Ärsyttää! Meillä ei huusholli toimisi ellen minä vastaisi KAIKESTA! Löytyykö kohtalotovereita?

Miehen rooli kotona on noudattaa sinun sääntöjä ja tapoja ja auttaa. Jos tekee toisin, s eon väärin. Koti ei ole miehen koti vaan sinun ja mies siellä nurkasta esiin otettava apulainen.

Ei ihme, ettei miehet osaa kasseja pakata ja hommia tehdä kun on suuri isoäiti kotona, joka määrää, miten ne tehdään. Ja sitten pyydetään mies apulaiseksi hoitamaan lapsia.

Meillä boheemimies oSAA ottaa vastuun ja tehdä hommat ihan ilman listoja, koska lapset on hänenkin lapsia ja koti hänen. Hän ei ole mikään auttaja.

Ja todellakin. Jos

ruoka pitää tehdä listalta niin on jotain vikaa kyllä omassa mielessäkin.

Totta teillä on kalenterissa valmiina jo rakastelupäivätkin ja aika, mikä siihen saa mennä.

pitäisi olla kyse siitä että olisin "ominut" kaikki hommat, pyydän miestä auttamaan usein enkä kyttää perään, sitten jälkeenpäin kyllä aika usein saa korjailla miehen mokia. Tuntuu että maalaisjärki vaan puuttuu.

ap

Siivoja meillä käy 1krt/kk, sen lisäksi imuroidaan, mutta suurin ongelma on tavaroiden paikoilleen laittaminen. Lapsia on 3 joten tavaraa on ympäri taloa aina, mies ei vaan NÄE niitä, ei koskaan laita oma-aloitteisesti mitään paikalleen. Tyyliin jos isommilta lapsilta on pipo tippunut naulakosta lattialle, mies ei koskaan näkisi sellaista ja nostaisi ylös, vaan kuopus (1,5v) ehtisi napata sen ja kuskata ympäri taloa.

Meillä on ihan sama juttu. Mies ei laita tavaroita paikoilleen, ei vain "näe" niitä. Ei myöskään näe yleensä sotkua tai siivouksen tarvetta, aina pitää komentaa. Ja jos kyseessä on vaikka minun olkkarin pöydälle unohtama lautanen, mies on ihan aidosti ihmeissään että ei kai häntä sitä korjaa jos se on minun jättämäni. Logiikka tämän takana on, että minähän voin vaikka tarvita sitä vielä.

Eilen juuri läksytin miestä siitä, että kun koiralle annetaan viilipurkki nuoltavaksi, se hemmetin purkki laitetaan HETI roskiin, eikä jätetä sinne lattialle. Viimeksi pari päivää oli olkkarissa ruokapöydän alla viilipurkki pari päivää hyvin näkyvällä paikalla kun odottelin että koskahan mies korjaa. Ei korjannut ennen kuin sain raivarit asiasta.

Ihan käsittämätöntä.

Kaikki tuntemani isien kasvattamat lapset ovat oma-aloitteisia vähemmän hössöttäviä, mistähän mahtaa johtua? Otanta on tosin pienehkö? Osaatko muuten koota ja asentaa polkupyörän dynamon?

Olen yksinhuoltajaisän kasvattama, ja siedän sotkuja luultavasti keskimääräistä paremmin. Mieheni taas ei lainkaan näe sotkuja. Se on vain pakko silloin urputtaa.

Ja ei, mieheni on totaalisesti kädetön, ei todellakaan osaa vaihtaa polkupyörän dynamoa. Jos meillä olisikin joku homma, josta mies vastaa ja jonka vain mies osaa, ei vituttaisi näin paljon.

Miehen rooli kotona on noudattaa sinun sääntöjä ja tapoja ja auttaa. Jos tekee toisin, s eon väärin. Koti ei ole miehen koti vaan sinun ja mies siellä nurkasta esiin otettava apulainen.

Ei ihme, ettei miehet osaa kasseja pakata ja hommia tehdä kun on suuri isoäiti kotona, joka määrää, miten ne tehdään. Ja sitten pyydetään mies apulaiseksi hoitamaan lapsia.

Meillä boheemimies oSAA ottaa vastuun ja tehdä hommat ihan ilman listoja, koska lapset on hänenkin lapsia ja koti hänen. Hän ei ole mikään auttaja.

Ja todellakin. Jos

ruoka pitää tehdä listalta niin on jotain vikaa kyllä omassa mielessäkin.

