Jätetty kakkosnainen kysyy: antaisitko anteeksi..

Minun mieheni voisi olla tuo sinun rakastajasi. hänelläkin oli kuvaamasi suhde, vasta vuosien päästä ymmärsin sen. Mutta hän todellakin eli kaksoiselämää, valehteli minulle, mutta vielä enemmän sille toiselle. Suhde loppui, luottamus ei palanut, en tiedä, jätänkö hänet nyt, kun tiedän, mistä kaikesta tuossa suhteessa oli kyse. Mies sanoo, ettei koskaan rakastanut tuota toista, vaikka niin hänelle sanoi, eikä koskaan kestäisi menettää minua tuon jutun takin. Mutta jossain elää se nainen, joka luulee, että heidän suhteensa oli rakkautta, ja että mies vain "joutui jäämään" luokseni. Se sattuu.

Tätähän me voimme pähkäillä loppuikämme, koskien ihan jokaista avioliiton ulkopuolista suhdetta. Kukaan ei lopulta pääse sen pettäneen miehen/naisen pään sisälle, ketä hän rakastaa ja ketä ei. Voihan se olla niinkin että rakastaa kumpaakin.

Minä toisena naisena en tämän kokemuksen jälkeen missään nimessä pysty koskaan enää uskomaan että "se kakkosnainen oli vain pano". Yhdenyön jutun ymmärrän, se voi olla ihan pelkkää sekoilua johon ei liity sen pahemmin tunteita.

Mutta pitempään jatkunut suhde sisältää ehdottomasti tunteita. Ihan varmasti. Vaikka mies sanoo mitä sanoo sinulle kirkkain silmin. Kyse on siitä miten paljon sinä pystyt sitä sietämään ja miten avoimin silmin katsomaan tulevaisuuteen eikä menneeseen. Mikäli teillä nyt menee hyvin ja mies selvästi rakentaa suhdettanne aidosti uudelleen niin ehkä sinulle petettynä on olennaista ymmärtää että miehen tunteet sitä kakkosta kohden ovat kuolleet. Hän jäi sinun luoksesi ja se on selvä valinta. On toki hyvä myös kysyä että miksi hän jäi luoksesi. Ison talolainan ja lasten vuoksi vai rakkaudesta?

Voit ajatelle asiaa myös toisinpäin. Voisiko sinulla olla sellainen avioliiton ulkopuolinen suhde kuin kuvasin ilman tunteita? Voisiko? Pystyisitkö pitämään vuoden yhtetyttä toiseen mieheen, rakastelemaan hänen kanssaan ja jakamaan asioita - ilman että sinulla olisi häntä kohtaan vahvoja tunteita?

AP

Olen vakuuttunut, että vahvat tunteet tarvitaan AP:n kuvaaman kaltaisissa suhteissa. Voisin perustella asiaa monella tavalla, mutta sanon nyt vain ehkä sen tärkeimmän, joka on se, että vuosien saatossa on vastaan tullut monenlaisia miehiä. Entä sitten? Nuorempana kynnys ihastua oli matala: onnistui ihastumaan ihmisiin, joilta ei saanut vastakaikua, kuten vaikkapa jopa julkkiksiin. Kaikki oli yksipuoleista, taatusti. Vuosien saatossa erilaisten elämänkokemusten jälkeen kynnys ihastua saati rakastua on noussut korkealle. Nyt vaatii todella paljon, että rakastuu. Kuka tahansa mukava ja komea, huomiota ja ihailua osoittava mies ei enää riitä. Se, että onnistuu rakastumaan syvästi, vaatii aivan yhtä voimakasta vastakaikua.



Jokin aikaa sitten jätetyksi tultuani toki mietin, että oliko kaikki vain omaa kuvitelmaani ja yksipuoleista minun puoleltani. Mutta asiaa pohdittuani olen tullut siihen johtopäätökseen, että asia ei ole niin. Se ei ollut yksipuoleista, vaan nimenomaan niin, että toisen vahvat tunteet tarvitaan - monien muiden asioiden lisäksi - että omat tunteet pääsevät kasvamaan vahvoiksi.



