Mä olen päättänyt että annan esikoisen huostaan!

Teinit laitetaan nykyään huostaan. Tuohon kauemmaksi sijoittamiseen auttaisi ihan yksinkertaisesti sekin, että koko perhe muuttaisi muualle, jonnekkin kauas. Samalla tavalla se nuori joutuisi erilleen vanhasta kaveripiiristä. Mutta eihän perheet viitsi vaivautua, helppo laittaa laitokseen yhteiskunnan hoidettavaksi. Aivan samoihin juttuihin meitä painostettu kun lapsi oli murrosiässä. Emme suostuneet todellakaan. Pari vuotta siinä meni, että elämä oli todella hankalaa, mutta sitten rauhoittui. Ennemmin hakisin keskusteluapua vanhemmille. Väsyneen äidin olisi hyvä käydä laadukkaassa terapiassa apua jaksamiseen saamassa, se auttaisi kestämään arkea paremmin. Hyvä tietenkin jos nuorikin suostuisi terapiaan, niin ei tosin aina käy.

Lapsesi ei varastanut kotoa kaikkea mitä irti sai, oli kotona edes joitakin öitä, ei ollut peliriippuvainen?

En ala ruotimaan täällä tarkemmin perhe- elämääni! Kerron vaan sen, että elämänkokemukseni on paljon laajempi, kuin sinun nimeämäsi asiat

En ala ruotimaan täällä tarkemmin perhe- elämääni! Kerron vaan sen, että elämänkokemukseni on paljon laajempi, kuin sinun nimeämäsi asiat

Pannaan pertti pois perheestä, että meillä muilla on kivaa. Haloo! Missä vanhempien kasvatusvastuu? Lapsien eteen joutuu tekemään uhrauksia, se on aina ollut niin ja tulee olemaan. Todella ikävää, että teihin moniin iskostunut jo ajatus, että yhteiskunta huolehtikoon teineistä. Monissa tapauksissa kyse vain murrosiästä. Psykiatriset tapaukset erikseen. Vanhemmuus on hukassa. Mites jatkossa kun nämä teininä huostaanotetut tekevät lapsia ja lapsenlapsia. Kuka heidät hoitaa kun opittu malli, et pois kotoolta? En ole todellakaan tyytyväinen tähän suuntaukseen

Kun jo vuosia sitten alkanut koulukiusaus, alistaminen, kiristys ja uhkailu alkoivat vihdoin teininä aiheuttaa oireita, psykologeista, avohuollosta, tukemisesta ei kuitenkaan ollut apua vaan poika oli kertakaikkiaan saatava aivan muualle kehittämään itsetuntoaan ja elämäänsä. PERTIN takia, ei perheen. Ja kotoa opittu malli elämisestä saattaa vihdoinkin päästä taas pinnalle, pari vuotta elettiin kavereiden mallilla. Pääasia on että PERTTI on tyytyväinen, meistä muista viis.

sanon vaan, etö aattele sit ku ne muut kasvaa, niin sähän voit sitte antaa nekin.. Anna hyvissä ajoin, kun ei kerran kantti murkkuja kestä.

Jos lapsi pystyi vain perheen tuella selviämään manipuloivasta jengistä. Eikä ollut itsemurhayrityksiä.

Kuvaamasi tilanne on mennyt psykiatriseksi. Ei kuulu tähän ketjuun. Nyt puhuttiin murrosiän ongelmista ei psyykkisestä hajoamisesta

Meilläkin poika "huostaanannettuna". Vuosia haimme apua mm. nuorisopsykiatrian polilta mutta emme me mitään apua saaneet. Ei auttanut vaikka lapsen itsensä, äidin, isän, isäpuolen ja kahden lastensuojelun sossun mielestä selvät masennusoireet. Vasta nyt kun lapsi ei kahteen vuoteen ole käynyt koulua ja on kuukausia ollut nuorisokodissa josta ei myöskään ole saatu käymään koulua vaikka on tehty vaikka mitä, niin nyt on vasta myönnetty että ehkä kyse onkin masennuksesta ja annettu lupaus masennuslääkkeistä ja kokeillaan niitä.

