miten suostutella mies 3.lapseen?

Täältä saa jotenkin sen käsityksen että useimmilla miehet lähtevät helposti mukaan uuden vauvan yritykseen. Meillä tilanne että minulla on kova vauvakuume, ollut jo muutaman vuoden ja vain yltyy. Meillä 4-v. ja 6-v. lapset, joiden kanssa toki jo suht helppoa. Aikasemmin oli syynä miehen mielestä, toki myös minulla järki mukana, mm. tilanpuute, mutta nyt päästiin isompaan taloon. Miehen opiskelut töiden (vakityö) ohella hyvällä mallilla jne. Sanoo että se vauva-aika on niin raskasta (hänellä 3.vuorotyö) ja että kaksi lasta riittää hänelle. Mutta kun minulla on niin voimakas tuo vauvakuume ja ikäkin jo kohta 35-v. Olisi niin ihanaa olla sitten kotona vauvan kans kun esikoinen menee reilun vuoden päästä kouluun. En tiedä mitä tässä tekee, jommankummanhan on joko myönnyttävä toisen kantaan tai muutettava omaa kantaansa. Tää on niin vaikeeta, kortsuja en tähän taloon ainakaan minä enää osta (yksi näkyy olevan jäljellä) ja muuta ehkäsyä meillä ei ole. Mies toki niin ärsyttävän tarkka ja kestävä että vahinkoakaan turha odottaa.

että lakkasin puhumasta asiasta. Olin jo siis pitkään kantaani perustellut, ruinannut ja ehdottanut...sitten vaan eräs päivä lopetin. En puhunut asiasta enää juurikaan mitään. Mieskään ei puhunut, En ostanut minäkään ehkäisyä. Ja niin vaan kävi, että muutama kuukausi kun meni, niin mies totesi, että nyt voitaisiin tehdä se kolmas :)

mieti vähän. Miehes on sanonut, ettei enempää. Mikset kunnioita miehen kantaa? Teillä on jo 2 lasta. mä en halua enempää kuin yhdenja jos mies olis ahdistelemassa ja suostuttelemassa toiseen niin varmana ahdistuisin ja lähtisin lätkimään. Ketään ei voi pakottaa tekee lisää lapsia...

Minä luulen että suurin syy meillä on tuo miehen vuorotyö, hänellä oli keskivaikea masennus ja väsyminen työstä johtuen. Nyt tilanne se että mies on lähtenyt jo joku aika sitten opiskelemaan töiden ohella (siis vakityö) ja valmistuu ensi keväänä. Siis asiassa mennyt todella parempaan päin. Tilan ahtaus myös ratkennut, reilu kuukausi asuttu nyt 5 h + k (ennen 2 h + k). Minulla ainakin vain vauvakuume yltyy kun moni asia nyt tarkennut parhain päin. Miksi minun sitten pitäisi nöyrtyä miehen tahtoon, minä en usko että tehtyä lasta mieskään katuisi, mutta tekemätöntä ainakin minä loppuelämän ja miehelle olisin luultavasti katkera.

kun vaan oon suostunu naimaan , niin siinähän se.

ja tietää omat voimavaransa, niin parempi, että kahdella lapsella terve isä kuin kolmella masentunut! Ajattele muitakin kuin itseäsi eli ajattele perhettäsi, lapsiasi ja miestäsi!

ihanaa, jos tulisi kolmas lapsi, voisimme ostaa isomman auton! Miehillä on aina autot mielessä.

miehen voimavarat. Jos mies tuntee jaksavansa nyt kohtuullisesti, ei ehkä halua ottaa riskiä siitä, että masentuisi/uupuisi taas entistä pahemmin. Minusta miehelle kannattaisi antaa vielä vuosi pari "aikaa", että näkisi kunnolla mihin suuntaan mielenterveys on menossa.

