Jätetty kakkosnainen kysyy: antaisitko anteeksi..
... seuraavanlaisen suhteen:
1. Suhde kestänyt vuoden. Tutustuttu netissä, sitten kolmen kk jälkeen vasta tavattu. Ensimmäisillä treffeillä sänkyyn (hyvää seksiä), vietetty yö yhdessä.
2. Lukuisia tekstiviestejä/meilejä ja soittoja per päivä. Joka aamu "huomenta kulta" ja joka ilta "hyvää yötä rakas".
3. Molemmin puolin sanottiin että rakastamme toisiamme.
4. Haaveita yhteisestä tulevaisuudesta. Haaveita matkoista, tavallisesta arjesta ja toisaalta myös keskusteluja siitä että arki tulee jokaiseen suhteeseen.
5. Tapaamisia toisella paikkakunnalla hotellissa. Viikonloppuja yhdessä yli 10. Aina ihanaa, läheisyyttä ja keskusteluja aamuyön tunteihin. Seksi vain parani koko ajan.
6. Riitoja ei pahemmin ollut, joskus jotain pientä sanakopua.
7. Mies kertonut suhteesta monelle kaverilleen, myös osa vaimon ja miehen yhteisistä ystävistä tietää.
Minua suuresti askarruttaa tämä asia. Jätin itse avioliittoni sen jälkeen kun olin kaksi kertaa tavannut tämän uuden rakkauden. Hän jäi omaan liittoonsa.
Minua häiritsee se että hän ei ole kertonut omalle vaimolleen. Jos kertoisi niin jättäisitkö jos hän olisi oma miehesi?
En aio itse koskaan narauttaa miestä.
Kommentteja?
N39
Kommentit (53)
uskoa miehenkin olleen mukana jutussa ihan tosissaan. Minulla on nimittäin kokemusta samanlaisesta tilanteesta, tosin juttu päättyi niin, että mies, johon minulla oli suhde, erosi vaimostaan, minä taas en. Meillä molemmilla oli väljähtyneet avioliitot ja sitä tunnetyhjiötä täytimme yhdessä. Jossain vaiheessa suhdetta minulla oli tunne, että todella rakastin tuota miestä, mutta kun oma mieheni alkoi epäillä minun pettävän häntä ja rupesi tekemään kaikkensa meidän liittomme parantamiseksi, lähennyin hänen kanssaan uudelleen ja lopulta huomasin tunteideni tuota toista kohtaan viilentyneen ja tajusin haluavani jatkaa avioliitossani. Pohjamutia myöten kävimme aviokriisin läpi, mutta se kannatti, olemme nyt varmaan onnellisempia kuin koskaan aikaisemmin.
On siis mahdollista tuntea rakkautta (tai ainakin luulla tuntevansa) toista miestä/naista kohtaan ja silti lopulta kuitenkin jäädä sen alkuperäisen kumppanin luo. AP:n tapauksessa miehen tunteiden aitoutta kyseenalaistaa kuitenkin tuo baaripano-asia, itse en ainakaan ollut ikinä ennen suhdettani edes haaveillut mieheni pettämisestä, enkä aio enää ikinä pettää uudelleen.
mutta kun on perhe, lapsia, lainat jne. niin eroaminen ei ole vain pelkkä tunneasia.
eihän sinkutkaan voi antaa takeita että suhde kestää, mutta kahden varatun suhde saa vastaansa niin monta estettä kun täytyy laittaa vaakakuppiin muidenkin kuin oma onnensa, että noin käy hyvin usein.
Se vaan leikki sun kanssa ja nyt sua harmittaa.
tuo oli aitoa rakkautta miehenkin puolelta, niin kai ap tajuat että eihän se oikeasti mitään rakkautta ollut, muutenhan mies olisi kertonut vaimolleen ja jatkanut sinun kanssasi.
Mitä ilmeisimmin hänen liittonsa on kuitenkin sen verran hyvä, että hän haluaa jatkaa vaimonsa kanssa mieluumin kuin sinun. miehet (ja naisetkin) vaan ovat sellaisia että haluavat pitää kakkossuhdetta siitä huolimatta että rakastavat omaa puolisoaan ja oma liitto on hyvä.
