Kielteinen jee: taas pitää sietää miehen ex-suhteen lasta kotona.

Lapsesta varmaan tiesit myös suhteen alussa.

Opettel,opettele ja opettele.. sietämään miehesi rakkainta ihmistä.

Opettele, opettele ja opettele tuntemaan tämä lapsi.



Sitämyötä saat myös miehesi sydämestä itsellesi isomman palasen.

Lapsesta varmaan tiesit myös suhteen alussa.

Opettel,opettele ja opettele.. sietämään miehesi rakkainta ihmistä.

Opettele, opettele ja opettele tuntemaan tämä lapsi.

Sitämyötä saat myös miehesi sydämestä itsellesi isomman palasen.

mutta nyt kaikki tunteet ovat poissa? Mistäköhän se kertoo?

äitipuoli sillä lapsella...

Toivottavasti ei ole mun tytär, joka tuli tänään teille viettämään isä-viikonloppua ): Luulin kyllä että olit mukava ja symppis ihminen.

Toivottavasti ei ole mun tytär, joka tuli tänään teille viettämään isä-viikonloppua ): Luulin kyllä että olit mukava ja symppis ihminen.

Jos nyt saisin valita, en olisi ikinä mennyt yhteen miehen kanssa, jolla on lapsi.



Ei tämä ole luonnollinen järjestely, että joka toinen viikonloppu elämääsi ja kotiisi tupsahtaa lapsi, josta et ole kahteen viikkoon kuullut mitään tai edes nähnyt koko lasta. Siinä sitten pitäisi olla yhtäkkiä kiinnostunut lapsen elämästä, ei ole todellakaan kovin luonnekasta. Ja kun lapsi lähtee kotiinsa, meidän perheen arki palaa uomiinsa.

Aikuisen pitää kestää ja mukautua. Lähtökkohtasesti ajattelen, että kaikkien pitäisi elää hyvässä ainoassa avioliitossa, niin apn kaltaisia tilanteita ei tule.

Oma valinta, aikuinen ihminen.

Aikuisen pitää kestää ja mukautua. Lähtökkohtasesti ajattelen, että kaikkien pitäisi elää hyvässä ainoassa avioliitossa, niin apn kaltaisia tilanteita ei tule.

Jossakin vaiheessa tulee katkeruus:

Tämä on minun ainoa elämäni, miksi minun pitäisi aikuisena sopeutua ja joustaa? Miksi minun pitää esittää/olla jotakin sellaista, mitä en ole? Miksi minun pitää olla äitipuolen roolissa, kun minulla on ihan oikeakin äidin rooli? Miksi minun pitäisi tuntea jotakin lasta kohtaan, jota en ole halunnut enkä edes tunne? Miksen uskalla sanoa ääneen, että rakastan omia lapsia enemmän kuin muita lapsia?

Nämä ovat kysymyksiä, joita ko. tilanteessa tulee esiin, ja niitä ei pääse pakoon.

kuka pakotti?

kuka pakotti?

ennustaa, miten omat tunteet tulevat muuttumaan ajan kanssa!

sama täällä. miehen lapsi tulossa huomenna, ja evvk. lapsi sinänsä ihan ok, mutta mielummin ottaisin miehen ilman lasta ja vmäistä eks vaimoa!!

Huom kaikki äidit! Tässä teille oiva esimerkki siitä minkälaisia aikuisia kasvaa minä-minä-lapsista. Tältäkin ihmiseltä on aina silotettu kuhmut tieltä ja vähänkin kun marisee, niin on hankittu kaikki nenän eteen.

Että joku aikuinen ihminen voi oikeasti itkeä ääneen kuinka hän ei voi olla samalla lähtöviivalla lapsen kanssa.

Ajatelkaa, hän joutuu pari kertaa kuussa luovuttaa rinsessakruunun jollekin toiselle, joka saa silloin ehkä enemmän huomiota mieheltään kun hän.

Siis pohjimmiltaan kyse on kateudesta viatonta lasta kohtaan.