Meillekin jopa suoraan sanottiin että huostaanotto tehdään ennenkuin apua annetaan, vaikka perheessämme ei mitään vikaa olekaan ja tämän ovat sossut meille myöntäneetkin, mutta kun käytäntö on tämä eikä muuta ole meille tarjota. Halvemmaksi tulisi yhteiskunnalle järjestää kunnon mielenterveys- ja päihdehoito niin ei tarvitsisi kalliisiin huostaanottoihin mennä.

Tää on niitten ainut vaihtoehto kun nuori murrosiässä. Nykyään laitetaan lapset huostaan, jotta helpompaa. Ei jakseta. Tämä yleistä.

Yhteiskunta muuttunut aikalailla.

Hehkutetaan kuinka laitoksessa käyvät koulua, on säännö joista pidetään kiinni, nuoret tykkäävät, asiat järjestyy, perhe saa helpotusta jne.

Kissanviikset sanon minä!

Totuus on toinen

Tottakai jokainen lapsi on YKSILÖ, joiineri sa vaikuttavat eri iässä. Ei perheen jokainen lapsi käyttäydy samalla lailla, vaikka samojen ohjeiden ja periaatteiden kanssa vanhemmat ne kasvatavat. Toki löytyy sellaisiakn perheitä, joissa vanhemmat saavat täysin syyttää itseään lapsiensa pieleen menneestä teini- iästä ja sitä myöten mahdollisesti koko elämästä.

Mun mieheni perheessä on 8 lasta ja yksi varsinainen ongelmanuori ja nyt jo ongelma-aikuinen. Usein anoppi itkee sitä mitä on juuri sen lapsen kohdalla tehnyt väärin, kun mielestään on samoin yrittänyt kaikkia kohdella ja kasvattaa, sekä huomiotaa antaa. Kaikki muut 7 ovat elämässään menestyneet ja ovat ns. "kunnon kansalaisia". Ei se vaan aina elämä oo niin mustavalkoista..

Mutta kun en ole. Tervetuloa todelliseen maailmaan´!

Niin voi lapsi raukkaa! Mitä sun lapsikin ajattelee, jos annat hänet pois ja muut jää..huh huh!! Mä edelleen toivon tän olevan provo. Ja vielä ihmetellään, miksi joistakin tulee rikollisia (vaikka ei se aina vanhemmista toki johdu).

Meidän lapsi pääsi nuorisopsykiatrisen hoidon piiriin. Mikä tarkoittaa sitä että käy juttelemassa pari kertaa kuussa psykologin kanssa ja välillä on lääkärin kanssa hoitoneuvotteluja, n. puolen vuoden välein. Mun lapsella ei ole lääkitystä koska hänellä ei ole mitään diagnoosia, on siis sinänsä ihan terve. Murrosikä vaan pistää oireilemaan pahimman kautta. Lähinnä hän vaarantaa oman terveytensä ja hyvinvointinsa.



Meillä on käyneet sossut kotona, papereissa lukee että me ollaan vastuuntuntoisia vanhempia ja kotiolot on hyvät, ei ongelmia muiden lasten kanssa. Tiedättekö miltä tuntuu päästää joku vieras omaan kotiin "arvostelemaan"? Ei tunnu hyvältä, mutta päästin kun katsoin että meillä ei ole mitään salattavaa.



Meillä on ollut perhetyöntekijä nuorella, 2 kertaa viikossa tulee kotiin. Tiedättekö miltä tuntuu kun kotiin tulee vieras ihminen pari kertaa viikossa? Ei ole kivaa ei, mutta päästän koska halusin kokeilla jos se auttaa lasta.



Mä en voi kulkea mun lapsen perässä kokoajan. Mulla on myös muita lapsia, jotka joutuvat seuraamaan tätä kaikkea vierestä ja ihan tahtomattaa. Tiedättekö miten vaikeaa on selittää pienemmille sisaruksille miksi isosisko tekee sitä ja tätä? Ei ole helppoa.



