Kirjoitan tämän muistiin, jotta lukaisen jos vauvakuume joskus yllättää

Minulla on kolme lasta joista nuorin on nyt 2v. Arvaappa millainen oli reissu näiden kolmen kanssa kirjaston? :D Pienin juoksi kuin viitapiru hyllyltä toiselle, kiskoi kirjoja alas ja nauraa kihersi. Äiti siinä sitten naama punaisena yritti nostella kirjoja takaisin, lapsi lukittuna jalkojen väliin, muuten olisi kohteen aollut seuraava hylly.

Joo, ja jäi viimeiseksi reissuksi kirjastoon kun pienin otetaan mukaan. :D

että kirjastossa ei lastenosastolla koskaan löydy hyllystä aakkosjärjestyksestä. Etenkään alahyllyiltä:)

Seuraavaksi hain imurin, aikomuksena imuroida. Mukula paineli jatkuvasti imuria pois päältä-päälle-pois päältä, ja noin viisi kertaa kävi myös nyhtämässä töpselin pois seinästä, tai yritti itse tulla imuroimaan ja suuttui kun en antanut. Koitin saada lasta kiinnostumaan leikki-imuristaan, mutta sitä lapsi vain paiskoi ja huusi ja roikkui kirjaimellisesti lahkeessani.

Onneks meidän taapero edelleen pelkää imuria hysteerisesti, ni pysyypähän pois jaloista. Pitäsköhän oikeen imasta sinne varmuudeks pari lempilelua, et ei vaan lakkais pelkäämästä:D

Ja suihkun jälkeen syön, ainoan kerran koko päivänä jolloin voi syödä rauhassa annoksensa loppuun, tai juoda vaikka kupin kahvia, KUUMANA.

ap

Mut hanki nyt hyvä ihminen termosmuki! Eihän tullasto tuohua haaleen kahvin voimin jaksa kukaan:O

että jotkut käytävät tuohon koirien flexiä, et voi sit tarpeen tullen säätää etäisyyttä...

vissiin et oo kuullut lasten temperamenttieroista? Tai ns. vieraskoreudesta? Toiset lapset on jo vauvasta asti kokeilunhaluisempia, rohkeampia ja päättäväisempiä kuin toiset. Ihan vasta kävi ystäväni kylässä, hänellä on pari kuukautta sitten 1v täyttänyt tyttö, joka on todella rauhallinen. Kun tytön laittaa lattialle istumaan, hän istuu siinä siihen asti, että kehotetaan leikkimään, tulemaan luokse tms. Ko. tyttö on ujo ja arka, eikä tee yhtään mitään, mitä vähänkin arkailee. Aiemmin tuo tyttö ei ollut edes kokeillut kävelemistä, vaikka miten oli yritetty siihen kannustaa, mutta toissa päivänä oli vain irrottanut otteensa, kun oli noussut seisomaan, ja kävellyt toiseen huoneeseen, yhtään epäröimättä ja kompuroimatta.



Esikoiseni taas väen vängällä veti itsensä seisomaan ensimmäisen kerran jo 5-kuisena, ja käveli ensimmäiset askeleensa ilman tukea 8-kuisena. Kaksi askelta ja kaatui, ylös ja kaksi seuraavaa askelta, taas nurin, ylös ja niin edelleen, kunnes alkoi sujua. Samanlainen on tämä nuorempanikin. Kyllä vaan sitä kielletään, mutta eihän se usko. Ihan samalla lailla johdonmukaisesti kielletään kaikesta, mikä on kiellettyä, ihan samoin kuin on toimittu myös esikoisen kanssa, mutta ei. Kummallakin on syöttötuolin käyttö lopetettu juuri tässä 1-vuotispäivien korvilla, koska ei heitä uskalla enää siihen istuttaa. En voi pistää kuopusta tuoliin "napostelemaan jotakin siksi aikaa kun imuroin", koska imurointini päättynee todennäköisesti sairaalareissuun pojan noustua seisomaan ja pudottua tuolista. Esikoinen on siirretty pinnasängystä lattialle patjalle nukkumaan vähän reilu 1-vuotiaana, ja niin tullaan siirtämään piakkoin tämä kuopuskin - pinnasängyssä nukuttaminen alkaa olla vaarallista, koska lapsi nousee seisomaan ja lähtee kiipeämään kaiteen yli, voi pudota ja satuttaa itsensä pahasti.