Itse olen parikin kertaa käynyt miehen kanssa läpi tällaisen jutun, siis oma mieheni on jäänyt kiinni pidemmästä suhteesta ja ehdottomasti kuitenkin halunnut jatkaa minun kanssani. Varmasti on näille naisille vakuutellut että tämä toinen nainen on niin ihana ja oma liitto menee huonosti. Totuus on kuitenkin jotain ihan muuta, ja itse vastaavasti olen kuullut että nämä toiset naiset olivat vaan seikkailua ja pelkkiä panoja.
Suosittelen lämpimästi että kaikesta huolimatta otat yhteyttä miehen vaimoon ja juttelet asiasta hänen kanssaan. Kaikille osapuolille on ihan hyväksi puhdistaa pöytä ja puhua avoimesti asioista. Mieskin on hyvä laittaa kohtaamaan todellisuus, muutenhan hän vielä jossain kohtaa elämäänsä satuttaa jotakuta tosi pahasti, jos kuvittelee loputtomasti voivansa jatkaa tuollaista kaksinaamaisuutta.
jättäisin.
Meillä on ollut niin vaikea suhde alusta alkaen, että jos tuollainen asia paljastuisi, päästäisin mieheni menemään. Irrottaisin avioliiton kahleesta, koska selkeästi hän ei olisi onnellinen kanssani.
Olisipas oiva ryhtiliike miehelle, jos kertoisi siipalleen sinusta ja yleensä teistä.
Kaikkea hyvää elämääsi. Kaksi vuotta olet jo sinnitellyt, jos oikein ymmärsin ja se on jo ihan hyvä aika. Nurkan takana odottelee varmasti ne seuraavat elämän suuret tapahtumat. :)
Mulla alkoi suhde noin. Tosin mies muutti 2 kk tavattuamme kotoaan ja 4 kk tavattuamme pisti eropaperit.
Joskus kakkosena alkanut pääsee ykköseksi.
Tosin me ei sanottu rakastavamme toisiamme jne. Mä asennoiduin pitämään hauskaa. Sain hyvää seksiä ja läheisyyttä. Olin itse eronnut. Mies rakastui minuun täysillä. Oma avioliittonsa oli kaiketi jo siis ennen minun tapaamistani lopussaan. Olin vain potku päästä siitä irti.
Ajattelin niin, että jos ei jätä vaimoaan, en minäkään sitoudu. Seksi ja tapaamiset kyllä kävivät minulle. Parempaa seksiä saa hyvältä vakityypiltä kuin kännipanoilta, joita en halua harrastaa.
Aion luottaa miehen rehellisyyteen. Jos valehtelee, se on hänen puutteensa. Lähden, jos mies osoittautuu kusipääksi.
Itse olin tosin jo aiemmin eronnut. Tunsin hänet jo aiemmin, ennen suhdettamme, ja siitä tiedän, että hänen avioliittonsa oli oikeasti huonossa jamassa. Minun on vaikea uskoa, että vaimo ei olisi arvannut - ei kai kukaan voi niin tyhmä olla?! Mutta tietenkin lapset ja valtava asuntolaina yhdistettynä vaimon rahattomuuteen painavat melkoisesti vaakakupissa.
Jätin miehen lopulta, sillä hän valehteli myös minulle. Mies soitteli ja viestitteli perääni kuukausikaupalla sen jälkeen. Oli kertonut vaimolleenkin - en silti ottanut takaisin. Joku raja sentään!
Itse jos olisin vaimon asemassa ja saisin näin pitkän sivusuhteen selville, jättäisin miehen heti. Tällaiset miehet ovat taitavia valehtelijoita, ei sellaisen kanssa voi elää. Minuunkin valheet menivät liian pitkän aikaa täydestä.
Sellaisen joka ei itse ole ollut tällaisessa tilanteessa, on vaikea ymmärtää miten täydellisiä näyttelijöitä ja valehtelijoita tämäntyyppiset miehet voivat olla. Tämäkään tapaus ei ollut mikään pelimies, joka käy baareissa iskemässä naisia, vaan aivan tavallinen arkeensa tympiintynyt kolmen lapsen perheenisä! Siksipä en osannutkaan varoa.
olimme "kaukaisia" työkavereita ja tavattiin työmatkalla.
