Saako isä sairaslomaa kun hoitovapaalla oleva äiti
on niin sairaana, ettei lastenhoito onnistu? Meillä on kaksi alle 3 v. lasta ja itse olen niin kovassa norossa ja kuumeessa etten muuta tee kuin itken. Mies väittää ettei voi jäädä töistä pois... Onko tämä lain mukaan näin? Eikö äiti saa sairastua jos lapset kotihoidossa ja isäkin kuuluu perheeseen? Oon ihan epätoivoinen....
Kommentit (170)
olisi tajuton. Silloin saattaa myös järjenlahjat olla sen verran hääppöiset, ettei niitä yksityisiä yrityksiä rupea etsimään hyvänä päivänä.
Meiltä tuli tuli kerran yksityisyrittäjä 120 km päästä lapsia hoitamaan. rahaa paloi noina kahtena päivänä, mutta ei tarvinnut lähteä toisen töistä pois ja toinen sai olla rauhassa syöpähoidoissaan!
mutta me olemme aina pitäneet huolen siitä, että meillä on tietty summa rahaa, jotta juuri tällaisia päiviä varten voidaan palkata se apu vaikka 3-kertaiseen hintaan. Lapsia ei jätetä heitteille!
ja tule illaksi kotiin. Eivät välttämättä koko viikolla, niinkuin ei minunkaan mieheni tuossa tapauksessa. Joissakin ammateissa joutuu myös valitsemaan sen, onko pienempi paha menettää jonkun toisen ihmisen henki kuin se, että vaimo kenties kotona vaikkapa pyörtyykin. Mutta todellakin on niin monenlaisissa elämäntilanteissa eläviä ja monenlaisissa ammateissa työskenteleviä ihmisiä, että täällä vaan suuri osa porukasta ei näytä sitä tajuavan. Ja aina ei vaan ole mahdollista palkata apua.
Hyvin monilla, meilläkin, vaan on se tilanne että apua ei ole saatavilla.
joita joskus voi pyytää apuun kohtuullista korvausta vastaan. Meillä esim. on ollut parikin opiskelijatyttöä tarvittaessa auttamassa. Samoin naapuruston eräs vanhempi rouva on luvannut auttaa hätätilanteessa (ei edes huoli rahaa, mutta vastapalveluksen kyllä).
No ei varmasti ole, jos asenne on, että pitää pärjätä, vaikka olisi tajuton. Silloin saattaa myös järjenlahjat olla sen verran hääppöiset, ettei niitä yksityisiä yrityksiä rupea etsimään hyvänä päivänä. Meiltä tuli tuli kerran yksityisyrittäjä 120 km päästä lapsia hoitamaan. rahaa paloi noina kahtena päivänä, mutta ei tarvinnut lähteä toisen töistä pois ja toinen sai olla rauhassa syöpähoidoissaan!
mutta me olemme aina pitäneet huolen siitä, että meillä on tietty summa rahaa, jotta juuri tällaisia päiviä varten voidaan palkata se apu vaikka 3-kertaiseen hintaan. Lapsia ei jätetä heitteille!
ja tule illaksi kotiin. Eivät välttämättä koko viikolla, niinkuin ei minunkaan mieheni tuossa tapauksessa. Joissakin ammateissa joutuu myös valitsemaan sen, onko pienempi paha menettää jonkun toisen ihmisen henki kuin se, että vaimo kenties kotona vaikkapa pyörtyykin. Mutta todellakin on niin monenlaisissa elämäntilanteissa eläviä ja monenlaisissa ammateissa työskenteleviä ihmisiä, että täällä vaan suuri osa porukasta ei näytä sitä tajuavan. Ja aina ei vaan ole mahdollista palkata apua.
Hyvin monilla, meilläkin, vaan on se tilanne että apua ei ole saatavilla.
Että totta kai on työtehtäviä, joissa on toisen ihmisen tai useammankin henki tai valtavat rahat kyseessä.
