Loukkaannuinko turhaan...? Ystävä antoi tytölleen saman etunimen
kun meidän tytöllä
Minulla ja yhdellä ystävälläni on nuorimmat lapset lähes samanikäisiä, heillä on pari kuukautta ikäeroa, meidän tyttö syntyi aiemmin.
Meillä oli jo raskausaikana puhetta nimistä, mikä mahdollisesti tulisi, jos vauva on tyttö tai poika. Sillon ystävälläni oli täysin eri nimivaihtoehdot, minulla sen sijaan sama, jonka meidän tyttömme saikin nimekseen.
Nyt kun ystäväni tyttö sai nimen niin siinä oli vain keskimmäinen nimi eri kun meidän tytöllä ja tämä hiukan loukkasi. Enkä sano, ettei saisi samaa nimeä antaa, mutta olisin toivonut, että olisi edes kertonut tästä etukäteen. Meidän tytön etunimi kun on sellainen, jota ei ole meidän lähipiirissä eikä siitä ainakaan kauhean helposti väänny mitään lempinimeä, mutta kun nyt ystäväni lapsella on sama etunimi niin taitaa olla vähän pakko keksiä lempinimi kun muuten ei tiedä kummasta on puhe.
Toisaalta tämä tuntuu oudolta tällaisesta loukkaantua, mutta ystäväni pohtima nimi raskausaikana oli täysin eri maata kun nyt tuo, jonka tyttönsä sai nimekseen.
Kommentit (107)
Nyt samantien kysyt että mikäs juttu tämä nyt on? Ihan hyvin voit kysyä ja pitääkin, varsinkin kun etukäteen olette nimistä puhuneet! Kyllä sinun pitää moiseen hulluuteen jokin selitys saada! Itse olisin TODELLA vihainen!
ja todellakin olisin ilmaissut asian "ystävälle". jos olisin ollut ristiäisissä olisin varmaan heti nimen annon jälkeen sanonut että on sullakin ämmä pokkaa "varastaa" nimi.
Naurettava muka ystävä sulla. tälläset ihmiset jotka eivät osaa edes lapsellensa omaa nimeä keksiä ovat naurettavia ja säälittäviä ja olisi varmaan kannattanyut jättää se lapsi tekemättä.
Kyseessä on siis tosiaankin hyvä ystäväni enkä olisi hänestä uskonut, että näin tekee. Mutta uskottava se on eikä hän kyllä tämän jälkeen kuulu parhaimpiin ystäviini. Tekemisissä on pakko olla, koska tämä ystäväni on yhden lapsemme kummi ja minä yhden heidän lapsensa kummi.
Vaikka en olisi nimeä kertonut etukäteen niin tämä olisi silti voinut tapahtua, koska meidän tyttö sai nimen aiemmin kun ystäväni tyttö.
Mitään varsinaista syytä ystävälleni ei tähän ollut, että miksi toimi näin. Sanoin ihmetteleväni kun aiemmin kertoi, ettei kyseiset nimet ole heidän mieleen ja sitten kuitenkin ne ovat heidän tytön nimenä. Tähän sain vastaukseksi vain, että heistä ne oli kuulemma (en tiedä uskoako) vaan alkaneet tuntua kivoilta ja olivat sitten päättäneet antaa nuo nimet. Ystäväni suhtautui tähän aika samalla lailla kun osa täälläkin, että mitä se haittaa ja että tuskin ovat koko elämäänsä yhdessä jne. Vaikutti hieman siltä, että häntä suututti kun edes kehtasin tästä häneltä kysyä. Eivät tietenkään välttämättä koko elämäänsä ole tekemisissä, mutta olisi silti voinut ainakin kysyä.
Harmittaa, koska todella kuvittelin, että tämä ihminen oli yksi parhaimmista ystävistäni. Onneks minulla on muitakin hyviä ystäviä eikä tämä ystäväni ole ainoa. Tapaamiset jää nyt varmasti ihan siihen minimiin, ei vaan kiinnosta enää nähdä.
Sinä joka totesit, etten osaa päättää tapaammeko usein. Kertauksena vielä, että näimme asuessamme samalla paikkakunnalla niin joka päivä ja nyt kun ystäväni muutti muualle niin olemme nähneet yleensä kolme kertaa viikossa.
ap
kyllä sä olet musta saanut hyviäkin vastauksia?! mä ainakin itse kovasti yritin kompata ja kertoa omaa näkökantaa. en tiedä mitä ihmettä odotit, miten SELVÄÄ vastausta.
Tämä palsta on niitä varten jotka pönkittävät omaa elämäänsä, etsivät täältä ketjuja joissa tuomita ja haukkua. Sen saat, kun tänne kirjoitat.
Yhä olen sitä mieltä että ystäväsi teko oli käsittämätön ja p*seestä, varsinkin kun ei edes nimistä tykännyt alun perin.
Koskaan en noin tekisi kuin hän sulle ja ymmärrän hyvin että teidän suhteen taso muuttui täysin. Harmi!
kyllä sä olet musta saanut hyviäkin vastauksia?! mä ainakin itse kovasti yritin kompata ja kertoa omaa näkökantaa. en tiedä mitä ihmettä odotit, miten SELVÄÄ vastausta.
