Olen vieläkin exään rakastunut

siksi, että ei se mieskään mikään pulmunen ole. Toki mulla oli päätösvalta.

Jos joku kirjoitti että mies on haaskannut muhun aikaa, niin enkö myös mä ole, jos miettii, että oltaisiin ehkä voitu koko tämä aika olla exän kanssa yhdessä?

Mä en nyt muista tarkkaan sitä aisteraatin kaavaa mutta en luvannut olla kunnes kuolemma erottaa. Saattoi siinä olla niistä myötä- ja vastoinkämisistä.

Mä olen myös avioerolapsi. Tosin isää näin harvoin. Isälläni on jo 3. avioliitto menossa.

ap

Siis miehes ja exä ovat kumpikin olleet itsekkäitä pokatessaan sua, mutta itses jääväät tästä kuviosta pois?

Ihan tosissasi?

Ja miten niin sä olet haaskannut aikaasi mieheesi? Eihän hän ole sua pettänyt, eikä jättämässä, vai kuinka?

Mä aiemmin kirjoitin niistä papin puheista ja ap siihen totesit, ettet ole mennyt kirkossa naimisiin. No oletko kuitenkin jonkun riitin mukaan luvannut sitoutua mieheesi ja perheeseesi?

Mitä lapseen tulee, niin tottahan sitä ihminen selviää vaikka mistä, mutta miksi haluisit pistää lapses tilanteeseen, josta toivottavasti joskus toipuu tottumuksen ja turtumisen kautta?

Voin ite avioerolapsena kertoa, että kyllä systeemi vaikuttaa lapsen eheyteen ja onnellisuuteen. viikon välein koitetaan näyttää reippaalta, ottaa reppu selkään ja sanoa hei hei äidille tai isälle. Ja sä siis voit säästää lapses kaikelta tältä, ihan vaan perus tunnesäätelyllä ja kärvistelyllä. Edelleen haluan teroittaa sitä, että perheen vuoksi oman onnen uhraamisen ei pitäis olla niin tavaton ja vieras ajatus sulle, eikä kellekkään.Mä en kelaa, että se ois mitenkään viiskyt-lukulaista. Kun on perhe, niin ei vaan voi tehdä mitä huvittaa ja siinä sivussa tulee uhrattua vaikka mitä hienoa.

Toi teidän yhtälö on sellainen, että tarjolla on tällä hetkellä vaan surua ja ikävää. Sä ap voit nyt valita, että kenen harteilla ne on.Kenen vastuu?

Koita nyt toimia oikein ja kiität meitä sitten parin vuoden päästä.

M31

en näemmä osaa enää edes kirjoittaa... eli maistraatin eikä minkään aisteraatin...

ap

siksi, että ei se mieskään mikään pulmunen ole. Toki mulla oli päätösvalta.

Jos joku kirjoitti että mies on haaskannut muhun aikaa, niin enkö myös mä ole, jos miettii, että oltaisiin ehkä voitu koko tämä aika olla exän kanssa yhdessä?

Mä en nyt muista tarkkaan sitä aisteraatin kaavaa mutta en luvannut olla kunnes kuolemma erottaa. Saattoi siinä olla niistä myötä- ja vastoinkämisistä.

Mä olen myös avioerolapsi. Tosin isää näin harvoin. Isälläni on jo 3. avioliitto menossa.

ap

Siis miehes ja exä ovat kumpikin olleet itsekkäitä pokatessaan sua, mutta itses jääväät tästä kuviosta pois?

Ihan tosissasi?

Ja miten niin sä olet haaskannut aikaasi mieheesi? Eihän hän ole sua pettänyt, eikä jättämässä, vai kuinka?

Mä aiemmin kirjoitin niistä papin puheista ja ap siihen totesit, ettet ole mennyt kirkossa naimisiin. No oletko kuitenkin jonkun riitin mukaan luvannut sitoutua mieheesi ja perheeseesi?

Mitä lapseen tulee, niin tottahan sitä ihminen selviää vaikka mistä, mutta miksi haluisit pistää lapses tilanteeseen, josta toivottavasti joskus toipuu tottumuksen ja turtumisen kautta?

Voin ite avioerolapsena kertoa, että kyllä systeemi vaikuttaa lapsen eheyteen ja onnellisuuteen. viikon välein koitetaan näyttää reippaalta, ottaa reppu selkään ja sanoa hei hei äidille tai isälle. Ja sä siis voit säästää lapses kaikelta tältä, ihan vaan perus tunnesäätelyllä ja kärvistelyllä. Edelleen haluan teroittaa sitä, että perheen vuoksi oman onnen uhraamisen ei pitäis olla niin tavaton ja vieras ajatus sulle, eikä kellekkään.Mä en kelaa, että se ois mitenkään viiskyt-lukulaista. Kun on perhe, niin ei vaan voi tehdä mitä huvittaa ja siinä sivussa tulee uhrattua vaikka mitä hienoa.