Mutta se on kyllä todella kummallista yritystoimintaa, jos yhden ihmisen työpanoksen puuttuminen kaataa koko touhun. Aivan hetkellisesti voi käydä niin, että huono tuuri, usea avainasemassa oleva sairastuu yhtä aikaa, ei "voi" olla pois (eli liian moni asia jää hoitamatta, jos vielä tämäkin yksi ihminen on poissa), mutta noin yleensä pitäisi yhtiöllä olla sen verran hätävaravaihtoehtoja, että yhden ihmisen poissaolo, väliaikainen tai vaikka äkillisestä kuolemasta johtuva, ei kaada lafkaa. Sijaisia löytyy, töitä pitää voida järjestellä jne. Mitä sitten kun se ap:n mies itsekin sairastuu siihen noroon.
Ja tosiaan, muita vaihtoehtoja myös on ihan varmasti olemassa, jos se töistä pois jääminen on kaikkein vaiken vaihtoehto. Mielenkiinnolla kuulisin mikä on sellainen syy, että mitään apua ei ole mahdollista saada, vaan koko perhe on oman onnensa nojassa kotona.
Toivon tosiaan että miehesi itsekin noroon sairastuessaan joutuu sitten kokeilemaan miltä tuntuu kun ei "voi" sairastaa.
Mielenkiinnolla kuulisin mikä on sellainen syy, että mitään apua ei ole mahdollista saada, vaan koko perhe on oman onnensa nojassa kotona.
mutta kuitenkaan siitä ei makseta niin paljon että voisi apua palkata. ja asutaan niin kaukanakin ettei sinne kukaan voi tulla (miten sieltä sitten pääsee töihinkään?).
yrittäjän työ tietysti on tuommoista että joustoa ei helposti löydy, mutta kannattaa varmaan miettiä tuollaisen yrittäjyyden mielekkyyttä jos sillä ei edes tienaa.
Mutta palkkaa ei tarvitse saada, että jos on varaa olla se pari päivää pois niin sitten on..
Se on hyvä että teillä on se tilanne että apua on rahalla saatavilla
mutta me olemme aina pitäneet huolen siitä, että meillä on tietty summa rahaa, jotta juuri tällaisia päiviä varten voidaan palkata se apu vaikka 3-kertaiseen hintaan. Lapsia ei jätetä heitteille!
ja tule illaksi kotiin. Eivät välttämättä koko viikolla, niinkuin ei minunkaan mieheni tuossa tapauksessa. Joissakin ammateissa joutuu myös valitsemaan sen, onko pienempi paha menettää jonkun toisen ihmisen henki kuin se, että vaimo kenties kotona vaikkapa pyörtyykin. Mutta todellakin on niin monenlaisissa elämäntilanteissa eläviä ja monenlaisissa ammateissa työskenteleviä ihmisiä, että täällä vaan suuri osa porukasta ei näytä sitä tajuavan. Ja aina ei vaan ole mahdollista palkata apua.
Hyvin monilla, meilläkin, vaan on se tilanne että apua ei ole saatavilla.
Suomea vähän aikaa sitten muuttaneena. Yksityistä palvelutarjontaa tuolla ei ole, ja tuossa tilanteessa ei kyllä rajattomasti ole aikaa eikä voimia lähteä aktiivista rekrytointia kadulle tekemään. Ja tuo kylällä pyörivä "rekrytoitava aines" ei kyllä siltä vaikuta että heitä lapsiaan hoitamaan ottaisi.
On töissä niin korvaamaton, että lapset voi olla heitteillä ja lupaa oikein jättää harrastuksenkin väliin, MIKÄLI vaimo ei voi hyvin! Kuka ap sun voinnin määrittelee? Sinä vai mies? Luultavasti saat illankin pärjätä lasten kanssa, kuten myös yön, onhan miehen nukuttava kunnolla että jaksaa töissä....
Itse miettisin tuossa tilanteessa kyllä jo eroa, jos mitään tukea ei saisi mieheltä koskaan...Samahan se ois sitten olla kerralla yh, jos kerran lasten kanssa on yksin pärjättävä, oli tilanne mikä hyvänsä.