Tämä palsta on niitä varten jotka pönkittävät omaa elämäänsä, etsivät täältä ketjuja joissa tuomita ja haukkua. Sen saat, kun tänne kirjoitat.
Yhä olen sitä mieltä että ystäväsi teko oli käsittämätön ja p*seestä, varsinkin kun ei edes nimistä tykännyt alun perin.
Koskaan en noin tekisi kuin hän sulle ja ymmärrän hyvin että teidän suhteen taso muuttui täysin. Harmi!
Onhan se vähän älytöntä et jopa kaksi nimeä on samaa.
Ennen mun ristiäisiä vanhemmillani oli mulle nimi valmiina. Äitin kaverin tyttö kastettiin muutamaa viikkoa aiemmin ja hän sai saman toisen nimen kun mitä mulle oli suunniteltu. Vanhempani eivät halunneet antaa samaa nimeä, joten muuttivat toisen nimen samankaltaiseksi, mutta kuitenkin eri nimeksi. Ei se minua haittaisi vaikka oltaiskin samannimisiä, mut vanhemmistani tuntui silloin hölmöltä et "eipähän nyt muuta nimee sit keksiny ku saman". Ja tässä tapauksessa ei ollut kyse edes etunimestä.
uskomatonta välinpitämättömyyttä niiltä jotka täällä sanovat että "ei ole sinulta pois".
Jos ei oman lapsen nimi merkkaa mitään ,niin mikä sitten merkitsee elämässä?
En ymmärrä.
Enkä tosiaan ymmärrä näitä nimenvarastajia!
Nyt tämän jälkeen hoidan vain kummin tehtäväni ja muuten tuskin "ystävääni" tapaan.
ap
No loukkaannuit turhaan jos olette kerran muuttaneet kauemmaksikin.
en käsitä miten joku voi thdä noin! Siis nimienhän on tarkoitus erottaa ihmiset toisistaan niin ei ole mitään järkeä antaa samaa nimeä kun jollain tutulla jo on! Meidän tytöllä on tosi harvinainen nimi ja tuntuisi tosi oudolta jos joku kaveri antaisi saman nimen lapselleen! Jos joku "varastaisi" suunnittelemamme nimen 2 viikkoa ennen ristiäisiä niin nimi menisi takuulla vaihtoon.
Nimi on niin tärkeä asia kun sehän on lapsen nimi ikuisesti mihin ikinä elämä viekin. Silloin ei saisi miettiä sattuiko se olemaan ystävän lapsen nimi tai ihastuiko nimeen juuri sinun sanomana. Se ettei kertonut etukäteen oli tosin tökeröä. Ehkä ei kehdannut sitä heti sanoa sinulle, kun päätti sen ja sitten tulikin jo ristiäiset.. Tai ite veikkaan että asia painoi häntäkin ja lopullinen päätös tehtiin vasta juuri ristiäisten alla.
Onneksi mulla ei ole ketään "ystäviä" tms. Saan ihan itse päättää lasteni nimet kenenkään vetämättä hernettä nenään.
harvalla on pokkaa tällaiseen ryhtyä. ainakin olisi ollut kohtaliasta tiedustella "lupaa" laittaa sama nimi, vaikeahan sellaiseen on tietysti kieltävääkään vastausta antaa, mutta olisi ollut hieman korrektimpaa kuitenkin. tiedän kyllä yhdet ystävättäret, joilla on samanikäiset samannimiset (1. etunimi) pojat, mutta he olivatkin nimet yhdessä päättäneet jo odotusaikana.
mutta näitä matkijoitahan aina riittää. säälittävää, mutta toisaalta imartelevaa esim. sisustusasioissa. niissäkin onneksi monesti varastettu idea ei ole se oma vaan sekin jostain varastettu.
muuten, meidän kaveripiirissä kun puhutaan baby nameista, vannotetaan aina, että et sitten laita sitä nimeä. ja kaikki lupaavat olla laittamatta.
En tietenkään olettanut, että täällä olisi kaikki samaa mieltä, jokaisella on oma mielipiteensä.
ap
kyllä sä olet musta saanut hyviäkin vastauksia?! mä ainakin itse kovasti yritin kompata ja kertoa omaa näkökantaa. en tiedä mitä ihmettä odotit, miten SELVÄÄ vastausta.
Tämä palsta on niitä varten jotka pönkittävät omaa elämäänsä, etsivät täältä ketjuja joissa tuomita ja haukkua. Sen saat, kun tänne kirjoitat.
Yhä olen sitä mieltä että ystäväsi teko oli käsittämätön ja p*seestä, varsinkin kun ei edes nimistä tykännyt alun perin.
Koskaan en noin tekisi kuin hän sulle ja ymmärrän hyvin että teidän suhteen taso muuttui täysin. Harmi!
Ihan totta. Sillä kertoohan ystäväsi valinta sen, että olet onnistunut valitsemaan tytöllesi hänenkin mielestään kauniin nimen ja myös, että ystäväsi ihan oikeasti pitää sinusta ja tytöstäsi! Kukaan ei anna lapselleen nimeä, jota kantaa joku, jota kohtaan tuntee pienintäkin antipatiaa.