Minä luulen että suurin syy meillä on tuo miehen vuorotyö, hänellä oli keskivaikea masennus ja väsyminen työstä johtuen. Nyt tilanne se että mies on lähtenyt jo joku aika sitten opiskelemaan töiden ohella (siis vakityö) ja valmistuu ensi keväänä. Siis asiassa mennyt todella parempaan päin. Tilan ahtaus myös ratkennut, reilu kuukausi asuttu nyt 5 h + k (ennen 2 h + k). Minulla ainakin vain vauvakuume yltyy kun moni asia nyt tarkennut parhain päin. Miksi minun sitten pitäisi nöyrtyä miehen tahtoon, minä en usko että tehtyä lasta mieskään katuisi, mutta tekemätöntä ainakin minä loppuelämän ja miehelle olisin luultavasti katkera.

jos miehesi on vasta joku aika sitten ruvennut paranemaan masennuksesta, niin sinä haluat tuoda siihen maailman suurimman ja raskaimman stressinaiheuttajan, jota mies ei itse edes halua? Masennuksesta toipuminen voi viedä kauan, itselläni kuudes vuosi menossa. Niin, miksi sinun pitäisi joutua tekemään yhtään mitään, voithan sä pilata perhe- elämäsi ja ajaa miehen toisen naisen kainaloon nalkuttamalla ja katkeroitumalla tuosta vauva- asiasta. Sitten voit etsiä jonkun miesparan, jolle teet sen kolmannen lapsesi jättämällä "pillerit" syömättä tai jotain muuta älykästä.

Ihan siis kuin meidän tilanne, paitsi, että meidän kolmaskaan lapsi ei syntyisi minun mahastani. Apua en osaa antaa, mutta luen tätä ketjua mielenkiinnolla...

mutta kun mulla tulee ikä vastaan (ens kuussa 35-v., en ala enää paria vuotta odottaa) En minä tiedä, kun minusta tuntuu että kyllä minäkin olen tässä joutunut joustamaan, päästin miehen opiskelemaan vaikka mulla oli/on edelleen vbain määräaik. työ, otin aivan kauheat paineet itelle että miten elätän perheen (mies oli välillä työharj.ajan opintovapaalla). Ja teen nytkin kaikkeni että mun työtilanne olis sellanen ettei miehen tarvis opiskelujaan venyttää. Ja nyt muutettiin isompaan taloon (miehellä musaharr. tärkeä, löydettiin talo, jossa miehellä oma erill.huone tämän toteutukseen). Ja mun haave ollut jo pari vuotta 3.lapsi, saada vielä kerran se kaikki kokea. Ei mulla tällä hetkellä muita suurempia haaveita ole..

1 vuoden vielä ehtii odottaa. Muuta neuvoa en kyllä osaa antaa kuin, että keskustelkaa asia läpikotaisin. Mutta masennus on oikeasti todella paha sairaus, josta kärsii ihan varmasti jokainen perheenjäsen, jos se miehelläsi uusii. Ymmärrän halusi saada kolmannen lapsen, ja että olet todella joutunut joustamaan, niin kannattaa katsoa ja miettiä kokonaisuutta hyvin tarkkaan.

yleensä ihmisillä menee sen kolmannen kanssa jo helpommin. Ollaan jo totuttu lapsiperheenä olemiseen. Ehkä se ei uudessa asunnossa olekaan niin raskasta ja miten vähän aikaa se vauva-aika kestää. On sulla sentään vielä aikaakin.

Kannustan kolmannen hankkimiseen.

miehen mukaan se masennus johtui hänen työstään , ei siis saa mielestään työstä mitään irti, siinä ei tarvi käyttää aivojaan jne. Niinpä lähti sitten työn ohella opisk. alaa joka häntä kiinnostaa, opisk.jo siis niin pitkällä että kesätauon jälk. enää puolisen vuotta jäljellä. Psykologin mukaan tietysti pikkulapsiaika vaikutti väsymiseen. ai minä olen meistä se tietyllä tavalla sitkeämpi/vanhvempi ku selvisin masentumatta korvakierteet/uhmaiät jne. Ja minä annan harrastaa musiikkia, käydä treeneissä/keikoilla/äänittää jne. Tämä on kyllä todella vaikeaa, mulla ei tuovauvakuume ainakaan hellitä. Sen taisin ainakin nyt päättää että minä en tähän taloon kortsuja enää osta (muuta ehkäsyä ei meillä ole)

siis kai minä olen meistä se tietyllä tavalla vahvempi jne. Eikä ai minä olen jne. Mutta nyt nukkumaan, meillä kuopus 4 v. kuumeessa (yskii yöllä kovasti), minä töistä pois hoitamassa ja mielellään olenkin hoitamassa. Nykyäänhän nuo todella harvoin sairaina.

