Mä olen päättänyt että annan esikoisen huostaan!

lapsella ei ole enää oikeutta olla omassa kodissaan??



Pannaanko jatkossa kaikki vaihdevuotisetko muutamaksi vuodeksi pellolle?



Ja kaveripiiri on tasan perheen hoteissa huolehtia, miksi se muotoutuu.



Ja temperamentti on takuulla havaittu jo 15 vuotta. Ei voi ketään yllättää.

Eikös ap:kin sanonut "antavansa" lapsen huostaan.



Huostaanotot yleensä vapaaehtoisia.



Ketjussa ei ollut kyse pakkohuostaanotosta vaan perheen omasta halusta. Ei sekoiteta asioita.



Olosuhteet ovat aivan erilaiset.

Teinit laitetaan nykyään huostaan. Tuohon kauemmaksi sijoittamiseen auttaisi ihan yksinkertaisesti sekin, että koko perhe muuttaisi muualle, jonnekkin kauas. Samalla tavalla se nuori joutuisi erilleen vanhasta kaveripiiristä.

Mutta eihän perheet viitsi vaivautua, helppo laittaa laitokseen yhteiskunnan hoidettavaksi.

Aivan samoihin juttuihin meitä painostettu kun lapsi oli murrosiässä. Emme suostuneet todellakaan. Pari vuotta siinä meni, että elämä oli todella hankalaa, mutta sitten rauhoittui.

Ennemmin hakisin keskusteluapua vanhemmille. Väsyneen äidin olisi hyvä käydä laadukkaassa terapiassa apua jaksamiseen saamassa, se auttaisi kestämään arkea paremmin. Hyvä tietenkin jos nuorikin suostuisi terapiaan, niin ei tosin aina käy.

Hurjaa yleistämistä tässä ketjussa. Jokaisen nuoren elämäntarina on yksilöllinen, joten on erittäin yksisilmäistä ainoastaan vastustaa huostaanottoja. Tiedän useita nuoria, jotka ovat saaneet elämänsä raiteilleen huostaanoton kautta.

joka kuudes lapsi on huostaanotettu. Se on yleistämistä jos mikä.

Teinit laitetaan nykyään huostaan. Tuohon kauemmaksi sijoittamiseen auttaisi ihan yksinkertaisesti sekin, että koko perhe muuttaisi muualle, jonnekkin kauas. Samalla tavalla se nuori joutuisi erilleen vanhasta kaveripiiristä.

Mutta eihän perheet viitsi vaivautua, helppo laittaa laitokseen yhteiskunnan hoidettavaksi.

Aivan samoihin juttuihin meitä painostettu kun lapsi oli murrosiässä. Emme suostuneet todellakaan. Pari vuotta siinä meni, että elämä oli todella hankalaa, mutta sitten rauhoittui.

Ennemmin hakisin keskusteluapua vanhemmille. Väsyneen äidin olisi hyvä käydä laadukkaassa terapiassa apua jaksamiseen saamassa, se auttaisi kestämään arkea paremmin. Hyvä tietenkin jos nuorikin suostuisi terapiaan, niin ei tosin aina käy.

Mietittekö te, jotka ette selvästikään halua menettää kasvojanne kasvattajina "kyllä meidän Pertin kanssa pärjätään, vaikka se välillä puukkoa heiluttaakin"- vanhemmat ollenkaan, mitä tuollaisen lapsen sisaruksena kasvaminen tarkoittaa pienemmille sisaruksille? Eikö heillä tosiaan ole oikeutta mihinkään?

Teini-ikäinen on jo sen verran iso, että hän ymmärtää syy-seuraussuhteet. Jos hän valitsee jatkaa huonoa käytöstä, se on hänen valintansa. SIihen on vaan VASTUULLISTEN vanhempien puututtava, eikä vaan odoteltava, josko aika tekisi tehtävänsä! SIis ihan järkyttäviä neuvoja täällä kyllä ihmisille annetaan ja syyllistämistä päälle.

Ja tuokin, että pitäisi muuttaa koko perheen eri paikkakunnalle... eli kaikkien perheen lasten pitäisi maksaa hinta yhden sekoilusta?? Entä jos perheessä on lapsia, joilla on kunnianhimoa omissa harrastuksissa? Sopeutumisvaikeuksia? Erityislapsia? Vanhempien työt sellaisia, että töitä ei löydy pienemmiltä paikkakunnilta???

