän nyt kun olen heihin saanut tutustua ja he meillä välillä asuvat. He ovat kivoja lapsia, ihan tavallisine tapoineen ja tunteineen, mutta vielä tärkeämpää minulle on se, että he ovat niin tärkeitä isälleen ja tuovat hänelle iloa. Se on se syy, miksi heihin olen niin nopeasti sopeutunut ja vähitellen rakastunut.



Omia lapsia minulla on neljä.

johon mahtuvat vain omat lapset.

kaikesta vaikeinta olla. Ja lapsellehan omat vanhemmat ovat (pääsääntöisesti) ne maailman tärkeimmät ihmiset.

Miksiköhän se on aina se äitipuoli, jota syyllistetään, jos uusperhe ei toimi? Itsekin elän ns. uusperheessä ja joudun sietämään vieraan lapsen vierailuja kodissani ja perheessäni. Viimeistään omien lasten myötä olen huomannut, että tämä uusperheys ja viikonloppuvanhemmuus ovat todellakin luonnottomia nykyajan keksintöjä. Ja hommahan ei todellisuudessa perustu lapsen parhaaseen, vaikka niin aina asiat perustellaan. Suurella osalla nykyajan aikuisista on aikuisuus ja varsinkin vanhemmuus aivan kateissa ja elämää eletään itsekkäästi. Monet parit lapsista huolimatta eroavat liian kevyin perustein ja sitten miehet haluavat leikkiä vielä isää kalenteriin merkattuina päivinä ja äidit odottavat vapaata lapsestaan?!? Sitäkö muka vanhemmuus on??



Itsekin olen jo useamman lapsen tähän tilanteeseen tehnyt ja välillä on todella vaikeaa ja silloin ero tuntuu helpolta ratkaisulta. Kuitenkin koen pienten lasten äitinä ensisijaiseksi velvollisuudekseni tarjota lapsilleni koti, jossa on kaksi vanhempaa, niin kuin luonnollista on.

Asia on itelle siinä mielessä ajankohtainen, että lapseni isä juuri jätti kumppaninsa sen takia, että tämä nainen oli sanonut yhden väärän asian lapsellemme, vaikka minun käsittääkseni ovat tulleet ihan ok toimeen.. Tuon naisen katkeruutta kaikkeen varmasti on lisännyt myös se, että exmieheni on kertonut hänelle ettei halua enempää lapsia, kuin tuo yksi jonka äiti minä olen..



Mutta kun näitä lukee niin aika hurjia uusia kumppaneita näyttää olevan lasten isillä.. Huhhuh! Onneksi meillä mies on lapsen puolella..



Itse en ole koskaan seurustellut vakavasti miehen kanssa, jolla olisi lapsia edelisestä liitosta, eikä minulla mitään hinkua moiseen olisikaan. Uskon todellakin että se ei olisi helppoa, mutta jos sellaisen valinnan tekisin, niin kyllä siinä lasten etua pitäisi ajatella ja kohdella heitä samalla lailla kunnioittavasti eli normaalisti, niinkuin muitakin tapaamiani ihmisiä..

Olin jo vaipua epätoivoon!

Mutta tämä on kyllä kiinnostavaa, että aika moni täällä kirjoittaa että "tunnen mitä tunnen eikä sille mitään voi". Se, ettei hallitse tunteitaan, tai pyri muuttamaan niitä tuo mulle mieleen että on jäänyt jotenkin lapsen asteelle, puberteettiin. Jos ihmisellä on tuo piirre, niin ei se voi rajoittua pelkkään miehen lapseen. Mitenköhän se ilmenee muilla elämänalueilla?

Minulla ei ole omaa kokemusta uusperheistä tai miehen vierailevista lapsista, mutta uskon silti ymmärtäväni jotain aikuisista, lapsista ja tunteista.

johon mahtuvat vain omat lapset.

Melkein jo iski epätoivo tätä ketjua lukiessani...



Toivon todella, että ex-mieheni joskus löytää vielä rinnalleen kaltaisensa ihmisen, joka tekee hänet onnelliseksi ja rakastaa häntä ja hyväksyy tuon pienen ihmisen, joka kulkee exäni mukana aina...



Koittakaa nyt äitipuolet ymmärtää, että vaikka mies on eronnut exästään, mies EI OLE eronnut lapsestaan. Lapsi on se ainoa viaton osapuoli näissä surullisissa tilanteissa... muistakaa se...



Ja pakko sanoa vielä sen verran, että jos minun elämääni vielä joskus joku miehenturjake onnistuu ujuttautumaan, niin minä ja tuo pieni poika todellakin ollaan paketti... jos ei hyväksy sitä, että minulla on lapsi toisen miehen kanssa, niin sitten voi ihan vapaasti häipyä, vain minua ei voi valita. Että se siitä ja sen kestävyydestä.

mutta ei lapsesta. Ei se ole ongelma.