Toi teidän yhtälö on sellainen, että tarjolla on tällä hetkellä vaan surua ja ikävää. Sä ap voit nyt valita, että kenen harteilla ne on.Kenen vastuu?

Koita nyt toimia oikein ja kiität meitä sitten parin vuoden päästä.

M31

Ei kyllästynyt muhun ekalla kerrallakaan. Syyt oon täällä jo niin moneen kertaan kirjoittanut. Keskenmenon jälkeinen tulehtunut tilanne, noin lyhyesti. Miehen epäkypsä suhtautuminen siihen.

ap

mutta jos olisitte oikeasti olleet toisillenne ne oikeat, niin olisitte päässeet yli keskenmenon aiheuttamasta tulehtuneesta tilanteesta niin kuin kaikki muutkin. Tuo on vain tekosyy.

Mies sanoi että vituttaa että haikailen sen paskan perään ja oon heti menossa tyhmänä kuin lammas teuraalle viedessä kun se viheltää muhun päin. Mies kysyi monta kertaa, mitä siinä on niin paljon parempaa, onko se niin paljon parempi sängyssä vai miksi pitää haikailla sitä. En vastannut sen kummemmin kuin sanoin, että on selvittämättömiä asioita.

Kyseli paljon yksityiskohtia viime ajoista ja on tajunnut joka kerta kun oon tavannut exää. Sanoi että näki sen heti musta kun välttelin ja arvasi että joku mies ja mietti onko se taas se sama paska.

Mies puhui melko paljon, yritti puhua että ajattelisin että ex on mulle nytkin veemäinen ja että hän ei hetkeäkään usko että se onnistuisi. Haukkui exää aika paljon.

Mä olin hiljaa, ajattelin että en viitsi käydä puolustelemaan ja loukata yhtään enempää.

ap

kysyin missä oli. Sanoi että baarissa ja yhden kaverinsa sohvalla ja oli kuulemma sanonut jo eilen töissä että pitää liukumavapaata. Ei kuulema ollut eilen pystynyt tekemään mitään hommiaan.

Kysyin mitä päässä pyörii. Sanoi että vituttaa niin paljon että ex aina vaan pompahtaa takaisin mun päähän. Ja enkö tosiaan tajua että mikä paska se on. Kysyi olinko tänään siellä ja sanoin että olin, otti kuvat. Kysyi että paninko sen kanssa, sanoin että en. Kysyi haluaisinko. Sanoin että on se mielessä käynyt, mutta en halua mennä niin pitkälle ennen kuin pää on selvempi.

Mä koetin olla kiltti ja pyysin anteeksi että satutan niin paljon ja että ylipäätään edes kahville exän kaa, kun kumminkin tiesin jo etukäteen etten voi olla ihan vaan pelkkä kaveri.

Mies kysyi haluanko erota. Sanoin että en tiedä, en ja haluan, en halua kun en halua rikkoa meidän perhettä ja en mitenkään inhoa miestä ja halua hänelle pahaa ja rakastan häntäkin ja meillä on lapsikin. Sanoin että haluaisin oikeasti etten tuntisi niin exää kohtaan, vaan haluaisin että voisin ihan neutraalisti ajatella häntä. Sanoin että jos aion olla exän kanssa, niin se meinaa että on pakko erota, koska en meinaa olla kummankin kanssa.

varsinkin jos mies on tuollainen kuin ap kuvasi ja ollaan nuoria.

Mulle tuli ero kun oli myöhäinen keskenmeno ja mies ei yhtään osannut lohduttaa ja vältteli siitä puhumistakin. Mulla ei ollut ketään muuta miestä, mutta olisin ollut kyllä helppoa kauraa jollekin lohduttajalle. Mä siis jätin aviomieheni. Nykyään olen naimisissa ja 2 pojan äiti.

Ap:lle sanoisin että pura tuntosi exäsi kanssa niistä vanhoista jutuista. Jos saat ne sitten pois vaivaamasta.

Ei kyllästynyt muhun ekalla kerrallakaan. Syyt oon täällä jo niin moneen kertaan kirjoittanut. Keskenmenon jälkeinen tulehtunut tilanne, noin lyhyesti. Miehen epäkypsä suhtautuminen siihen.

ap

mutta jos olisitte oikeasti olleet toisillenne ne oikeat, niin olisitte päässeet yli keskenmenon aiheuttamasta tulehtuneesta tilanteesta niin kuin kaikki muutkin. Tuo on vain tekosyy.

kodista. Haluatko lapsesi elävän elämää, jossa äiti mennä viipotti halujensa mukaan lapsensa parasta ajattelematta?