Ihan oikeasti millaisia juntteja te olette? Meidän Petteri saa pistää lähitienoot paskaksi nyt muutaman vuoden, koska minä olen NIIIIIN hyvä äiti, että meidän Petteriä ei auteta.

ARGH!

lapsella ei ole enää oikeutta olla omassa kodissaan?? Pannaanko jatkossa kaikki vaihdevuotisetko muutamaksi vuodeksi pellolle? Ja kaveripiiri on tasan perheen hoteissa huolehtia, miksi se muotoutuu. Ja temperamentti on takuulla havaittu jo 15 vuotta. Ei voi ketään yllättää.

Mitä järkeä on olla kotona, jos se oleminen ei ole ihmismäistä? Miten vahemmat muka pystyvät valitsemaan murkkunsa ystävät? Sidotaanko nuori seinään tai vanhempiin kiinni, ettei lähde?

joka kuudes lapsi on huostaanotettu. Se on yleistämistä jos mikä.

joka kuudes? Ei todellakaan... Lastensuojelun keskusliiton mukaan Suomen alle 18-vuotiaista on sijaishuollossa (siis kodin ulkopuolelle sijoitetussa huollossa) noin 1 prosentti. Se ei ole joka kuudes vaan joks sadas...

lapsella ei ole enää oikeutta olla omassa kodissaan??

Pannaanko jatkossa kaikki vaihdevuotisetko muutamaksi vuodeksi pellolle?

Ja kaveripiiri on tasan perheen hoteissa huolehtia, miksi se muotoutuu.

Ja temperamentti on takuulla havaittu jo 15 vuotta. Ei voi ketään yllättää.

Huostaaotto ei todellakaan ole välttämättä traumaattinen kokemus 15-vuotiaalle. Vaan osoitus välittämisestä, eiköhän ennen huostaanottoa kaikki keinot ole jo kokeiltu. Oma sisarukseni otettiin huostaan huumeiden käytön takia. Siinä ei oikeus omassa kodissa asumiseen paljoa vaikuta, jos nuori on jatkuvassa hengenvaarassa lääkkeiden väärinkäytön ym. takia. Mistä hitosta tuollainen itseriittoisuus kumpuaa, että perheen pitäisi selvitä ongemistaan ilman apua?? Jos tilanne on jo ajautunut kriisiin, siinä ei auta puheet siitä, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, vaan tulee hakea apua ja estää tilanteen kehittyminen vielä huonommaksi.

Ja lapsia voidaan huostaanottaa myös esim. syömisongelman takia, ei auta, vaikka vanhemmat olisivat kuinka valveutuneita.

Huostaanottoa voi vastustaa myös teini, ei vain vanhemmat. Lakitekstissä ei ole erikseen mitään "pakkohuostaanottoa", vaan huostaanottoon sisältyy se, että se voidaan toteuttaa myös tahdonvastaisesti. Helpompi tietysti kaikille, jos vastentahtoisuutta ei esiinny.

Jos lapsi huostaanotetaan, silloinhan lähtökohta on se, että vika on kodissa.



Koska jos ei olisi, lapsihan voisi parantua sielläkin.



"Koti mättää - lapsi muualle - lapsi paranee". Niinhän silloin se lähtökohta jo on.

Pannaan pertti pois perheestä, että meillä muilla on kivaa.



Haloo! Missä vanhempien kasvatusvastuu?



Lapsien eteen joutuu tekemään uhrauksia, se on aina ollut niin ja tulee olemaan.



Todella ikävää, että teihin moniin iskostunut jo ajatus, että yhteiskunta huolehtikoon teineistä.



Monissa tapauksissa kyse vain murrosiästä. Psykiatriset tapaukset erikseen.



Vanhemmuus on hukassa. Mites jatkossa kun nämä teininä huostaanotetut tekevät lapsia ja lapsenlapsia. Kuka heidät hoitaa kun opittu malli, et pois kotoolta?



En ole todellakaan tyytyväinen tähän suuntaukseen

0-17-vuotiaita oli 1,3% vastaavasta ikäryhmästä.



lähde: Stakes, lastensuojelu 2008 http://www.stakes.fi/tilastot/tilastotiedotteet/2009/Tr19_09.pdf

Se on jo vanha tilasto.

ja perusteet oltava silloin aikas kattavat. Nyt ei kuitenkaan edellenkään ollut kyse siitä vaan vapaaehtoisista.