Mutta vaikka siitä lapsesta pitää ja sitä ei vihaa, niin ihan oikeasti ilman ilkeämielisyyttä voi tuntea ahdistusta lapsen, kuitenkin vieraan, tulosta meille. Sitä ei voi käsittää eikä tajuta ennen kuin joutuu itse siihen tilanteeseen. Koettakaa äidit ja exät ymmärtää se.



Lapsi ei useinkaan ole se ongelma, ei todellakaan. Kuka saisi exän ymmärtämään, että mies on eronnut hänestä mutta ei lapsesta? Meillä ainakin exä aiheuttaa kaikki ongelmat. Sen ovat todenneet myös ammatti-ihmiset.



Jatkuva taistelu on ihan helvetin rankkaa. Mutta exä ilmeisesti nauttii siitä.



Ja se toisen lapsi ei voi koskaan olla sama kuin oma lapsi. Niin ei vain ole. Tämä ei kuitenkaan tee siitä toisesta lapsesta huonompaa.



Voin ihan omakohtaisesta kokemuksesta kertoa, että esim. velejeni lapset ovat minulle rakkaampia kuin mieheni lapsi. Pidän mieheni lapsesta ja tulemme toimeen mutta siinä kaikki. No, ehkä tämä miehen exän käytös voi vaikuttaa taustalla, en tiedä.



Nämä asiat eivät ole meidän äitipuolien tekemiä päätöksiä. Ne ovat tunnetiloja ja valitettavasti harva meistä voi tunteitaan säädellä. Tietyt asiat tuntuvat siltä kuin ne tuntuvat. Väkisin yrittämällä ei synny kuin paskainen loppu.



Sitä paitsi jos on kiltti ja ystävällinen ja rakastava miehen lapselle, niin sitten huudetaan, että yritetän leikkiä äitiä ja yritetään viedä lapsi oikealta äidiltään. Jos ollaan vähemmän rakastavia, niin se tekee meistä äitipuolista pahoja ja ilkeitä äitipuolia.



Mikä teille eronneet äidit kelpaa???? Kysynpä vain. Mitä jospa te lakkaisitte pompottelemasta exänne uutta elämää ja itse kasvaisitte aikuisiksi.

mutta jos eroaisin niin sais maat järistä ja taivaat aueta ennen kuin ottaisin nurkkiini luuhaamaan ukkoa joka olis naama nurpallaan aina lapseni nähdessään ja itkis että mulla nyt on nää tunteet, emmä voi sille mitään ja kaikki on sun eksäs vika.

olen heistä paljon, paljon kiinnostuneempi kuin miehen lapsesta.



Kyllä taas tämäkin viikonloppu on ollut sellaista huokailua, tauotonta TV:n/netin tuijottamista yms. "lomalla oloa", että taidettiin olla kaikki taas helpottuneita, kun lapsi lähti.



Ehkä eniten mua nykyään ällöttää se, että lapsi penkoo meidän laatikoita ja tavaroita, vaikka niissä ei ole mitään hänelle kuuluvaa tai mitään lapselle soveltuvaa. En tiedä, mitä luulee sieltä löytävänsä. Rahaa meiltä on toista kertaa turha yrittää varastaa.

hirviöitä ne sun omatkin tulee olemaan jos niitä ei kasvateta

toki laitan, koska heille toivon parasta elämässä.

Mites on äidit, pystyttekö itse samaan? Vai kiristyykö teillä pinna ja lapsenne saa huutia? Eikö lapsenne ikinä saa teitä raivon partaalle?



Ei pidä odottaa muilta enempää kuin mihin itse pystyy!

Tuo kirjoittamasi on varmasti valitettavan monessa tapauksessa ihan totta... siis se, että jos on liian hyvää pataa lapsen kanssa, niin sekään ei ole hyvä... Mikään ei kelpaa...

Kolikon kääntöpuolellahan on se, että ensin valitetaan, kun miehen lapsi käy joka toinen viikonloppu kylässä. Sitten lasta alkaa ahdistamaan, kun hän tuntee olevansa "ei toivottu" ja vierailut loppuvat, sitten haukutaan taas se äiti, kun tämä ei anna miehen tavata lastaan... taaskaan ei mikään kelpaa...



Sinä kuitenkin myönnät pitäväsi miehesi lapsesta ja tulet tämän kanssa toimeen... Et sano vihaavasi tätä lasta. Etkä sano, että miehesi lapsi on sinulle kuin ilmaa...

asiat jotka ovat puolisolle tärkeitä ovat kuin ilmaa?

Näille katkerille av-mammoille ei kelpaa mikään. Ei kelpaa, jos lapsi ja "äitipuoli" eivät tule toimeen, mutta sitten näitä marttyyreja vasta vituttaa jos lapsi pitää isän uudesta vaimosta enemmän kuin omasta äidistään. Näin meillä. Poika vihaa omaa äitiään ja luottaa minuun. Repikää siitä, katkeruuden hapattamat kiukuttelijat.