Naiset - kuinka yleisiä isot penikset TODELLISUUDESSA ovat?
Tuossa alla olevasta anaalikeskustelusta tuli mieleen tiedustella naisilta, joilla on paljon kokemusta eri kumppaneista, kuinka yleisiä oikeasti isot penikset ovat?
Itselläni on ollut n. 20 kumppania ja vain yhdellä on ollut oikeasti iso (tyyliin HK blöö). Etsintä jatkukoon....
Kommentit (230)
Minulla on ollut noin 40 (seksi)kumppania ja vain kahdella on selkeästi ollut iso. Lopuilla ollut se keskiverto 13-15 senttinen. Muutamalla myös hivenen pienempi.
Mutta siis, oman kokemukseni mukaan iso penis on aika harvinaisuus.
Mulla on elämäni aikana ollut nelisenkymmentä seksikumppania. Yhdellä (nykyisellä aviomiehelläni) on iso, muut ovat olleet enemmän keskikokoa. Tai ainakaan en ole kiinnittänyt asiaan huomiota.
14 miehen otos, jossa yksi tooosi suuri, kaksi aika suurta (keskikoon ylittäviä, sellaisena kuin itse tuon keskikoon olen tullut ymmärtämään) ja kolme naurettavan pientä. Keskikokoisia siis jää 8.
Että tällaista tilastoa... Enpä kehtaisi IRL tällaista analyysia tehdä. Onneksi meillä on av :D
Mun kokemus on hiukan yli 30 miehestä. Kahdella on ollut selvästi isompi. Parilla myös selvästi keskivertoa pienempi.
Kahdella olen tavannut oikeasti ison peniksen. Kokemusta yli 50 miehestä.
EI tullut seksistä mitään.
Omalla miehellä noin 18cm ja on ihan sopiva.
Ehkä 30 - 40 miestä, yhdellä todella pieni, yhdellä todella iso. Molemmat noista olivat suomalaisia, vaikka asun ulkomailla ja suurin osa seksikumppaneistakin (siksi) tanskalaisia ja ruotsalaisia. Suurin osa peniksistä oli aika peruskokoisia.
Seksi on kyllä ollut laadukkaampaa ruotsalaisten kanssa. Vähemmän äijäilyä ja enemmän tasa-arvoista nauttimista.
8 kokeiltu: 3 kpl n. 12 cm, 2 kpl 15-17 cm, 2 kpl 18-20 cm ja yksi 24 cm. Tuo viimeisin oli kyllä jo ihan liikaa..... :/ Nuo pienimmät olivat valitettavasti myös ohuita, paksussahan tuo pituus ei ole edes mitenkään tärkeä seikka :) Nykyisellä mukava 19 cm ja sopivan paksu... ;)
Pakko lisätä vielä, että minkä ikäisiä edelliset vastaajat mahtavat olla? Ihan uteliaisuudesta, kun on noin monet seksikumppanit kertynyt... :)
Kerkesin olla ennen aviomiestäni n. 60 eri miehen kanssa. Heistä oikeasti isomman puoleiset olivat ehkä kymmenellä. TODELLA kookkaat kahdella, todella pienehköt ehkä max viidellä. Eli enemmistöllä ihan keskiverto (ei mikään jäätävän kookas, muttei pienikään). Sellaisen miehenkin lopulta "valitsin" elämänkumppanikseni. Alapään kokoa tärkeämpää on ihan muut asiat. :)
Minulla on ollut kuusi kumppania ja yhdellä oli todella iso ja yhdellä todella pieni. Kumpikaan ei ollut seksuaalisesti erityisen tyydyttävä. Olen ollut parisuhteessa 12 vuotta ja aviomiehelläni on hieman keskikokoa suurempi penis, joka sopii minulle täydellisesti. Eli jos keskikoko on noin 15 cm, niin miehelläni on 17 cm. Mieheni taas jaksaa aina läähättää, miten tiukka olen :)
Olen 41-vuotias.
Tähän ketjuun tulee perinteisesti vastauksia, että omalla aviomiehellä on se 20-senttinen. Av:n perussettiä.
Enkä ole "kateellinen", en ole nimittäin koskaan mitannut kenenkään seksikumppanini penistä, enkä osaa arvioida mitään pituuksia muutenkaan. Joten sitä korttia on turha käyttää. Tilastot vaan puhuvat 14 sentistä keskivertona, mutta av:lla keskiverto on se 20 senttiä. Aina ollut ja tulee aina olemaankin. Samoin kun 75J-kuppi, jota pidetään pienehkönä.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 13:25"]
Pakko lisätä vielä, että minkä ikäisiä edelliset vastaajat mahtavat olla? Ihan uteliaisuudesta, kun on noin monet seksikumppanit kertynyt... :)
[/quote]
Villi sinkkuelämä... ;) Itse en oikein ollut sitoutuvaa tyyppiä ennen mieheni tapaamista, eikä mikään ollut esteenäkään jos kohdalle sattui fyysisesti puoleensavetävä mies.
Mieheni tapasin ollessani 23-vuotias ja nyt oltu yhdessä kymmenisen vuotta. - 11
Olen nähnyt neljä kipaletta: yksi _toosi_ pieni (alle 10cm), kaksi about 12-15-senttistä ja yksi iso 17,5-senttinen. Vain tuota isointa noista olen kokeillut ja päädyin naimisiin sen omistajan kanssa.
Olen sitten varmaan nirso, kun 25 vuoden aikana ei ole millään tullut kymmeniä fyysisesti viehättäviä ihmisiä. :( Tosin noista minun kahdeksesta oli voinut neljä jättää väliin. Yhdenillan jutut ei ole tosiaan mulle, koska silloin miehiä kiinnostaa vaan omien kassien tyhjentäminen, ei naisen nautinto. :/ Mutta onneksi nyt on hyvä mies, jolla mitatkin kunnossa. :) T:9 ja 10

Penis mitataan sitten virallisesti jäykällä viivoittimella joka painetaan kiinni häpyluuhun peniksen päältä.
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 13:34"]
[quote author="Vierailija" time="05.01.2014 klo 13:25"]
Pakko lisätä vielä, että minkä ikäisiä edelliset vastaajat mahtavat olla? Ihan uteliaisuudesta, kun on noin monet seksikumppanit kertynyt... :)
[/quote]
Villi sinkkuelämä... ;) Itse en oikein ollut sitoutuvaa tyyppiä ennen mieheni tapaamista, eikä mikään ollut esteenäkään jos kohdalle sattui fyysisesti puoleensavetävä mies.
Mieheni tapasin ollessani 23-vuotias ja nyt oltu yhdessä kymmenisen vuotta. - 11
[/quote]
Huh huh sentään jos 23-vuotias on harrastanut seksiä 60 eri miehen kanssa. Mies vaihtuu ainakin joka kuukausi.
Perus jeesustelijakommentoija taas - seksikumppaneita on paljon, jos on ollut sinkkuna. Piste. Lisäksi takana 4 pitempää parisuhdetta. Aloitin seksin harrastamisen 17-vuotiaana. Joo, jos olisin edelleen lukiopoikaystäväni kanssa olisi seksikumppaneita av-mammatyyliin 1 kpl. Onneksi en ole.
Olen 28-vuotias, vastaaja numero 8.
8 jatkaa - käytän ison peniksen mittarina sitä että kondomina on jouduttu käyttämään isoille peniksille tarkoitettuja. En todellakaan mittaile :)
Minulla on ollut seitsemän miestä ja yhdellä oli iso. Muilla normi. Iso oli hankala, en tykännyt. N35v