Lue keskustelun säännöt.
Olen itkenyt koko aamun. Mies lopettaa vauvan yrityksen. Tarvitsen tukea, auttakaa!!
22.01.2009 |
Olemme yrittaneet kolmatta lasta 1v 3kk. Tassa kuussa otin eka kertaa Clomit kayttoon ja olen muistuttanut miesta etta nyt meidan pitaa todellakin myos yrittaa kunnolla eli harrastaa seksiakin saannollisesti, mielellaan joka toinen paiva. En viitsisi turhaan syoda hormooneja/laakkeita jos ei ole edes yhdyntaa, raskaaksihan tassa on tarkoitus yrittaa tulla! Eika nyt koko kuukautta olisi tarkoitus tuolla joka toinen paiva systeemilla menna, vaan edes vaikka noin kp 8-16 eli mita 6 kertaa? Nyt on kp 14. Seksia on ollut kp 6 ja 10.
Tama on miehelle ihan liikaa. Ei jaksa. Pimahdin.
Itkin illalla sangyssa hiljaa. Mies ei sanonut mitaan. Tana aamuna oli kuin persuksiin ammuttu karhu. Kihahdin lasten kiukutteluista ja huusin. En puhunut miehelle.
Mies vei lapset ja kun tuli kotiin halusi jutella. Mina vain itkin ja sanoin etta mieluummin kirjoitan sulle vaikka sahkopostin, kun et kuuntele kuitenkaan, mutta sitten vahan sain juteltuakin.
Mies sanoo etta han tuntee seksin tulleen vain suorituksesti ja on hirvean vaikeaa tehda se vain etta yritetaan raskautta eika siksi etta todellakin HALUAISI sita ja nauttisi siita. Olen ihan samaa mielta. Mutta mina haluan sen tuloksen, eli vauvan. Haluan sita enemman kuin mitaan muuta talla hetkella.
Kysyin miehelta miten paljon han haluaa vauvaa ja haluaa kuulemma enaa vain 20%, kun mina haluan 200%. Mies ei voi ymmartaa miksi mina olen taysin pimahtanut tahan vauvan yritykseen enka ajattele mitaan muuta. Han oli yrityksen alussa 100% mukana ja oli innoissaan ajatuksesta tulevasta vauvasta.
En puhu tasta koko ajan. Ainut mita toivon miehelta on etta iltaisin peiton alla muutaman kerran kuussa voitaisiin edes yrittaa vauvaa...
Nyt tuntuu etta tasta karsivat kaikki. Mies ei halua enaa yrittaa. Lapset kuulevat riitojamme, mutteivat tieda miksi aiti on akainen ja kiukkuinen, ja minusta tuntuu etten nauti heista taysilla, vaikka rakastankin ihan kympilla. Ja koko ajan naina vuosina olen kuvitellut etta meille tulee viela se yksi pienokainen ja jotenkin en "osannut nauttia" niista kaikista pikkulapsi ajoista ja ikakausista niin kuin ne olisivat ne viimeiset mitka saisin kokoa. Ja nyt harmittaa ihan vietavasti!!! Ymmartaakohan kukaan mita tarkoitan?
Viela olisi 3kk Clomeja jaljella, ne taytyy kai sitten lopettaa. Heitan varmaan suoraan roskiin, vi....taa niin paljon. Taas itkettaa. Miten tama voi olla minulle niin vaikeaa?? Mies sanoo etta onhan meilla viela aikaa. Mutta olen 33v, jos se ei onnistu nyt, miksi se onnistuisi myohemmin? Enka olisi halunnut kauhean isoa ikaeroakin, mutta alkaa olla myohaista sekin.
Miten voi psyykata itseni nyt niin etten ajattele tata asiaa koko ajan. En voi pakottaa toista yrittamaan lasta, jos han haluaa sita vain 20%. Jarkyttavaa! Mika shokki! Tuntuu etta en tieda mita elamallani teen, toive kolmesta lapsesta on ollut minulla lapsuudestani saakka. Ja mies on ollut kanssani tassa jutussa ja yht'akkia sita ei tapahdukaan, olo tuntuu aika helkutin tyhjalta.
Arsyttaa myos ihan hitosti se etta kun kerroin miehelle etta tama on nyt sitten se eka Clomikuuri niin eiko jo SILLOIN voinut kertoa mita on mielta????!!!! Ihan turhaan olen ne syonyt, karsinyt sivuvaikutuksista jne.