Joka kerta kun mun lapsi tekee jotain ei sallittua mun sydän murtuu, silti mun on jaksettava. Miten monta unetonta yötä mulla on ollut ja miten monesti mä olen lastani etsinyt kissojen ja koirien kanssa.



Me ei päästä minnekään, meidän esikoista ei voi jättää yksin. Me ei voida tehdä mitään lomasuunnitelmia, koska ne saattaa peruuntua esikoisen takia, koska hän vaan päättää että ei tule mukaan.

Mun nuoremmat lapset kärsii siskonsa takia.



Mä en aio vaihtaa paikkakuntaa ja repiä nuorempia pois sijoiltaa, en aio vaihtaa työpaikkaa, mies on yrittäjä ja se ei siltäkään kantilta onnistu.



Mun esikoinen on ihana, mutta nyt se käyttäytyy ja tekee asioita mitä ei ton ikäinen saa tehdä. Mahdollisuudet on tyrinyt kerta toisensa jälkeen. Mun mitta on täysi! Ei meidän elämä voi pyöriä yhden lapsen ympärillä.



Joo, ja on huono-äiti-fiilis, jos se teitä teilaajia yhtään helpottaa!



-ap

ei näköjään tiedä yhtään mistä puhuu. Murrosikäinen ei ole enää pikkulapsi, jos sellainen aikuisenkokoinen jotain päättää tehdä vaikka pilata elämänsä ja mitä ihan oikeasti sille voit kotioloissa tehdä? Meillä esim. luupäinen vahva murrosikäinen poika joka otti fyysisen ylivoimansa käyttöön kun kasvoi isoksi. Alkoi hallitsemaan mua, olin mustelmilla ja sain tuona aikana 2 keskenmenoa, parisuhde oli katketa ja toinen murrosikäinen uhkasi karata kotoa jos tuo yksi ei lähde. Lähtihän se sitten nuorisokotiin. Saa muut lapset kasvaa rauhassa eikä väkivallan pelossa.

On paljon perheitä, joissa vain yksi lapsi on kaivannut huostaanottoa. Syynä esim. huonoon seuraan joutuminen, väkivaltaisuus muita perheen lapsia kohtaan yms. Täytyy ajatella myös muita lapsia kuin vain sitä yhtä ongelmatapausta.

Ja kyvyttömyyttä yrittää tai nähdä yhtikäs mitään. Ongelmat lakaistaan perinteisesti maton alle - metodi on vain nyt sitten toinen.

Ja varmaankin tämä metodi on sitten vuorollaan käytössä joka mukulan kohdalla.

ainut jolla todettu neurologisia ongelmia jotka aiheuttaa erilaista käytöstä ja reagointia kuin normaaleilla ihmisillä.

Aikuista käytöstä.

Oletko muuten koskaan kuullut syntipukeista? Ei mistään perheeseen tipahda yhtä ongelmalasta silkoisten vanhempien ja putipuhtaiden lapsosten pariin noin vain.

Mutta kun en ole. Tervetuloa todelliseen maailmaan´!

Niin voi lapsi raukkaa! Mitä sun lapsikin ajattelee, jos annat hänet pois ja muut jää..huh huh!! Mä edelleen toivon tän olevan provo. Ja vielä ihmetellään, miksi joistakin tulee rikollisia (vaikka ei se aina vanhemmista toki johdu).

Lapsi jatkaa ihan normaalisti kanssakäymistä perheen kanssa, nukkuu yönsä vain muualla valvotuissa oloissa, viedään sinne psykologin ovelle ja katsotaan että menee sinne, viedään kouluun, ei päästetä öisin sekoilemaan ulos paitsi jos karkaa. Karkurista saa virka-apua heti toisin kuin kotiloloissa jossa eivät etsi kuin viikon päästä jne.

En lukenut ketjua läpi ennenkuin nyt. Itselläni paha murkkuikä vasta 17v, jolloin koulu meni huonosti yms. Äiti raahasi psykologille ja se oli kyllä hyvä teko. Murkuikäisen kanssa voi olla vaikeaakin. Millainen hän oli lapsena? Uskon, että huono äiti-fiilis on, mutta itse en ainakaan halua sitä enempää luoda. Itsellä vasta ½-vuotias tyttö, joten en osaa samastua..