Totta teillä on kalenterissa valmiina jo rakastelupäivätkin ja aika, mikä siihen saa mennä.

mitä jos joku lapsen virallinen asia on miehen vastuulla ja hän ei sitä hoida? Kuka kärsii,mies vai lapsi? On asioita joissa ei ole niin väliä mutta jos on lasten virallisista tai terveysasioista kyse, niin kuka kärsii?

Lapsi kärsii. Ei suinkaan mies. Meillä on annettu miehelle vastuuta ja jätetty ihan häneen omaan päätökseen miten tehdään mutta ei. Yksikään meidän lapsi ei olisi koulussa jos minä en olisi heitä sinne ilmoittanut. Tai lapsen synttärit, pitäisikö nekin jättää pitämättä kun ei ole toista vastuullista aikuista talossa? Tälläisten miesten kanssa on se vika että lapset joutuvat kärsimään ja silloin nainen tekee mielummin itse kun näkee sen tuskan että lapsella ei ole vaikkapa synttäreitä.

Onko teidän miehillä asenteena se, että arjen pyörittäminen ja kodin hoitoon liittyvät asiat ovat vain naisten juttu?

Kyse on siitä, että mies ei ylipäänsä tajua, että kotityöt ovat joku "juttu", että niitä pitäisi tehdä. Hän ei vain näe sotkua. Hän ei tee sitä ilkeyttään, mutta kyllä siinä minulla hermo menee.

Sama pätee asioiden etukäteissuunnitteluun, mies ei vain hiffaa, että pitää ajoissa vaikka miettiä, että mitä pakkaa matkalle mukaan. Tässä juuri pari viikkoa sitten sunnuntai-iltana seurasin, kun mies pakkasi työmatkalle, oli kyllä sellaista että...

Sama oli joku aika ennne vauvamme nimenantojuhlia: mies kaivoi pukunsa esiin edellisenä iltana, ja ihmetteli, että onkohan puhdasta paitaa ja missähän se vyö on tai onko sitä ylipäänsä. Siis ei hyvää päivää... Ei luulisi oman lapsen juhlan tulevan noin yllätyksenä, etteikö sitä voisi jo ajoissa kaivaa ne vaatteet esiin!

Äitini on hiljattain löytänyt uuden rakkauden elämäänsä... Uusi mies on "aivan ihana", on hän kyllä minunkin mielestäni mukava mies, ei sillä. Uusi mies leipoo, laittaa ruokaa, kalastaa, hoitaa pihaa etc... jopa siivoaa MUTTA ei ihan oikeasti osaa käyttää rättiä. Äitini sitä juuri nauroi... Mies saattaa sanoa, että on siivonnut koko asunnon ja silti kaikki tasot ovat harmaana pölystä ja leivänmuruja on pöydät täynnä. Mies siis pesee lattiat kyllä, mutta ei pyyhi pölyjä koskaan ikinä mistään ;) Nyt useampaa perheellistä miestä "tällä silmällä" seuranneena en voi kuin todeta äitini olevan oikeassa.



Huh! Tämä ketju piristi kuitenkin mun päivääni (anteeksi vaan), koska nyt voin todeta, ettei tämä yh:n elämä olekaan ollenkan hullumpaa. Ainakin meillä on ihan itsestäänselvyys, että minä teen ihan kaiken, eikä minun tarvitse tuhlata aikaa asiasta nalkuttamiseen (joskin taapero on innokas apulainen). Joskin mä kyllä odotan illalla exää kylään, kun tarttis taas sellaista miehistä apua :D

Meillä mies ei kertakaikkiaan huomaa/tajua tehdä yhtään mitään. En viitsi aina pyytää ja pyytää, huomauttaa ja huomauttaa... Meillä ei olisi koskaan ruokaa kaapissa, ei koskaa siivottaisi, ei vaihdettaisi lakanoita, ei pestäisi pyykkiä, ei hoidettaisi puutarhaa, jos minua ei olisi. Lapset kävelisi varmaan talvellakin lenkkareissa ja hupparissa.

Kokeilin viime viikolla antaa meihelle vähän vastuuta, olimme matkoilla ja yleensä siis hoidan sielläkin kaiken alkaen järjestelyistä. Jos ei hoitaisi, olisi ainoa perheenjäsen lentokentällä, kenellä olisi matkalippu ja passi mukana. Ja matkatavarat. No, annoin miehen vastuulle loppujen tavaroiden pakkaamisen hotellista ja lentokoneessa hänen piti valvoa nelosluokkalaisen matkinakokeeseen lukemista. Tuloksena oli, että lapsen hammasraudat jäi hotelliin ja matikankirja hävisi lentokoneeseen. Minun pitää oikeasti seisoa vieressä hokemassa, että kaikki tulee tehtyä ja kamat kerättyä.