Se on sitten eri asia, mitä tunteille voi eri tilanteissa käydä. Kiinnijääminen on yksi voimakkaimmista tunteiden muuttajista: syyllisyys ja häpeä saavat aikaan pakkomielteenomaisia ajatuksia siitä, että kaikki oli vain mitätöntä huumaa ja todellinen rakkaus on se oma vaimo. Toki näin voi oikeastikin olla, että oma vaimo on kovin rakas. Silti 'pelkällä huumalla' ja todellisilla syvillä tunteilla on ero - sen tietää sen jälkeen, kun se on omalle kohdalle osunut.

Ihanko kolme kuukautta meilailitte.:) Ja siinä välissä miehellä tietty baarissa niitä hoitoja hoh,hoh

Itselläni kävi huonosti kaverini kanssa. Oltiin tunnettu kymmenen vuotta ja oltu koko se aika toisiimme ihastuneita, mutta myös koko ajan tahoillamme naimisissa. Viimein mopo lähti käsistä ja päädyimme suhteeseen keskenämme. Se oli elämäni parasta ja pahinta aikaa. Sitä ennen olimme molemmat olleet koko elämämme varsin kilttejä tapauksia. Sivuillemme emme olleet vilkuilleet, paitsi toisiamme, mutta olimme yrittäneet kieltää kaiken, myös itseltämme. Kun mopo lähti, mulle valkeni, mistä kaikesta olin ollut paitsi koko elämäni. Sama valkeni hänelle. Tilanne ahdisti molempia, sillä molemmilla oli näennäisesti hyvät avioliitot. Lopulta mies tunnusti vaimolleen rakastavansa toista, mutta vaimo halusi pitää miehensä. Minua alettiin kiristää ja uhkailla. Kaikki meni erittäin, erittäin rumaksi. Itse olisin halunnut ensisijaisesti kokonaan vain tämän uuden miehen, toissijaisesti pitää hänet edes parhaana ystävänäni kuten siihenkin asti, ja vasta viimeisenä vaihtoehtona oli että hän poistuu elämästäni kokonaan ja vieläpä niin rumalla tavalla kuin lopulta kävi. En tiedä miten minusta tuli tarinan pahis: se, jonka pahalla ololla tai toiveilla ei ole mitään väliä. Se, jonka kanssa ei enää edes puhuta. Se, jota uhkaillaan ja nimitellään. Asia vaivaa yhtä tuskallisena kuin kohta vuosi sitten kun kaikki romuttui. Minulla ei ole ollut koskaan - ei ennen eikä jälkeen - niin hyvä olla kenenkään kanssa, ja menetys kaikkine rumine piirteineen jätti syvän haavan. En enää koskaa aseta itseäni alttiiksi moiseen. Ja toivon kaikkien muidenkin säästyvän vastaavalta. ...joten kommettina AP:n alkuperäiseen viestiin: se, että vaimo saisi tietää mitä kautta tahansa, voisi johtaa kannaltasi aivan kohtuuttomaan tilanteeseen. Sinusta on helppo tehdä ainoa pahis, tai ainakin suurin pahis ja syyllinen, ja kaikki osapuolet kokevat oikeudekseen kohdella sua miten rumasti tahansa.

Minulla oli myös samanlainen olo. Että minulle valkeni mistä kaikesta olin ollut paitsi (hyvin sanottu :)). Nyt kun tarina on loppu niin sitä hakee sitä samaa tunnetta, ja pelottaa ajatus että sitä tunnetta ei enää koskaan kenenkään kanssa tule. Ehkä sen vuoksi silloin tällöin yksinäisenä hetkenä tulee mietittyä että JOS mies vaikka joskus tulisi vielä luokseni.

Kuulostaa tosi kurjalta lopputulokselta. Tällaista en tosiaan itselleni haluaisi, meillä on tosin se erotus että perheemme eivät tunne toisiaan ja asumme eri paikkakunnilla jonkin matkan päässä toisistamme.

Tietyssä mielessä olisi minusta kuitenkin oikein että aviovaimo saisi tietää jutun todellisen laidan. Tiedä häntä, hyvin mahdollista että aviovaimo on pettänyt miestään myös. Joka tapauksessa minua surettaa että nyt tämä vaimo luulee että suhdetta jatketaan puhtaalta pöydältä vaikka niin todellisuudessa ei ole. Mies kusettaa omaa vaimoaan itse asiassa vielä pahemmin kuin minua.

Niin monin hänen ystävistään tietää että joku päivä se tilanne voi tulla eteen että juttu paljastuu. Joku pariskunnista eroaa ja sitä kautta nousee tunteet pintaan ja joku lipsauttaa.