Minusta teet höpsösti, jos nyt olet loukkaantunut! Äläkä ala keksiä tytöllesi lempinimeä, kyllä nuo kaksi samannimistä aivan varmasti keksivät itseä, miten erottaa itsensä toisesta.
mikä sinun elämässäsi on vialla, kun ajattelet näin sairaasti?:
ja todellakin olisin ilmaissut asian "ystävälle". jos olisin ollut ristiäisissä olisin varmaan heti nimen annon jälkeen sanonut että on sullakin ämmä pokkaa "varastaa" nimi. Naurettava muka ystävä sulla. tälläset ihmiset jotka eivät osaa edes lapsellensa omaa nimeä keksiä ovat naurettavia ja säälittäviä ja olisi varmaan kannattanyut jättää se lapsi tekemättä.
moni on jo kirjoittanut, tuskin hän on valinnut noita nimiä sinua loukatakseen, vaan antaakseen omalle lapselleen mielestään parhaan nimen.
Ihmiset ovat erilaisia - hän ei varmasti ole tullut ajatelleeksi että voisit vaivaantua asiasta, koska ilmeisimmin tämmöinen asia ei häntä itseään vaivaisi.
Sen sijaan, jos otat asian nyt puheeksi, niin ystävyytenne saattaa rikkoutua. Jos hän on muuten sinulle tärkeä ystävä + välinne ovat hyvät, niin ehkä kannattaa antaa asian olla. Itsestäsikin tämä nyt niin tärkeä asia saattaa myöhemmin tuntua jopa mitättömältä.
kuten jo kirjoitin niin sillon kun nimistä keskusteltiin niin ystäväni sanoi, ettei kyseinen nimiyhdistelmä ole oikein hänen tai miehensä makuun, nyt kuitenkin kaksi näistä nimistä päätyi heidän tytön nimeksi.
Lisäksi olemme keskustelleet enemmänkin nimistä ja valintakriteereistä ja olen tälle ystävälleni kertonut, että me olemme kaikille lapsille halunneet nimet, jotka eivät ole kauhean yleisiä ja ettei niitä löytyisi lähipiiristä ym.
Ystäväni tyttö sai nimen lauantaina, emme olleet ristiäisissä kun kaksi lapsistamme oli sairaana. Asumme nykyään eri paikkakunnilla (ystäväni muutti reilu 1kk sitten) emmekä enää näe niin usein.
Mietin siis lähinnä siksi, että loukkaannuinko turhaan, koska synnytyksestä ei ole kauhean kauan niin vielä hormonitkin hyrrää. Miehenikin oli kyllä loukkaantunut.
ap
tosin minähän nyt ahdistun muutenkin milloin mistäkin. :) Mutta siis harmittaisi, koska liian yleisen nimen välttäminen - lähipiirin kaimojen puhumattakaan - oli itselleni tärkeä juttu lapsia nimetessä.
On se mielestäni vähän törppö veto. Muista kuitenkin: eivät he sillä ole mitään pahaa tarkoittaneet tai nimeä valinneet sinua kiusatakseen - selvästikään heille itselleen ei vain ole tärkeää se, onko nimeä lähipiirissä, niin etteivät ole kerta kaikkiaan tajunneet että se sinua häiritsisi.
Minä olisin todella harmistunut ja kyllä ilmaisisin asian jotenkin "ystävälle".
Kyllä tuo on hyvän nimen varastamista. Ja varsinkin kun lapset syntyneet noin lähekkäin.
Jotenkin voisin vielä yrittää ymmärtää jos lapsilla olisi monia vuosia ikäeroa.
Nimi on henkilökohtainen asia(ei ilmeisesti kaikille jotka täällä vastaavat), mutta ainakin minulle lapsen nimi on yksityinen asia ja tärkeä vanhemmille!!Tottakai suuttuisin jos joku matkisi jopa 2 nimeä ! Ihan sama asuvatko lähellä vai ei,
tai meneekö lapset joskus samaan kouluun, mutta pelkästään tuo idean kopiointi on naivia ja lapsellista!
Sano ihmeessä ystävällesi jotain. Muuten hän luulee että toimintansa on ok.
kai jokanen saa antaa minkä nimen haluu.mulla kaks ystävätärtä laittanu tytöilleen tasan saman yhdysnimen ku mulla itellä:) ja koen sen kohteliaana:)
Tiesimme etukäteen, että hän on poika ja nimi oli meille aivan päivänselvä. Emme kertoneet nimestä kenellekään ennen ristiäisiä. Kaverini vauva kastettiin viikkoa aikaisemmin kuin meidän vauva. Hämmästys oli aikamoinen kun kaverin vauvan ristiäispäivänä tekstarina ilmoitettiin sama etunimi, joka oli myös meidän vauvamme nimi (vaikka häntä ei oltu vielä kastettu)! Kyllä sitä harmittelin kovastikin, mutta ei tullut mieleenkään vaihtaa oman vauvamme nimeä.