Tuolla sun logiikalla sun lapses tarhantädin tai koulun opettajan ei tarvitsisi sietää sun lasta hetkeäkään, eihän se ole sun lapsi eikä edes tunne sitä.

Sitä paitsi niillä olisi oikeus julistaa aina päivän päätteeks kenestä ne tykkää ja kenestä ei. Viis siitä, vaikka lapsesi tuntee viillon joka kerta sydämessään jos ei kuulu tuohon listaan (sillä taatusti myös kasvatuksen ammattilaiset jakavat mielessään ne kivat ja vähemmän kivat)

Ap, jos kukaan ei koskaan ole kertonut sulle, että ihmisen elämä on just tätä. Meidän on elettävä sovussa ja toisia kunnioittaen vaikka emme olisi osaamme etukäteen tienneet saatika valinneet.

Jokainen pieni ihminen on joskus iso ihminen ja meidän kaikkien aikuisten on yhdessä kannettava vastuu siitä että jokainen lapsi saa parhaan mahdollisen alun elämälleen.

Aikuisen pitää kestää ja mukautua. Lähtökkohtasesti ajattelen, että kaikkien pitäisi elää hyvässä ainoassa avioliitossa, niin apn kaltaisia tilanteita ei tule.

Jossakin vaiheessa tulee katkeruus:

Tämä on minun ainoa elämäni, miksi minun pitäisi aikuisena sopeutua ja joustaa? Miksi minun pitää esittää/olla jotakin sellaista, mitä en ole? Miksi minun pitää olla äitipuolen roolissa, kun minulla on ihan oikeakin äidin rooli? Miksi minun pitäisi tuntea jotakin lasta kohtaan, jota en ole halunnut enkä edes tunne? Miksen uskalla sanoa ääneen, että rakastan omia lapsia enemmän kuin muita lapsia?

Nämä ovat kysymyksiä, joita ko. tilanteessa tulee esiin, ja niitä ei pääse pakoon.

et sinä kuitenkaan hänestä välitä jos hänen lapsensa on sinulle tunkeilija tai evvk.

Ap vaikuttaa sitä paitsi olevan täysin toivoton tapaus. Typerä nainen. Ehkäpä se mieskin kohta havahtuu ja jättää mokoman.



20

En voi todellakaan ymmärtää näitä mukamas aikuisia ihmisiä, joilla on jäänyt prinsessasyndrooma päälle. Herrajestas, miten mukautumattomia ja kylmäkiskoisia ihmisiä. Säälittävää ja äärettömän lapsellista käytöstä aikuiselta naisihmiseltä. On kyllä henkinen kehitys jäänyt jonnekin kauas puolitiehen.



Ap, voisitko harkita terapiaa tunteidesi käsittelyyn? Miehen lapsi tulee aina kuulumaan teidän elämäänne ja lapsi tulee aina olemaan miehelle ykkönen, sinä kakkonen. Ja niin sen pitää ollakin. Aiheutat vahinkoa lapselle ja miehelle ja lopuksi itsellesi. Asenteesi paistaa läpi, negatiiviset tunteet vain aistii.

olen edelleen sitä mieltä, että ap:n ja kaikkien muidenkin pahojen äitipuolien kannattaisi erota miehistään (ja heidän lapsistaan) pikemminkin kuin mennä terapiaan. Joillakin on vain huono ja itsekäs luonne, eikä sitä terapiassa paikata! Menee vain aikoja niiltä, joilla on todellisia mt-ongelmia ;)

Eron edut ovat monet: prinsessa saisi mahdollisuuden löytää itselleen paremmin sopivan palvelijan ja ennenkaikkea mies voisi löytää aikuisen, täyspäisen naisen, joka olisi kiinnostunut myös hänen lapsestaan ja vaivautuisi tutustumaan tähän. Rakastamaan ei kukaan pakota, mutta tutustua ja hoivata voi aina.