Kiitokset vielä viestistäsi. Sinulla on ollut rankkaa, voimia!

AP

Suosittelen lämpimästi että kaikesta huolimatta otat yhteyttä miehen vaimoon ja juttelet asiasta hänen kanssaan. Kaikille osapuolille on ihan hyväksi puhdistaa pöytä ja puhua avoimesti asioista. Mieskin on hyvä laittaa kohtaamaan todellisuus, muutenhan hän vielä jossain kohtaa elämäänsä satuttaa jotakuta tosi pahasti, jos kuvittelee loputtomasti voivansa jatkaa tuollaista kaksinaamaisuutta.

Olet oikeassa. Tavallaan se että menisin kertomaan asian olisikin jollain tavalla oikein. Mielestäni vaimo ansaitsisi tietää, jos kyse olisi ollut jostain yhdestä yhdenillan jutusta niin se olisi ollut merkityksettömämpää. Mutta me rakastuimme ihan oikeasti ja mies jakoi sitä arkeaan minun kanssani.

Mielestäni sellaisia tunteita mitä välillämme oli ei voi ohittaa niin kevyesti. Avioliittoa rakennetaan siellä nyt tavallaan aika huteralle pohjalle uudestaan.

Mutta en minä voi kertoa. Se jotenkin saisi minut sellaiseen valoon että kerjään miestä itselleni, mikä ei todellakaan pidä paikkansa. Sanoinkin hänelle aikanaan että milloinkaan en häntä käräytä, että hän tulee sitten itse ja oma-aloitteisesti luokseni jos näin on tarkoitettu.

Enkä minä jaksakaan. On kestänyt kaksi vuotta toipua, jos nyt tekisin jotain niin ne vanhat haavat aukeaisivat taas.

AP

Siinä suossa sitä sitten on rämmittävä, minne on itsensä astellut, joten turha vikistä jälkikäteen, sorry vaan!



minulta ei tule koskaan herumaan sääliä toisia naisia kohtaan...samanlaista pohjasakkaa kaikki tyynni!

Siinä suossa sitä sitten on rämmittävä, minne on itsensä astellut, joten turha vikistä jälkikäteen, sorry vaan! minulta ei tule koskaan herumaan sääliä toisia naisia kohtaan...samanlaista pohjasakkaa kaikki tyynni!

Eikä tietenkään pakota toiseksi naiseksi. Eikä toiseksi mieheksi. Jokainen tekee omat valintansa.

Sen sijaan ajoittain minusta tuntuu että raha ja yleinen mielipide pakottaa elämään huonossa liitossa. Mutta sellaiset ihmiset eivät tietenkään ole pohjasakkaa.

Me jotka elämme sydämellämme joidenkin mielestä olemme, tarkoitan siis yleisesti ihmisiä jotka tekevät radikaaleja ratkaisuja elämässään. En ole missään vaiheessa puolustellut että toisena naisena olisi jotain hohtoa tai että se olisi oikein. Kuten sanoin niin otin eron kun olin tavannut tämän miehen kaksi kertaa.

Hyvää kevättä kuitenkin!

AP

On se vain jännä, miten tiukassa istuu käsitys hyvistä ihmisistä, jotka eivät petä, ja huonoista, jotka pettävät. Hymyilyttää suorastaan, kun tätä kirjoitan. Kovin on kapeakatseista ja ahdasmielistä.



Harva haluaa toiseksi mieheksi / naiseksi. On toki niitä, jotka hakevat huumaa ja jännitystä, lähes tarkoituksella ja melko häikäilemättömästi. Ja on niitä, jotka eivät hae mitään, ja jotain vain sitten tulee niin puun takaa, että itsekin hämmentyy, eikä osaa suhtautua tilanteeseen, eikä tajua mitä on tapahtumassa. Pettymys itseen herää monella hyvin nopeasti, ja siitä aiheutuva paha mieli ja ahdistus on sen verran suurta, ettei siinä enää tarvita syyllistystä ja tylytystä muilta tahoilta. Toiset pääsevät irti tilanteesta, toiset ovat heikompia ja jäävät koukkuun läheisyyteen, keskusteluyhteyteen, moniin asioihin. Suhde voi hiipiä elämään varkain, ja se tuottaa suhteen osapuolille usein aivan yhtä paljon ahdistusta ja pahaa mieltä kuin hyvää oloakin.

