Loukkaannuinko turhaan...? Ystävä antoi tytölleen saman etunimen
kun meidän tytöllä
Minulla ja yhdellä ystävälläni on nuorimmat lapset lähes samanikäisiä, heillä on pari kuukautta ikäeroa, meidän tyttö syntyi aiemmin.
Meillä oli jo raskausaikana puhetta nimistä, mikä mahdollisesti tulisi, jos vauva on tyttö tai poika. Sillon ystävälläni oli täysin eri nimivaihtoehdot, minulla sen sijaan sama, jonka meidän tyttömme saikin nimekseen.
Nyt kun ystäväni tyttö sai nimen niin siinä oli vain keskimmäinen nimi eri kun meidän tytöllä ja tämä hiukan loukkasi. Enkä sano, ettei saisi samaa nimeä antaa, mutta olisin toivonut, että olisi edes kertonut tästä etukäteen. Meidän tytön etunimi kun on sellainen, jota ei ole meidän lähipiirissä eikä siitä ainakaan kauhean helposti väänny mitään lempinimeä, mutta kun nyt ystäväni lapsella on sama etunimi niin taitaa olla vähän pakko keksiä lempinimi kun muuten ei tiedä kummasta on puhe.
Toisaalta tämä tuntuu oudolta tällaisesta loukkaantua, mutta ystäväni pohtima nimi raskausaikana oli täysin eri maata kun nyt tuo, jonka tyttönsä sai nimekseen.
Kommentit (107)
taidat olla erinomainen esimerkki ihmisestä, jolla ei ole todellisia ongelmia.
itse olen kertonut kaverille mikä nimi tulisi jos olis tyttö,mutta koskaan ei sitä tyttö ole tullut vaan 2 poikaa,nyt kun olen raskaana ja kaverini oli raskaana,ja sain kuulla että olisi tyttö tulossa olin innoissani että nyt voin vihdoin sen nimen antaa :) noh kaverini synnytti ennemmin ja tytän ja kappas eka nimi oli minulta ja toinen nimi oli toiselta kaverilta otettu! ja ei muka tiennyt asiasta,vaikka oli sen jo kohta 4 v tiennyt! ja kyllä,loukkaannuin. mutta päätin että nimen annan vaikka mikä olisi minä sen ensin olin päättänyt ja minun unelmani se oli että saan tytön jolle se nimi tulee,haaveina kuitenkin jo 4v ollut se! kuullostaa lapselliselta mutta näin se vain on! kyseisen "kaverin" kanssa ei enään olla paljoakaan tekemisissä,ja vielä lisään tuohon että yksi yht kaveri joka on enemmänkin minun kanssani tekemisissä ja kummankin lasteni kummi ja pyysin että tulisi nyt tytölle kummiksi,pyysi tämä edellä mainittu "kaveri" hänet kanssa kummiksi,koska ei kesksinyt muuta ja hänestä kiva kun meillä samat nimet ja kummikin vielä! lapsellinen hän on!
Yleensä ihmiset ei halua antaa samoja nimiä, joita jo on lähipiirissä. Itse en antaisi samaa nimeä, joka on jo hyvän ystävän lapsella.
MUTTA: Vaikka olet lapsellesi nuo nimet valinnut, et omista niitä nimiä ja kyllä niitä saa kaikki muutkin käyttää. Joten ei tuosta loukkaantuakaan voi. Ja sanoit, että ette ole nyt edes kauheasti tavanneet, ystävä asuu jossain muualla, niin onko tuo nyt sitten mikään ongelma. Ajattele positiivisesti: keksit niin hyvän yhdistelmän, että joku muukin halusi sitä käyttää.
minulle ei tulisi mieleenkään antaa lapselleni samaa nimeä, kuin minkä joku läheinen on antanut lähiaikoina omalleen. Vaikka olisin miettinyt jotain nimeä pidempääkin, niin vaihtaisin sen johonkin muuhun jos joku läheinen ehtisi antaa nimen ensin. Kyllä tulee ap:n tapauksessa vähän olo, että ystävä on ikäänkuin varastanut hyvän idean.
Nimenomaan: maailma on kauniita nimiä pullollaan -miksi valita sama nimi kuin hyvällä ystävällään, jonka kanssa on tekemisissä usein???? Tää ei vaan mahdu mun kupoliin ja suuttuisin ihan varmasti, jos oma kaverini tekisi näin. Ja ei - en ole prinsessa.
Asuessamme lähes naapureina niin näimme päivittäin.
Kuten sanoin, tiedän, etten omista nimiä, mutta pikkasen ihmetyttää kun ystäväni sanoi hälle kertoessani meidän nimiyhdistelmän, ettei kyseiset nimet ole heille mieleisiä ja nyt on kuitenkin ensimmäinen ja viimeinen nimi just samat kun meidän tytöllä.
ap
Yleensä ihmiset ei halua antaa samoja nimiä, joita jo on lähipiirissä. Itse en antaisi samaa nimeä, joka on jo hyvän ystävän lapsella.
MUTTA: Vaikka olet lapsellesi nuo nimet valinnut, et omista niitä nimiä ja kyllä niitä saa kaikki muutkin käyttää. Joten ei tuosta loukkaantuakaan voi. Ja sanoit, että ette ole nyt edes kauheasti tavanneet, ystävä asuu jossain muualla, niin onko tuo nyt sitten mikään ongelma. Ajattele positiivisesti: keksit niin hyvän yhdistelmän, että joku muukin halusi sitä käyttää.