Jos saat iskettyä sen, saat pitää.

ap

sääliksi miestäsi, voin käydä lohtupanemassa sitä.

asuin äidin kanssa ja olin luokan ainut eroperheestä. Kaverini on opettaja eka luokalla. Luokalla on 23 lasta ja 10 vanhemmat on eronneet. Onko ne kaikki 10 nyt tuhoon tuomittuja?

ap

kodista. Haluatko lapsesi elävän elämää, jossa äiti mennä viipotti halujensa mukaan lapsensa parasta ajattelematta?

ja luulempa et miehesi on oikeassa. tässä nykyisessä avioliitossasi kaikki on hyvin mutta intohimo puuttuu. exäsi kanssa kaikki muu on päin persettä ja luottamusta ei ole mutta ah niin kiihkeää. muista että tällä kertaa et ole ainoa joka satuttaa. ehkä voit elää itsesi kanssa niin että jätät hyvän miehesi ja yrität säätää exäsi kanssa mutta jos sotket lapsesi siihen, en usko että voit mitenkään oikeuttaa sitä edes itsellesi.



jos et rakastanut miestäsi miksi menit naimisiin ?

ja rakastan. Vieläkin. Mutta eri lailla kuin exää. Exää rakastan intohimoisesti ja siinä on mukana koko kroppa silleen että reagoin kaikkeen niin, kun oli vaikeaa en viikkoon noussut sängystä kuin vessaan. Valvoin vain siksi että katselin häntä.

Miestäni rakastan kuin hyvää ystävää, kumppania, en tahdo hänelle mitään pahaa.

Kun menin naimisiin uskoin ihan tosissaan että oon tässä loppuikäni.

Exän kanssa ei oo luottamuspulaa, ei se mihinkään pettämisiin tai sellaisiin kaatunut. En oo ikinä pettänyt ketään. Tämä on pisimmällä sinne päin.

ap

ja luulempa et miehesi on oikeassa. tässä nykyisessä avioliitossasi kaikki on hyvin mutta intohimo puuttuu. exäsi kanssa kaikki muu on päin persettä ja luottamusta ei ole mutta ah niin kiihkeää. muista että tällä kertaa et ole ainoa joka satuttaa. ehkä voit elää itsesi kanssa niin että jätät hyvän miehesi ja yrität säätää exäsi kanssa mutta jos sotket lapsesi siihen, en usko että voit mitenkään oikeuttaa sitä edes itsellesi.

jos et rakastanut miestäsi miksi menit naimisiin ?

niin 5 vuodessa mikä tahansa suhde voi muuttua kaveruudeksi tai sitten ei...

asioita märehtimään. Saat asiantuntevampaa apua kuin av-palstalta, joka sua nyt terapoi.

Jos huvikseni kirjoittelisin olemattomia juttuja, niin mun kirjoittama tarina etenisi kyllä melko paljon vauhdikkaammin sinne seksiin.



Se että luulet tän olevan provo, saa mut miettimään ettet oo koskaan itse rakastanut intohimoisesti ketään.



ap

miksi sä ja muistaakseni jotkut muutkin on kirjoittaneet mun olevan sekaisin? Ai kun en oo 100 % tyytyväisen iloinen aviovaimo vaikka mies ei oo paskimmasta päästä ollenkaan, mitä täällä av:lla lukee muiden miehistä ja parisuhteista? Että jos on ns. kunnon mies aviomiehenä, niin ei saa olla intohimoa kehenkään muuhun? Tai jos on äiti, ei saa olla intohimoa ollenkaan vaan lapsi on täysi-ikään asti laitettava sen intohimon edelle?

ap

asioita märehtimään. Saat asiantuntevampaa apua kuin av-palstalta, joka sua nyt terapoi.

Olisi kuitenkin varmaan oikeastikin paikallaan turvautua muuhun ulkopuoliseen apuun kuin meihin virtuaaliterapeutteihin. Minusta on hieman kummallista, että kirjoittelet monta päivää peränjälkeen tänne yhteensä kymmeniä viestejä. Miksi et pohdi tilannetta esim. ystäviesi kanssa? Tai tosiaan terapeutin?

miksi sä ja muistaakseni jotkut muutkin on kirjoittaneet mun olevan sekaisin? Ai kun en oo 100 % tyytyväisen iloinen aviovaimo vaikka mies ei oo paskimmasta päästä ollenkaan, mitä täällä av:lla lukee muiden miehistä ja parisuhteista? Että jos on ns. kunnon mies aviomiehenä, niin ei saa olla intohimoa kehenkään muuhun? Tai jos on äiti, ei saa olla intohimoa ollenkaan vaan lapsi on täysi-ikään asti laitettava sen intohimon edelle?

ap

asioita märehtimään. Saat asiantuntevampaa apua kuin av-palstalta, joka sua nyt terapoi.