Kommentit (72)
laitoin sulle muutama minuutti sitten meiliä, käyhän lukemassa!
Kirjoittelemisiin!
t: se kolmen pojan äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitää aina haluta vain lisää, vaikka on saanut jo niin paljon? Kannattaisko miettiä, haluatko vauvaa vauvan itsensä ja perheesi vuoksi vai täyttämään jotain omaa tyhjyyttäsi?
Annat avauksessasi ymmärtää, että painostat miestäsi koko ajan, myönnät itsekin, ettet anna lapsillesi kaikkeasi, koska odotat sitä uutta vauvaa, johon voisit heittäytyä ja keskittyä täysillä. Ei ihme, että miehesi ei enää halua lasta - hehän jäisivät kaikki auttamatta sivuun uuden kultakimpaleen tultua. Raivoat ja kiukuttelet niin miehellesi kuin lapsillesikin ja ilmeisesti syytät miestäsi siitä, ettei sitä uutta vauvaa ole tulossa.
Kuulostat nyt todella pakkomielteiseltä ja taidat projisoida tähän vauvan yrittämiseen kaikki muutkin pettymyksesi ja alitajuiset tarpeesi. Miehesi yrittää vain pelastaa parisuhteenne ja lapsenne.
Tilanne on siis se, että ap ja mies ovat sopineet yhdessä, että haluavat kolmannen lapsen. Nyt ap on hakenut lääkäriltä oikein lääkkeet ja syönyt ne (ottaen esim. kohonneen syöpäriskin) ja sitten mies yhtäkkiä kieltäytyy hoitamasta omaa osuuttaan. Tottakai ap on harmissaan! Ja nyt sitten täällä syytetään siitä, että ap laiminlyö perheensä ja projisoi ties mitä traumoja. Voi luoja mitä keittiöpsykologeja!
Luulenpa, että täällä on katkeria naisia, jotka ovat joutuneet luopumaan omista haaveistaan...
Samoilla linjoilla 68:n kanssa. Minua ainakin alkoi suututtaa aivan vietävästi ap:n kirjoitus - kuinka itsekäs ihminen oikein voi olla? Itse odotan nyt 34-vuotiaana esikoistamme, reilun kahden vuoden yrittämisen jälkeen. Olin jo ehtinyt luopua toivosta saada "luomuvauva " ja tehdä päätöksen hakeutua hoitoihin, kun vauva ilmoittikin tulostaan. Olen siis myös kantapään kautta oppinut, että lapsia ei todellakaan tilata silloin kun itselle sopii, vaan ne saadaan lahjana.
En ymmärrä sitä, että vielä kahden lapsen jälkeen pitää hakeutua hedelmöityshoitoon vain siksi, että "äiti haluaisi niin kovasti vielä yhden vauvan". Sinulla on ilmeisesti ihana, rakastava mies ja jo kaksi lasta, miksi ihmeessä et keskity nykyiseen perheeseesi ja sen hyvinvointiin? Menetät paljon, kun haikailet vain koko ajan uuden vauvan perään - mihin unohtui nykyisten lastesi kasvusta iloitseminen ja heidän kanssaan puuhastelu? Minä myös ymmärrän miehesi reaktion ja sympatiani ovat täysin hänen puolellaan.
Annat avauksessasi ymmärtää, että painostat miestäsi koko ajan, myönnät itsekin, ettet anna lapsillesi kaikkeasi, koska odotat sitä uutta vauvaa, johon voisit heittäytyä ja keskittyä täysillä. Ei ihme, että miehesi ei enää halua lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyse on kuitenkin hyvin kevyestä hoidosta, ei siis varsinaisesta "hedelmöityshoidosta". Eihän tuossa hedelmöitetä mitään, vaan se olisi jätetty miehen hommaksi. Ei kai kolmannesta vauvasta haaveileminen ole kiellettyä tai sallittu vain niille, joille raskautuminen käy kädenkäänteessä. Laiminlyövätkö kaikki enemmän kuin yhden lapsen haluavat esikoisensa tarpeet?!
Kyse nyt kuitenkin oli siitä, että ap ja mies olivat yhdessä päättäneet haluta vielä kolmannen lapsen.
Itselläni on kolme lasta, josita yksi hoidolla ja kaksi luomusti. Jos haluaisin vielä neljännen, enkö saisi syödä clomi-tabletteja?