Myös petettynä vaimona arvostaisin sitä kakkosnaiselta kovasti.

ihan selvästi näyttää siltä, että haluaa säästää aviliittonsa, perheensä ja sen hyvän mitä siihen kuuluu. Samalla haluaa sinusta jännitystä, seksiä.. sellaista mitä nyt pitkässä parisuhteessa ei enää niin kovin ole. Tuskin koskaan jättää vaimoaan. Ja vaikka jättäisikin.. menisitte naimisiin ja arki koittaisi- luulenpa että mies hakisi taas uuden jännän sivusuhteen. Epäilen vahvasti ettei pysty "normaaliin" parisuhteeseen, vaan on luonteeltaan sellainen että tarvitsee sen turvallisen aviosuhteen, ja jännän sivusuhteen. Ansaitset parempaa!

Suhde on vain ollut tähänastisessa elämässäni se vahvin ja tunnemyrskyisin. Kukaan ei ole vienyt minulta sillä lailla jalkoja alta kuin tämä mies. Hänellä on ollut aiemmin ravintolasta "hoitoja", olemme niistä keskustelleet ihan avoimesti (emme yksityiskohdista). Ei ole mikään komistus, ihan tavallinen suomalainen mies että siinä mielessä ei mikään "itseään täynnä". Nyt ehkä te siellä ajattelette että olen täysin yksinkertainen enkä osaa kuvitella että mies on paskapää. Tavallaan hän onkin, mutta ehkä ne paskapäätkin sitten osaavat rakastua.. Suhde kesti niin kauan ja monta vaikeaa tilannetta. Ollaan itketty ja naurettu monet asiat yhdessä. AP

Sua on ap. nii höynäytetty. Lue nyt itsekin oma tekstisi, kuin se olisi jonkun muun kirjoittama. Mies pokailee satunnaisia panoja baareista, sillä on vaimo ja lapset, joiden hyvinvoinnist aei piittaa, ja sillä on sinut, luottopillu, joka vielä tunteilee päälle ja nostaa miehen itsetuntoa. SInä jätät liittosi, tuo jättää sinut, kun meni liian vakavaksi. Ihan oikeasti, kuvittelitko sen olevan rakkautta? Kuvittelit olevasi jotain niin erilaista, että mies muuttuisi? Hah hah haa!

Sen takia minua ei tämä sinunkaan viestisi edes kiukuta. Lähinnä hymyilyttää. Se miksi hän ei ottanut eroa vaimostaan on sitten jo toinen juttu, elämässä tuli muita vaikeuksia jotka sotkivat pakan. Hänen oli kyllä tarkoitus lähteä. Minulla on kuitenkin tästä suhteesta kasoittain hyviä muistoja. Aitoja ja ihania muistoja. Omasta liitostani olisin lähtenyt joka tapauksessa. Olen ihan onnellinen nykyään, seurustellutkin pariin otteeseen tämän jutun jälkeen. Kaipa tämä kirjoittelu tänne on osa sitä surutyötä, tavallaan pakko myöntää itselleen että siinä rakastamassani miehessä on piirteitä jotka eivät sovi omaan arvomaailmaani. AP

Olet naiivi ja todella lapsellinen 39-vuotias! Ansaitsit tulla jätetyksi.

mitä se sulle kuuluu kuka antais anteeksi ja miksi edes moista kysyt? Jos sun tarkoitukses ei kerran ole miestä käräytää, niin mitä ihmeen merkitystä sillä on antaisko vaimo anteeksi vaiko ei?



Pahasti kuulostaa just siltä, että haluat vain mahdollisimman monen sanovan, ettei he ainakaan antaisi anteeksi ja niiden mielipiteiden tukena sitten kumminkin päätät käräytää miehen, jotta tämä tulisi takaisin sinun luoksesi!



Koita nyt vaan ymmärtää, että vaikka teillä olisi sun mielestäs ollu kuinka ihana/mahtavaa/suurta/ihmeellistä teidän välillä, niin mies ei oo kuitenkaan halunnut loppupeleissä sua!!



Olit kakkonen...se sellaiseksi jäät, vaikka mitä muuta toivot!

juttua voi jatkaa,mut ikinä,siis ikinä ei luottamus palaa... niin se vaan on... ulkoisesti voi olla ok kaikki,mut sisäl kiehuu...

ja uskoisin, että suurimmalla osalla tuomitsijoista ei ikinä ole edes ollut tilaisuutta pettää tai omassa avioliitossa tilannetta, jossa sellainen olisi edes tullut mieleen. Pettäjät eivät ole läpeensä pahoja kusipäitä, vaikka niin nämä kotiympyröissä pyörivät mammat tuntuvat ajattelevankin.