Ja tuo yks raskaana pyörtyilijä on kyllä uskomaton!!! Ai koska sinun on ollut vain pärjättävä tuossa tilanteessa, kyseenalaistat toisen raskaana olevan hakeutumisen sairaalaan nesteytykseen samassa tilanteessa?! Toisetkaan ei saa mennä koska sinäkään et päässyt? Palataan saman tien keskiajalle, ei kukaa tarvitse hoitoa, apua, mitään koska se ei ole sinullekaan mahdollista. Argh! Kiiltääkö kruunu niin kirkkaasti että järki on sumentunut?
Mutta palkkaa ei tarvitse saada, että jos on varaa olla se pari päivää pois niin sitten on..
Entäpä jos isä ei sillä hetkellä satu olemaan edes Suomessa?
meille hoitajan jo eilen, mutta koska minä olen hoitovapaalla ja se raha riittää juuri juuri laskuihini ym. menoihin, ja miehen palkka ei ole kuin "vain" reilu 3000e/kk, ei meillä ole yhtään ylimääräistä rahaa lastenhoitomenoihin. Mies lupasi, hieman marttyyrina, että soittaa omalle, jo vanhalle ja perussairaalle äidilleen, että tulee huomenna avuksi, mutta minä kieltäydyin, koska en halua kontolleni anopin sairaalareissua, jos tauti iskeekin häneen pahasti. Mieheni on mikä on, joskus tuntuu että helpommalla pääsisin kun asuisimme eri talouksissa, enkä joutuisikaan laskemaan mitään hänen varaansa. Anteeksi nyt valitus asian vierestä....Ja kiitos teille kaikille tuesta, se lämmittää mieltä että joku tsemppaa!
Ap
Se on hyvä että teillä on se tilanne että apua on rahalla saatavilla
mutta me olemme aina pitäneet huolen siitä, että meillä on tietty summa rahaa, jotta juuri tällaisia päiviä varten voidaan palkata se apu vaikka 3-kertaiseen hintaan. Lapsia ei jätetä heitteille!
ja tule illaksi kotiin. Eivät välttämättä koko viikolla, niinkuin ei minunkaan mieheni tuossa tapauksessa. Joissakin ammateissa joutuu myös valitsemaan sen, onko pienempi paha menettää jonkun toisen ihmisen henki kuin se, että vaimo kenties kotona vaikkapa pyörtyykin. Mutta todellakin on niin monenlaisissa elämäntilanteissa eläviä ja monenlaisissa ammateissa työskenteleviä ihmisiä, että täällä vaan suuri osa porukasta ei näytä sitä tajuavan. Ja aina ei vaan ole mahdollista palkata apua.
Hyvin monilla, meilläkin, vaan on se tilanne että apua ei ole saatavilla.
Suomea vähän aikaa sitten muuttaneena. Yksityistä palvelutarjontaa tuolla ei ole, ja tuossa tilanteessa ei kyllä rajattomasti ole aikaa eikä voimia lähteä aktiivista rekrytointia kadulle tekemään. Ja tuo kylällä pyörivä "rekrytoitava aines" ei kyllä siltä vaikuta että heitä lapsiaan hoitamaan ottaisi.
Mutta palkkaa ei tarvitse saada, että jos on varaa olla se pari päivää pois niin sitten on..
Entäpä jos isä ei sillä hetkellä satu olemaan edes Suomessa?
ja sanoo lasten olevan sairaita niin saa heidän piikkiinsä sen saikun..
Mielenkiinnolla kuulisin mikä on sellainen syy, että mitään apua ei ole mahdollista saada, vaan koko perhe on oman onnensa nojassa kotona.
mutta kuitenkaan siitä ei makseta niin paljon että voisi apua palkata. ja asutaan niin kaukanakin ettei sinne kukaan voi tulla (miten sieltä sitten pääsee töihinkään?). yrittäjän työ tietysti on tuommoista että joustoa ei helposti löydy, mutta kannattaa varmaan miettiä tuollaisen yrittäjyyden mielekkyyttä jos sillä ei edes tienaa.