Olette menneet liian pitkälle.. me yritimme mieheni kanssa esikoistamme kaksi vuotta mutta kun lakkasimmyrittämästä lapsi vaan tuli.. Ei niitä hankita ne saadaan.. Anna miehesi olla muutama kuukausi rauhassa jonka jälkeen yritätte uudestaan. Osta vaikka ovulaatio tikku paketti apteekista, digitaalinen maksoi noin 30euroa ja sen ansiosta tiesin milloin itselläni oli ovulaatio ja kuin taikaiskusta odotan tällä hetkellä esikoistani..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos Clomit aiheuttavat tunnepuolen sivuvaikutuksia, kannattaisi harkita niiden lopettamista.
Tilanne pitäisi muutenkin pystyä nyt rauhoittamaan, ettei se pääse kärjistymään niin pahaksi, että ajautuu avioeroon. Tunnepuoli vaikuttaa raskaaksi tuloon. Kun oikein yrittää, ei aina onnistu. Kun lopettaa yrittämästä, onnistuukin. Kokemusta on!, jo kahdessa sukupolvessa!
Yritä nyt nauttia niistä lapsista, joita sinulla on ja päästä eroon pakkomielteisestä lapsen hankinnasta, vaikka se vaikeaa olisikin. Raskaus voi onnistua myöhemminkin ja siinäkin on etunsa, että on pitkä ikäväli. Meillä kolme ensimmäistä syntyi 4,5 vuoden sisään enkä kyennyt nauttimaan heidän vauva- ja pikkulapsiajastaan, koska kädet olivat niin täynnä työtä. Iltatähti syntyi viime syksynä. Olen 38 v ja isommat laåpset jo kaikki koululaisia. Eroa edelliseen 7,5 vuotta. Vauva-aika on ollut aivan ihanaa. Osaan aivan eri lailla nauttia ajasta ja on ihana seurata isompien sisarusten rakkautta pientä kohtaan. Heistä on myös jo kovasti apua vauvan hoidossa.
Olette menneet liian pitkälle.. me yritimme mieheni kanssa esikoistamme kaksi vuotta mutta kun lakkasimmyrittämästä lapsi vaan tuli.. Ei niitä hankita ne saadaan.. Anna miehesi olla muutama kuukausi rauhassa jonka jälkeen yritätte uudestaan. Osta vaikka ovulaatio tikku paketti apteekista, digitaalinen maksoi noin 30euroa ja sen ansiosta tiesin milloin itselläni oli ovulaatio ja kuin taikaiskusta odotan tällä hetkellä esikoistani..
Olikohan sittenkään TAIKAISKU minkä sait, vai joku muu tälli?
Empatiakyky sulta ainakin puuttuu täysin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tilanne on siis se, että ap ja mies ovat sopineet yhdessä, että haluavat kolmannen lapsen. Nyt ap on hakenut lääkäriltä oikein lääkkeet ja syönyt ne (ottaen esim. kohonneen syöpäriskin) ja sitten mies yhtäkkiä kieltäytyy hoitamasta omaa osuuttaan. Tottakai ap on harmissaan! Ja nyt sitten täällä syytetään siitä, että ap laiminlyö perheensä ja projisoi ties mitä traumoja. Voi luoja mitä keittiöpsykologeja!
Luulenpa, että täällä on katkeria naisia, jotka ovat joutuneet luopumaan omista haaveistaan...
Tiedät jostain syystä, että mies on oikeasti nimenomaan halunnut tämän kolmannen lapsen eikä vain naisen panostuksesta suostunut lapsen hankkimiseen. Meillä on vain ap:n sana asiasta. Et sitten itse sattuisi olemaan ap?
Vai että mies on ihan "kieltäytynyt hoitamasta omaa osuuttaan". Eiköhän tuo sanokin kaiken tarpeellisen.
Nyt tuntuu etta tasta karsivat kaikki. Mies ei halua enaa yrittaa. Lapset kuulevat riitojamme, mutteivat tieda miksi aiti on akainen ja kiukkuinen, ja minusta tuntuu etten nauti heista taysilla, vaikka rakastankin ihan kympilla. Ja koko ajan naina vuosina olen kuvitellut etta meille tulee viela se yksi pienokainen ja jotenkin en "osannut nauttia" niista kaikista pikkulapsi ajoista ja ikakausista niin kuin ne olisivat ne viimeiset mitka saisin kokoa. Ja nyt harmittaa ihan vietavasti!!! Ymmartaakohan kukaan mita tarkoitan?