Pannaan pertti pois perheestä, että meillä muilla on kivaa.

Haloo! Missä vanhempien kasvatusvastuu?

Lapsien eteen joutuu tekemään uhrauksia, se on aina ollut niin ja tulee olemaan.

Todella ikävää, että teihin moniin iskostunut jo ajatus, että yhteiskunta huolehtikoon teineistä.

Monissa tapauksissa kyse vain murrosiästä. Psykiatriset tapaukset erikseen.

Vanhemmuus on hukassa. Mites jatkossa kun nämä teininä huostaanotetut tekevät lapsia ja lapsenlapsia. Kuka heidät hoitaa kun opittu malli, et pois kotoolta?

En ole todellakaan tyytyväinen tähän suuntaukseen

Kauheita kirjoituksia. Ihmiset, jotka eivät ole olleet huostaanottojen kanssa tekemisissä, toistavat näitä hokemia ilman perusteita.

t. huostaanotetun päihteiden käyttäjän sisar

kuitenkin helpottavat kokonaistilannetta.

ja siellä oli ihan kivaa. Mitä nyt joka toinen (ainakin) käytti huumeita (pilveä, lääkkeitä) säännöllisen epäsäännöllisesti. Tulihan niitä itsekin kokeiltua mutta siihen jäi. Ei tarvinnut hakea huomiota sellaisella. Lastenkodissa on paljon aikuisia jotka ovat siellä lasten takia joten he keskittyvät niihin myös. Sen jälkeen kun on kotona hakenut huomiota jopa negatiivisilla asioilla niin lastenkodissa saatu helppo huomio tuntui mahtavalle. Noh, vanhempieni vikahan se on, jos eivät tajunneet missä tekivät pieleen eivätkä koskaan kuunnelleet minua, aina oli muuta.

Meillä ne jotka jäi kiinni huumeista lähetettiin pitkälle kauas helsingistä. Seuloissa joutui käymään jos oli pienikin epäilys huumeidenkäytöstä. Mä jouduin lastenkotiin sen takia että en uskonut vanhempiani ollenkaan. Menin missä halusin enkä ilmoitellut kotiin, lintsasin koulusta. Mä en voi syyttää mun vanhempia, mulla on ollut ihana lapsuus ja ihanat vanhemmat. Nykyään meidän välit on hyvät ja läheiset. Ymmärrän nyt aikuisena täysin mun vanhempien päätöksen. Mun sisko kertoi mulle pari vuotta sitten että se oli onnellinen kun mä muutin pois kotoa. Inhosi kuulema mua ja sitä mitä tein meidän äidille ja isälle, äiti itki usein ja oli huolissaan kun ei tiennyt missä olen. Siskoni oli myös pelännyt mua! Onneksi omat lapset on vielä pieniä ja toivottavasti omena tippuu kauas puusta!

Entisen teinin omakohtainen teksti ja mitä tekevät äidit täällä? Eivät edes huomaa tätä juttua?!??

Ettekö te osaa kuunnella nuorianne? Te olette vanhempina vastuussa kaikkien lastenne hyvinvoinnista ja joskus se vaatii rankkojakin toimenpiteitä. Lukekaa tuo lainaus huolella: pikkusisarukset todennäköisesti teilläkin pelkäävät teiniä ja omat voimavarat pitää tuntea ja tunnistaa. Ei ole heikkouttaa pyytää ulkopuolisia apuun kun aikuisuuden kynnyksellä oleva nuori huutaa apua. Kyseessä voi olla viimeiset hetket katkaista kierre ja saada apua.

Ja milloin ja missä asiassa? Oli vika sitten minussa, tyttäressäni tai ihan missä tahansa, niin homman nimi on nyt se että me selvitetään tämä ja on selvitetty jo parisen vuotta lapsen asioita.

Meille on sattuneet mukavat sossut, paljon varmaan kertoo jo sekin että kaikesta huolimatta lasta ei olla vielä huostaanotettu, vaan niitä mahdollisuuksia on annettu ja tukitoimia on ollut ja on. Mutta missä menee raja? miten paljon on vanhemman siedettävä ja miten paljon yhteiskunta tulee vastaan? Rajansa kaikella.