Ottaa kyllä pattiin, mies sanoo että kaikki on minun syytäni, mitäs olen ominut kaikki hommat itselleni. No jos en tee niitä, kukaan muukaan ei vapaaehtoisesti mihinkään tartu. Enkä aio jäkättää päivittäin samoista asioista, sellainen ahdistaa minua.

siinäpä se ongelman ydin on.

Mies kokee olevansa pikkuapulainen, joka saa VÄHÄN vastuuta, kun se hänelle armollisesti suodaan. Mua ei ainakaan kiinnostaisi tehdä yhtään mitään, jos kokisin, että minun nyt säälistä annetaan vähän jotain puuhastella.

Joskus vituttaa mies niin kybällä. Jos se esim. on joskus lapsen kanssa ulkona (tekee omia töitään ja lapsi pyörii siinä, en edes uskalla ajatella mitä tekee) ja sitten tulee sisälle, haalari ja kurikset on eteisessä kuraisena myttynä oven edessä vaikka maailman tappiin jos se on miehestä kiinni. Ja tollasta koko ajan. Ehkä olen sitten nipo nalkuttaja, kun mielestäni se haalari pitäisi nostaa kuivumaan ja kurahousut huuhtoa.

siinäpä se ongelman ydin on.

Mies kokee olevansa pikkuapulainen, joka saa VÄHÄN vastuuta, kun se hänelle armollisesti suodaan. Mua ei ainakaan kiinnostaisi tehdä yhtään mitään, jos kokisin, että minun nyt säälistä annetaan vähän jotain puuhastella.

eli jättää asiat tekemättä tai sopii kuka tekee mitä.

On kokeiltu pitkän aikaa,esim.laskut miehen vastuulla. Monta karhukirjettä ja myöhästymismaksua on tullut. On sovittu,rippikoulu miehen vastuulla, koska itse en kuulu kirkkoon ja mies halusi että lapset kastetaan. Mitään ei ole asian hyväksi tehty, ja lapsi on rippikouluiässä.

esimerkkejä:



- kun vauva oli ihan pieni, vastasyntynyt, mies vei sen ulos. Päräytti moottorisahan käyntiin, laitoi itselleen korvasuojukset ja sahasi vauvasta noin 5 metrin päässä. En käsitä miten vauva pystyi siinä nukkumaan. Todennäköisesti pelkästä järkytyksestä. Ja mitä jos muksi olisi herännyt, miten kauan se olisi joutunut huutamaan siinä helvetillisessä, pelottavassa metelissä?

- Kävin jossain ja tulin kotiin, lapsi oli juuri oppinut konttimaan, mies nukkumassa. Tästä puhuttiin usein mutta miehen mielestä oli hysteeristä valittaa siitä että mies nukkuu kun taapero vilistää kämpässä itsekseen.

- Ylipäänsä toi moottorisahaus. Kerran tuli kotiin, mies oli ulkona moottorisahaamassa korvasyojuskypärä päässä, 4 vee lapsi oli hallissa kiipeilemässä n. 3 metriä korkeita polttopuulaatikoita pitkin. Sieltä se kurkisti ylimmän laatikon päältä. Ehkä toikin menis, jos mies edes kuulisi moottorisahaukseltaan jos se putoaisi sieltä :(.



Näitä esimerkkejä on vaikka miten paljon. Sekin oli kiva hetki kun mies meni ikkunan ohi huolestuneen näköisenä, etsii 3-4-vuotiasta - meidän talo on ihan veden vieressä. Että näin.

En edes tiedä kuinka usein sellainen vaihdetaan.



Listasta puuttuivat myös

- lasten kynsien leikkaaminen

- nappien ompeleminen (ja pienet korjaukset)

- veitsien terottaminen

Olen yh-isän kasvatti enkä joutunut siivoamaan ennenkuin täytin 15 ja jouduin perhekotiin isäni mielisairauden myötä. Perhekodin "äiti" sätti minua siitä kun en huomannut likaa, osannut käyttää rättiäkään oikein jne. Tätä jatkui kauan. Olen nyt aikuisena tajunnut ettei välttämättä ole olemassa mitään maagista "geeniä" joka tekisi naisista luonnostaan pätevämpiä siivoojia...se on vain opittu malli. Itse ilman äitiä kasvaneena en koskaan saanut mallia mm. käsitöissä, siivoamisessa tai leipomisessa ja kappas! Näissä kolmessa asiassa olen todella, todella surkea.