yksityisiä palveluntarjoajia, joita voisi äkilliseen avuntarpeeseen saada. Ja jostain syystä voi näköjään käydä niin, että vaikka julkiselta sektorilta olisi apua etukäteen kyselty ja sitä on luvattu järjestää, sitä ei sitten tiukan paikan tullen olekkaan saatavilla. Ehkäpä joku flunssassa tai oksennustaudissa oleva palstamamma on tarvinnut saada välttämättä apua...
ja toisaalta tietenkin tällaisiin tilanteisiin on syytä varautua ETUKÄTEEN, eli hoitajia ei tietenkään lähdetä mistään kadulta hakemaan kuoleman kielissä.. huoh. Siinä vaiheessa kun muutetaan ihan vieraalle paikkakunnalle, yleensä muutenkin selvitetään tarvittavat palvelut ym., ja jos mies on kerran töissä korvaamaton, jotain "tukiverkkoa" on pakko olla mietittynä. Ja jos ei ihan heti ole, niin ajan kanssa se on rakennettava.
Sairaana ei olekaan, mutta terveenä pitäisi etsiä nämäkin puhelinnumerot käsiinsä.
Se on hyvä että teillä on se tilanne että apua on rahalla saatavilla
mutta me olemme aina pitäneet huolen siitä, että meillä on tietty summa rahaa, jotta juuri tällaisia päiviä varten voidaan palkata se apu vaikka 3-kertaiseen hintaan. Lapsia ei jätetä heitteille!
ja tule illaksi kotiin. Eivät välttämättä koko viikolla, niinkuin ei minunkaan mieheni tuossa tapauksessa. Joissakin ammateissa joutuu myös valitsemaan sen, onko pienempi paha menettää jonkun toisen ihmisen henki kuin se, että vaimo kenties kotona vaikkapa pyörtyykin. Mutta todellakin on niin monenlaisissa elämäntilanteissa eläviä ja monenlaisissa ammateissa työskenteleviä ihmisiä, että täällä vaan suuri osa porukasta ei näytä sitä tajuavan. Ja aina ei vaan ole mahdollista palkata apua.
Hyvin monilla, meilläkin, vaan on se tilanne että apua ei ole saatavilla.
Suomea vähän aikaa sitten muuttaneena. Yksityistä palvelutarjontaa tuolla ei ole, ja tuossa tilanteessa ei kyllä rajattomasti ole aikaa eikä voimia lähteä aktiivista rekrytointia kadulle tekemään. Ja tuo kylällä pyörivä "rekrytoitava aines" ei kyllä siltä vaikuta että heitä lapsiaan hoitamaan ottaisi.
mies menee valittamaan vatsatautia ja saa palkallista saikkua. Laissa on epäkohta, ei ole väärin tehdä noin.
Mutta palkkaa ei tarvitse saada, että jos on varaa olla se pari päivää pois niin sitten on..
Entäpä jos isä ei sillä hetkellä satu olemaan edes Suomessa?
ja sanoo lasten olevan sairaita niin saa heidän piikkiinsä sen saikun..
heti kun vaimo käskee? siis ehkei tässä ensisijainen pointti ole se saikun saaminen, vaan isän tavoittamienen ja Suomeen pääseminen.
Pienillä paikkakunnilla tämä vielä yleensä onnistuu paremmin kuin ns. muuttovoittokunnissa, jossa päivähoito on jo ennestää ylikuormitettu.
Entäpä jos isä ei sillä hetkellä satu olemaan edes Suomessa?
Minulla ainakin oli selkeä suunnitelma mitä pitää tehdä jos tuossa tapauksessa olisi sattunut jotain. Mies on harvoin pitkillä tyämatkoilla mutta silti niihin pitää varautua etukäteen.
koko päivän istuun koneella ja lojumaan av.lla niin en kyllä kovin sairas olisi.
t. äiti, joka sairasti viime keväänä OIKEAN noroviruksen ja ei todellakaan olisi pystynyt olemaan koko päivää koneella.
Vallan jalomielistä, että MIES oikein jättää harrastukseen menemättä, ellet sinä voi paremmin. Mites ne ripuloivat lapset, joita SINÄ hoidat siellä viruksesi ohella!!!!