Ei se ole sulta mitenkään pois, jos ystäväsi lapsella on sama nimi.
Itse en antaisi lapselleni samaa nimeä kuin ystäväni on antanut... Mutta tiedän tapauksen, että siskosten pojilla on sama nimi... Siis eka serkut ovat saman nimisiä keskenään!
kun tyttöni löysi samannimisen kaverin.
ONHAN se sinulta pois- nyt ei tyttäresi nimi ole enää niin erikoinen, jos yksi lähimmistä(?) ystävistä kopioi nimen.
Monelle vanhemmalle juuri se on nimessä tärkeää,
että sitä nimeä ei olisi KOVIN monella.
Tottakai jokainen tietää että samannimisiä sattumalta tulee olemaan,mutta tämä tilanne ei ole sattumaa.
Mä kiertäisin tuollaisen ystävän kaukaa! Seuraavaksi se haluaa saman kampauksen kuin sinulla, ostelee lapselleen täysin identtiset vaatteet, ja lopuksi vielä varastaa miehesi.;)
Hän haluaa olla SINÄ. Varo tuollaisia ystäviä,
ei ole kaikki kotona. Jos ei omalle lapselleen
osaa itse keksiä nimeä. yäk!
Tyttö se on se oka nimeä kantaa lopun elämäänsä,jokaisella on oikeus antaa se nimi jonka lapsellensa haluaa...ei se että sinun lapsella on saman nimi voi siihen ystävyyttä kaataa,ota se vaikka imarteluna.Turhaa tressiä turhasta ole onnellinen että kummallakin on elävät terveet lapset,se on tärkeämpää!!!!
Te asutte vielä eripaikkakunnilla ,mitä sinä otat neniis tollasta...ei ole muuta ongelmaa sulla vai?
jos ystäväni antaisi lapselleni saman nimen mikä meidän lapsella jo on, en usko että näin kävisi. Tottakai jokaisella on oikeus antaa mikä tahansa nimi lapselleen, mutta olen kyllä luullut ettei ole tapana käyttää nimiä jotka ovat jo "varattuja" lähipiirissä. Odotan tällä hetkellä poikaa ja ystäväni pojalla on todella ihana nimi, mutta sitä en tietenkään edes harkitse vaan löydän kyllä toisen yhtä ihanan nimen sitten omalle pojalleni..
kysellä ystävältäsi et miten ne pääty siihen nimeen kun sanoi aikaisemmin et ei oo sen makuun.. et oot ihmetelly. Mut mun mielestä ei kannata ilmasta vaikka ois loukkaantunu kun ei tolle asialle näin jälkikäteen mahda yksinkertaisesti mitään. Turhaan vaan jäädyttäsit teän välejä. Tuskin ystäväsi kuitenkaan on pahaa tarkoittanut, ihmiset aattelee asioita vähän eri näkökulmista. Kuitenki mun henk.koht mielipide on ettei sais laittaa samaa nimeä joka on noin samanikäisellä lähipiirissä. Varsinki kun oot sanonu et haluais et ois lähipiirissä samannimistä ystävällesi.
yhtä kirjainta lukuunottamatta saman nimen kuin esikoisellani, tarkoitan että myös toinen nimi oli sama. Siitä loukkaannuin kyllä.
jos olet vielä ääneen sanonut ,että haluat nimen jota muilla ei ole.
Tuohan on suoraa v....lua!
En antaisi anteeksi!
aikanaan exän kanssa puhuttiin mikä olisi hyvä nimi lapselle ja mulla oli ollut aika nuoresta asti eräs edelleenkin aika harvinainen ja mielestäni vieläkin kaunis nimi valmiina jonka siis hänellekin sanoin. Siinä suhteessa ei lasten aikaa kuitenkaan tullut vaan ero. Arvatkaapa oliko tyrmistys suuri kun sain tietää että ex olikin antanut uudessa suhteessa syntyneelle vauvalleen tämän samaisen nimen.... Mulla ei lapsia vielä silloin ollut eikä sittemmin tullut kyllä enää mieleenkään samaa nimeä edes harkita.
Eli mitä tästä opimme? Paras pitää vaan nimet omana tietonaan jos ei niitä muille halua.
mutta kyllähän joku voi silti keksiä saman nimen omalle lapselleen. Ystäväni antoi juuri omalle tytölleen mun suunnitteleman tällä hetkellä harvinaisen nimen (olen raskaana). Eihän siitä voi edes loukkaantua, kun ei hän nimisuosikkiani edes tiennyt, mutta harmittaa silti ihan pirusti!!! Nyt en todellakaan enää halua käyttää samaa nimeä...
Eli mitä tästä opimme? Paras pitää vaan nimet omana tietonaan jos ei niitä muille halua.
[/quote]
Mutta silloinhan ei toinen ainakaan ole antanut samaa nimeä tahallaan...
pitkälti siitä onko nimi suht yleinen vai harvinainen?
Jos on nirso nimien suhteen eikä oikein mikään miellytä itseä tai puolisoa niin sillon on ehkä "pakko" antaa jo jollakin käytössä oleva nimi (naapurin lapsella, kaverilla itsellään, kaverin lapsella jne jne).
Toki on aika töykeää, jos ootte paljonkin tekemisissä keskenänne? Ellei sit oo kyse jostain suosituimmasta nimestä kuten veeti, niitähän riittää.