Meillä oli kyllä muuten ihan normaali koti, mutta siivoaminen ei - ymmärrettävästi - ollut ykkösprioriteetti. Enkä sitten varmasti osannut omaan kotiin muuttaessani siivota oikein ja kunnolla. Mutta kas kummaa: minä olen opetellut.

Miksi se opetteleminen sitten on niin vaikeaa niille miehille, jotka eivät muka osaa?

Miehen rooli kotona on noudattaa sinun sääntöjä ja tapoja ja auttaa. Jos tekee toisin, s eon väärin. Koti ei ole miehen koti vaan sinun ja mies siellä nurkasta esiin otettava apulainen.

Ei ihme, ettei miehet osaa kasseja pakata ja hommia tehdä kun on suuri isoäiti kotona, joka määrää, miten ne tehdään. Ja sitten pyydetään mies apulaiseksi hoitamaan lapsia.

Lasten myötä on vaan ollut pakko ottaa se vastuu itselleen, koska muuten homma ei toimi. Kun oltiin vielä kahdestaan, ei ollut niin tarkkaa jos nitojanniittejä pyöri lattialla, mutta kun oli se juuri ryömimään oppinut vauva joka laittoi kaiken suuhunsa niin tilanne on vähän eri.

Vaikka sitä on ehkä vaikea kuvitella, en todellakaan ole mikään jäkättävä tai kello kädessä kulkeva pirttihirmu. Annan miehen tehdä hommansa rauhassa, mutta totuus on että mies on vaan niin tyhmä ettei maalaisjärjellä tajua MITÄÄN. Eikä ole kyse siitä että kaikki pitäisi tehdä "minun tavallani" vaan siitä että muuten lapset kärsii ja pahimmillaan ovat jopa hengenvaarassa (vrt. yllämainitut nitojanniitit).

Ja kyllä olen miehelle vastuuta antanut. Tuosta kun joku kirjoitti matkustamisesta, tuli mieleeni se kun sain mieheltä muutama vuosi sitten syntymäpäivälahjaksi pidennetyn viikonlopun keski-Euroopassa kahdestaan. Lapset (silloin 2 kpl) jäivät hoitoon. Noh, ajattelin silloin että kun mies on matkan varannut niin minä vaan rentoudun ja annan miehen järjestää kaiken. Se sitten toimikin seuraavasti: Taksissa matkalla lentokentälle mies huomasi passinsa puuttuvan ("no ehdittiin kuitenkin koneeseen, mitä tässä nyt on hätänä?!"), paikanpäällä seikkailtiin taksilla 1,5 tuntia kun mies ei ollut muistanut ottaa hotellin osoitetta (tai edes nimeä) mukaan, lopulta soitettiin kallis puhelu kotiin hoitajalle joka tonki tiedon miehen tietokoneelta), mies ei tajunnut että ravintoloihin pitää ehkä tehdä varauksia, oli ottanut selvää muutamasta hyvästä ravintolasta ja niiden kaikkien ovilla sitten kävimme kääntymässä ja kuulemassa että tilaa ei ole. Ja tietenkin miehellä oli jäänyt kotiin kaikkea oleellista, mm. partakone ja vaihtosukat. Miehen mielestä nämä kaikki jutut tekivät vain lomasta "erilaisen" ja minun pitäisi oppia näkemään positiiviset puolet. Totuus kyllä on että olen sitten näköjään sen verran kontrollinkaipuinen ja ennakoimattomia tilanteita pelkäävä, että tuo loma ei ollut ihan paras kokemani.

En vaan näe että millainen asennemuutos minun on tehtävä jotta asiat helpottuu? Mies kun on sitä mieltä että vika on minussa, stressaan ja suunnittelen kaikkea liikaa.

Pitää kai sitten alkaa muuttamaan asennetta: eihän lapset nyt aina ruokaa tarvitse, eikä kuivia/puhtaita vaatteita. Ja ihan hyvin voin mennä töihin likaisissa alusvaatteissa ja mies voi puvun kanssa pitää silittämätöntä paitaa. Ja paskaakos minä täällä kotona siivoan, kyllähän tänne mahtuu vaikka lattialla olisi puolen metrin tavaramatto. :(

ap

Mutta kyllä meillä nuo kaikki ap:n luettelemat asiat kuuluvat mun vastuualueisiin. Miehelle kuuluu sitten vastaavasti paljon muita juttuja: rahanhankinta, pihanhoito, lasten nukkumaanlaitto, talon huolto, autot, lomien järjestäminen, jne. Ei miehellä ole liikoja lokoisia aikoja, joten ei tässä paljon pysty valittamaan.