On se vain jännä, miten tiukassa istuu käsitys hyvistä ihmisistä, jotka eivät petä, ja huonoista, jotka pettävät. Hymyilyttää suorastaan, kun tätä kirjoitan. Kovin on kapeakatseista ja ahdasmielistä.

Harva haluaa toiseksi mieheksi / naiseksi. On toki niitä, jotka hakevat huumaa ja jännitystä, lähes tarkoituksella ja melko häikäilemättömästi. Ja on niitä, jotka eivät hae mitään, ja jotain vain sitten tulee niin puun takaa, että itsekin hämmentyy, eikä osaa suhtautua tilanteeseen, eikä tajua mitä on tapahtumassa. Pettymys itseen herää monella hyvin nopeasti, ja siitä aiheutuva paha mieli ja ahdistus on sen verran suurta, ettei siinä enää tarvita syyllistystä ja tylytystä muilta tahoilta. Toiset pääsevät irti tilanteesta, toiset ovat heikompia ja jäävät koukkuun läheisyyteen, keskusteluyhteyteen, moniin asioihin. Suhde voi hiipiä elämään varkain, ja se tuottaa suhteen osapuolille usein aivan yhtä paljon ahdistusta ja pahaa mieltä kuin hyvää oloakin.

Et saavuta mitään sillä, että kerrot vaimolle. Petettyjä vaimoja on monenlaisia, etkä tunne kyseistä vaimoa. Vastassa voi olla mitä vain. Ja vaikka sinulla olisikin jokin ennakkokäsitys hänestä kaiken kuulemasi perusteella, et voi tietää, miten hän suhtautuisi sinuun / asiaasi. Heidän suhteensa on heidän asiansa. Aivan kuten sinun ja sen miehen suhde on teidän välinen. Omien kokemusteni perusteella suosittelen pitämään nämä kaksi erillään. On miehen tehtävä itse kertoa vaimolleen. Jos hän ei sitä tee, sinä et ole vastuussa vaimon suuntaan mistään. Helposti käy kuitenkin niin, että jos näppisi soppaan sotket, sinusta tulee yhtäkkiä vastuullinen vaikka mihin, muiden osapuolien mielestä.

...vastaavaa ei ehkä enää koskaan pääse kokemaan kenenkään kanssa. Se ajatus tuntuu välillä sietämättömältä, mutta se täytyy vähitellen oppia hyväksymään. Tulevaisuutta kun ei voi rakentaa odottaen, että potkaiseeko onni vielä.

Omalta kohdaltani myönnän, että kaiken kokemani hirveyden jälkeenkin toivon, että saisin vielä olla hänen kanssaan: säälittävää, noloa, typerää, mutta näin on. Mutta ymmärrän myös, etten voi enää tehdä mitään asian eteen. Enkä näe, että sinäkään voisit omalla kohdallasi.

Toivon, että pidät mielessäsi, että et ole yhtään huonompi kuin täällä palstalla avautuvat tuomitsijat. Ymmärtänemme toki sen, että petetyn osassa ei myötätuntoa heru. Muista pitää huoli, että olet arvokas omissa silmissäsi aina, vaikket enää vastaavaa rakkautta kokisikaan. Ole arvokas itsellesi.

Minulla oli myös samanlainen olo. Että minulle valkeni mistä kaikesta olin ollut paitsi (hyvin sanottu :)). Nyt kun tarina on loppu niin sitä hakee sitä samaa tunnetta, ja pelottaa ajatus että sitä tunnetta ei enää koskaan kenenkään kanssa tule. Ehkä sen vuoksi silloin tällöin yksinäisenä hetkenä tulee mietittyä että JOS mies vaikka joskus tulisi vielä luokseni.

harrastaa baaripanoja ja pettää vaimoaan (ainakin yhden ihmisen kanssa) vuosia, voi olla mies, joka voi huonosti avioliitossaan. Mutta ennen kaikkea hän on mies, joka on kypsymätön, tyhmä ja itsekeskeinen.