Eihän siinä ole mitään tolkkua, että oisit voinut olla koko ajan exäs kanssa ja se on jotenkin sun miehen syy. Te menitte yksiin ja perustitte perheen. Ja se oli sun oma valinta. Ei kai se nyt niin ollut, että kun miehes tuli iskeen sua, niin et voinut muuta kun lähtee sen matkaan. Et voi mitenkään vedota siihen, että olisit ollu kriisin jäljiltä haavoittuva ja vietävissä. Te ootte ollu 5v kimpassa ja lapsi on 2v, joten kyllä sulla on ollut aikaa tutkia tuntojas. eikös?



Mun mielestä miehes aikanaan ja exäs nyt on tasan yhtä pulmusia tai ei pulmusia toimissaan. En mä kävis syyttään kumpaakaan. Jos vapaalla ihmisellä on tunteita toista kohtaan, niin saa kai ne näyttää. Kyse on tasan tarkkaan susta ja sun valinnoistasi(kun et edelleenkään ole mikään tahdoton palikka). Et kyllä voi vierittää vastuuta tai edes osaa siitä kenellekkään muulle. Vaikka se olis tosi houkuttelevaa. tiedän.



Sitä paitsi sun miehes kuulostaa hyvältä tyypiltä ja on (tsori vaan) likimain naurettavaa, että keksiäkses jotain pahaa sanottavaa sun on turvauduttava sellaisiin juttuihin, että on muistuttanut sua syömisestä ja stressaa laskuista. Et kyl noilla oikeuta eroa:) Munkin vaimo on usein kun perseelle ammuttu karhu ja yhteiselo ajoittain saatanan kovaa työtä. Mutta näin mä olen aikanaan valinnut ja sen kanssa elellään.



Vetoan suhun, älä tyri teidän kaikkien asioita!

M31

kuten aikoinaan?

näyttää tehneen nyt nykyisestä miehestä tarinan pahiksen ja eksä on täydellinen ja viaton ja ap sitten tahdoton prinsessa jolla ei ole mitään vastuuta mistään (23- vuotiaatkin ovat muuten täysin aikuisia). Muistelepa niitä aikoja eksäsi kanssa, oliko aina täydellisen ihanaa siihen asti kun tuli se keskenmeno? Eikö eksässä muuta vikaa ollut?

ehkä enemmän vertaistukea, siis jos joku on ollut samassa tilanteessa, miten on toiminut, ja mitä siitä jälkeenpäin ajattelee.

Mutta harvempi kirjoittaa siltä pohjalta vaan tuomitsee mut huonoksi äidiksi ja hulluksi. Osa kannustaa seuraamaan tunteitaan, osa unohtamaan.

Musta ei oo lainkaan kummallista kirjoittaa tänne, varsinkin, kun olen ollut poissa, jotkut ovat vastaileet ja on jotain vakioitakin, kuten tuo mies31.

Olen kyllä pohtinut tilannetta kaikkein lähimpien ystävieni kanssa (niitä joille kerron kaiken ei oo kuin 3). Olen soitellut ja puhunut, ja tavannut, viestitellt kun yksi ei asu lähelläni. Mutta enpä oikein viitsi heittää esim. fb-statukseksi että "Miestä ei oo kotona näkynyt sen jälkeen kun kerroin että rakastan vielä exääni."

ap

Olisi kuitenkin varmaan oikeastikin paikallaan turvautua muuhun ulkopuoliseen apuun kuin meihin virtuaaliterapeutteihin. Minusta on hieman kummallista, että kirjoittelet monta päivää peränjälkeen tänne yhteensä kymmeniä viestejä. Miksi et pohdi tilannetta esim. ystäviesi kanssa? Tai tosiaan terapeutin?

miksi sä ja muistaakseni jotkut muutkin on kirjoittaneet mun olevan sekaisin? Ai kun en oo 100 % tyytyväisen iloinen aviovaimo vaikka mies ei oo paskimmasta päästä ollenkaan, mitä täällä av:lla lukee muiden miehistä ja parisuhteista? Että jos on ns. kunnon mies aviomiehenä, niin ei saa olla intohimoa kehenkään muuhun? Tai jos on äiti, ei saa olla intohimoa ollenkaan vaan lapsi on täysi-ikään asti laitettava sen intohimon edelle?

ap

asioita märehtimään. Saat asiantuntevampaa apua kuin av-palstalta, joka sua nyt terapoi.

jota miehet vie kuin litran mittaa ja koittavat pokata. Voittaako sen pokaamisen paukuilla, munanmitalla vai millä? Ota nyt "aikuinen" ihminen vastuu omista ratkaisuistasi! SÄ olet ihan yhtä SYYLLINEN vikittelyyn kuin ex tai nyx.