Mulle on sanottu että, "älä turhaan syytä itseäsi" sitä kuulema tekee jokainen vanhempi, varsinkin äidit, etsivät syytä itsestään, niin olen tehnyt minäkin ja tulen varmaan vielä tekemään. Välillä mä ymmärrän että olen tehnyt parhaani, olen rakastanut, hellinyt, antanut rajoja, ruokaa, hoivaa, kodin, kaikkea sitä hyvää mitä lapselle halutaan antaa että hänestä kasvaisi vastuunsa tunteva ja fiksu nuori ja aikuinen. Mitä olisin voinut tehdä enemmän? mitä olen tehnyt väärin?

Varsinkin niin hetkinä kun olen yksin, vaikka nyt siinä autossa etsimässä lasta, huudan ja itken, jumalaakin oon rukoillut vaikka en uskovainen ole, mutta hädässä ylhäätäkin olen apua pyytänyt, silloin mä mietin sitä miksi meille kävi näin? Tai yöllä kun en lasta ole löytänyt, poliisit ei välitä, en saa unta, tietäsittepä mitä kaikkea mä mietin.

Kun mulla on oikein iso huoli, mä mietin niitä hyviä hetkiä myös, mietin lapsen hyviäpuolia ja sitä miten ihana se on välillä ja miten suunnattoman rakas se on, niinä hetkinä kun en tiedä missä se on, toivon että kaikki on hyvin ja olen valmis tekemään mitä tahansa että saan sen ehjänä kotiin, ole valmis mihin tahansa, annan anteeksi kunhan vaan on kunnossa. Ja voi sitä autuutta kun se tulee kotiin, voin taas hengittää vähän aikaa vapaasti, mutta vaan vähän aikaa koska mä tiedän että toi kaikki on taas edessä.

Tänään siis on perjantai. Se tulee ehkä sovitusti kotiin ja mä olen onnellinen, voin hengähtää. Tai sitten se ei tule ja mun kurkkua kuristaa ja tuntuu vaikeelta hengittää, pettymys on kova, taas näin!

En mä osaa edes selittää, miten kauan te jaksaisitte tälläistä? Ja vielä pitäsi olla hyvä äiti nuoremmille lapsille ja miehelle hyvä vaimo, parisuhdekin on välillä ollut koetuksella tän takia!

Kyllä mua voi syyttää, en mä siitä rikki mene, mulla on isompiakin murheita kuin miettiä sitä mitä joku tuntematon ihminen joka ei tiedä puoliakaan meistä eikä tunne meitä, nii mitä se on mieltä siitä olenko minä syypää vai en?

-ap

tiedän joitain tyyppejä, jotka murkkuikäisenä tosiaan olivat mahdottomia huollettavia ja joutuivat pois kotoa. Mutta ihan normaaleja aikuisia perheenäitejä heist on tullut, nauttivat nykyään kukkienistutuksesta ja sisustamisesta:)



joillekin se murkkuikä vain iskee pahempana. Ja se onkin hyvä se. Kun murrosikä on vaikea, ei tule sitä kapinointihalua vanhempana. Näin kävi minulle. Murkkuiässä olin kiltti enkeli, en tehnyt mitään tosi tyhmää vaan ihan normaaleja juttuja. Täysi-ikäisenä sitten avioidun ihan väärän miehen kanssa ja sain lapsen, jälkeenpäin ajateltuna TODELLA typerä temppu oli edetä niin nopeasti, jonkinlaista näyttämisenhalua kun tein vanhempieni toiveita vastaan. Nyt toivon, että oma lapseni oppisi elämästä ja asioista ja teininä ja aloittaisi sitten aikuiselämänsä vähän fiksumpana.



Kapinan määrä on vakio, mutta esiintyy vain eri ihmisillä eri elämänvaiheissa.

Huostaanottoja tehdään myös hoidollisista syistä. Sellainenhan ap:n tapauksessakin tulisi kyseeseen. Mikähän se koulukoti on, josta joku mainitsi? Joku rangaistuslaitos? Eihän nuortakaan rangaista, jos hänet oman ja/tai muiden ihmisten turvallisuuden ja/tai hyvinvoinnin edistämiseksi sijoitetaan kodin ulkopuolelle. Nuoretkin pyritään sijoittamaan perheisiin. Riippuu paikkakunnasta ja tietenkin jokaisesta tilanteesta mihin nuori lopulta sijoittuu. Joskus vaan tällaisiin tilanteisiin joudutaan. Se voi tapahtua kenelle tahansa teistä eikä se ole kenenkään syy.