Ja siitä näkökulmasta, että eniten rasittaa tämä ristiriita miehen ja mun elämän välillä, ja toisaalta sitten taas vituttaa ristiriita oman etuoikeutetun ja yltäkylläisen elämän ja maapallon enemmistön elämän välillä. Mua ahdistaa todella paljon se, että en pysty nauttimaan tästä mitä mulla on vaan ärsyynnyn tuosta ukosta :(. En kuitenkaan voi mitään sille, että ottaa aivoon se että miehen velvollisuudet on työpäivänä jälkeen nolla ja minä teen toisen vuoron päälle. Äijä tekee mitä haluaa ja katsoo töllöä, kun minä taas pyykkään tiskaan laitan ruokaa käyn kaupassa suunnittelen järjestän. Illat on just sellaisia, että ukko istuu sohvalla ja minä duunaan. Jos joskus katson telkkaria, samalla viikkaan pyykkiä tai hoidan tiskejä kuntoon tai siivoan olohuonetta tai keittiötä. Miestä tämä työnjako ei haittaa tippaakaan.

Omani on täysin kädetön kotitöissä, ja sählää vaan älyttömästi jos yrittää jotain tehdä. Keittiön siistiminen vie häneltä tuntitolkulla ja silti homma on jotenkin puolihutaisten tehty. Hellan takaa on pesty, mutta tiskejä vielä ruokapöydällä... Minua oikeasti veetuttaa katsella kuinka täysin kykenemätön urvelo tuhlaa aikaansa hommiin, jotka itse teen minuuteissa ja kunnolla. On paljon parempi että mies käyttää sen ajan johonkin mitä osaa tehdä. Meidän tapauksessa se ei ole mikään kotityö, koska mieheltä ei suju edes pyykinpesu, vaikka sitäkin se pöljä yrittää vähän väliä. Sitten on pyykit päivän koneessa ja hirveän hajuisia, ja tietenkin valkoiset vaatteet pyörii joka kerta tummien kanssa. Järkkyä. No, omapa oli valintani, kukaan ei pakottanut.

Mies joka hoitaa lapsia ja kotia on uhka naiselle.

Tässäkin ketjussa oikein huokuu naisten kokema uhka niistä miehistä, jotka osallistuu kotitöihin. Ja parisuhdeterapiat on pullollaan miehiä, jotka ovat varanneet sinne ajan, koska vaimo ei anna miehen osalliatua koti- tai lastenhoitoon.

No ei, vaan, Mutta nyt mä ymmärrän, miksi miehet ei ota vastuuta: ne on niin kilttejä, että ne haluaa antaa vaimon päteä kotitöillä. OK. Mutta mites sitten me muut, joilla taas ei ole tarvetta "marttyyrinkruunuun", ja haluttaisiin että mies sen vastuun ottaisi / ollaan yritetty antaa? Joudutaanko mekin vaan sitten tekemään kaikki siksi kun "ne kaikki muut naiset" haluavat tehdä kaiken ja olla marttyyreja?

Ja siitä näkökulmasta, että eniten rasittaa tämä ristiriita miehen ja mun elämän välillä, ja toisaalta sitten taas vituttaa ristiriita oman etuoikeutetun ja yltäkylläisen elämän ja maapallon enemmistön elämän välillä. Mua ahdistaa todella paljon se, että en pysty nauttimaan tästä mitä mulla on vaan ärsyynnyn tuosta ukosta :(.

Jos maapallon enemmistöön verrataan, niin on meillä paljon turhanpäiväisempiäkin asioita, kuten että onhan nyt varmasti sääri- ja kainalokarvat nyhdetty ja ettei alapää ole karvainen. Ja paljon muuta. Lasten hyvinvointi on kuitenkin tärkeä asia.

Tämähän kuulostaa niin tutulta... Sitten kun lisätään vielä, että ukkoni ei huollata minun autoani eikä vaihda renkaita, vaan huolestan itse kaiken... Hänelle on kuulemma ihan sama, kuka ne renkaat vaihtaa...



Joskus vielä sanonut mulle, että et sitä sinäkään noita akkojen hommia pahemmin tee...