19

Sitä minä en tajua, miksi ihmeessä tälläisellä palstalla ei saisi tunteita tuulettaa. Ihmisellä on tunteensa ja ajatukset, ja se on sellaista. Mä en käsitä, miksi täällä otetaan näin raskaasti tälläiset kirjoitukset? Elämä on monimutkaista ja vaikeaa, ei me ihmiset olla läpitse hyviä ja uhrautuvaisia. Me kukaan ei tiedetä, miten ap on tämän lapsen seurassa oikeasti. Voi olla hyväkin äitipuoli, vaikka on luonnollista, että joskus vieras lapsi rasittaa taloudessa.



Useimmat huutajat ja vaatijat on just näitä, joilla ei itsellä ole mitään kokemusta asiasta.



Olen itse äitipuoli ja mulle miehen lapsen vierailut on aika yhdentekeviä. Kivoja sen takia, että yhteinen taapero on innoissaan aina vieraasta. Negatiivisia ajatuksia asiasta ei ole, vaikka sinänsä en lasta juuri edes huomaa. Tulee perjantaina, istuu tietokoneelle pelaamaan, hakee naapurissa asuvan kaverinsa meille viimeistään kello 10 tänä aamuna ja sen jälkeen on iltakymmeneen kaverin seurassa. Huomenna sama peli siihen asti, kun viedään bussille kotimatkaa varten. Välissä tulee syömään ja JOS kaveri käy kotona, niin yleensä yritän vähän seurustella ja kysellä koulusta. Tärkein asia meillä käydessä on ehdottomasti tuo kaveri. Kotonaan asuu "metsässä" ja ei näe vapaa-ajalla juuri ketään. Meillä sitten purkautuu kaverin puute.

Ei kivaa, kun omassa kodissa on lapsi, joka tuntuu ulkopuoliselle...

Ei kivaa, kun isän kodissa on nainen, joka tuntuu ulkopuoliselle...

Olin 4 vanha, kun isäni lähti toisen naisen matkaan. Äidilleni jäi lapsia kolme huollettavaksi. Me kävimme viikonloppuisin sekä kesälomaisin isällä. Isäni oli itsekäs mies (on sitä yhä edelleen) ja hänelle sopi tällainen uusi kiltti nuori nainen. Nainen oli meitä kohtaan ok, mutta he elivät kuin pellossa, välillä nälkä oli kova, kun aikuiset söivät ensin ja meille saattoi sitten jäädä liian vähän ruokaa. Yksi yö maalla ollessamme heräsin, kun minulle vaihdettiin viileämpi peitto, koska naisen kaveri paleli ja tarvitsi minun peittoni....minä ruipelo palelin varmaan vielä enemmän. Nyt isäni ja tämä nainen ovat vanhoja. Naiselle suivaantui yksi ikävä sairaus siinä 40 vuotiaana ja isällänikin alkaa olla vaivoja. He soittelevat minulle ja haluavat nähdä pientä lastani ja minua useammin kuin minulla olisi aikaa. Naisen omat tyttäret ovat jostain syystä etäisiä, eikä heillä ole isäni kanssa yhteisiä lapsia. Minä säälin heitä ja vaikka tulen naisen kanssa toimeen, sisälläni on aina ollut hiljaista vihaa tätä kodinrikkojaa kohtaan. Hän vei meiltä isän, se asia ei muutu. No ehkä elämä kosti hänelle sairauden muodossa, kuka tietää. Oma äitini on maailman ihanin ja suvaitsevin ihminen, eikä ole koskaan puhunut pahaa isästäni tai tästä uudesta naisesta, päinvastoin nainen on ollut aina tervetullut erilasiin sukujuhliimmekin. Joillain ihmisillä vaan on suurempi sydän kuin toisilla ja asenne elämää kohtaan oikea. Yritä sinä ymmärtää, että miehellläsi on lapsi, se on suurempi asia kuin exvaimo tai muu jo eletty elämä. Joku päivä sinä olet vanha ja tämä lapsi voi olla ainoa joka auttaa teitä arjen kulussa.....vaikka sinulla olisi omia lapsiakin, ne saattavat asua vaikka Japanissa.