Kerro mikä laadukas terapia olisi auttanut kestämään arkea ongelmateinin kanssa vielä pari vuotta(= käsivarren levyiset mustelmat, katkenneet kylkiluut, keskenmenot,ennen pitkää häiriintyneet ja pelkäävät muut sisarukset, kotona päivät makaavan ja äitiään pomottavan teinin)? Joillain on kuule kyse hieman vakavammista asioista kuin että "äiti on vähän väsynyt".

Teinit laitetaan nykyään huostaan. Tuohon kauemmaksi sijoittamiseen auttaisi ihan yksinkertaisesti sekin, että koko perhe muuttaisi muualle, jonnekkin kauas. Samalla tavalla se nuori joutuisi erilleen vanhasta kaveripiiristä.

Mutta eihän perheet viitsi vaivautua, helppo laittaa laitokseen yhteiskunnan hoidettavaksi.

Aivan samoihin juttuihin meitä painostettu kun lapsi oli murrosiässä. Emme suostuneet todellakaan. Pari vuotta siinä meni, että elämä oli todella hankalaa, mutta sitten rauhoittui.

Ennemmin hakisin keskusteluapua vanhemmille. Väsyneen äidin olisi hyvä käydä laadukkaassa terapiassa apua jaksamiseen saamassa, se auttaisi kestämään arkea paremmin. Hyvä tietenkin jos nuorikin suostuisi terapiaan, niin ei tosin aina käy.

En lukenut ketjua läpi ennenkuin nyt. Itselläni paha murkkuikä vasta 17v, jolloin koulu meni huonosti yms. Äiti raahasi psykologille ja se oli kyllä hyvä teko. Murkuikäisen kanssa voi olla vaikeaakin. Millainen hän oli lapsena? Uskon, että huono äiti-fiilis on, mutta itse en ainakaan halua sitä enempää luoda. Itsellä vasta ½-vuotias tyttö, joten en osaa samastua..

Ei mitään ongelmia. Ongelmat alkoivat 13-vuotiaana. Kiltistä lapsesta tuli tottelematon ja aikamoisella rytinällä kaikki kävi.

Mä olen paljon kertonut vain noista tyttäreni huonoista puolista. Ei se aina ole ilkeä, on hyviä hetkiä myös, ne ei vaan nyt riitä.

Tänään on perjantai, huomenna lauantai, mä istun kotona ja odotan tuleeko se sovittuna aikana kotiin vai jääkö jonnekin ties minne. Auto on valmiina starttamaan jos pitää lähteä etsimään.

Viikonlopuistakaan ei osaa enää nauttia yhtään, päinvastoin, arki vielä menee, viikonloput on tuskaa.

