Kunpa joku huolehtisi minusta

Jouduin hetkeksi suljetulle osastolle (onnettomuuden jälkeen henkisen tilan tarkkailuun, mutta olin ihan ok). Siellä aina joku tiesi mitä teet, ruoat valmiina ja kaikki. Joka päivä joku kysyi perinpohjin mitä kuuluu ja miltä tuntuu. Aina joku valvoi ja vahti. Mistään ei tarvinnut huolehtia itse. Sai olla kuin pieni lapsi :)

Se turvallisuuden ja huolettomuuden tunne oli jotain aika ihanaa vaikak tilanne oli mikä oli.

kyllä annettiin ruokaa ja vaatteita lapsena, mutta muistan aina, kun hain jotain äitihahmoa kaikista äitini ikäisistä naispuolisista. Sitten kun tuli hermoromahdus niin vanhemmat on lakanneet valittamasta mutta ei ne osaa sanoa mitään mihinkään mitä minä sanon, niin kuin ei oikeastaan kukaan muukaan. Musta ei ole olemassa valokuviakaan viimeisen kymmenen vuoden ajalta joten tuntuu, että en ole koskaan ollut edes olemassa. Kunhan lätisen.

Mä olen sitten toisella, vastakkaisella tavalla häiriintynyt kuin ap.

Hermostun, jos joudun yhtään sellaiseen tilanteeseen että olen "toisten armoilla" ja joku pitää musta huolta. Jos olen kotonakin sairaana, vetäydyn toiseen huoneeseen, mies ei saa yhtään paapoa, mä haluan sairastaa rauhassa. Tulen sitten sieltä pois, kun olen terve.

se naisesta huolehtiva mies saattaa kehittyä kontrollifriikiksi.

huolehtii kaikesta. Nainen on äiti ja äidin tehtävänä on huolehtia muista. Hoitakaa tehtävänne. Kiitos.