Aikuinen mies miettisi, että "hei, minä voin huonosti, mitä voin tehdä, että oloni paranisi?". Sitten hän tekisi voitavansa avioliittonsa eteen, jo ihan senkin vuoksi, että on vastuussa lapsistaan. Ja lisäksi hän miettisi muita syitä, miksi voi huonosti - kaikkihan ei todellakaan avioliitosta johtune (työ yms.). Ja mikäli kaiken sen jälkeen hän huomaisi, ettei ole onnellinen avioliitossaan, sitten hän eroaisi ja toivuttuaan erosta riittävästi voisi aloittaa uuden suhteen.



Mutta salasuhteilla hän on pilannut kotinsa ilmapiirin (lapset vaistoavat uskomattoman paljon), aiheuttanut vaimolleen suunnatonta kärsimystä.



Eikä nykyaikana todellakaan ole oikeasti niin painavia taloudellisia tms syitä, etteikö voisi erota, jos sitä haluaa.

Minun mieheni voisi olla tuo sinun rakastajasi. hänelläkin oli kuvaamasi suhde, vasta vuosien päästä ymmärsin sen. Mutta hän todellakin eli kaksoiselämää, valehteli minulle, mutta vielä enemmän sille toiselle. Suhde loppui, luottamus ei palanut, en tiedä, jätänkö hänet nyt, kun tiedän, mistä kaikesta tuossa suhteessa oli kyse. Mies sanoo, ettei koskaan rakastanut tuota toista, vaikka niin hänelle sanoi, eikä koskaan kestäisi menettää minua tuon jutun takin. Mutta jossain elää se nainen, joka luulee, että heidän suhteensa oli rakkautta, ja että mies vain "joutui jäämään" luokseni. Se sattuu.

Itselläni kävi huonosti kaverini kanssa. Oltiin tunnettu kymmenen vuotta ja oltu koko se aika toisiimme ihastuneita, mutta myös koko ajan tahoillamme naimisissa. Viimein mopo lähti käsistä ja päädyimme suhteeseen keskenämme. Se oli elämäni parasta ja pahinta aikaa. Sitä ennen olimme molemmat olleet koko elämämme varsin kilttejä tapauksia. Sivuillemme emme olleet vilkuilleet, paitsi toisiamme, mutta olimme yrittäneet kieltää kaiken, myös itseltämme.



Kun mopo lähti, mulle valkeni, mistä kaikesta olin ollut paitsi koko elämäni. Sama valkeni hänelle. Tilanne ahdisti molempia, sillä molemmilla oli näennäisesti hyvät avioliitot. Lopulta mies tunnusti vaimolleen rakastavansa toista, mutta vaimo halusi pitää miehensä. Minua alettiin kiristää ja uhkailla. Kaikki meni erittäin, erittäin rumaksi.



Itse olisin halunnut ensisijaisesti kokonaan vain tämän uuden miehen, toissijaisesti pitää hänet edes parhaana ystävänäni kuten siihenkin asti, ja vasta viimeisenä vaihtoehtona oli että hän poistuu elämästäni kokonaan ja vieläpä niin rumalla tavalla kuin lopulta kävi. En tiedä miten minusta tuli tarinan pahis: se, jonka pahalla ololla tai toiveilla ei ole mitään väliä. Se, jonka kanssa ei enää edes puhuta. Se, jota uhkaillaan ja nimitellään.



Asia vaivaa yhtä tuskallisena kuin kohta vuosi sitten kun kaikki romuttui. Minulla ei ole ollut koskaan - ei ennen eikä jälkeen - niin hyvä olla kenenkään kanssa, ja menetys kaikkine rumine piirteineen jätti syvän haavan. En enää koskaa aseta itseäni alttiiksi moiseen. Ja toivon kaikkien muidenkin säästyvän vastaavalta.



...joten kommettina AP:n alkuperäiseen viestiin: se, että vaimo saisi tietää mitä kautta tahansa, voisi johtaa kannaltasi aivan kohtuuttomaan tilanteeseen. Sinusta on helppo tehdä ainoa pahis, tai ainakin suurin pahis ja syyllinen, ja kaikki osapuolet kokevat oikeudekseen kohdella sua miten rumasti tahansa.

Haluaa syödä ja säästää kakun yhtäaikaa. Elikkäs ei halua luopua perheestään, mutta on hakenut sinusta jännitystä ja seksiä, kivaa aikaa ilman vastuuta.

Toivottavasti et jättänyt entistä elämäsi pelkästään tämän suhteen takia.