Ap itse kirjoitti ylläolevan tekstin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika kahtia nakyy jakautuvan mielipiteet. Taytyy yrittaa ottaa niista opikseni, muiden kokemuksista ja joistakin neuvoista. Olen ollut niin maassa tasta asiasta johtuen, itkuinen ja niin harmissani, mutta en ole nayttanyt tunteitani kellekaan, yksin ollessani tulee heti itku. Enka ole naista asioista kertonut kellekaan, tuntuu kauhealta taakalta kantaa!
Yritan nyt paastaa naita tunteitani pellolle, etta jaksan aloittaa taas alusta. Yritan hellittaa ja unohtaa. Kauhean vaikeaa se vain on, yhdessa yossa muuttaa koko ajatusmaailma ja tunteet... Mutta koetan saada sellaisen asenteen itselleni paahan etta tulee jos on tullakseen. Ehka talla on joku tarkoitus.
Me yhdessa paatimme silloin etta vauva saa tulla ja toissa paivana oli ensimmainen kerta kun mies avautui ja kertoi etta ei halua yrittaa vauvaa enaa, ainakaan niin kovasti. Monta kertaa jo ehti muuten kysella milloinko aloitan clomit, kun sain ne useampi kk sitten, mutta vasta nyt sitten paatin niita kokeilla. Se tassa arsyttikin niin vietavasti etta eiko hanelle silloin tullut mieleen sanoa etta ala syo niita...
Ja olen varma etta vika tahan lapsettomuuteen on minussa, en ilmeisesti enaa ovuloi. Miesta en ole koskaan syyttanyt!
ap
ap
Minulla on ollut haaveena myös kolme lasta, mutta se on muuttunut myös mahdottomaksi haaveeksi. Välille ottaa koville, mutta toisaalta mulla on pahempiakin murheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä on jo lapsia, ja jos tuntuu, että kolmannen lapsen yritys vie näiltä lapsilta vanhemmat, niin kyllähän siihen kannattaa aikalisä ottaa. Joka tapauksessa, molempien on haluttava uutta lasta kyllä ihan tosissaan.
Mutta se, että olet halunnut kolmea lasta lapsesta saakka, ei kyllä tarkoita, että se välttämättä olisi ainut mahdollinen tapa elää. Voihan olla, että tilanne ratkeaa, kun vähän rentoudutte, ja voitte taas yrittää uudestaan, mutta kyllä minusta pitää niinkin osata asennoitua, että ihminen ei päätä elämässään kaikesta, ja sen mukaan pitää elää, miten asiat menevät.
Meillä on muuten isohko ikäero yhdessä välissä lapsilla, ja se on ollut tosi hyvä juttu. Jaksoin itsekin vauva-ajan todella paljon paremmin. Voi olla ihan vaan hyväksi perheellenne, että väli tässä vähän venyy. Olet kahden tai viidenkin vuoden päästä vielä ihan mahdollinen äiti. Ja tunnen esimerkiksi yhden naisen, joka yritti parikymppisenä vuosia lasta, ja nelikymppisenä sai vahingossa ihanan pienen vauvan. Eli ei se pelkästä iästä ole kiinni.
Mutta jutelkaa ihan rauhassa, joskus väsyneenä ja ärtyneenä tulee sanottua hätäisesti jotain, mitä ei ihan tarkoita. Mutta anna miehen tunteille tilaa.
Mieskin on vain ihminen eikä kone. Mies varmasti kokee, että tällä hetkellä haluat hänestä vain ne siemenet etkä mitään muuta.
Koitapa nyt selittää miehellesi rauhallisesti, että rakastat häntä ja lapsianne ja haluat vain niin kovasti saada lapsen juuri hänen kanssaan. Pyydä anteeksi sitä, että vouhotat siitä, muistutat ja ehkä painostatkin. Älä puhu clomeista yms., ei ne miehiä kiinnosta. Älä puhu vauvasta nyt muutamaan kuukauteen ollenkaan! Helli miestäsi ja nauti hänestä ilman, että luot hänelle paineita.