-ap

Minut otettiin 13-vuotiaana huostaan, koska join, lintsasin, karkailin,varastin ja liikuin "huonossa seurassa". Sijoituspaikka oli noin 300 kilometrin päässä silloisesta kotikaupungistani. Samalla lailla sitä uudessa paikassa löysi itselleen huonoakin seuraa, ihan jopa samojen seinien sisältä, kun oli useampia huostaanotettuja nuoria, joista osa käytti myös aineita. Parin vuoden kuluttua minut sijoitettiin uudelleen, koska aloin karkailemaan sijoituspaikasta, tällä kertaa noin 500 kilometrin päähän edellisestä sijoituspaikasta ja noin 200 kilometrin päähän alkuperäisestä kotikaupungista. Eipä auttanut sekään. samalla tavalla huonoa seuraa löytyi, ryypättiin, varastettiin, koulu ei sujunut joten keskeytin ja jonkin ajan kuluttua menin opistoon. Oikeastaan asiat muuttuivat vasta kun lähellä 17 vuotissyntymäpäivääni pääsin muuttamaan omaana asuntoon, kun ilmoitin etten yksinkertaisesti aio enää perhekodissa asua ja jos joudun sinne jäämään, niin koulu ja kaikki muu loppuu siihen paikkaan. Lopulta pääsin muuttamaan lähemmäs sukulaisiani, noin 100 kilsan päähän alkuperäisestä sijoituspaikasta ja asiat alkoivat sujumaan. Ongelmani johtuivat osittain isästäni, mutta hyvin suureksi osaksi myös jääräpäisyydestäni ja kapinoinninhalusta ja kokeilunhalusta sekä siitä, että sosiaalitoimi ei halunnut auttaa taloudellisesti siinä ainoassa asiassa joka olisi minut voinut pitää kaidalla tiellä, eli ratsastusharrastuksessa. Jos nimittäin olisimme siihen saaneet taloudellista tukea, kuten pyysimme, niin uskon vahvasti, että olisi koko sijoitus jäänyt kokematta. Jokatapauksessa, kyllä siinä olivat minun kohdallani sekä sossut ja vanhemmat ja sijoutuspaikat hukassa, kun olen oikeasti sellainen, että jos jotakin sanon/uhkaan tekeväni, niin sen myös teen. Haluan että sopimuksista pidetään kiinni ja alunperin sovittiin, että olen sijoituspaikassa kevätlukukauden ja jos se sujuu hyvin, voisin päästä kotiin. Lopputulos oli se, että puolen vuoden kuluttua sanottiin, että kun hommat olivat menneet niin hyvin, niin sijoitusta jatketaan. Samat lupaukse ja peumiset kun tapahtui muutaman kerran, tajusin että on aivan sama mitä teen, kotiin en kuitenkaan pääse, joten päätin ottaa siitä kaiken irti ja tehdä sitten niitä "kiellettyjä" asioita. ensisijaisesti neuvon, että nuoren kanssa kannattaa koittaa neuvotella asioista niin, että kumpikin osapuoli siitä hyötyy ja niin, että nuorta ihan oikeasti kuunnellaan, miksi tekee niin kuin tekee, miksi ei näe siinä mitään väärää, miten tilannetta voisi muuttaa etc ja jos ei auta, niin sitten huostaanotto. Ikäväkseni voin tosin todeta, että suurin osa paikoista on pelkkiä "laitoksia" ja perhekoteja pitävät kokemuksieni mukaan lähinnä sellaiset ihmiset, jotka tekevät sitä rahasta(ainakin nuorten kohdalla), joten JOS nuori kertoo ikäviä asioita sijoituspaikasta, pitäisi nekin OTTAA TOSISSAAN! tsemppiä kuitenkin ap:lle, kyllä se teidänkin murkkunne 10 vuoden päästä käyttäytymistään häpeää ja ymmärtää mitä on tullut tehtyä. Niin minäkin jo tätä nykyä.

PS. Ja huostaanotettukin voi saada ihan hyvän elämän, vaikka nuorena ei siltä tunnukkaan. Minäkin olen ollut viimeiset 5 vuotta jo samassa työpaikassa, minulla on kohta kolmevuotias lapsi ja ostin juuri kolmion itselleni ja lapselleni (jo toinen omistusasunto, vaikka "minimipalkalla") eletäänkin ja minähän en käynyt mitään koulua loppuun peruskoulun jälkeen.

seuraukset on vähän toista kuin 14-vuotiaan.

lapsella ei ole enää oikeutta olla omassa kodissaan??

Pannaanko jatkossa kaikki vaihdevuotisetko muutamaksi vuodeksi pellolle?

Ja kaveripiiri on tasan perheen hoteissa huolehtia, miksi se muotoutuu.

Ja temperamentti on takuulla havaittu jo 15 vuotta. Ei voi ketään yllättää.

Minä oireilin murrosiässä rajustikin. Näennäisesti kiltti lapsi kypsyi kokonaan perhekuvioihin, joissa kaavana oli se, että äidissä ei ollut mitään vikaa, missään asiassa ei kuunneltu, kouluasioissa ei puolustettu, vaatimukset olivat epäinhimilliset ja -oikeudenmukaiset ja koko perhekuvio oli totaalisen toimimaton. Äidillä ei ollut minkäänlaisia sosiaalisia taitoja ja kehitysasteeltaan oli jossakin 8-vuotiaan tasolla.