Meillä mies teki valintansa, surin sitä 2 vuotta. Vasta sen jälkeen olin valmis uuteen suhteeseen. Pidettiin koko ajan yhteyttä.
No löysin ihanan miehen ja kappas vaan, tämä varattu mies terästyi ja oli taas ehdottelemassa tapaamisia ja kertoi rakastavansa ym. Onneksi rakkauteni tätä uutta miestä oli sen verran vahvaa, etten ansaan mennyt.
Joulun aikoihin selvisi, että ihan hyvä suhde kotona, tosin oli pettänyt tyyttärensä ikäisen tytön/naisen kanssa taas vaimoaan ja samaan aikaan lirkuttelee mulle ja väitti että oon ainoa jne. Pah!
Lopulta halusin kertoa vaimolle totuuden. Vaimo kiitteli mun rhellisyydestä ja kyseli millanen suhde oli viime aikoina. Kerroin, ettei tavattu vuosiin ja laitoin infoa, että naimisiin just mennyt.
Niin se vaimo antoi anteeksi, mies laittoi monen vuoden tauon jälkeen sormuksen takas ja vaikuttaa onnelliselta.
Ihanaa, että on vaimoja jotka ymmärtää ja antaa anteeksi. Multa särkyi aikoinaan puoli sydäntä, mutta ei tuollasiin ole luottamista koskaan!
Btw, mäkin niin sanoin, etten sitä käräytä. En käräyttänyt kuin vasta 5 vuoden jälkeen. Koska rupes sieppaa, kun ääijä lähenee 50v, ja on 20-vuotiaan pimun kanssa ja kuulemma vain 7 kertaa!! :DDDD Hah hhaaa... Olkoon vaimo tuossa uskossa, lisää löytyy, mutta se ei ole mun tehtävä tonkia niitä esiin.
Tulin jopa raskaaksi. Mutta en pitänyt lasta, vaikka mieli teki. Se ei ollut syy sitoa miestä, jos muuten ei sitoudu. En kadu päätöstäni vaikka nyt onkin tilanne se, etten nähtävästi saa lapsia enää tälle uudelle aviomiehelleni. :(
Jos suhde on hyvä, niin kumpikaan petä, ei tarvitse pettää. Niin se vain on. Todelliset syyt siihen ettei erota pettämisestä ja rakkauden puuttumisesta huolimatta ovat taloudellisia ja sitten näitä "mitä ihmisetkin sanoo jos me erotaan".
haluavat pitää kakkossuhdetta siitä huolimatta että rakastavat omaa puolisoaan ja oma liitto on hyvä.
suhteesta ja valehtelusta, jättäisin kyllä. Tuntuisi siltä, etten tuntisi miestä lainkaan, sillä se poikkeaisi niin täysin rakastamani ja naimani miehen käytöksestä ja ihan perusluonteesta.
AP, hyvää jatkoa sinulle!
Niin kovasti jättämässä sen vaimonsa. Ja ihan oikeasti ja ihan varmasti, ja ne rakastaa vain ja ainoastaan sitä salapillua niin kovasti. Mutta kas kummaa, aina tulee "jotain", tai sitten asetetaan aikapaaluja, että sit ku lapset on sen ja sen ikäisiä, tai sit ku velat on maksettu tai sit ku vaimo on mennyt töihin... eikä se vaan koskaan tapahdu.
Ihan oikeasti jos mies on rakastunut, sen oma suhde vetelee viimeisiään, ja se oikeasti haluaa yhteisen elämän, ei siinä kauaa nokka tuhise. Tiedän tämän kokemuksesta.
Todella moni mies sen sijaan ei todellakaan kaipaa arkea sen rakastajansa kanssa, vaan nimenomaan sitä ihanaa huumaa. VOit selitellä asian miten päin tahansa itsellesi, mutta ei se mies sinua ainakaan paljoa rakastanut. jos olisi rakastanut, olisitte nyt yhdessä.
PS. veikkaan, että kyseinen mies on jo korvannut sut jollain toisella hyväuskoisella hölmöllä.