Minä sähläsin ovulaatiotikuilla vuosia sitten ja sanoin useasti miehelle aamulla, että tänä iltana sitten pitäisi hieman puuhastella. Ei miestä huvittanut ollenkaan ja suorituspaineet olivat kovat. Älysin tämän onneksi aika nopeasti enkä jatkossa puhunut oviksista ym. mitään. Viettelin vain mieheni, kun tiesin, että ovis on päällä ja parin kuukauden päästä olin raskaana. Kerroin tämän miehelleni jälkikäteen ja naureskellen totesi, että hyvä ettei tiennyt mitään, sillä muuten olisi taas mennyt pelkäksi suorittamiseksi.
TSEMPPIÄ!
lapsettomuustutkimuset tehty ja vikaa ei löydetty.
suosittelen myös aikalisää, ottaa asenteen tulee kun on tullakseen. jos ei tule, ei sekään maailmaa kaada. kyllä tuo reilu vuosi kuitenkin aika lyhyt aika.
niin ja mitään "pakkoseksiä" on turha harrastaa, menee viimeinen ilo siitäkin lajista.
Mieskin on vain ihminen eikä kone. Mies varmasti kokee, että tällä hetkellä haluat hänestä vain ne siemenet etkä mitään muuta.
Koitapa nyt selittää miehellesi rauhallisesti, että rakastat häntä ja lapsianne ja haluat vain niin kovasti saada lapsen juuri hänen kanssaan. Pyydä anteeksi sitä, että vouhotat siitä, muistutat ja ehkä painostatkin. Älä puhu clomeista yms., ei ne miehiä kiinnosta. Älä puhu vauvasta nyt muutamaan kuukauteen ollenkaan! Helli miestäsi ja nauti hänestä ilman, että luot hänelle paineita.
Minä sähläsin ovulaatiotikuilla vuosia sitten ja sanoin useasti miehelle aamulla, että tänä iltana sitten pitäisi hieman puuhastella. Ei miestä huvittanut ollenkaan ja suorituspaineet olivat kovat. Älysin tämän onneksi aika nopeasti enkä jatkossa puhunut oviksista ym. mitään. Viettelin vain mieheni, kun tiesin, että ovis on päällä ja parin kuukauden päästä olin raskaana. Kerroin tämän miehelleni jälkikäteen ja naureskellen totesi, että hyvä ettei tiennyt mitään, sillä muuten olisi taas mennyt pelkäksi suorittamiseksi.
TSEMPPIÄ!
en tiedä mitään klomeista, mutta kysyn näin ummikkona, että olisko mahdollista siirtää niiden käyttöä (tiedän, haluat vauvan juuri nytten) ja tehdä taas siitä seksistä sitä hauskaa asiaa. Ja sitten ottaa taas klomit käyttöön.
iedän kyllä mitä on olla vauvakuumeessa (minäkin potenut sitä jopa 6 vuotta,ennen kun mies halusi sitä kanssa). Se on "tuskallsita aikaa". Etenkin kun se "lupa" on saatu.
Ymmarran itsekin mieheni nakokannan ja on kiva tietaa etta te ymmarratte minunkin puoltani tassa asiassa.
Selitin myos miehelle etta kaikki asiat eivat tule maailmassa helposti, joskus on laitettava ekstra panosta edes hetken aikaa jotta onnistuttaisiin, mutta ei. Meilla on ollut kolme raskautta joista 2 lasta ja nuo kaikki raskaudet alkoivat heti kun aloimme yrittaa. Mutta ei, ei jaksa, luovuttaa.
Mutta tottahan tuo on mita sina nro 2 kirjoitit... Kiitos.
Meilla on nuorempi lapsi nyt melkein 5v. Minusta tulisi iso ikaero jo nytkin...
ap
tietyt asiat, kuten vastuun otto ja vaiva, huoli ja suru, kuin myös ilot ja pettymykset.
Minusta aikuisuuteen kuuluu myös se että osaa hyväksyä asioita ja tilanteita. Sinuna alottaisin projektin missä alat hyväksyä sen tosiasian ettet ehkä koskaan saa sitä kolmatta! Alotat siitä ja käyt kaikki tunteet läpi. Annat surun ja itkun tulla. Annat itselle luvan surra, mennä vaihe vaiheelta läpi sen tuskan.
JA tämä ei ole luovuttamista vaan tosi asioitten hyväksymistä. Elämä ei mene aina niin kuin itse haluaa ja suunnittelee. On olemassa se isompi Herra joka antaa jos tahtoo ja näyttää ihmisille ettei ihminen loppupelissä täällä elämässä päätä kaikesta.