Lisääkin mielipiteitä tai kommentteja erityisesti sellaisilta jotka ovat olleet vastaavassa tilanteessa kaipailisin vielä. Nuo vastaukset jotka käsittelivät miehellä ollutta masennusta saivat minut näkemään asian siltäkin kannalta. Mutta kun nuo miehet eivät osaa puhua, ei ole suoraan maininnut masennusta syyksi suostumattomuuteensa. Sen älyän että sen kannalta täytyy harkita pitkään asiaa. Mies on puhunut että täytyisi aloittaa sitten kaikki alusta ja että haluaisi jo jatkaa elämässä eteenpäin. Mutta kun en minä koe että vauvan tulo estäisi elämästä. Päinvaistoin vaikka se onkin raskasta nautin siitä todella. Olen itse todella perhekeskeinen, ja kyllä tuo mieskin kotona viihtyy, ei ole sellainen huitelija.(Paitsi keikkareissut ja musaharr.) Ja on se mieskin nauttinut noista lapsista vauvanakin ja on edelleenkin hyvä isä. Olen ajatellut että mies on sen verran mukavuudenhaluinen ettei jaksa nähdä vaivaa joka vauvan hoidosta on. Jotenkin olin ajatellut että kun päästiin muuttamaan merkittävästi isompaan taloon mieskin muuttaisi ajatteluaan vauva-asiasta, mutta ei se niin mennytkään. En tiedä alanko hiljalleen katkeroitua miehelle asiasta, mikä minä olen sitten sallimaan hänelle hänen unelmansa, uuden opiskelun, omat tilat musaharrastukselle ja harrastuksen toteuttamisen. Onhan minullakin muuta elämää kuin perhe, oma liikunnan harrastaminen ja työkin tällä hetkellä suht tärkeää. Mutta se vauva-asia ei unohdu mielestä.Niin ja vielä mies muistelee aikaa kun poika oli reilu 2-vuotta kun tyttö syntyi (kotona hoidin molemmat, tytöllä alkoi puolivuotiaana korvakierre, olihan se raskasta aikaa ja mieskin joutui osallistumaan minkä vuorotyönsä ohella pystyi. Ei tavallaan näe asiaa että jos vauva tehtäis lapset olisivat jo ainakin 5-v. ja 7-v., esikoinen siis koulussa. Eihän se samanlaista olisi, paljon helpompaa, nytkinhän nuo leikkivät keskenään, ulkoilevat keskenään pihalla jne. Olen sanonut miehelle että kaipaan vauvaa että minulla olisi pieni hoidettava. Monet itkut olen miehelle asista itkenyt.

samoilla linjoilla ylläolevien kanssa. Lapsen "hankinta" vaatii kyllä myönteistä suhtautumista molemmilta osapuolilta, kyllä se niin paljon arkea muuttaa. Ja jos miehesi ei juuri nyt kaipaa elämäänsä uutta lasta, niin ei se suostuttelu siinä paljon auta.



Odota nyt ainakin vuosi ja anna miehellesi vielä aikaa palautella voimiaan.

aika mielenkiintoinen asetelma, ikäänkuin sinä omistaisit miehesi, ja saisit päättää miten asiat tehdään.

En ymmärrä pariskuntia, jotka kuvittelevat avioliittoon mennessään ja/tai perheellistyttyään, että omistavat puolisonsa.

Kahlehditaan kotiin ja perheeseen, mitään ei saisi tehdä eikä minnekään saisi mennä, eikä mitään harrastaakaan.

Kyllä siinä tulee vähemmästäkin stoppi perheenlisäykselle.

Siis tarkoitin "päästin" opiskelemaan sitä että me oltiin taloudellisesti tosi tiukoilla, kun mies lähti opisk., ei mulla ollut kuin osa-aik.työ. Ja niin ei se multa paljoa kysellyt, olen jälkeen päin ymmärtänyt että miehen oli pakko se ratkaisu tehtävä oman terveytensä kannalta. Mutta mua niin ärsyttää pariskunnat jotka vain lisääntyvät ilman mitään suunnittelua, vahinkoraskauksia jne. Meillä nuo kaksi ekaakin suunniteltu, kuopuksen ihan kalenterin kanssa katsoin että saan omat opiskelut käytyä loppuun.

Minä en todellakan kahlehdi miestäni kotiin, juurihan sanoin että saa harrastaa mielin määrin, enemmän se harrastaa kuin minä. Voisko joku sellainen kommentoida joka on/on ollut samankaltaisessa tilanteessa. Ei jaksa tommosta soopaa lukea.

Pystytkö perustelemaan sitä millään muulla kuin tuolla vauvakuumeella?