Samaan aikaan nämä riiviöni ovat kyläreissuilla, kerhoissa, perhekahviloissa ja esikoinen reilu vuosi sitten perhepäivähoitajalla ollessaan oikeita enkeleitä. Ei puhettakaan mistään sellaisesta, mitä elämä kotona normaalisti on. Tyttöni perhepäivähoitaja julisti joka kerta, kun häntä hoidosta hain, miten "IIIIHANAA on kun on noin kiltti tyttö hoidettavana, mulla kun on monta vuotta ollut pelkkiä poikia hoidossa ja täytyy kyllä sanoa että on ne pojat hirveen villejä". Kotona tämä IIIIHANA tyttö oli kaikkea muuta. Poikanikin on ulkopuolisten mielestä sitten kerrassaan hellyyttävä ja suloinen tapaus, kun se vain tapittaa niillä ihanilla nappisilmillään ja hymyilee niin leveästi mahtavan suloisine pikkunököhampaineen, "eihän tämmönen mittään pahhaa voi tehhä, ei millään", kuten sanoi neuvolan täti tuossa vastikään. Sitten tultiin kotiin ja ruvettiin syömään, poika yritti monta kertaa nousta ylös, minä painoin takaisin istumaan ja kielsin, ja siitä huolimatta hän vain lähti kiipeämään syöttötuolista pöydälle ja jysäytti poskensa akaasiapuisen pöytämme reunaan ja sai tosi komean pitkulaisen mustelman naamaansa. Siihen loppui syöttötuolin käyttö meillä. No, eihän se oikeasti mittään pahhaa tarkoita se lapsi, kuten ei esikoinenkaan aikoinaan tarkoittanut, mutta kun nämä on näitä salvadordali-lapsia, joiden täytyy kaikki kokeilla itse, mielellään mahdollisimman monta kertaa, jotta voi uskoa. Ei voi uskoa, kun äiti sanoo, että portaista tippuminen sattuu ja siksi niissä pitää varoa, vaan on mentävä itse ja kokeiltava, sattuuko se ihan oikeasti (kuten Salvador Dali teki lapsuudessaan).



- 41



ps. Ap, aloituksesi lukeminen piristi ja helpotti mun päivääni, kun muistutettiin siitä, ettei yksistään mua ole siunattu näin ärsyttävillä lapsilla :D

Ensiksikin te kolmen tai kuinka monen vaan lapsen äidit, jotka ette ymmärrä, miten kaikki lapset eivät vaan OLE niin ihania ja kaiken uskovia pikkuenkeleitä, voitte olla hiljaa, kun ette oikeasti ymmärrä yhtään mitä on olla rasavillin pojan äiti. Meillä on ollut sellainen tapaus, joka teki kaikkea mitä ap:n lapsi tekee ja vielä lisää ja minkään kasvatusoppaan metodit eivät auttaneet. Nyt tämä kyseinen poika on kohta 5-v. ja lääkäri on alustavasti tehnyt diagnoosin ADHD: sta.



Me uskalsimme kuitenkin tehdä toisen lapsen, luojan kiitos, sillä tämä nyt reilut 1-v. tyttö on kuin se pikkuenkeli, rauhallinen, ei tee pahojaan, uskoo mitä sanotaan....usko omaan vanhemmuuteeni on saanut tämän myötä uutta voimaa. Kaikki vika ei ole aina kasvattajassa!!